Pure paha – Puhdasta pahaa.
Miksi Jumala laisti tehtävästään suojella pientä ja heikkoa lasta?
Kirkon – ainakin pyhäkoulun – opetuksissa hoetaan ja vakuutetaan aina sitä kuinka Jumala suojelusenkeleineen suojelee ja varjelee varsinkin pieniä ja heikkoja telluksentallaajia maan korvessa ja kaikkialla muuallakin kaikelta pahalta.
Toissapäivänä pienelle kolmivuotiaalle tytölle tehtiin porvoolaisella leikkikentällä äärimmäisen paha teko. Ainakin inhimillisen mittapuun mukaan teko on paha, kun pikkulapsi puukotetaan kuoliaaksi. Sitä en tiedä minkälaista tekoa se Jumalan mittapuun mukaan edustaa?
Joku täällä, tästä tapahtumasta kertovan uutisen yhteydessä puhuu ihmisen hirvittävästä pahuudesta. Ja kaikki kristityt uskovaiset vakuuttavat yhteen ääneen, että Jumala on itse hyvyys. Mutta jos Jumala on hyvä, jos ihminen on Jumalan kuva ja jos ihminen tekee tuollaisia tekoja (vieläpä niin, ettei Jumala hoida suojelutehtäväänsä, eikä edes korviaan lotkauta varjellakseen lasta), niin tuskinpa tuollainen Jumala kovin suurta hyvyyttä edustaa tai sitten koko Jumalaa ei vain yksinkertaisesti ole.
Ei vastuuta tapahtuneesta voi ihmisen niskaan sälyttää. Ihmisenhän väitetään olevan Jumalan omakuva, jonka Jumala on luonut juuri sellaiseksi kuin mikä ihminen on, kaikkine vikoineen, omine tahtoineen ja puutteineen. Miksi Jumala kaikkitietävänä oli kuitenkin tyytyväinen luomishommien lopputulokseen (Moos 1:31), jos homma kuitenkin ihmisen kohdalla mätti pahasti?
Jos ihminen siis on paha, ei Jumalakaan voi hyvä olla. Tai sitten koko Jumalaa ei vain yksinkertaisesti ole. Kaikkitietävän Jumalan luulisi tietävän, mikä ihmisen luomisessa meni pieleen. Jos hän on hyvä ja kaikkivoipa, kuten kirkkain silmin ja suurta yksimielisyyttä osoittaen kristillisissä piireissä väitetään, niin hyvänä ja kaiikvoipana hänen olisi luullut korjaavan pikimmiten mokansa. Hän kuitenkin päästi ihmisen (keskeneräisenä) rellestämään ja tekemään pahojaan Tellukselle.
Miksi? Ihan vain piruuttaanko?
Olisihan se kiva, jos K.W:lle pystyisimme vastauksia antamaan, johon hän voisi tyytyä. Hän on täysin oikeassa siinä, että me ei siihen kyetä. Eikä kukaan muukaan. Joten hänellä on hyvä syy hylätä usko ja Jumala saman tien. Ei minulla, eikä teillä muillakaan ole vastausta siihen, miksi Jumala ei estänyt isää tappamasta lastaan.
…………………………………………….
Kolmivuotias lapsenlapseni tarvitsee välttämättä oman rakkaan Lambinsa vierelleen, muuten hän ei ruhoitu, eikä uni tule. Lambin kanssa hän uskaltautuu päivälläkin seikkailuihin, joihin muuten ei lähtisi.Kerran huomasin miten kiva on ottaa pehmolelu kainaloon ja kokea olonsa turvalliseksi tämän seurassa. Eli sama toimii minunkin elämässä.
Niinpä enkeli voisi olla omaa kuvitteluani. Silti voin kokea oloni turvalliseksi tämän kuvitellun turvani seurassa. Sama koskee Jumalankin olemassa oloa. Saan uskostani tukea moniin asioihin, jotka muuten ajaisivat minut paniikkiin. jolloin en kykenisi niistä selviämään. Nyt uskoni auttaa minua selviämään elämästä ja sen suurista haasteista. Miksi lakkaisin uskomasta Jumalaan, kun kerran saan niin ratkaisevaa apua siitä, että uskon?
