Säveltäjä, kapellimestari Kari Tikka, s. 13.4.1946, kuoli 17.10.2022 pitkällisen sairauden jälkeen.
Tikka sävelsi kirkkomusiikkia, oopperoita, kuoro- ja yksinlauluja sekä orkesteri- ja kamarimusiikkia. Hänen teoksensa pohjautuivat usein hengellisiin teksteihin.
Tikan tunnettuja oopperoita olivat Frieda (1995), Luther (2000),
Tuuli puhaltaa missä tahtoo (2011) ja Judit. Hänen viimeiseksi oopperakseen jäi vuonna 2020 esitetty Rakkaus on väkevä kuin kuolema.
Lähes puoli vuosisataa sitten Kari Tikka sävelsi laulun, jossa heikko ihminen löytää armon. Armolaulu on käännetty ainakin kahdeksalle eri kielelle.
Kotimaa julkaisee Kari Tikan muistoksi hänen viime kesäkuun Askel-lehdessä julkaistun haastattelunsa.
* * *
PIENI LAULU
Mannerheimintien kodissa on nukuttu pitkään, nautittu brunssista kaikessa rauhassa ja rukoiltu yhdessä. Kuten kaikkina aamuina. Tänään on myös siivottu.
– Luemme Psalmeja ja Uutta testamenttia sekä rukoilemme Eevan kanssa säännöllisesti. Tänään vuorossa oli Heprealaiskirjeen 3. luku, Kari Tikka kertoo ja kiihtyy vähän.
– Nykysuomennoksen käännös ottaa aivoon. Siinä on selvä tekemiskeskeinen tendenssi ja moralismia. Sen sijaan vanhassa suomennoksessa ja esimerkiksi saksassa ja englannissa mennään uskollisemmin alkutekstin mukaan.
Eeva Tikka kuvaa kulttuurimme so so -kristillisyyttä, joka varoittaa ja vastuuttaa muttei tarjoa lepoa.
– Ihmiset kaipaavat lohdutusta ja etsivät hiljaisuutta ja luonnollista suhdetta Jumalaan, mutta voivat erheellisesti luulla, että kristinuskossa kyse on dogmista. Uskon ytimessä on kuitenkin tekemisen sijasta essensi, olemus ja oleminen. Kristus on persoona. Hän antaa vapauden, syvää lohtua ja voimaa.
Olen uskollinen Lutherin oppilas
Kari kaivaa kuluneesta kirjasta esille kiihdyttävän kohdan: ”ettei kukaan teistä lankeaisi synnin viettelyksiin ja paatuisi”.
– Meidän pitäisi muka taistella ja voittaa. Tämä panee myllynkiven kaulaan. Muissa kielissä taas kerrotaan pahan valloista, jotka vetävät puoleensa. Ne ovat niin vahvoja, ettei niille pärjää ihmisvoimin. Vain Kristuksessa me pärjäämme. Voimme elää hänen ristillä saamastaan voitosta käsin. ”Se on täytetty.”
– Olen tässä uskollinen Lutherin oppilas – yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden. Kaikki on lahjaa. Jumala antaa uskon, elämän, vaimon, perheen, ihan kaiken.
– Alan aina uhota, kun korostetaan ihmisen tekoja, Armolaulun säveltäjä naurahtaa.
Efesolaiskirjeen toisen luvun jakeisiin tehdyssä laulussa sanotaan: ”Sillä armosta me olemme pelastetut, emme tekojemme kautta, ettei kukaan kerskaisi. Se on Jumalan suuri lahja.”
Sävel syntyi vuonna 1976 Ruotsissa, jossa Kari Tikka toimi kapellimestarina Tukholman kuninkaallisessa oopperassa.
– Olin saanut kuvan, että pitää tehdä ratkaisu ollakseen kristitty. Se ahdisti hirveästi.
Toisenlainen näkökulma avautui Efesolaiskirjeestä sekä 2. Korinttolaiskirjeen kohdasta, jossa Paavali sanoo olevansa mielistynyt heikkouteen ja ahdistuksiin. ”Sillä kun olen heikko, silloin olen väkevin.”
Se oli tunnistettavaa.
– Elämä ei aina mene kuten on suunnitellut. Luulin olevani vahvempi, mutta tulikin takaiskuja kuten avioero ja epäonnistumisia uralla. Siinä oli Jumalan hetki, jossa hän itse lähestyi minua. Minulla ei ollut suoritusta, jolla ylpeillä. Olin niin ahtaalla, että armo alkoi kelvata.
