18. sunnuntai helluntaista, Luuk. 14: 1-6, Martti Vaahtoranta

1.
Herra Jeesus tiesi, mitä oli väsymys raskaan työviikon jälkeen. Hän oli tehnyt ruumiillista työtä vuosien ajan. Kuinka moni ihminen olikaan mahtanut asua talossa, jota Jeesus oli ollut rakentamassa? Vai nikkaroiko Hän ehkä pöytiä ja tuoleja?
Raamattu ei tästä ajasta meille kerro. Se kuvaa meille Jeesuksen syntymän ja kertoo pari tapausta Hänen lapsuudestaan. Varsinaisesti evankeliumien kertomukset alkavat siitä, kun Jeesus aloittaa julkisen toimintansa Jumalan Poikana. Lyhyet välähdykset vaihtuvat katkeamatta jatkuvaan esitykseen Herran elämästä ennen ristin ja ylösnousemuksen Pääsiäistä.
Vaeltaessaan ja opettaessaan Jeesus ei enää rakentanut taloja eikä nikkaroinut pöytiä eikä tuoleja. Viettikö Hän siis kolmen vuoden ajan lomaa? Eikö Hän silloin tehnyt lainkaan töitä?
Varmasti teki. Jeesus teki uupumukseen asti töitä silloinkin, kun me ajattelemme, että ”konstikos se nyt on pitää puheita ja parilla sanalla parantaa ihmisiä” tai että ”eihän semmoinen mitään työtä ole, mistä ei tule likaiseksi ja missä ei tule hiki”.
2.
Toivottavasti emme sentään ajattele näin. Ihminen voi olla pohjattoman väsynyt myös henkisen työviikon jälkeen. Sitä suorastaan toivoo, että saisi välillä tehdä jotakin, minkä tuntee kropassaan seuraavana päivänä. Syntiinlankeemus pitää huolen myös henkisen työn rasittavuudesta.
Muistan itse nuoruudestani ajan, jolloin koulu alkoi jo vaatia hiukan työntekoakin eikä vain paikalla olemista ja jolloin myös soitin tosissani pianoa harjoitellen periaatteessa kolme tuntia päivässä. Ja silloin, ehkä lukion ensimmäisellä luokalla, alkoi jokin stressintapainen rasittaa myös minua, vaikken mikään työn sankari ollutkaan, en silloin enkä nyt. Ja vaikka ahkeran soittamisen tunsin myös ruumiissani, yleisesti ottaen kyse oli henkisestä työstä. Ja siihen aloin väsyä.
Silloin muistin, että Jumala oli antanut myös minulle kolmannen käskyn. Se käskee pyhittämään lepopäivän. Oivalsin, ettei se ollut mikään myönnytys, vaan todellinen käsky. Sei ei kuitenkaan ollut paha käsky. Se oli minulle hyväksi. Jumala oli antanut sen rakkaudesta minuun.
Suuri onkin ollut se siunaus, jonka tämän käskyn kautta olen saanut. Suuri lahja oli jo sekin, että sain syntyä kristittyyn perheeseen ja sukuun, jossa pyhäpäivää pidettiin kunniassa. Muulloin tehtiin pitkää päivää ja väliin myös likaisisissa ja hikisissä töissä. Sunnuntaiksi kuitenkin koti siivottiin, ja pyhän vietto aloitettiin lauantaiehtoon saunasta. Pyhäaamuna pantiin puhdasta ja parempaa ylle ja joko lähdettiin kirkkoon tai kuunneltiin radiosta jumalanpalvelus. Ruokakin oli vähän tavallista juhlavampaa, eikä kenelläkään ollut kiire mihinkään. Vietettiin lepopäivää, joka oli samalla juhlapäivä.
3.
Ja nyt siis oivalsin, ettei tämä käsky vain antanut minulle lupaa jättää sunnuntaina kolmen tunnin treenit väliin, vaan se suorastaan käski minua myös tekemään läksyt jo perjantaina ja lauantaina ja lepäämään pyhäpäivän. (Jälkeenpäin ymmärrän, että olisin kyllä voinut vähän vähemmän levätä niistä kotitöistä, jotka piti pyhänäkin tehdä. Ei se hyvä ruoka ilman työntekoa pöytäämme ilmestynyt. Äiti sen laittoi, ahkera ja taitava äitini. Mutta kaipa minä olin ainakin joskus pöydän klaaraamisessa mukana. Ja ehkä hain perunoita kellarista.)
