Hyvät ystävät. Viikon rippileiri on takana ja kodeissa on luultavasti kuultu erilaisia kertomuksia leirikokemuksista. Ohjaajien näkökulmasta ryhmän nuoret olivat fiksua porukkaa. Usein nuorten kanssa tulee jos jonkunlaista säätämistä, mutta heidän kanssaan ei juuri mitään. Näin oli leirin ensimmäisestä päivästä alkaen. He saivat siksi kiitosta lähes joka puolelta.
Leirillä minulla oli oppitunti Jeesuksesta ja hänen keskeisistä opetuksistaan. Luimme Jeesuksen tunnetuimman vertauksen, Tuhlaajapoika-kertomuksen. Se on kertomus isän rakkaudesta poikaa kohtaan, vaikka tämä oli häpäissyt hänet ja sukunsa. siinä nuorempi veljeksistä pyytää isältänsä ennakkoperinnön ja lähtee maailmalle. Hän tuhlaa koko omaisuutensa paheelliseen ja vastuuttomaan elämää, kunnes tuli rahattomaksi ja onnettomaksi vieraalla maalla ja hädissään palaa takaisin isänsä taloon toivoen pääsevänsä edes palvelijaksi. Mutta isä ottaa hänet avosylin vastaan ei syytä toru tai tuomitse vaan järjestää juhlat. Kertomus on samalla vertaus taivaallisen Isän rakkaudesta sitäkin lasta kohtaan, joka on tehnyt huonoja ja vääriä valintoja elämässään. Tuo kertomus on suoraa jatkoa hetki sitten kuulleelle evankeliumille. Se on vastaus samaan kysymykseen, mikä Jeesukselle esitettiin: miksi hän hyväksyy syntiset seuraansa ja syö heidän kanssaan.
Jeesus esitti ensin vertauksen sadasta lampaasta, sitten kadonneesta hopearahasta ja lopulta tuhlaajapojasta. Vertauksissa on saman suuntainen ajatus. Jumala on kiinnostunut siitä eksyneestäkin. Sellainen ero vertauksissa kuitenkin on, että tuhlaajapojan Isä on kotona odottamassa eksyneen paluuta, toisessa taas eksynyttä lammasta lähdetään etsimään.
Mistä vertauksessa on tänään kysymys. Mitä se kertoo meille nyt? Isä on edelleen Jumala ja koti on kirkko, mistä ihminen on eksynyt, vieraantunut, tai tietoisesti lähtenyt pois eronnut. Jeesus etsii eksyneitä.
Alkuperäiseen asetelmaan nähden maailma ympärillä on muuttunut aika paljon.
Ensinnäkin jos kirkon tilastoja katsoo lampaita on kadoksissa huomattavasti enemmän kuin yksi. Laskutavasta riippuen heitä on kadoksissa 24 sadasta, jotka eivät kuulu kirkkoon. Tai jos lasketaan jumalanpalvelukseen osallisujien määrä, heitä voi olla kadoksissa enemmänkin. Niitä jotka osallistuvat vähintään kerran vuodessa jumalanpalvelukseen on 39 joten kadoksissa on 61 sadasta. Jos lasketaan rippikoulun käyvien määrä Suomalainen keskiarvo on 86 tallella ja 14 hukassa koko ikäluokasta. Kuka on tallessa ja kuka eksynyt ei selviä helposti ainakaan tilastoilla. Se on asia, jonka Jumala tietää.
Nykyisin vaikuttaa myös siltä, että tuhlaajapojat ja -tytöt eivät tule enää takaisin, kun ovat lähteneet. He eivät tule ilmeisesti niin köyhiksi, että ajatus paluusta tulisi mieleen. Juhla jatkuu edelleen. Tai sitten he eivät tuhlaa ja törsää, vaan elävät viisaasti ja ehkä ovat löytäneet itselleen kokonaan toisen kodin.
Lampaat, jotka kirkon näkökulmasta ovat kadoksissa eivät he omasta mielestään ole eksyneitä tai syntisiä saatikka marginaalissa. He elävät juuri sellaista elämää kuin haluavatkin ja tuskin kaipaavat kirkolta elämänohjeita tai nuhteita. Päin vastoin, se Jumala joka antaa ymmärtää heidän olevan eksyneitä, on itse syntinen ja hukassa. Jumalan on tehtävä parannus, jotta he hyväksyisivät hänet seuraansa. Suhteessa Jumalaan ihminen on toisinaan noussut melkoiselle ylpeyden kukkulalle.
Kaikki lampaat eivät halua, että heidät löydetään, olisivat mieluusti omissa oloissaan. Jos eksyneitä menee hakemaan, vastaus ei ole kovin mairitteleva: vastauksena voi olla täysi kielto tai sitten hän alkaa luettelemaan ehtoja paluulleen. Olisi saatava Jumalan kanssa aikaan parempi sopimus -pelkkä iankaikkinen elämä ei houkuttele.
Jos kirkon ulkopuolella porukka on värikästä, niin ne jotka ovat tallella aitauksessa eivät hekään ole yksivärinen tasainen ryhmä. He ovat erilaisia monella tavalla ja usein riitelevät keskenään. Yksi niistä väittää olevansa lammaskoira ja haukkuu muita, toinen on ajanut turkkinsa ja tatuoinut nahkaansa uskontunnustuksen kiinalaisin merkein. Kolmas vaikuttaa normaalilta, mutta sitäkin epäillään siitä, että on syyllistynyt vihapuheeseen susia kohtaan.
Evankeliumi, mikä puhuu rakkauden kieltä löytää vaivoin enää tilaa sydämissä. Julkisessa keskustelussa kristinuskosta on tehty outo kummajainen ihmisten silmissä. Mutta silti tilanne ei ole ehkä näin lohduton. Rakkaus ei menetä toivaan ei niiden kohdalla, jotka ovat Jumalaa lähellä eikä niiden kohdalla, jotka ovat kauempana. Jumala etsii kaikkia eksyneitä. Niitä jotka ovat hukassa itseltään, niitä joilta puuttuu rauha. Niitä jotka ovat eksyneet kirkon sisällä ennakkoluuloihin ja syrjintään, niitä jotka ovat kirkon ulkopuolella sotkeutuneet sellaisiin arvoihin ja oppeihin, jotka eivät kannata elämänpainoa, vaan ihminen hajoaa.
Jeesuksen luona koti löytyy, sellainen rakkaus, joka ei hylkää sillonkaan kun elämässä menee pieleen.
Leirillä koitimme opettaa, että Jumala on olemassa, ei vain mielikuvituksessa vaan oikeasti. Hänellä on lupa arvioida elämäämme ja osoittaa siinä rajat. Hän kuitenkin etsii yhteyttä luotuihinsa ei moittiakseen vaan rakastaakseen heidät ehjäksi ja vahvaksi.
Sen rakkauden piiriin teidät nuoret on kastettu. Siinä on teidän todellinen kotinne. Se on koti meille kaikille elämän matkan ajan ja kerran kirkkaudessa Jumalan luona.
Pysykää nuoret hänen rakkaudessaan ja oppikaa tuntemaan siinä suurin vapautenne.