Siitä syntyi jotain uutta miehen sisimmässä, ja siitä syntyi Armolaulu – sekä paljon muuta musiikkia – joka on ilmaissut tuhansia tuntoja.
Juhani Rekolan muisto
Ruotsissa Karin tukipilariksi muodostui Tukholman suomalainen seurakunta.
– Oli kiva olla vähemmistökirkossa. Siellä tutustuin myös Juhani Rekolaan ja hänen perheeseensä. Olimme paljon tekemisissä, vaikka hän oli vanhempi. Suomalaisuus yhdisti.
Kari tutustui pappiin, joka ”jännitti hirveästi saarnoja, lähes vapisi ja puhui epäselvästi”. Karinkin ääni värähtää.
– Alkaa itkettää… Minua puhutteli Rekolan haavoittuvuus ja lämpö. Hän oli niin vaatimaton ja vaikuttava, karismaattinen ihminen. Toisaalta suora, toisaalta arka.
Kari Tikka ja flyygeli olivat tuttu näky monille Karia tunteneille.
Musiikki alkoi viedä
Musiikki on tietysti ollut Kari Tikan elämän tärkeimpiä johtolankoja. Se alkoi soida jo lapsuudessa, sitä on kummunnut valtavasti vuosikymmenten varrella ja edelleen se soi.
– Äiti lauloi kuoroissa, jotka esittivät Bachin passioita ja Händelin Messiasta. Niitä kuunnellessa koin mahtavia hetkiä Johanneksen kirkossa. Kahdeksanvuotiaana en ollut aluksi kovin innostunut pianotunneista, mutta kun musiikki alkoi viedä, soittaminenkin edistyi.
Kouluiässä instrumentteja tuli lisää, trumpetti, alttoviulu ja oboe. Opettajista erityisin oli Helsingin Suomalaisen Yhteiskoulun musiikinopettaja Liisa Tenkku, joka rohkaisi ja tuki nuorta muusikkoa.
– Olin kielilinjalla, ja minua kiinnostivat eri kulttuurit ja historia. Mutta kyllä musiikki vei kaikesta voiton.
Sibelius-Akatemiassa Kari opiskeli muun muassa Jorma Panulan kapellimestarioppilaana. Säveltämisessä opettajina olivat Joonas Kokkonen ja Einojuhani Rautavaara.
Orkesteri on kommunikointia
Jo 19-vuotiaana Kari soitti oboeta ammattimuusikkona Helsingin kaupunginorkesterissa. 23-vuotiaana hän sai ensimmäisen kapellimestarin pestin Tampereen teatterissa ja 24-vuotiaana Kansallisoopperassa. Siitä alkoi yli 40 vuotta kestänyt yhteistyö Oopperan kanssa.
– Erityisen lähellä sydäntäni on italialainen ooppera ja monet klassiset sinfoniat.
Kapellimestari kuvaa, miten yhdessä soittaminen, orkesterit ja kuorot ovat yhteisöllisyydessään kuin Jumalan toimintatapaa.
– Yhteisöllisyys näyttää olevan Jumalan tarkoitus.
Kyse on viestinnästä.
– Orkesteri on kommunikointia erilaisten ihmisten kanssa, kaikilla on kuitenkin sama päämäärä soittaa hyvin ja innostavasti. Taiteilijat voivat olla hankalia, mutta musiikki yhdistää. Se on jännittävä elementti, kuin ilma, vesi tai alkuaine, joka vetää mukaansa.
Kari Tikan luovuus on synnyttänyt suurteoksia, esimerkiksi kuusi oopperaa, kirkkomusiikkia, orkesteri- ja kamarimusiikkia sekä yli 300 kuoro- ja yksinlaulua.
– Siinä vaiheessa, kun elämä meni tukkoon, kuvaan tuli hengellinen musiikki ja Jumala aukaisi tekemään näitä pienempiä ja isompia teoksia.
Kari ja Eeva Tikka ehtivät olla naimisissa yli 43 vuotta.
Me mennään naimisiin!
Tikat asettuvat lähekkäin yhteiskuvaan. Jo sitä ennen katseet huoneen poikki, toisen ajatusta jatkavat kommentit ja kehotukset – ”Kerro sinä” – hehkuvat lämpöä ja kunnioitusta.
Rakkaustarinan erikoinen alku naurattaa molempia. He tiesivät toisensa. Juonessa oli mukana myös Karin äiti, jonka kanssa hän asui tässä samassa kodissa.
– Lauloin äitisi kanssa Helsingin Katedraalikuorossa, ja hän pyysi minua laulamaan tupaantuliaisiisi, kun palasit avioeron jälkeen Ruotsista, Eeva sanoo.