Niin tai näin, siitä lähtien en ole tehnyt pyhätöitä muuten kuin pakon edestä eli niissä tilanteissa, joissa se on ollut ehdottoman välttämätöntä. Niitä tulee muillekin kuin maanviljelijöille. Ne kuitenkin ovat ja niiden on oltava poikkeuksia normaalista tilanteesta. Jos poikkeuksesta tulee sääntö, jotakin on vialla!
Ja niissä ammateissa, joissa on pakko tehdä töitä pyhäisin, on lepo järjestettävä jonakin muuna päivänä. Jotenkin tulee myös hoitaa niin, että itse ja oma väki pääsee pyhätyöstä huolimatta edes jonkun verran säännöllisesti sanan ja sakramenttien yhteyteen ja seurakunnan pariin. Myös viikolla voisi olla messu, vaikka keskiviikkoiltana.
4.
Mutta kolmas käsky on siis käsky. Se ei ole myönnytys, vaan Jumalan selvästi ilmaistu tahto. Sellaisena se kuitenkin on rakkaan Isän käsky, josta on ollut pelkkää siunausta ainakin minulle ja, kuten uskon, myös niille, jotka ovat eläneet lähelläni. On ollut ja on yhä suuri lahja ja siunaus, ettei minun tarvitse elää kuin orja eikä toimia kuin kone, vaan saan joka viikko sekä levätä että viettää juhlaa Jumalan kasvojen edessä.
Papinvirassa toimiessa ei tosin voi sunnuntaina levätä, mutta juhlaa voi silloinkin viettää. Niinhän teemme myös tänään eli juuri nyt. Eikä meillä Uuden liiton vapaudessa elävillä Jumalan lapsilla olekaan samanlaista, tarkasti säädeltyä sapattipakkoa kuin Vanhan liiton kansalla. Silti kolmas käsky koskee meitä osana Jumalan rakkauden lakia. Hän kutsuu meitä sekä lepäämään että viettämään lepopäiväämme Hänen armokasvojensa edessä Hänen suurista pelastusteoistaan iloiten.
Suurin näistä Jumalan rakkauden teoista on se ihme, joka tapahtui viikon ensimmäisenä päivänä, silloin, kun Herramme nousi kuolleista. Ja vaikka maallinen kalenteri nykyisin sijoittaa sunnuntain viikon loppuun, alunperin ja kristillisessä kalenterissa viikottainen pyhä on yhä viikon ensimmäinen päivä.
Vanhan liiton sapattina, jota vietettiin viikon viimeisenä päivänä, katsottiin leväten ja kiitollisina menneeseen viikkoon ja sen täytettyihin töihin, aivan kuten Jumala lepäsi luomisen töistä ja iloitsi niistä. Uuden liiton viikottaista juhlapäivää – ja kristinuskon vakiinnuttua Roomassa myös viikoittaista vapaapäivää – alettiin sen sijaan hyvin varhain viettää viikon ensimmäisenä, Herran Jeesuksen ylösnousemuksen päivänä. Sen tähden meidän pyhäpäivämme katsoo menneestä eteenpäin, alkavaan työviikkoon, siihen, joka on meidän uskonkilvoituksemme varsinainen näyttämö ja toteutumisen paikka. Ja vieläkin kauemmas se viikon ”kahdeksantena päivänä” katsoo eli siihen aikaan, jolloin aikaa ei enää ole, kun vietetään Jumalan kansan päättymättä lepopäivää Taivaan kirkkaudessa.
5.
Niin suuri juhla on meille siis sunnuntai! Se on se päivä, jolloin saa työstä väsyneenä luvan kanssa ja suorastaan Jumalan käskystä levätä. Se on jokaviikkoinen pääsiäinen, joka irrottaa mielet arjen harmaudesta ja ankaruudesta tuoden tullessaan paljon suuremman ilon ja valon kuin se luonnollinen aurinko, josta päivä on saanut nimensä. Ja lopulta se myös ennakoi sitä ikuista Jumalan kansan sapatinlepoa, joka on sille kerran tuleva.
