Muistokirjoitus: Tuula Laitinen 1927-2024

Risti ja kaksi pientä oksalla istuvaa kivilintua hautakivellä.
Kuva: Jukka Granström

Varhain aamulla 6.3.1988 Kotimaa-lehden toimittaja Lea Lappalainen saapui pääkaupunkiseudulta Lahteen tehtävänään laatia artikkeli ensimmäiseen naisia koskevaan pappisvihkimykseen osallistuvasta naisesta. Valituksi oli tullut lahtelainen TK, lehtori Tuula Laitinen. Lappalainen matkusti Laitisen perheen kanssa Tampereelle ja seurasi Tuulan päivää vihkimykseen ja aina juhlalliseen tilaisuuteen piispan talolla.

Pappeudesta muodostui Tuulalle tärkeä osa identiteettiä ja hän hoiti pyydettäessä muun muassa hautaan siunauksia lähes 90-vuotiaaksi saakka. Musikaalisesti lahjakkaana ja Mirjam Helinin entisenä lauluoppilaana, hän pystyi hoitamaan myös laulujen säestyksen muistotilaisuuksissa. ”Pappi ja kanttori samassa paketissa”, kuten joku kommentoi.

Kielitaitonsa vuoksi Tuulaa pyydettiin esimerkiksi yllättäen tulkkaamaan tanskalaista piispaa, joka vieraili Lahdessa. Ammatillisesti Tuula oli ensimmäisiä perhetyön käynnistäjiä seurakunnissa 1970-luvulla ja hänen organisoimiaan pienryhmiä toimi kymmenittäin Keski-Lahden seurakunnassa.

Tuula Laitinen os. Jutila syntyi 25.5.1927 Uudessakaupungissa ja kuoli 21.3.2024 Lahdessa. Tuula syntyi pirkanmaalaisten sukujen, Jutilan ja Mäkisen tyttäreksi, kun hänen vanhempansa olivat muuttaneet mielisairaanhoitajan työn perässä Varsinais-Suomeen.

Lahjakas tyttö kävi koulunsa Raisiossa, Naantalissa ja Turussa. Opiskelupaikka löytyi Åbo Akademin teologisesta tiedekunnasta, vaikka vanhempien toiveena olisi ollut joku toinen opiskeluala. Isän yllättävän kuoleman vuoksi 1947 Tuula joutui kantamaan suurta vastuuta lapsuuden perheestään.

Vuonna 1952 Tuulaa pyydettiin Lahteen seurakuntien nais- ja tyttötyön johtajaksi ja siitä alkoi pitkä ura Lahden seurakuntien palveluksessa lukuun ottamatta kuuden vuoden jaksoa Salpausselän yhteiskoulun uskonnon vanhempana lehtorina 1960-luvulla.

Tuula oli kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista. Hän vaikutti Lahdessa kaupunginvaltuutettuna, seurakuntien luottamustehtävissä sekä valtakunnallisella tasolla Seurakuntaopiston johtokunnassa ja Suomen Ekumeenisessa Neuvostossa. Tuula osallistui 1960-luvun lopulla myös valtakunnalliseen Ylen radioimaan raamattutietokilpailuun sijoittuen toiseksi.

Tuula avioitui 31.12.1959 sosionomi Yrjö Laitisen kanssa ja perheeseen syntyi kaksi poikaa. Tuulalle perhe, suku ja ystävät olivat tärkeitä. Erityisen rakkaita hänelle olivat lapsenlapset, joiden elämänvaiheita hän seurasi kiinnostuneena. Tuula toimi myös yhteyshenkilönä sekä Jutilan että Mäkisen sukujen verkostoissa. Hän nautti kutsua ystäviä kylään ja voimaantui erityisesti keskusteluista heidän kanssaan. Tuulalle oli kunnia-asia, että vieraat viihtyivät ja itsetehdyt tarjoilut olivat monipuolisia. Tuulan harrastukset liittyivät luontoon, lukemiseen ja musiikkiin. Puolisonsa Yrjön kautta hän liittyi körttiläisyyteen ja vuosikymmenten ajan he kävivät herättäjäjuhlilla.

Ennen kevättä 1988 Tuula kävi sisäisen harkinnan liittyen pappisvihkimykseen. Modernina lundilaisen koulukunnan teologina päätös oli kuitenkin selvä ja matka kohti Tampereen tuomiokirkkoa alkoi aamulla 6.3.1988.

Muistokirjoituksen kirjoittaja on Tuula Laitisen poika.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliKirkon kasvatuksen johtaja Jarmo Kokkonen: ”Tämä rippikoulukesä on ollut poikkeuksellinen”
Seuraava artikkeliKirkkosali, neuvola ja kirjasto samassa rakennuksessa – Riimi on kaupungin ja seurakunnan yhteinen kylätalo

Ei näytettäviä viestejä