Kirkolliskokouksessa on monia meitä, joiden mielestä myös samaa sukupuolta olevien tulisi voida saada kirkollinen vihkiminen. Meidän mielestämme avioliiton ulottaminen samaa sukupuolta oleviin pareihin ei ratkaisevasti muuta itse avioliittokäsitystä. Enemmistö tai ainakin määrävähemmistö on toisella kannalla.
Kysymys on mielestäni monella tavalla analoginen niin sanotun virkakysymyksen kanssa. Jotkut kirkon jäsenet olivat ja ovat yhä sitä mieltä, että pappisvirka on välttämättä ja olemuksellisesti sukupuolisidonnainen instituutio sillä tavoin, että siihen voidaan vihkiä vain mies. He ajattelevat myös, että jos pappisvirkaan voidaan vihkiä myös nainen, pappeuskäsitys muuttuu ratkaisevasti.
Avioliiton ulottaminen samaa sukupuolta oleviin pareihin ei siis muuta avioliittokäsitystä sen enempää kuin pappeuden ulottaminen naisiin muutti pappeuskäsitystä. Tämä voi olla yllättävä väite monille, mutta kannattaisiko asiaa pohtia tästä näkökulmasta, oli sitten samaa mieltä tai ei? Kirkolliskokouksen siviilivaliokunta totesi jo vuonna 1973: ”Kirkko on Raamatusta oppinut, että avioliitto on asetettu ihmistä varten – eikä ihmistä avioliittoa varten…”
Voisimmeko ottaa kysymykseen pohjoismaisen näkökulman? On jopa röyhkeää ja ekumeenisesti outoa ajatella, että meillä olisi niin paljon parempaa tietoa luterilaisesta teologiasta, että voisimme sanoa vihkimistä puoltavien olevan väärässä ja muiden pohjoismaisten kirkkojen tehneen vääriä ratkaisuja. Eikö riitä, että meilläkin – kuten pohjoismaissa sisarkirkoissa – voitaisiin todeta, että asiasta voi ajatella luterilaisen perinteen ja teologian näkökulmasta eri tavoilla ja että nuo tavat voidaan tunnustaa ja hyväksyä.
Lopulta homoliitoissa ei ole kuitenkaan kysymys oikeasta ja väärästä, vaan siitä saako toisella tavalla ajattelevien enemmistö tai vähemmistö omistaa totuuden sellaisessa kysymyksessä, josta voi aidosti ja syvällisesti ajatella monella eri tavalla. Hyväksymme sen, että osa teologeista ja kirkon jäsenistä pitää avioliittoa välttämättä ja olemuksellisesti sukupuolisidonnaisena instituutiona sillä tavoin, että siihen voidaan vihkiä vain vastakkaista sukupuolta olevat. Omantunnonrauha on turvattava kaikille kirkon jäsenille. Ketään ei pakoteta toimittamaan vihkimistä tai siunausta samaa sukupuolta oleville.
Kirsi Hiilamo
kirkolliskokousedustaja
Helsingin hiippakunta
Kirsi Hiilamo :”Kirkolliskokouksessa on monia meitä, joiden mielestä myös samaa sukupuolta olevien tulisi voida saada kirkollinen vihkiminen. Meidän mielestämme avioliiton ulottaminen samaa sukupuolta oleviin pareihin ei ratkaisevasti muuta itse avioliittokäsitystä. ”
Sitten on kirkolliskokouksen ulkopuolella myös meitä, joille avioliitto kuten pappeuskaan ei ole pelkkä poliittinen yhteiskunnallinen sopimus tai asia. Kannatin virheellisesrti uuden avioliiittolain kansalaisaloitetta, kun uskoin, että sen tarkoituksena oli saada samaa sukupuolta olevat tasa-arvoiseen yhteiskunnalliseen asemaan heteroseksuaalien kanssa. Se saattoi todella olla viimeinen kerta, kun uskon yhtään mitään mitä kirkko- tai puoluejärjestelmä muka totuutena esittää.
Hölttä: ”Se saattoi todella olla viimeinen kerta, kun uskon yhtään mitään mitä kirkko- tai puoluejärjestelmä muka totuutena esittää.”
Minä en ole ikinä uskonutkaan mitään, mitä kirkko muka totuutena esittää.
Tervetuloa joukkoon.
Lähiympäristössä me on kirkkoja jotka hyväksyvät naispappeuden mutta vastustavat homovihkimisiä. Naispapppeuden ja homoseksuaalisuuden elämän tavan hyväksyminen ei näytä olevan yksiselitteisesti analoginen.
