Pitkäperjantai, Joh. 19:16-30, Martti Vaahtoranta

Martti Vaahtoranta
Pyhän Marian seurakunta (Rauma)

1.
On asioita, joita ei tekisi mieli nähdä. Jos esimerkiksi haluaa nukkua yönsä rauhassa ja nähdä kauniita unia, ei ehkä aina kannata katsoa televisiota. Tai jos katsookin, mieluummin jotakin – tietysti sopivalla tavalla – kevyttä ja hauskaa tai sitten jännittävää, mutta niin, että lopussa paha saa palkkansa ja elämä jatkuu niin kuin ennenkin.
On asioita, joita ei haluaisi nähdä, mutta jotka kuitenkin näkee. Siinä voi mennä yöuni. Tai sitten saa armon nukahtaa kyyneleet silmissä käsivarsille, joiden kämmenissä näkyvät naulan jäljet.
2.
Jotakin sellaista näin viime viikolla. Suomen televisiossa näytettiin dokumenttielokuva Ruandasta. Kuten muistatte, tuossa keskiafrikkalaisessa maassa tapettiin kaksikymmentä vuotta sitten 800.000 ihmistä. Tappajat olivat tapettujen maanmiehiä.
Vuonna 2011 valmistuneessa dokumenttielokuvassa ”Sydämeni taakka” kuvattiin elämää kansanmurhasta toipuvassa maassa. Kuvat olivat hiljaisia ja rauhallisia, eikä niitä selitetty. Ne puhuivat puolestaan.
Ja vaikka tapahtumien kauheutta ei tahdo käsittää silloinkaan, kun niistä kertoo ne itse kokenut, mukana oli myös toivon näkökulma. Uskoa ja rakkautta oli sielläkin, missä ulkonaisesti puuttui melkein kaikki äärimmäisen köyhissä oloissa lapsiaan tarmokkaasti hoitavan uskovan äidin amputoiduista jaloista alkaen. Niitä kuvia kesti katsoa, vaikka ne liikuttivat ja järkyttivätkin.
3.
Sitten kuitenkin näytettiin jotakin sellaista, mikä saattoi olla syynä siihen, että elokuva on kielletty alle kuusitoistavuotiailta. Ei siinä seksiä eikä väkivaltaa ollut. Sen sijaan elokuva seurasi läheltä ja kommentoimatta tyhjin silmin ja väsynein liikkein kadulla kerjääviä, iältään kymmenen vuoden kahden puolen olevia poikia.
Pojat olivat ilmeisesti orpoja tai hylättyjä. Yhtään heistä huolehtivaa aikuista ei elokuvassa nähty. Kotia heillä ei ollut.
Joku pojista sanoi, että siellä, missä he nukkuivat, oli purevia hyönteisiä. Se ei kuitenkaan haitannut, ”kun otti liimaa”. Liiman haistelu auttoi. Imppaamiseksi sitä kai Suomessa sanotaan.
Kuvausryhmä seurasi poikia heidän majapaikkaansa – jos sitä nyt voi sellaiseksi sanoa. Enkä oikein pysty kuvaamaan, mitä koin: näin pieniä, hylättyjä poikia suurin, surullisin ja tyhjin silmin. Kuin tuttipullosta he imivät itselleen unohdusta ja hetken helpotusta aivoja tuhoavien liuottimien avulla.
Lopuksi yksi pojista sanoi: ”Moni luulee, ettemme uneksi mistään. Kyllä minä uneksin. Uneksin perheestä, joka ottaisi minut ja antaisi minun tehdä sille töitä.”
4.
Nuo lapset eivät olleet minun poikiani. Silti itkin kuin olisin nähnyt omat lapseni hylättyinä, ilman kotia, ilman lohduttajaa, ilman syliä ja ilman toivoa. Itkin, kuin olisin nähnyt itseni noissa suurissa ja tuskaisissa silmissä.
Dokumenttielokuvassa näytettiin minulle outoja ja tuntemattomia lapsia. Heidän kaltaisiaan on maailmassa miljoonia. Silti heidän kohtalonsa vavahdutti minua sydänjuuria myöten.
Ristillä sen sijaan riippui hylättynä, pilkattuna, rääkättynä ja lopulta tapettuna Jumalan oma, ainoa Poika. Hän oli myös Marian oma Poika. Pyhä Maria ei katsellut televisiosta kaukaisen lähimmäisen kärsimystä. Hän seurasi paikan päällä aivan läheltä oman Poikansa kuolinkamppailua.
Moni Jeesuksen ystävistä ei uskaltanut tulla niin lähelle. Raamatussa kerrotaan, että he seurasivat kauempaa, mitä tapahtui. Ja mahtoivatko kaikki opetuslapset uskaltautua edes sinne? Oliko Pietari, joka vain vähän aikaisemmin oli kieltänyt edes tuntevansa Herraa, ollenkaan Golgatalla?
5.
