Suomi kävi aikoinaan kahden rintaman sotaa. Tämä oli melkeinpä yllätys, vaikka olen vanha mies ja aikoinaan tallustellut Hankonimen hiekoilla ja nähnytkin niitä rakenteita. Juuri äskettäin luin artikkelia entisöidystä bunkkerista,jossa oli ylimpänä sellainen valurautainen suojakupu. Siellä voi vartiomies olla todennäköisesssä turvassa ellei tule lentopommin täysosumaa. Seuraavana yönä siirryin tämän siivittämänä rakentamaan omakohtaisia puolustusrakenteita. Jokaiselle henkilölle rakennettiin oma suojabunkkeri, ainoa ongelma oli sellainen jonka ymmärsin vasta herättyäni: Ne bunkkerit rakennettiin polttamattomasta savesta.
Olisiko tässä joku viesti, joka kannattaisi ainakin huomioida! Ehkä vielä kerran kannattaisi suorittaa katselmus oman elämän turvavarusteiden suhteen. Jos kumminkin Jumala on ja on iankaikkinen elämä, niin miten suhtaudun ajatukseen valinnasta, joka olisi välttämätöntä tehdä tulevaisuutta ajatellen. Psalmin kirjoittaja sanoitti tämän asian jo niin hyvin, ettei vaadi korjaamista: Tutki minut ja tunne minut, jos tieni on vaivaan vievä, niin ohjaa minut oikealle tielle! Jotenkin olen ollut havaitsevinaniajatuksen ilmassa: Minulla on minun uskoni ja sinulla on sinun uskosi, mutta älä sinä tyrkytä uskoasi minulle. Niinkuin demokratiassa on henkilö/ääni-periaate, niin on myös teokratiassa henkilö/usko-periaate. Jokaisen puhe ja ilmaisu on tasa-arvoista, paitsi paidan väri tekee jostain tasa-arvoisemman.
Kuulin tässä myös sananopetusta nuoresta profeetasta, joka sai tehtävän käydä syömättä ja juomatta toimittamassa Herransa asian. Siinä kävi sitten kumminkin niin, että toimeksiannosta vähän poikettiin ja lopputulos oli karjuvan leijonan kita. Jäin miettimään sitä, miksi suora Herran puhe eli toimeksisnto jäi syrjään, kun tuli uusi tarjous. Yllätyksekseni löysin selityksen eli vertaisen tapahtuman paratiisista. Siellä oli selkeä Jumalan sana. Älä koske, älä maista. Oliko paratiisissa uteliaisuus jo olemassa, vai kuuluiko se käärmeen rikkauteen, en tiedä! Sitä puuta kuitenkin katsottiin, siinä se nyt on kaunis katsoa, mutta ei vielä syödä, kunnes paikalle tuli viisaampi! Tulija antoi ymmärtää, että hän tietää Jumalan tarkoituksen ja mitä ohje sisälsi! Hyvänen aika, jos joku pystyy tarjoamaan Jumalaa enemmän, niin mitä sitten tehdään? No, siihen tartutaan! ja mitä sitten useasti sattuukaan?
Nuori profeetta, jos sinulla on Raamattu, sinulla on Jumalasi alkuperäinen toimeksianto kirjattuna siihen. Sinun ei siis tarvitse syödä tai juoda muuta tehtäväsi suorittamisen aikana, koska sinulla on Herran ilmoitus kainalossasi ja lukemistonasi! Jos joku ajatus tai henkilö lähestyy sinua ja sanoo, voisimmeko yhdessä katsoa sinun raamattuasi? Sanoppa mitä se sinun Raamattusi sinulle puhuu! Jos vieraasi sanoisi, tuo on täällä turhaa eikä tuokaan pidä paikkaansa, niin sinä voisit kavahtaa! Mutta hän sanookin, katsokaamme tarkemmin ja hän saa näyttämäänkin, että siinä rivien välissä onkin selitys ja ne poikkeukset, jotka eivät tarvitse tulla kaikkien tietoon. Kun tällä tavalla luetaan ensin kahdenkesken ja tarpeeksi moni saa kuulla ne rivienvälien kirjoitukset, siitä tulee totuus lopulta. Palataan alkuun ottakaamme nyt paaston aikana jokainen lain vasara käteemme ja tutkikaamme uskomme bunkkerin lujuus, jos se kestää lain iskut, ole onnellinen, mutta älä vieläkään turvaa siihen vaan Ristin Herran vuodatettuun Ristinvereen, joka kertoo Jumalan rakkaudesta oikealla ja kestävällä tavalla.
