”Tuo jääkaapista kalja!”

”Viivi, tuo jääkaapista kalja!” huutaa Wagner sohvalta. ”Viljasta on pulaa. Tuli kato.” vastaa Viivi.

”No tuo minulle sitten toinenkin kalja. En minä niin leivästä perusta” sanoo Wagner.
”Ei ole kaljaa. Sekin tehdään viljasta” vastaa Viivi.

Wagner on tyrmistyneen näköinen ja sanoo: ”Nyt otti olkileipä!”

Tätä sarjakuvaa ei ole oikeasti julkaistu – Juba saa tosin vapaasti käyttää idean.
_ _ _
Vakavien asioiden mittasuhteet alkavat yleensä aueta vasta pikku hiljaa. Asioiden sujumista entiseen tapaan toivotaan niin kovasti, että muutoksen mahdollisuus huonompaan suuntaan torjutaan tietoisuudesta. Minusta nyt on se tilanne, samalla kun Suomessa on koettu kolmas perättäinen huono satovuosi – tai peräti katovuosi.
_ _ _
Hesarin toinen pääkirjoitus oli tänään (7.8.) otsikoitu ”Katse katovuoden yli”. Pääkirjoitus perää uutta ajattelua ja pysyviä ratkaisuja suomalaisen maatalouden kannattavuusongelmiin. Etenkin kun poikkeukselliset sääolot yleistyvät ja vaikuttavat satoon.

On erinomainen asia, että Hesari on pitänyt esillä maatalouden ahdinkoa, jonka ennätyksellinen kuivuus ja helteet ovat aiheuttaneet. Monet tilat ovat investoineet raskaasti koneisiin, rakennuksiin, karjaan tai peltoihin. Katovuosina kannattavuus menee miinukselle ja velkojen lyhennykset tuottavat suuria vaikeuksia.

Maatalouden ongelmille ei aina löydy Suomessa ymmärrystä. Tavanomainen kommentti on, että taitamaton yrittäminen joutaakin loppua. Monet luulevat, että riihikuivaa tukea talikoidaan viljelijän laariin, kun tämä makaa lakki silmillä heinänkortta purren.

Tosiasiassa viljelijät ja karjan kasvattajat tekevät pitkää päivää minimaalisella tuntipalkalla. Arvostan sitä suuresti. Monille sukutilan jatkaminen on kunnia-asia. Huono kannattavuus ja raskas työ saavat monet kuitenkin harkitsemaan maataloudesta luopumista. Samalla epävarmuus leivästä lisääntyy.
_ _ _
Toinen näkökulma maatalouden kannattavuusongelmaan on ruokaturvan ylläpitäminen. Suinkaan kaikki yrittäjyys Suomessa ei ole jokapäiväisen leivän varmistamisessa yhtä perustavassa roolissa kuin maatalous. Siksi maatalouteen on asianmukaista suhtautua vähän laajakatseisemmin kuin mihin tahansa yrittäjyyteen, erityisesti ilmaston kuumentuessa ja viljelyalan supistuessa Maapallon etelässä.

Suomi ei ole elintarvikkeiden osalta omavarainen. Viljaa, juureksia ja vihanneksia, maitotaloustuotteita, lihaa ja kalaa tuodaan muista maista. On viisautta varautua huonoihin vuosiin, jolloin kato koettelee Suomen lisäksi muitakin maita. Esimerkiksi tänä vuonna kato on lyönyt Pohjois-Saksaa vielä Suomea pahemmin. Ei ole sanottua, että mahdollisen laaja-alaisen kadon jälkeen Suomi saisi ostettua tarvitsemansa määrän elintarvikkeita muualta.

En tiedä, kuinka Lahden Polttimo ja sen Viking Malt onnistuvat tänä vuonna saamaan tarvitsemansa määrän mallasohraa Suomesta ja Päijät-Hämeestä. Etelä-Suomessa viljasato on ennakkotietojen mukaan jäämässä jopa puoleen tavanomaisesta.
_ _ _
Olen kirjoittanut muutamassa aiemmassa blogitekstissäni Raamatun vedenpaisumuskertomuksesta ja Nooan arkista, jonka avulla elämä pelastui tuhotulvalta. Sateenkaari oli merkki Jumalan liitosta ja pelastuksesta.

Myös katovuodet ja nälkäkatastrofit on tunnettu Vanhan testamentin maailmassa. Viisas Joosef neuvoi Egyptin faraota varastoimaan viljaa talteen hyvien vuosien aikana. Jumala oli ilmoittanut Joosefille, että seitsemän hyvän vuoden jälkeen tulee seitsemän katovuotta. Joosefin unessa laihat lehmät söivät lihavat lehmät. Kuuman tuulen korventamat laihat tähkät söivät pulleat tähkät.
_ _ _
Kertomukset Nooasta ja Joosefista sisältävät samankaltaisia piirteitä. Molemmat päähenkilöt saivat Jumalalta tehtävän ja toimivat vastoin yleistä ajattelua ja mielipidettä. Heidän tarkoituksensa oli varautumisen avulla pelastaa elämä edessä odottavalta tuholta.

Molemmat kertomukset sisältävät epämiellyttävän totuuden: kaikki eivät säästyneet tuholta. Monet hukkuivat tai kuolivat nälkään. Niin käy myös tänään monista ponnisteluista huolimatta.

Eksistentialistisen ajattelun läpi tunkemassa kulttuurissa se on lähes tabu: ei voi olla mahdollista, ettei kaikkia voida pelastaa. Se olisi epäoikeudenmukaista. Samaan aikaan monet tekevät tänään työtä Nooan, Mooseksen tai Joosefin tavoin –esimerkiksi maanviljelijöinä, että mahdollisimman monilla voisi olla tulevaisuus ja toivo. Se ei onnistu huutelemalla sohvalta kaljaa. On tartuttava talikkoon ja auraan.
—
Jälkikirjoitus 9.8. Elintarviketyöläisten pj. Veli-Matti Kuntonen toteaa päivän lehdessä: ”Yksikään EU-maa, jolla on omaa elintarviketuotantoa, ei ole siitä luopunut ja ajatellut, että yhteismarkkinoiden kauppa turvaisi sen” …”Jatkossa nähdään ruuan hintamuutoksia. Kuivuus tai muu ympäristökatastrofi isoilla viljan satoalueilla nostaa maailmanmarkkinahintoja ja silloin ei ole enää saatavilla halpoja viljaeriä.” (ESS 9.8.).

Hyvä kommentti Kuntoselta kotimaisen maatalouden ja huoltovarmuuden puolesta. Samalla hän arvostelee kaupan liikaa sanelua sekä ruoan halpuuttamista. Tosiasiassa ruoka on suomalaisten ostovoimaan nähden kohtuuhintaista. Siinä maksetaan myös työläisten hyvistä työolosuhteista sekä vähäisestä antibioottien käytöstä karjalle.

Kauppa sahaa omaa oksaansa, jos se halpuuttaa viljelijät nahkurin orsille. Eikö leivän hinnastakin kuuluisi viljelijälle vähän enemmän kuin pari prosenttia teollisuuden ja kaupan kahmaistessa välistä yli 90%?