Kokonaan yksin ei Maria ristin juurella silti ollut. Hänellä oli ystäviä ja uskonsisaria mukanaan. Siellä seisoi myös Jeesukselle läheinen apostoli Johannes, joka saattoi lisäksi olla Vapahtajan serkku.
Marian sydämen läpi pistettiin nyt se miekka, josta P. Simeon oli hänelle ennustanut silloin, kun Jeesus oli vauva ja Hänet tuotiin ensimmäistä kertaa temppeliin. Se oli kipu, jonka ankaruuden voi ymmärtää ehkä vain sellainen, joka on joutunut seuraamaan oman lapsensa kuolinkamppailua voimatta enää auttaa häntä. Jotakin siitä on mukana myös siinä kivussa, jota vanhemmat tuntevat nähdessään lastensa luopuvan uskosta tai päätyvän huumeiden orjiksi sillä tavoin itseään hiljalleen tuhoten niin kuin näkemäni televisiodokumentin liimaa imppaavat hylätyt lapset.
Ei Maria vielä tiennyt, mitä olisi tapahtuva kolmantena pävänä. Jeesus oli sen tosin monta kertaa sanonut, ja Raamatussakin se oli ennustettu. Tällä hetkellä ei toivoa kuitenkaan näyttänyt olevan. Tällä hetkellä ei ollut muuta kuin Jeesuksen kauhea piina, vääjäämättömästi lähestyvä kuolema ja Marian sanomaton kärsimys sitä katsellessa.
Mutta muuallekaan ei voinut katsoa. Tämän viimeisen hetken Maria seisoisi lapsensa luona. Kauemmas hän ei jaksanut ajatella.
6.
Joku muu kuitenkin ajatteli. Joku näki pidemmälle syvimmänkin pimeyden keskellä. Sillä Jumalan armon aurinko ei silloinkaan sammunut. Oikeastaan juuri silloin se syttyi paistamaan täydessä loistossaan, kun se näytti lopullisesti sammuvan.
Emme tiedä tarkasti, kuinka kuoleva Jeesus itse koki tilanteensa. Se jää meille arvoitukseksi. Me kumarramme salaisuutta emmekä yritä vajavaisina ihmisinä ohi kirjoitetun sanan kuvata sellaista, minkä vain Jumala tietää.
Emme pääse Kristuksen jumalinhimillisen persoonan mielen sisälle. Emme tiedä, millä tavoin Jeesus oli ristillä kaikkien, jopa Isänsä hylkäämä ja meidän kaikkien synnit harteillaan, mutta silti uskossaan horjumaton ihminen ja Jumalana kaikkivaltias. Me tiedämme vain, että Hän silloinkin rakasti meitä, kun Hän huusi: ”Minun Jumalani, minun Jumalani, miksis minun ylenannoit?” (Matt. 27:46).
Jeesus tietää omasta kokemuksestaan, mitä on olla hylätty. Hän tietää, miltä Ruandan hylätyistä lapsista tuntuu. Hän tietää sen paljon paremmin kuin kukaan meistä, jotka kyyneleet silmissä katselemme heidän lohdutonta ja toivotonta kärsimystään.
Vai onko kärsimyksen ja kuoleman keskellä sittenkin toivo? Me kuulemme Jeesuksen huutavan myös: ”Isä, sinun käsiis minä annan henkeni“ (Luuk. 23:46). Iltarukouksen sanat huulillaan Hän nukkuu Isänsä käsivarsille raskaan työviikon päättyessä sapatin lepoon.
7.
Hylättynäkään ja meidän puolestamme synniksi tehtynä Jeesus ei menetä uskoaan. Ja missä on usko, siellä on myös tulevaisuus ja toivo. Siellä ei auringonpimennyskään saa aurinkoa sammumaan.
Vähän ennen kuolemaansa Jeesus kääntyy äitinsä puoleen ja sanoo ristin juurella viipyvää apostoli Johannesta tarkoittaen: ”Vaimo, katso sinun poikaas.” Ja Johannekseen kääntyen Hän sanoo: ”Katso sinun äitiäs.”
Vielä Kirjoitukset täyttääkseen Jeesus pyytää juotavaa, Hän, joka itse on Elämän veden lähde. Sitten Hän sanoo viimeiset, äärimmäisen lohdulliset sanansa: ”Se on täytetty.” Työnsä valmiiksi saatettuaan Jeesus antaa päänsä kallistaen henkensä. Jumalan Pojan sapatinlepo alkaa.
8.
Rakas Pyhän Marian seurakunta: tämän Herra Jeesus teki sinun tähtesi. Herra Jeesus teki tämän täyttääkseen sen tehtävän, jonka Isä oli Rakkaudessaan Pojalle antanut. Tämän Herra Jeesus teki sovittaakseen sinun puolestasi kaikki kauheat syntisi. Jumala kuoli Ristillä, jottei sinun tarvitsisi olla ikuisesti hylätty ilman lohdutusta ja toivoa. Hänen kuolemansa on sinun elämäsi ja toivosi.