Retorisena heittona uskonnottomuutta vastaan – viimeksi mm. Teemu Laajasalolta ja kenttäpiispalta – kuulee, että ”juoksuhaudoissa ei ole ateisteja”. Tässä unohdetaan, että kuollaan sitä siviilissäkin, jopa päivittäin. Niin että ei tartte vedellä tätä asiaa mihinkään jatkosodan juoksuhautoihin!
Kuolema ja kuolema on tietenkin äärimmäinen kokemus paitsi asianosaiselle myös läheisille. Niin se nyt kuitenkin vain on, että ainakin nykymaailman aikaan moni on ateisti kuollessaankin. Ja moni on muutenkin uskonnoton, joita ovat ateistit, agnostikot, skeptikot ja uskontojen suhteen välinpitämättömät.
Tämä näkyy siinäkin, että suomalaisissa sairaaloissa suurin osa kuolemassa olevista potilaista ei itse asiassa halua luterilaisen kirkon sairaalapappia vuoteensa viereen. Näin ainakin sairaaloissa työskentelevien taholta kerrotaan. Eikä kyse ole tarjonnan tai tiedotuksen puutteesta.
Jokainen kuolee tavallaan, ja suhde läheisimpiin on tärkeää, tärkeintä kuoleman lähestyessä. Kuitenkin tärkeää on myös kuoleman luonnollisuuden ja elämän kiertokulun hyväksyminen. Onneksi kenenkään ei tarvitse jäädä tänne eikä muuallekaan ikuisesti kukkuilemaan! Aikansa kutakin. Ja onneksi jokainen voi elämällään, työllään ja toiminnallaan jättää oman jälkensä jälkipoville..
Totta. Olen itse tuntenut rintamamiehiä ja -naisia, jotka olivat ateisteja. Tärkeämpää kuitenkin oli, että he noudattivat kristillistä etiikkaa, ja olivat valmiita antamaan henkensä toisten puolesta. Olisipa Suomi ollut lirissä, jos Kannaksella 1944 olisi ollut nykyisiä uusateisteja.
Kiitos tärkeästä kirjoituksesta. Vaikea on tosiaan surua ymmärtää, ellei ole sitä itse kokemut. Niin se vaan on.
Elämässä on todella tärkeää suhde läheisiin ja muihinkin – aina. On tärkeää yrittää elää hyvää elämää, vaikka se onkin vaikeaa. Jokainen aamu
on armon aamu uusi. Itse ajattelen, että ihminen on ikuisuusolento, vaikka
maallinen taival päättyykin. Mutta on hienoa kuulla erilaisia näkemyksiä
tästäkin asiasta. Kaikille totuuden etsijoille kunnia.
ystävällisesti Matti
”Silti minulla oli koko ajan vahva tunne, että Jumala pitää huolta” Elina Antikainen
Tuo tieto ja siitä nouseva lohdutus on minuakin kantanut monelaisten elämän vaikeuksien kohdatessa karikkojen yli.
Vaikka joutuu työssään kohtaamaan kuolemaa ja pukemaan vainajia heidän viimeiselle matkalleen, niin omaisen kuolema tuntuu aina erilaiselta. Muistan kun seisoin mieheni isän ruumiin vierellä Meilahden sairaalassa ja tiesin syvästi, että eilen hänessä oli jotain ”enemmän”. Nyt hänestä oli lähtenyt jotain pois. Uskon, että se oli hänen henkensä, joka palasi Jumalan luo.