Pekka: ”Miksi lakkaisin uskomasta Jumalaan, kun kerran saan niin ratkaisevaa apua siitä, että uskon?”
Niin, miksi? Ei kai sinua siihen kukaan pakota, kehota tai edes suosittele uskostasi luopumista?
Suomessa saat uskoa vieläpä ihan minkä tahansa uskonnon mukaan ihan vapaasti, sen takaa valveutuneen isänmaamme kansanedustuslaitoksen säätämä uskonnonvapauslaki. Mutta tulee myös muistaa, että se uskonnonvapaus koskee kaikkia, saa jopa ihan rauhassaa tunnustautua vaikka pikimustaksi pakanaksi ilman, että kukaan tulee käännyttämään tai tyrkyttämään omaa uskoaan.
Uskonnottomuuden perusteeksi minulle riittää se, etten koskaan, jo kohtalaisen pitkän elämäni aikana ole saanut minkään sorttiselta henkiolennolta minkään sorttista, näkyvää, kuuluvaa tai muuten aistittavaa yhteydenottoa tai viestiä (jos syy on vastaanottimessani, niin sille en voi mitään. Parempaa tai herkempää minulle ei ole annettu).
Jumaluskoani ei myöskään herätä se, että Jumala ei – päinvastaisista puheista huolimatta – varjele eikä suojele rakkaita luotujaan (ei edes viattomia pikkulapsia) kaikelta pahalta vaikka uskovaisten ja kirkon taholta totisella naamalla toisin väitetään.
Teodikean ongelman olemassaolo on minulle riittävä syy olla uskomatta minkään sorttisiin henkiolentoihin.
Pekka: ”Silti voin kokea oloni turvalliseksi tämän kuvitellun turvani seurassa. Sama koskee Jumalankin olemassa oloa.”
Tarkoitatko siis, että Jumalan olemassa olo on kuvittelua? Siinä tapauksessa olen kanssasi samaa mieltä.
Pekka: ”Saan uskostani tukea moniin asioihin, jotka muuten ajaisivat minut paniikkiin. jolloin en kykenisi niistä selviämään.”
Paniikkiin ajavista asioista selviämisessä saattaisi auttaa, jos yrittäisit uskoa ja luottaa itseesi vähän enemmän – Jumalan sijasta.
K.W. ”Uskonnottomuuden perusteeksi minulle riittää se, etten koskaan, jo kohtalaisen pitkän elämäni aikana ole saanut minkään sorttiselta henkiolennolta minkään sorttista, näkyvää, kuuluvaa tai muuten aistittavaa yhteydenottoa tai viestiä (jos syy on vastaanottimessani, niin sille en voi mitään. Parempaa tai herkempää minulle ei ole annettu). ”
Tuota kun mietin aamulenkillä, niin mieleeni tuli Naeman. syyrialainen sotapäällikkö, joka sarasti lepraa,( tai jotain semmoista) Orjana Israelista tuotu pikkutyttö sanoi: ” jospa Naeman menisi Israeliin profeetta Elisan luo, niin hän tulisi terveeksi. Niinpä tämä sotapäällikkö lähti. Lähestyessään profeetan taloa, tämä lähetti halvan palvelijansa sanomaan: peseydy seitsemästi Jordanissa, niin tulet terveeksi.
Naeman suuttui ja meinasi lähteä takaisin. Hän odotti, että profeetta olisi tullut paikalle ja laittaa kätensä sairaan paikan päälle, tai tehnyt jotain vastaavaa. Nyt laittaakin, vain palvelijan sanomaan, että mene pesulle. ”Onhan siellä Syyriassakin jokia ja parempia, kuin tämä” : tuumasi Naeman. Hänen oma palvelijansa sai kuitenkin pään käännettyä ja Naeman sukelsi seitsemän kertaa Jordaniin ja tuli terveeksi. Tuossa 1Kun 5: 1- vapaasti kerrottuna.
