Syöpäni löydettiin keväällä 2017 sen jälkeen, kun lievän verenpaineen vuoksi otetuissa verikokeissa näkyi anemia. Hemoglobiini oli 93. Kun anemian syytä alettiin tutkia tarkemmin, havaitsin itse kovan kyhmyn vatsani vasemmalla puolella.
Näin aloitti Kotimaan toimituspäällikkö Tuija Tiihonen ensimmäisen Syövästä huolimatta -blogikirjoituksensa.
Tiihonen jäi pois töistä viime keväänä, eikä näillä näkymin ole enää palaamassa toimitukseen. Hän työskenteli Kotimaassa vuodesta 2003 lähtien, viimeksi tuottajana.
Diagnoosi oli levinnyt suolistosyöpä.
– Tieto, että todennäköisesti kuolen tähän syöpään, tavallaan helpotti. Minun ei tarvitse kamppailla toivon ja epätoivon välillä, että parannunko, vaan pystyn keskittymään siihen, mitä minulla nyt on.
”Minulla on uusi identiteetti syöpäpotilaana”
Aluksi Tiihonen ajatteli, että ei kovin laajasti kerro sairaudestaan, ei ainakaan Facebookissa. Mutta sitten hän tuli toisiin aatoksiin.
– Ajattelin, että jos jaan tiedon, niin sitten minun ei tarvitse kertoa siitä jokaiselle ystävälle ja kaverille erikseen, sillä iso osa heistä on Facebookissa.
Tiihonen kertoi sairaudestaan julkisesti. Seurasi valtava myötätunnon aalto ja hän sai runsaasti rohkaisevia viestejä, hyvän voinnin toivotuksia, yksityisviestejä ja puheluita myös sellaisilta tutuilta, joiden kanssa hän ei ollut aikoihin ollut yhteyksissä.
– En tiedä, mitä tarkkaan ottaen odotin Facebook-jakamiselta, mutta yllätyin myötätunnon määrästä. Tuntui hyvältä jakaa tieto, samalla se auttoi minua sisäistämään asian. Minulla on uusi identiteetti syöpäpotilaana.
”Blogi ei ole suoraan päiväkirja tai itseterapiaa”
Kun teen päivityksiä Facebookiin luontoretkistäni, ystävät ihmettelevät, miten jaksan kaikkea tätä – olenhan vakavasti sairas ja siksi sairauslomalla. Eiväthän he näe, mitä seuraavana päivänä tapahtuu, koska siitä ei ole päivityksiä. Makaan voimattomana koko päivän, nukun kahdetkin päiväunet ja jaksan juuri ja juuri lämmittää valmisruokaa mikrossa. Lepopäivän jälkeen voimat taas elpyvät, Tuija Tiihonen kirjoitti blogissaan 10. huhtikuuta.
Syöpää sairastavan elämästä kertovan blogin kirjoittamiseen Tuija Tiihonen sai yhden innoituksen eläkkeellä olleen Kirkko ja kaupungin toimittajan Marja Kuparisen
Syöpäläinen-blogista. Viimeisen blogikirjoituksensa hän teki helmikuun lopussa.
– Ajattelin Marjan tekstejä lukiessani, että tuollaiseen avoimuuteen en kyllä pysty. Minun on luotava oma tapani kirjoittaa ja kertoa elämästäni ja sairaudestani.
Kuparisen blogi ilmestyi säännöllisesti Kirkko ja kaupunki -lehden verkkosivulla. Tiihosen Syövästä huolimatta on niin sanottu vapaa blogi, sitä eivät säätele ilmestymisaikataulut, vain kirjoittajan oma sanomisen tarve.
Tuija Tiihonen kertoo pitäneensä päiväkirjaa 9-vuotiaasta lähtien.