Sain pukea oman äitini arkkuvaatteisiin kun hän oli jo sairaalan kylmiössä. En ennättänyt Nurmekseen asti ajoissa ja hän ennätti kuolla ennen saapumistani. Vuorokauden kuolleena olleen jäsenet ovat kylmän kankeat, mutta kuitenkin taivuteltavat, että pukeminen onnistuu. Kampasin hänen hiuksensakin kauniisti ja vietimme siinä sairaalan kappelissa muistohartauden hänen arkkunsa äärellä yhdessä sisareni kanssa. Hetki oli lämmin ja kaunis. Äiti pääsi katsomaan Jeesusta kasvoista kasvoihin, mikä oli ollut hänen harras toiveensa.
Luonnollisesti olen kohdannut kuoleman oman isäni ja muiden sukulaisten kohdallakin. Koen, että kuolleen kohtaamisella ”kasvotusten” on merkitystä surutyössä.
Kun omat vanhemmat kuolevat, niin silloin ymmärtää, että kornologisesti on itse seuraavana vuorossa. Elämä on rajallista, se ei kestä täällä maan päällä ikuisesti.
Kaikkein tärkeintä kuolevalle ihmiselle on, että hän on saanut syntinsä anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Silloin Jumalan armo kantaa häntä parhaiten. Omaisten läsnäolo on myös tärkeä, kunhan hekin ymmärtäisivät Jumalan armon tärkeimmäksi. Silloin suruakin valaisee valoisa Taivastoivo. Jokaisen ihmisen tärkein kysymys on, kuka on hänen sydämensä Herra. Jos Jeesus on hänen Herransa, niin hän on turvassa elossa kuolossa. Mutta ilman Jeesusta on ihminen ilman toivoa elossa ja kuolossa.
Jatkan vielä vähän. Luin Elinan runot linkistä. Sama runon kokemus ja tunne oli minullakin aina kun kävin äitini luona Nurmeksessa. Hän oli kutistunut niin pieneksi, että usein ajattelin, että laitan hänet taskuun ja otan mukaan. Minulla ei ollut samaa tunnetta, että olen pieni tyttö, sillä olin kolmen lapsen äiti ja minusta tuntui, että olin melkein äitini äitikin. Osasin jo hoitaa asiat.
Runojen kautta ihminen voi samaistua toisen tunteisiin ja siten saada lohtua.
”Tuonelan kädestä minä (Herra Jumala) heidät päästän, kuolemasta minä heidät lunastan (vapautan).” (Hoosea 13:14)
”Mutta sinä, mene, siksi kunnes loppu tulee; ja lepää, ja nouse osaasi päivien lopussa.” (Daniel 12:13)
”Mutta sinun (Herran) kuolleesi virkoavat eloon, minun ruumiini nousevat ylös. Herätkää ja riemuitkaa, te jotka tomussa lepäätte, sillä sinun katseesi on valkeuksien katse, ja maa tuo vainajat ilmoille.” (Jesaja 26:19)
”Kallis on Herran silmissä hänen hurskaittensa kuolema.” ”Kallis on Herran silmissä hänen uskollistensa henki.” (Psalmit 116:15, KR-38 ja KR-92)
”Jeesus sanoi hänelle: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut. Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko sen?” (Evankeliumi Johanneksen mukaan 11:25,26)
”Kuolema on nielty ja voitto saatu … Mutta kiitos olkoon Jumalan, joka antaa meille voiton meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta!” (Paavalin ensimmäinen kirje korinttolaisille 15:54,57)
”Sillä Kristus on minulle elämä, ja kuolema on minulle voitto.” (Paavalin kirje filippiläisille 1:21, Biblia)