Monet toimivat Naemanin tavoin etsiessään Jumalaa . Lähdetään liikkeelle ihan tosissaan. Etsitään Jumalaa ja kolkutetaan ovelle, eikä vastausta kuulu. Pitäisi tapahtua jotain erikoista ja odotusten mukaista. Sitten kelpaisi. Jumala kun ei suostu meidän pelleksemme. Hän on antanut sanansa ja laittanut sanan tuojiksi halvat apostolit. He ovat kirjoittaneet evankeliumit, jotta me uskoisimme. Siinä on nelinkertaisesti lähetetty kutsu. Liian yksinkertainenko?
Se joka avaa oman sydämensä Jeesukselle ja antaa hänen puhdistaa sen verellään Hän pelastuu ja löytää uskon aivan varmasti. Siitä ei ole mitään epäselvyyttä, etteikö näin ole. Asia on paljon, paljon yksinkertaisempi, kuin mitä me osataan ajatella. Siksi kuljemme niin helposti sen kaiken ohi.
Pekka: ”Se joka avaa oman sydämensä Jeesukselle ja antaa hänen puhdistaa sen verellään Hän pelastuu ja löytää uskon aivan varmasti. ”
Tuo kuulostaa ihan samalta kuin jos lääkäri sanoisi syöpää sairastavalle potilaalle, että avaa sydämesi Jeesukselle ja yritä vain oiken kovasti uskoa, että syöpäsi paranee, niin kyllä se siitä paranee, tai siltä kun muuan huijarisaarnaaja Pirkko Jalovaara taannoin Kallion ja Espoonlahden kirkossa ”paranteli” sairaita:
”Huhtikuussa 2013 Espoonlahden kirkossa oli Jalovaaran rukousilta. Rukousiltaan saapui hiihtolenkillä kipeytyneestä jalasta kärsinyt nainen kainalosauvoilla kävellen. Jalovaara rukoili kipeän jalan puolesta, jonka jälkeen naista kehotettiin kävelemään ilman sauvoja. Jalka puutui ja kihelmöi, minkä Jalovaara tulkitsi paranemisen merkiksi. Tämän jälkeen naista käskettiin kävelemään kirkosta pois sauvoja kantaen. Tämän seurauksena kihelmöinti muuttui kasvavaksi kivuksi. Myöhemmin tehdyn lääkärin diagnoosin mukaan naisen jalan nivelsiteet olivat irronneet luusta, jänne oli haljennut sekä nivelkapseli oli siirtynyt paikoiltaan. Kävelytyksen seurauksena nivelkapseli ajautui puristuksiin luiden välistä ja aiheutti pahaa hermosärkyä. Hermosärky levisi myös toiseen jalkaan. Nainen joutui pyörätuolipotilaaksi ja kertoi ettei rukousillan jälkeen ole pystynyt tekemään päiväkään töitä. Espoonlahden seurakunnan kirkkoherra Jouni Turtiainen, joka oli itse paikalla valvomassa tilaisuutta, sanoo naisen joutuneen manipuloinnin kohteeksi ja pitää tapahtunutta hengellisenä väkivaltana.” (Wikipedia)
Että semmosta sydämenavaamista, parantamista ja sokeaa uskoa.
Kyllä se taitaa olla Pekka vaan parasta, että molemmat käytämme hyväksemme lain meille tarjoamaa oikeutta uskoa ihan mihin mieli tekee, tai olla uskomatta mihinkään, mihin uskoa ei synny. Ihan ilman, että kumpikaan yrittää toisen uskomuksiin tai uskomattomuuksiin vaikuttaa.
Jos sinä Jumalaa johonkin tarvitset, ja siihen uskot, niin pidä kaikin mokomin Jumalasi, minä en tarvitse. En ainakaan sellaista Jumalaa, joka laistaa lupauksistaan varjella ja suojella pieniä, heikkoja ja avuttomia luotujaan kaikelta pahalta.
Olet kaiketi kastettu Kimmo? Joku omaisesi on uskonut sinut Jumalan käsivarsille.