Tätä lepoa, iloa ja valoa myös Jeesus varmasti koki aterialla, jolle Hänet oli kutsuttu. Hänellä oli takanaan pitkä ja raskas työviikko, vaikkei Hän enää taloja rakentanutkaan. Se oli vienyt voimat. Mutta nyt alkoi sapatti, viikottainen lepopäivä.
Se alkoi jo aattoiltana samaan tapaan kuin Suomessakin pyhän vietto ennen saatettiin aloittaa lauantaiehtoona saunaan menemällä ja rauhoittumalla sunnuntain juhlapäivään. Ruumis pestiin puhtaalla vedellä, ja sielu odotti Jumalan sanan ruokaa.
6.
Jotakin siitä muistan vielä itsekin: kun olin pieni, meillä oli saunan jälkeen erityinen ehtooateria. Siihen kuului kaakaota ja tuoretta ohrakakkoa ja ennen kaikkea perheen lämmintä yhdessäoloa. Sillä tavoin oli hyvä aloittaa pyhä.
Jeesuskin aloitti sapatin aterialla. Se lienee tosin ollut monta astetta juhlallisempi kuin meidän kaakaohetkemme lapsuudenkodissani.
Päivän evankeliumissa nimittäin kerrotaan, kuinka Jeesus oli kutsuttu sapatin alkaessa syömään johtavassa asemassa olevan fariseuksen kotiin. Siinä vaiheessa Jeesuksen ja Hänen oman aikansa hurskaina pidettyjen miesten suhde oli ainakin muodollisesti vielä hyvä. Ei Hänelle sellaista kyläkutsua olisi muuten tullut.
Eikä Jeesus varmasti vastustellut kutsun saatuaan. Oli suloista astua nälkäisenä ja väsyneenä valaistuun huoneseen ja kauniisti katetun pöydän ääreen varakkaan fariseuksen talossa. Oli levon ja ilon aika. Ei tässä Vanhan liiton juhlassa, jota vietettiin Jumalan käskystä ja Hänen armotekojensa muistoksi, ollut itsessään mitään pahaa, ei mitään sellaista, minkä tähden Jeesus olisi kieltäytynyt kutsusta.
7.
Kaikki ei kuitenkaan ollut sitä, miltä se päällepäin näytti. Kun kultaa vähän raaputti, alta tuli näkyviin pahasti mädäntynyt puu. Juhlan isäntä hymyili kuuluisalle vieraalleen, mutta rautaisin hampain.
Sillä kutsu sapattiaterialle oli Jeesukselle viritetty ansa. Raamattu kertoo, että paikalla oli myös vesipöhöstä kärsivä mies. Todennäköisesti hän ei ollut siellä sattumalta. Hänet oli luultavasti varta vasten kutsuttu paikalle. Hän oli Jeesukselle viritetty ansa.
Huomaamme sen evankelistan sanoista: ”Niin Jesus vastaten sanoi lainoppineille ja Pharisealaisille: ’Sopiiko sabbatina parantaa’?” Jeesus vastasi, vaikkei Häneltä oltu kysytty mitään.
Vesitautinen mies oli se kysymys, jonka Jeesus pallon tavoin heitti kysyjille takaisin. Se, kuinka Jeesus vastaisi siihen, tekisi Hänestä heidän silmissään joko syntisen sapatin rikkojan tai vapauttaisi Hänet epäilyksistä.
Kukaan ei kuitenkaan vastannut Jeesuksen kysymykseen. He kysyivät teolla, eivät sanoin. Nyt he odottivat, kuinka Jeesus vastaisi siihen omalla teollaan.
Voimme kuvitella, minkälainen hiljaisuus salissa vallitsi Jeesuksen katsellessa ympärilleen ehkä surullisena ja säälien tai silmät pyhää vihaa leimuten. Sitten Hän ojensi kätensä ja kosketti miestä. Ja vaikka sitä osattiin odottaa, kaikki hämmästyivät miehen turvotuksen laskiessa ja hänen lähtiessä Jeesuksen kehotuksesta terveenä miehenä huoneesta.
