Jumalanpalvelus on päättymässä, suoristan virsikirjan nauhoja. Muutaman päivän vierailu pohjoispohjalaisessa nimikkoseurakunnassani Utajärvellä on lähestymässä loppuaan. Vielä on edessä lähetyslounas, kirkkokuoron laulua sekä Tansanian kirkon ja koulutustyön kuulumisia lähetystyön ystäville lounaan jälkeen. Tuttu järjestys monista nimikkoseurakuntavierailuista. Vieressä istuva tekstinlukija havahtuu:
– Mitä?
– Ne laulavat, kongolaiset laulavat, kuiskaan hänelle.
Kirkon lehterille on noussut kaksi kongolaista tyttöä. Haparoiva laulu vahvistuu vähitellen kauniiksi ylistykseksi, afrikkalainen sointi täyttää yli kaksisataa vuotta vakaasti paikallaan seisoneen puukirkon. Laulu hiljenee ja kirkkokansan epäröivä hiljaisuus uskaltautuu iloiseen taputukseen. Kirkkoherran loppukehotus tulee kohti:
”Lähtekää rauhassa. Olkaa rohkeat, pitäkää hyvästä kiinni, älkää vastatko pahaan pahalla. Rohkaiskaa arkoja, tukekaa heikkoja, auttakaa sorrettuja, kunnioittakaa kaikkia ihmisiä. Rakastakaa ja palvelkaa Herraa Pyhän Hengen voimassa iloiten.”
Kolmentuhannen asukkaan pohjoiseen kuntaan muutti viime vuonna noin 30 kongolaista kiintiöpakolaista. Kunta oli valmistautunut kongolaisten tuloon monin tavoin. Kunnan nettisivuilla ja paikallislehdessä oli hyvissä ajoin tietoa uusista Afrikasta saapuvista kuntalaisista. Kotouttaminen ja kiintiöpakolaisprosessi tulivat tutuiksi, ja SPR:n järjestämä ystäväkurssi täyttyi ystävätoiminnasta kiinnostuneista henkilöistä. Seurakunnan lähetyssihteerikin päätti osallistua kurssille yhdessä miehensä kanssa.
Tämä on erilainen nimikkoseurakuntavierailu. Kirkkoherra Heikki Nissinen ja lähetyssihteeri Ulla-Maija Moilanen kertovat heti alkuun uusista ystävistä. Oulusta tulee katolinen isä pitämään heille messun kerran kuukaudessa, muuten moni heistä osallistuu luterilaisen kirkon sunnuntaipalvelukseen.
Nimikkolähettinä vierailen tavalliseen tapaan koululuokissa – tällä kertaa myös kongolaisten lasten valmistavalla luokalla, missä juttelemme swahiliksi. Koulun ruokatunnilla pari tyttöä hakeutuu samaan pöytään minun ja tansanialaisen puolisoni kanssa. Tytöt tervehtivät ujosti swahiliksi.
Perjantai-illaksi lähetyssihteeri on kutsunut kaikki kongolaiset tapaamaan meitä. Ilta kuluu toinen toistemme elämäntarinoita kuunnellen, swahili yhteisenä kielenä.
Seurakunnan Minun virteni -illassa Ireen esittelee omalla vuorollaan eteläafrikkalaisen virren Nyt kuule Isä taivaan pyyntö tää. Kirkkokuoro laulaa lähetyslounaan jälkeen Asante sana Yesu – Kiitos paljon Jeesus.
Pieni pohjoinen seurakunta on avannut ovensa vieraalle tavalla, joka koskettaa sydäntä. Seurakunta ja kunta tekevät maahanmuuttotyötä yhdessä. Voisiko pohjoisen kunnan yhteisöllinen malli olla koko Suomen malli?
Katri Niiranen-Kilasi
hankeneuvonantaja, Makumiran yliopiston opettajienkoulutus
Tansania
Kuvan Utajärven kirkosta otti Anna-Mari Tuovinen.