Sitten tapahtui kohtalokas töytäisy.
– Finlandiatalolta harjoituksista tullessa jäin suojatiellä bussin alle. Siitä on muistona tämä arpi kasvoissa. Kun pääsin sairaalasta kotiin, ovikello soi eräänä päivänä. Menin avaamaan ja sinä seisoit siellä. Sanoin ensimmäiseksi: Me mennään naimisiin! Kari muistelee.
Eeva oli tullut työkaverinsa pyynnöstä palauttamaan Karilta lainassa olleita nuotteja. Karille ovella seisoi Jumalan lähettämä vastaus.
– Takanani olivat ero ja onnettomuus. Siksi olin rukoillut kovasti, että saisin uuden alun ja elämänvaiheen. Minulle oli selvää, että hän joka tulee tänne, on vaimoni. Se oli vakava juttu.
Eevan tuleva anoppi tarjosi keittoa. Sitä syötiin ja Eevaa nauratti koko erikoinen tilanne.
– En tiennyt mitä ajatella. Sinä lähdit saattamaan minua kotiini Tunturikadulle, ja kun olit onnettomuuden jäljiltä uupunut, kävelin kanssasi takaisin tänne.
Pari kihlautui muutaman kuukauden kuluttua joulukuussa 1978 ja meni naimisiin seuraavana keväänä.
– 18.5. Meillä on tänä vuonna 43-vuotishääpäivä, Kari muistaa tarkasti.
Armo on pysynyt samana
Kari Tikka korostaa olevansa suhteessa Jumalaan saamapuolella kaikessa. Perheessä, työssä, yhteiskunnassa.
– Ne ovat Jumalan antamia lahjoja. Ilman hänen puuttumistaan asioihin en olisi tehnyt sitä musiikkia, jota olen tehnyt. En ole sitä itse keksinyt, vaikka se tulee sisältäni. Jumalan voima ajaa toimimaan.
Onko Jumala muuttunut näinä vuosikymmeninä?
– Toivottavasti Hän on muuttunut mielikuvissani. Hän on tullut hyvin paljon lämpimämmäksi, rakastavammaksi ja suuremmaksi. Hän on kolminaisuus, Isä, Poika ja Pyhä Henki, jota olen oppinut tuntemaan vähän enemmän.
Onko teologiasi muuttunut?
– Armo on pysynyt aina samana. Ymmärrän aiempaa paremmin eri lailla ajattelevia. Luterilaisuus on itselleni tärkeä, mutta teologiaani on tullut vivahteita ortodoksisesta liturgiasta ja katolisesta messusta, joista pidän kovasti.
Eeva ja Kari muistavat erityisen Italian ajan, jolloin nunnat järjestivät silloin kolmilapsiselle perheelle Napolin kardinaalin siunauksen.
– Jossain porttikongissa Roomassa luoksemme tuli leppoisa ja pyylevä herra. Kun hän laittoi kätensä päälleni, olin kaatua. Siunaus oli niin voimallinen, Kari kertoo.
– Nunnilla oli uskomaton rakkaus lapsiin. He pitivät näitä sylissä ja halusivat siunata perhettämme, Eeva muistelee.
Kaiken keskellä on voinut pitää kiinni armosta.
– Elämä itse, henkilökohtaiset ja perheen ongelmat ajavat etsimään kestävää perustaa. Se kamppailu on tuttua. Myös Jumalan sana vie oikealle tielle, Kari sanoo.
Oletko näissä vaikeuksissa kamppaillut Jumalan kanssa?
– Enemmän on ollut kamppailua Jumalan avulla, kun omasta itsestä nousee vaatimus, tai pahat voimat tai laki vaativat olemaan täydellinen. Siinä jumissa on pakko alkaa etsiä armoa.
Diagnoosi oli pohjakosketus
Viime vuodet ovat testanneet, uskooko säveltäjä itse Armolaulunsa viestiin: ”Minun armossani on sulle kylliksi.”
– Paavalin sanoma pysyy: Olen mielistynyt heikkouteen, hätään, vainoihin. En pääse yli enkä ympäri siitä, että sanat ovat surkeuden ja epäonnistumisten ylistystä. Usein ylpistyn enkä muista tätä.
Muistutus on ollut ankaraa.
–Takana on kuusi vuotta haimasyöpää. Parasta tässä päivässä on se, että olen yhä hengissä. Ihmettelen jatkuvasti, että saan elää ja että saan elää yhdessä Eevan kanssa. Hän on huolehtinut minusta. Sairaudessa on ollut monenlaisia vaiheita ja olen ollut välillä hyvin huonossa kunnossa.