– Blogi ei ole suoraan päiväkirja tai itseterapiaa. Haluan tuoda esiin näkökulmaa, että elämää on vielä syöpädignoosin jälkeen ja se voi olla antoisaa, ei vain kuoleman alhossa vaeltamista. Syöpädiagnoosi ei useinkaan ole välitön kuolemantuomio.
”Tiedän olevani monin tavoin hyväosainen ja hyväonninen”
Tiihonen ei enää jännitä kontrolleihin menoa. Tauti on hoitojen ansiosta pysynyt aisoissa tai ei ole.
– Mitä väliä sillä on, jos en näe ensi kevättä, mutta näen sentään tämän. Nautin tästä hetkestä. Kovan kautta ihmisen pitää oppia arvostamaan juuri sitä hetkeä, mikä on käsillä.
– Tiedän olevani monin tavoin hyväosainen ja -onninen. En ole yksin, saan puolisoltani ja perheeltäni tukea. Minulla on myös vertaistukea. Saan maailman parasta hoitoa. Taloustilanteeni ei ole romahtanut. Lisäksi minua on siunattu melko valoisalla persoonallisuudella eli suhtaudun asioihin lähtökohtaisesti myönteisesti.
Tiihonen sanoo haluavansa jakaa jotain tästä osakseen koituneesta hyvyydestä myös muille. Blogin kirjoittaminen on yksi tapa välittää asennetta, että elämä sairauden kanssa ei ole kaikessa vain sairauden määrättävissä, vaikka se monia asioita rajoittaakin.
”Kun diagnoosi tuli, Jeesus tuli lähelle”
Tuija Tiihonen sanoo, ettei halua hengellistää sairautta. Hän ei näe sitä Jumalan antamana rangaistuksena tai koettelemuksena, vaikka sanoo tunnistavansa tilanteen, jossa ihminen voisi kokea niin.
– Kun diagnoosi tuli, tunsin, että nyt uskoni realisoituu, muuttuu todeksi. Tunsin, että Jeesus tuli lähelle ja hänen kanssaan saatoin kohdata pelkoni ja tuskani. Tunteiden aallot rauhoittuivat. Näin usko oikeasti kantaa.
Tiihonen sanoo rukoilevansa päivittäin, mutta ei koe olevansa missään hengellisessä kriisissä. Hän ei myöskään kysy Jumalalta miksi-kysymyksiä.
– Kun menee hyvin, ei tunne tarvitsevansa Jumalaa, mutta kun menee huonosti, tulee asiaa hänelle. Jumala ei tästä suutu tai ole pahastunut. Hän on käytettävissä, kun aika ja tarve siihen tulevat.
Luotan, että ”sielu”, ”minä” tai ”tietoisuus” jatkuu jossakin muodossa. Toivon, että saan tavata kaikki kuolleet läheiseni ja myös kiinnostavat historian henkilöt. Uskon, että ”taivas” on täynnä Jumalan rakastavaa ja hyväksyvää läsnäoloa, vapautta, iloa ja rauhaa. – Mutta jos raukenenkin tyhjiin eikä mitään Jumalaa ja taivasta olekaan, niin entä sitten? Mitä olen hävinnyt antamalla uskon ja toivon kantaa minua elämäni aikana? – En mitään, Tuija Tiihonen kirjoitti toisena pääsiäispäivänä.
www.syovastahuolimatta.blogi.net
Kuka?
Tuija Tiihonen, 61
Kotoisin: Syntynyt Joroisissa, käynyt lukion Savonlinnassa
Asuu: Kirkkonummella
Koulutus: Humanististen tieteiden kandidaatti
Työura: Toimittaja Ilta-Sanomissa, toimitussihteeri Askelessa, toimituspäällikkö ja tuottaja Kotimaassa.
Perhe: Aviomies ja kolme aikuista lasta
Mottolause: Ei ole, paitsi yksi savolainen sutkautus, jota ei halua julkisuuteen.
Kuva: Olli Seppälä
Ilmoita asiavirheestä