8.
Mies ei kuitenkaan sairastanut sellaista sairautta, joka olisi vaatinut tilanteeseen puuttumista juuri sapattina. Jeesus olisi voinut pyytää häntä tulemaan puheilleen seuraavan päivän iltana, kun sapatti päättyi. Silti Jeesus paransi miehen, paransi sittenkin, vaikka Hän varmasti olisi mielellään levännyt ja syönyt sapatinaterian rauhassa toisten vieraiden kanssa keskustellen.
Ei kai tässä nyt tehty enemmän töitä kuin mitä ”välttämätön tarve ja kristillinen rakkaus” vaativat? Tosin Olaus Svebilius mainitsee Vähän katekismuksen lyhyessä selityksessään erikseen juuri tähän ja muihin vastaaviin Jeesuksen ihmetöihin liittyen, että ”parantaminen” on sunnuntainakin sallittua. Ja kyllähän mekin ymmärrämme, että sairaalan poliklinikan on oltava koko viikon ajan ja myös pyhäisin ympäri vuorokauden auki tai että ambulanssi pitää saada paikalle myös sunnuntaiaamuna kello kymmenen.
Vesipöhöstä kärsivä mies ei kuitenkaan ollut ”päivystystapaus”. Hän olisi hyvin ehtinyt tulla Jeesuksen ”vastaanotolle” myöhemminkin. Mutta Jeesus paransi hänet heti.
9.
Miksi Jeesus toimi näin? Halusiko Hän kumota sen kolmannen käskyn, jonka Antaja Hän itse Jumalana oli? Halusiko Hän lähettää ainakin lääkärit ja sairaanhoitajat tekemään seitsemän päivää viikossa töitä?
Ei. Ei Jeesus kieltänyt lepäämästä eikä viettämästä juhlaa Jumalan kasvojen edessä. Ei Hän tahtonut orjuuttaa ketään jatkuvan työnteon taakan alle. Mutta jotakin muuta Hän teki.
Ensinnäkin Jeesus tahtoi vahvistaa sen, mitä Hän toisaalla opetti: ettei ihmistä ollut luotu sapattia varten, vaan sapatti oli annettu ihmistä varten. Se oli Jumalan rakkauden lahja, jota myös piti antaa auliisti eteenpäin eikä pidättää sen siunausta itsellään.
Tätä lahjaa ei saa antaa pois, vaikka koko yhteiskunta huutaisi kauppojen rajoittamatonta aukioloa ja muuta sellaista. Se on annettu lahjaksi, joka meidän pitää haluta antaa myös niille, jotka nyt joutuvat kärsimään väärästä, orjuuttavasta vapaudesta. Ajattelen esimerkiksi pienten lasten äitejä, jotka pakotetaan sunnuntaisin marketin kassalle tai lihatiskin taakse töihin.
Sapatti on annettu lahjaksi, jonka olemuksena on Jumalan ylistäminen ja lähimmäisen rakastaminen. Se on annettu sitä varten, että meillä olisi aikaa kokoontua messuun, sanan ja sakramenttien ääreen. Se on annettu myös sitä varten, että meillä olisi aikaa toisillemme, aikaa leppoisaan yhdessäoloon, sellaiseen, mihin ei työn tiimellyksessä tahdo löytyä sopivaa väliä eikä aina myöskään voimia.
10.
Tähän vapauteen ei kuitenkaan kerta kaikkiaan sovi, että jos kohtaamme pyhänä apua tarvitsevan ihmisen, jätämme sapattiin vedoten auttamatta häntä. Ei Jeesuskaan lähtenyt sapattina varta vasten toreille ja turuille etsimään niitä sairaita, jotka joka päivä tungeksivat Hänen luonaan. Mutta kun tilanne ikään kuin tarjoiltiin Hänelle aterian alkupaloina, Hän ei rakkaudessaan ja vapaudessaan voinut tehdä muuta kuin parantaa sairaan.