Itse tappelet vastaan ja näin Raamatun Totuus tulee esiin. Maailman synti on, etteivät he usko Jumalan ainokaisen Pojan nimeen. Sinut on Kristukseen kastettu.
Ismo: ”Olet kaiketi kastettu Kimmo? Joku omaisesi on uskonut sinut Jumalan käsivarsille.”
Juu, on minut kastettu, sellainen kun silloin vielä – vuonna -46 – oli tapana. Melkein koko kansahan tuolloin vielä kuului kirkkoon, vaikka ei käytännössä suurimmalta osaltaan mihinkään hengellisyyteen viittaavaan enää uskonutkaan. Kaipa vanhempiani olisi katsottu melkolailla vinoon, jos olisivat jättäneet kullanmurunsa kastamatta. Se, että vanhempani olisivat olleet jotenkin uskonnollisuuteen tai uskovaisuuteen kallellaan olevia ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Perin maallistuneita ja rationaalisia realisteja olivat molemmat. Enpä muista Jumalasta kuulleeni vahemmiltani koskaan sanaakaan.
Minun kolme poikaanikin on kastettu, koska sellainen oli myös vielä -67, -70 ja -77 tapana. Kaikki ovat myös rippikoulun käyneet (koska kaveritkin kävivät), kirkosta eronneet ja ihan yhtä uskonnottomia kuin isänsä.
Mitä tulee tuohon väittämääsi, että olisin tapellut uskoon tulemista vastaan, niin se ei pidä lainkaan paikkaansa. Rippikoulun käytyäni ja sen jälkeen, päin vastoin (ehkäpä jopa kapinoidakseni vanhempieni maallisuutta vastaan), etsiskelin elämääni jotain jumalallista pitkiä aikoja – oli kuulemma se paljon puhuttu etsikkoaika – kunnes lopulta huomasin, että turhaa olivat yhteydenottoyritykseni taivasten valtakunnan isäntään, kuten myös poikaansa, ja ajattelin, että antaa olla, mennään sitten loppuelämä näillä mitä on. Sen jälkeen en ole yläkerran pappaa tarvinnut enkä vaivannut. Kirkosta huomasin tosin erota vasta varsin myöhäisellä iällä.
ET kai sinä K.W. kuvitellut että yritän käännyttää sinua? Tiedän aivan hyvin, ettei se ole mahdollista.
Pohdiskelen vain tässä näitä hyviä kysymyksiäsi. Kai mullakin siihen lupa on?
Pekka: ”Tiedän aivan hyvin, ettei se ole mahdollista.”
Niinpä.
Pekka: ”Kai mullakin siihen lupa on?”
Toki.
Käsittääkseni sen kertominen mitä usko on, ei ole käännyttämistä. Eikä sekään että kertoo miten uskoon voi tulla. Siihen on vain yksi tapa, joka toimii. Se mitä valintoja kukin tekee on kunkin oma asia.
Voin kertoa vain sen minkä tiedän toimivan.
Näin olen itse uskon löytänyt ja sama kaava eri muodoissaan on kaikilla muillakin kristityillä.
käännyttäminen on kai jotain ympäripuhumista, uhkailua ym. Semmoinen ei uskon kohdalla toimi lainkaan. Sellaisesta tulee pahaa jälkeä.
Pekka: ”Käsittääkseni sen kertominen mitä usko on…”
Usko tarkoittaa uskonnollista vakaumusta, uskontoa: ihmisen vakaumusta jumalan tai muun yli-inhimillisen mahdin olemassaolosta ja tähän turvautumista. James Swindalin mukaan uskonnolliseen uskoon liittyy joko julkilausuttu tai lausumaton näkemys ilmoituksesta ja sen tuonpuoleisesta, ylimaallisesta eli transsendentista lähteestä.
W. K.Cliffordin tunnetun lausuman mukaan on aina ja kaikkialla väärin uskoa mihinkään riittämättömin perustein.
Filosofi Bertrand Russell arvosteli uskon (engl. faith) käsitettä. Russell kirjoitti sekä kristittyjen että kommunistien pitävän omaa uskoaan hyvänä. Hänen mukaansa usko on kuitenkin aina vahingollista, jos se on lujaa uskoa johonkin, josta ei ole todisteita. Uskosta puhutaan silloin, kun todisteita ei ole. Tällöin todisteet korvataan tunteella.