Pohjakosketus tuli jo alussa, diagnoosin myötä.
– Oli shokki kuulla, mistä on kyse ja ettei voida leikata. Elinaikaa ennustettiin neljäksi kuukaudeksi. Sain kovia sytostaatteja, ja sädehoitojen jälkeen pystyttiin myös leikkaamaan. Syöpä uusi, ja tällä hetkellä etäpesäkkeitä on keuhkoissa. Niitä ei voida hoitaa enää sytostaateilla. Olen nyt suuren lääkärin hoidossa.
– Tämä elämä ei olekaan kaikki. Jokaisen osalta se loppuu jossain vaiheessa, mutta jatkuu toisessa muodossa: jos jo nyt on hyvää, vielä parempaa on tulossa, Kari Tikka ajatteli elämästä kuoleman jälkeen.
Rakkaus on väkevä kuin kuolema
Tunnelma on ihmeen seesteinen, vaikka vaikeitakaan asioita ei väistellä. Ehkä juuri siksi. Totuus on tuonut vapautta.
Kari Tikka on kiitollinen myös ”työjutuista”, esimerkiksi sävellyksistä, joita on jaksanut tehdä syöpähoitojen keskellä. Viimeisin on Consertino sellolle ja jousiorkesterille. Vuonna 2020 ensi-iltansa sai ooppera Rakkaus on väkevä kuin kuolema.
Hieno kokemus oli myös Riitta Raskin ohjaaman Taivas ja helvetti -elämäkertadokumentin tekeminen, mikä antoi Karille mahdollisuuden katsoa kauas taakse, sinne, missä ensitahdit ja -sävelet syntyivät.
– Vähän pelotti, mutta lopulta olin hyvin tyytyväinen, ei ollut mitään hävettävää, Kari nauraa.
Miten psyyke on pysynyt kyydissä taudin vuoristoradalla?
– Tiedän, että veitsenterällä ollaan, mutta Jumalalle kiitos, ettei minulla ole ollut pahoja henkisiä ongelmia eikä kipuja. Enemmän on kiitollisuutta siitä, että näin vielä jatkuu – kohta tulee täyteen kuusi vuotta.
– Kun elämä onkin jatkunut, olo on tasoittunut; homma on Jumalan käsissä. Ei tarvitse pelätä, vaan tilalla on toivo: voin katsoa eteenpäin tähän päivään ja taivaaseen saakka.
Viimeinen kyllä ja aamen
Huone tuntuu kuin avartuvan ja näköalat laajenevan yli Töölönlahden.
– Tämä elämä ei olekaan kaikki. Jokaisen osalta se loppuu jossain vaiheessa, mutta jatkuu toisessa muodossa: jos jo nyt on hyvää, vielä parempaa on tulossa.
– Kuoleman pelkoa ei ole. Jumalan lupaukset antavat varmuutta ja vapautta: voin iloita siitä, että elämä jatkuu kuoleman jälkeen.
Eeva Tikka kuvaa, miten Raamattu ja toiset ihmiset ovat olleet apuna.
– On uskomatonta, miten monien rakkaus ja rukous lähellä ja kaukana ovat kannatelleet meitä. Kun on itse heikko ja sairas, se yhdistää toisiin ihmisiin. Langattomat kanavat toimivat hyvin.
Mihin kuolema on asettunut?
– Kuolema on hyvin lähellä. Aiemmin oli se bussin alle jääminen, sydäninfarkti, läheltä piti -tilanteita. Nyt kuolema on realismia, Kari Tikka sanoo.
Onko kuolema vihollisista viimeinen? Eeva vastaa kertomalla katolisesta Bernhard Häringistä, jonka teologia oli hänen gradunsa aiheena.
– Saimme tavata hänet Roomassa. Myöhemmin hän sairastui syöpään ja jätti minulle tervehdyksen: ”Minä kaipaan kuolemani hetkeä Jumalan pelastustahdon viimeisenä kyllänä ja aamenena.”
– Kuoleman valta on voitettu, kuten pääsiäisestä tiedetään, Kari sanoo.
Musiikki-improvisaatio täyttää huoneen. Sormet hakevat koskettimilta tämän hetken tuntoja. Jossain kohtaa sävelet kirkastuvat ja voimistuvat. Sitten taas piano. Ainutkertainen hetki.
***
Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?
Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran.
Antoisia lukuhetkiä!
Ilmoita asiavirheestä