”Lopulta homoliitoissa ei ole kuitenkaan kysymys oikeasta ja väärästä, vaan siitä saako toisella tavalla ajattelevien enemmistö tai vähemmistö omistaa totuuden sellaisessa kysymyksessä, josta voi aidosti ja syvällisesti ajatella monella eri tavalla.”
Analogisesti voitaisiin ajatella, että varastaminen on oikein, toisten mielestä taas ei. Nyt on siis kysymys oikeastaan siitä, voidaanko syvällisesti ajatella monella eri tavalla.
Varastaminen loukkaa toisen ihmisen oikeutta. Oikeuden myöntäminen naisille papin virkaan tai homoille avioliittoon ei loukkaa kenenkään muun oikeutta. Analogiasi siis ontuu.
Sami: Sinulta on vähän käsitteet hukassa. Sukupuolinen suuntautuneisuus ei ole elämäntapa.
Seija: ”Sukupuolinen suuntautuneisuus ei ole elämäntapa.”
Ei myöskään seksuaalinen suuntautuminen ole sitä, vaikka monet yrittävät toisin väittää.
Jään vain miettimään millainen on se siunauksen teologia joka jättää papin omalletunnolle sen pyytääkö kirkon nimissä Jumalalta siunausta vai ei. Ikään kuin Jumalan tahto tässä asiassa ei (enää) olisi selvä. Jotenkin tämä markkeeraa teologisesti ainakin minun korviin siltä, että Jumala ja kirkko ovat jotenkin kaksi totaalisesti erillistä entiteettiä. Kirkko tekee vähän niin kuin sellaista joka siitä itsestään tuntuu. Ja Jumala sitten siunaa tällaisen kirkon pyynnön jos siunaa.
Aina viime vuosiin asti oli kirkossamme kuitenkin ihan luvallista sanoa että Jumalan tahto avioliiton suhteen on se, että seon miehen ja naisen välinen liitto. Yhtä äkkiä, jonkun vuoden sisällä, itselleni on tullut se vaikutelma että niin ei ole enää, tai että niin ei saisi sanoa.
Itse koen jotenkin, että Jumalasta on tulossa jollkain tapaa indifferentti. Kristuksen aikaan(!) Jumala vielä tahtoi avioliiton olevan yhtä ja nyt lyhyellä aikavälillä jotakin muuta.
Tiedän että käsite ”Jumalan tahto” on monelle arka paikka. Mutta kirkkohistoriallisesti sitä on kyllä pyritty aina etsimään ja joskus jopa löydettykin. Mietin vain mikä on se kirkko jossa ei voi sanoa ääneen että tämä on Jumalan tahto ja tämä ei. Ilman että se vaikuttaa siihen miten ihmiset kohdataan pastoraalisesti. Mehän osaamme sen, kuten jokainen ihminen tietää, vanhemmat eritoten.
Edelleenkin saa kuitenkin sanoa Raamattuun ja tunnustuskirjoihin vedoten, että miehen ja naisen valinen avioliitto on se, mitä Jumala tahtoo ja jopa niin että mies ja nainen ovat luotu erilaisiksi juuri avioliittoa varten (Iso katekismus, 6. käskyn selitys).
Odotan että joku sanoo suoraan että tässä suhteessa Jumalan tahto on muuttunut ja että Jumalan tahto onkin nyt että avioliitto on sukupuolineutraali.
Ja mikä kertoo meille siitä, että Jumalan tahto on muuttunut?
Tai onko se ollut sitä aina, mutta emme ole sitä tajunneet.
Vai riittääkö perusteluksi vain se, että kun ihmiset sitä haluavat.
Joka tapauksessa isoja teologisia kysymyksiä, joista soisi keskusteltavan niin paljon että asia olisi kaikille selvä.
Virta: ”Ja mikä kertoo meille siitä, että Jumalan tahto on muuttunut?”
Kirkolliskokouksissahan siitä Jumalan tahdosta päätetään vuosittain – äänestämällä.
Markku, ehkä se kuuluu ihmisen osaan, että meidän on selvittävä ilman, että ”joku sanoo suoraan”, autoritaarisesti. ”Soisi keskusteltavan” kuulostaa hyvältä.
Vesa Hirvonen
Markku Virta, sanoitat varmasti monen tavallisen seurakuntalaisen ajatuksia. Kiitos siitä.
Kiitos Kirsi! Hyvä kirjoitus!