Uskonyhteisöissä työskentelevien työ itsessään voi olla vaativaa sisältäen esimerkiksi seurakunnan jäsenten tukemista heidän kohtaamissaan vaikeissa elämäntilanteissa, mutta tämän lisäksi on muita rasituksen aiheuttajia.
Uskonnolliselle uralle suuntautuvat ja yhteisöjen johtajat kohtaavat suuria odotuksia henkilökohtaiseen elämäänsä liittyen. Avioliiton solmiminen saatetaan tehdä nuorella iällä ja nopeasti ympäristön painostuksesta johtuen. Seksuaalisuutta voimakkaasti rajoittava ympäristö voi johtaa ongelmiin. Tämä saattaa myöhemmin johtaa avioeroon, jota uskonyhteisöissä usein paheksutaan, mikä voi pahentaa erosta aiheutuvaa kriisiä. Teologian tohtori, kirkkososiologian dosentti ja pastori Hannu Sorri on julkaissut tänä vuonna tutkimuksen pappien avioeroista.
Toinen hyvin stressaava tilanne uskonyhteisöjen työntekijöille on uskonkriisi. Jos työnantajan opetuksia ei voi enää hyväksyä tai ei usko niihin, vaakalaudalla voi olla ihmisen koko elämä: maailmankuva, perhe ja muut sosiaaliset suhteet, identiteetti, maine, työpaikka, ura ja mahdollisesti asuntokin.
Joissakin uskonyhteisöissä vapaaehtoistyö voi olla kokoaikaista sisältäen ylöspidon, jolloin vapaaehtoistyö muistuttaa työsuhdetta. Tällainen vapaaehtoistyö sitoo ihmisen hyvin tiukasti yhteisöön ja uran vaihtaminen voi olla vaikeaa. Tilanne, jossa ihminen epäilee uskontonsa oppeja, mutta on riippuvainen uskonnosta toimeentulonsa vuoksi voi olla henkisesti hyvin raskas.
Lisäksi uskonyhteisöissä voi esiintyä samankaltaisia ongelmia kuin muillakin työpaikoilla, esimerkiksi työpaikkakiusaamista. Uskontojen uhrien tuki UUT ry järjestää miniseminaarin näistä aiheista. Tervetuloa mukaan keskustelemaan! Katso seminaarin ohjelma ja ohjeet ilmoittautumiseen: seminaari.
Tässä yksi tulevaisuuden uskonnollistakin mailmakuvaa koskeva uusi raskaansarjan haaste:
http://www.kauppalehti.fi/uutiset/tutkijat-saimme-viestin-muukalaisilta-avaruudesta/7N2djUD2?ref=facebook:1117
No sillai. Tähtitieteilijät tehneet uuden havainnon. Miten se liittyy uskonnollisuuteen tai tähän blogiin en ihan ymmärrä Seppo Heinola.
Kehotan kaikkia tutustumaan juuri ilmestyneeseen uuteen julkaisuun tähän aiheeseen liittyen.
Aini Linjakumpu: ”Väkivalta uskonnollisissa liikkeissä: teoreettisia lähtökohtia hengellisen väkivallan tutkimiseen” (Politiikka. Valtiotieteellisen yhdistyksen julkaisu 3/2016)
Politiikka-lehteä löytyy ainakin kirjastoista ja hyvin varustetuista kirjakaupoista
”Tilanne, jossa ihminen epäilee uskontonsa oppeja, mutta on riippuvainen uskonnosta toimeentulonsa vuoksi voi olla henkisesti hyvin raskas.”
Samanlaisessa ristiriitaisessa tilanteessa on myös nuo mainitut vapaaehtoistyötä tekevät.
Olen kolmen vuoden ajan lähes viikottain keskustellut usean luterilaisen uskovan tai herätyksen tilassa olevan kanssa. Heitä ahdistaa sisäisen onnen ja rauhan puute. Kaksi hyvinkin merkittävässä asemassa olevaa kirkollista vaikuttajaa ovat ilmaisseet onnettoman uskovaisuutensa ja sanoneet minulle, että ”minä haluaisin tuota mitä sinulla on”. Nämä ovat autenttinen, kummankin ilmaisu. (Henkilöt eivät ole jäljitettävissä)
Hieman häkellyin kummallakin kerralla, koska en koe itseäni miksikään esimerkiksi.
Blogisti vahvistaa erinomaisesti omat kokemukseni.