Sen tähden, Pyhän Marian seurakunta, älä katso muualle, kun Herra Jeesus kärsii ja kuolee ristillä! Tule ristin juurelle! Tule sinne yhdessä Jeesuksen äidin kanssa, jolta olet saanut nimesi!
Se kyllä sattuu. Mutta niin sen pitääkin sattua. Sinunkin sydämesi läpi on miekan käytävä.
Jumalan lain miekan on kaivettava sinunkin sisuskalujasi ja puhkottava mätäpaiseita, joita synti on sinussa saanut aikaan. Sen on perattava sinusta väärä toivo helposta menestyksestä ilman totuuden tuntemista ja tunnustamista. Sen on riisuttava sinut halvasta ja valheellisesta ilosta ja rikottava unelmat ongelmattomasta elämästä auringossa, joka ei koskaan mene pilveen. (Sen aika tosin kerran on, mutta ei vielä nyt, ei vielä tässä ajassa.)
Jumalan Sanan on näytettävä sinullekin, että vaikka maailmassa on paljon kaunista ja hyvää ja vaikka sinullekin on luvattu jokapäiväinen leipä, ruumiin ravinto ja ”kaikki tämän elämän tarpeet”, lopulta maailma on sittenkin kuoleman laakso, jossa paha käyttää hirveää valtaa. Ja sekin sinun on nähtävä, etteivät aina vain ”ne toiset”, vaan myös sinä olet mukana siinä, vaikket olisi koskaan tehnyt mitään Ruandan kansanmurhaan edes kaukaa viittaavaa. Riittää, että olet katsonut pois kärsimyksestä ja tuskasta, jota maailma on täynnä myös sinun lähelläsi. Riittää, ettet ole auttanut lähimmäistäsi, kun hän olisi surkeasti tarvinnut sinua, ellei muuhun, niin itkemään kanssasi.
9.
Paha on totta. Älä silti pelkää sitä, vaikka sitä on ympärilläsi ja vaikka löydät sen myös itsestäsi. Tule sen kanssa Ristin juurelle, Pyhän Marian seurakunta! Tule sittenkin, vaikka sinuun sattuu katsoa Herrasi kärsimystä.
Sillä sinun tähtesi Hän siinä kärsii. Asettumalla itse pahan uhriksi, ja vieläkin enemmän: ottamalla syynkin kaikesta pahasta syyttään niskoilleen, Herra Jeesus auttaa sinua. Hän on ainoa, joka voi auttaa sinua. Vain Hän voi tuoda toivon siihen toivottomuuteen, johon totuuden katsominen silmästä silmään johtaa. Hän on ainoa, joka voi parantaa lain miekan haavat märkivässä sisikunnassasi ja kipeässä sydämessäsi.
10.
Tule siis Ristin juurelle, Pyhän Marian seurakunta. Valheellinen helppo elämä loppuu lyhyeen. Lopulta joudut kuitenkin katsomaan silmiin sitä totuutta, jota nyt haluat väistää.
Herra Jeesus näkee kauemmaksi. Hän ei menetä uskoaan syvimmänkään epätoivon keskellä, ei edes tuntiessaan Isänkin hylkäävän Hänet. Silloinkin Hän sanoo: ”Isä, sinun käsiis minä annan henkeni“.
Ja nyt Hän kääntyy sinuun, Pyhän Marian seurakunta, sanoen: ”Vaimo, katso sinun poikaas.” Et jää yksin, vaikka Vapahtajasi kuolee. Sinut uskotaan Hänen armonsa sanan haltuun.
P. Johannes on Herran apostoli, Jeesuksen kutsuma sanansaattaja, jonka tehtävänä on Hänen nimissään ja sijastaan pitää Mariasta, seurakunnasta, huolta. Ennen kuin kaikki on täytetty, Jeesus antaa apostolille Kirkon ja Kirkolle apostolin. Tänäkin päivänä Hän tahtoo pyhän, apostolisen saarnaviran palvelustyön kautta pitää huolta Pyhästä Mariasta, omasta seurakunnastaan ja Kirkostaan.
11.
Ja pian Maria ja Johannes tulevat näkemään, ettei se toivo, joka heissä oli kuolemaisillaan, mutta joka eli Jeesuksen uskossa, ettei toivo, joka kaikkein suurimmankin pimeyden hetkellä panee turvansa Jumalaan, ole koskaan turha. He tulevat näkemään, että tuska ja murhe vaihtuvat iloksi. He tulevat näkemään, että sekä risti että hauta on tyhjä.
Siinä toivossa ja vahvassa luottamuksessa mekin lähdemme viettämään näitä hiljaisia murheen päiviä. Pian pimeä taivas alkaa vaaleta Pääsiäisen aamun koittaessa.
”Se on täytetty.” Amen.