Sam Harrisin mukaan uskonnollinen usko on ongelmallinen. Jotkut uskomukset ovat luonnostaan vaarallisempia kuin toiset – toiset ideologiat esimerkiksi oikeuttavat väkivallan, toiset eivät. Vaarallisista uskomuksista kaikkein vaarallisimpia ovat kuitenkin sellaiset, jotka asetetaan järjellisen keskustelun ulottumattomiin. Tämän suojamekanismin tarjoaa ”uskon dogmi”.
”Kaikki kehitys on mahdotonta ilman muutosta ja he, jotka eivät kykene muuttamaan ajatuksiaan, eivät kykene muuttamaan mitään.”
— Kirjailija George Bernard Shaw (1856-1950)
Pekka, evankelioimiseen liittyvä kuvaus helvetistä on itse asiassa uhkailua.
Raamatussa hyvin vähän on puhetta helvetistä. Eniten siitä on puhunut Jeesus. Evankelioinnissa en muista asiasta koskaan puhuneeni. Tuskin paljon muissakaan yhteyksissä.
Evankelioimiseen kuuluu ymmärtääkseni Raamatun jakaminen tai vähintään siihen tutustumiseen kehottaminen ja Raamattu puhuu varsin karmein sanoin helvetistä ja todellakin enin itse Jeesuksen suulla!
Olisikohan, ainut varsinainen este uskon omistamiselle, juuri tuo aiheeton pelko. Jota K.W. kuvasit.
Siksiköhän niin monet kieltäytyvät ottamasta sitä vastaan.
Pekka: ”Olisikohan, ainut varsinainen este uskon omistamiselle, juuri tuo aiheeton pelko. Jota K.W. kuvasit.”
Mikä pelko? En ole kuvannut mitään pelkoa. Eikä mikään pelko estä minua omistamasta uskoa.
Jos tarkoitat helvetin pelkoa, josta Seppo mainitsi, niin sehän on uskovaisille ainoa syy uskoa. Mitä muua hyötyä uskosta kuvitellaan voivan olla kuin pelastuminen kadotuksesta (helvetistä)? Eihän ainakaan helvetin pelko voi olla silloin syy olla ottamatta uskoa vastaan, vaan päin vastoin se on pikemminkin syy uskoa, niille jotka helvetin pelkoa potevat.
”Ottakaa kristityltä helvetin pelko ja te otatte häneltä hänen uskonsa.” – Denis Diderot
Usko ja uskonto on hyvä osata erottaa. Usko on lujaa luottamista. (Näin siis Raamattu opettaa) Uskonto sanaa ei Raamatusta taida edes löytyä kuin muutamassa lauseessa. Uskonto on yleensä ja lähes aina ihmiskeskeisen toiminnan muoto.
Uskonnon harjoittamisesta ei välttämättä ole mitään haittaa, jos se on vapaaehtoista ja edesauttaa hyvän tahdon lisääntymistä ihmiseen keskuudessa. Pelastusta uskonnon harjoittaminen ei tuo, vaikka sitä harjoittaisi kuinka hartaasti.
Selkein ero Uskon ja uskonnon välillä on se, että uskonto ei pelasta ketään, Usko taas on Jumalan antama Lahja, jonka kautta Jumala on antanut lujat lupaukset, siitä että ihminen on syntynyt Jumalan lapseksi ja sovitettu Jumalan Oikean Käden kautta, joka on Kristus meidän keskellämme.
Armo on myös käsite, jonka Jumala valaisee ihmiselle uskon kautta. Uskonnollinen ihminen ei yleensä ole armollinen, vaan lain alainen.
Uskonnollisuus ei siis ole yleensä millään tasolla Kristittyjen ominaisuus. Uskonnollisia ihmisiä taas on paljon kristittyjen keskuudessa.