Samalla Jeesus opetti koko salilliselle sapatin vietosta tarkkoja vieraita, mitä tarkoittaa oikea vapaus ja rakkaus, joka johtaa lähimmäisen luo eikä sulje häneltä sydäntään. Ei vain oma poika tai härkä ole lupa pelastaa välittömästä hengenvaarasta, vaan lähimmäistä voi auttaa muutenkin myös sunnuntaina – ei sääntönä, ei sunnuntaitalkoina aamulla kello kymmenen eikä muullakaan tavalla pyhän lepoa tarkoituksella häiriten, mutta tilanteen osuessa kohdalle toimeen tarttuen.
Emme lisäksi tiedä, olisiko Jeesus enää seuraavana iltana ollut paikalla. Emme tiedä, olisiko Hänen pitänyt silloin jo vaeltaa eteenpäin. Ehkä tarkoituksella Pyhä Henki on Luukkaan kirjoitustyötä ohjatessaan jättänyt tällaiset yksityiskohdat pois. Ehkä on tarkoituksena, että viettäisimme leväten ja iloiten pyhäpäivää, mutta kohdatessamme hädänalaisen ihmisen auttaisimme ensin ja alkaisimme vasta sitten miettiä, mikä viikonpäivä oikeastaan on.
11.
Kuitenkin siinä, mitä Jeesus teki vesitautiselle miehelle, saattoi piillä vielä jotakin enemmän kuin vain opetus kristityn vapaudesta ja rakkaudesta, joka sapattinakin sitoo hänet lähimmäiseen. Toisaalla Jeesus sanoo sen ääneen: kun Hänen opetuslapsensa sapattina noukkivat matkan varrelta puimatta jääneitä tähkäpäitä niitä syödäkseen ja kun heitä moitittiin siitä, Jeesus puolusti heitä:
”Ettekö te ole lukeneet, mitä David teki, kuin hän isosi, ja ne, jotka hänen kanssansa olivat, kuinka hän meni Jumalan huoneeseen, ja söi näkyleivät, joita ei hänen sopinut syödä, eikä niidenkään, jotka hänen kanssansa olivat, mutta ainoastaan pappein? Taikka ettekö te laissa ole lukeneet, että papit sabbatina rikkovat templissä sabbatin, ja ovat kuitenkin nuhteettomat? Mutta minä sanon teille: tässä on se, joka on suurempi kuin templi.” (Matt. 12: 3-6)
Temppeli oli suurinta ja pyhintä, mitä Jeesuksen ajan juutalaiset saattoivat tässä ajassa kuvitella. Nyt Jeesus kuitenkin sanoi olevansa temppeliäkin suurempi. Näin Hän jatkaa:
”Mutta jos te tietäisitte, mikä se on: laupiutta minä tahdon, ja en uhria, sitte ette suinkaan tuomitsisi viattomia. Sillä Ihmisen Poika on myös sabbatin Herra.” (Matt. 12: 7-8)
Jeesus itse oli Jumalan temppeli, elävän Jumalan kohtaamisen paikka, ja vielä enemmänkin: itse Jumala. Parantaessaan vesitautisen miehen Jeesus viime kädessä paljasti oman jumalallisen valtansa myös sapatin Herrana. Jumala, joka lepäsi seitsemäntenä päivänä luomisen töistä, tekee silti alati työtä (Joh. 5:17). Niinpä Jeesuskin oli Jumalana sapatin Herra ja vapaa rakastamaan myös pyhäpäivänä.
Sillä rakkauteen, ehdottomaan rakkauteen syntisten Vapahtajana aina kuolemaan asti Jeesus oli sapatin Herranakin sitoutunut. Ja syntisten Vapahtaja ja Auttaja Hän on myös nyt, tänään, sunnuntaina, ja joka päivä. Siihen armahtavaan rakkauteensa meitä kohtaan ja meidän kauttamme muita vaivaisia ja hädänalaisia kohtaan Hän tahtoo sitoa meitäkin, sinua ja minua, myös nauttiessamme Jumalan säätämästä levosta ja viettäessämme juhlaa Hänen kasvojensa edessä. Amen.