1.
Rakkaat ystävät! Tämä on yksi niistä kirkkovuoden pyhistä, jotka saavat minut tuntemaan oloni epämukavaksi. Se tuntuu puhuvan liian suoraan minulle ja koskettavan turhan arkoja paikkoja elämässäni.
Voisimme aloittaa vaikka Vanhan testamentin lukukappaleesta. Siinä profeetta Aamos näyttää harmittavalla tavalla asettavan rajoja taloudelliselle toiminnalle ja kilpailun vapaudelle. Näin hän saarnaa oman aikansa keinottelijoille ja monopolin tavoittelijoille:
Kuulkaat tätä te, jotka köyhää sorratte ja vaivaisia maakunnassa hävitätte ja sanotte: Koska uusi kuu loppuu, että me saisimme jyviä myydä, ja sabbati, että me ohria kauppaisimme ja mitan vähentäisimme ja hinnan korottaisimme ja vaa’at vääriksi tekisimme, että me saisimme köyhät rahallamme haltuumme ja hätäytyneet kenkäparilla ja myisimme akanat jyväin edestä? (Aam. 8:4-6)
Tämä osuu minussa johonkin ja aiheuttaa sielussani särkyä, vaikken aivan Aamoksen kohderyhmään taidakaan kuulua. Ei minulla ole koskaan ollut käytössäni välitöntä taloudellista valtaa. Sen tähden voisin helposti liittyä niihin moniin aikalaisiini, jotka tavallani elävät muiden tienestien varassa, mutta silti mielellään osoittelevat Aamostakin karttakeppinä käyttäen niitä lähimmäisiä, jotka omistavat tuotantovälineitä ja sijoitettavaa rahaa.
Tosin kyllä heillekin on saarnattava lakia. Rikkaille meidän Herramme ja Pyhä Henki Raamatussa usein puhuu kaikkein kovimmat sanat. Rikkauden vaaroista meitä usein varoitetaan. Ja helposti kyllä puhumme rakkaudesta, mutta jätämme silti auttamatta varoillamme lähellämme elävää avun tarpeessa olevaa.
2.
Taloudellisiin mahdollisuuksiin ja vapauteen sisältyy myös suuri vastuu. Vapautta ei saa käyttää lähimmäisen sortamiseen eikä orjuuttamiseen. Niin tapahtui Aamoksen aikoina ja tapahtuu yhä meidänkin päivinämme, kun toisen hätää käytetään oman rikastumisen välineenä aina siihen mittaan asti, että köyhä veli tai sisar joutuu myymään itsensä orjaksi vain selvitäkseen perheineen hengissä.
Jolle on paljon annettu, siltä myös paljon vaaditaan. Tämä ei pidä paikkansa ainoastaan hengen lahjoista, vaan myös taloudellisista mahdollisuuksista puhuttaessa. Aamoksen saarna on yksi niistä, joiden nojalla moni rikas joutuu Viimeisellä tuomiolla kuulemaan, kuinka kaikki se, minkä varaan rakennettiin muista piittaamatta omaa, yksityistä onnea, muuttuu rakentajan suurimmaksi ja lopulliseksi epäonneksi.
Kokonaan tämä saarna ei sivuuta myöskään meitä, joilla ei näytä olevan edellytyksiä taloudellisesti alistaa ensimmäistäkään lähimmäisistämme. Olemme silti osa maailmanjärjestystä, jonka puitteissa pieni vähemmistö käyttää suurimman osan ihmiskunnan käytettävissä olevista resursseista. Hyvinvointimme rakentamisen taustalla on myös paljon hämärää menneisyyttä, josta ei puutu edes suoranaista orjuutta, nälkäpalkalla tehdystä työstä puhumattakaan.
3.
Silti koen omasta puolestani, että Aamosta enemmän minulle puhuvat tämän päivän evankeliumitekstit. Aloitan ensimmäisestä vuosikerrasta. Emme tosin kuulleet sitä alttarilta enkä sitä tässäkään lue. Varmasti kuitenkin muistatte Jeesuksen vertauksen köyhästä, kurjasta Lasaruksesta ja nimettömäksi jääneestä rikkaasta ja onnellisesta miehestä.
Tässä elämässä he kohtasivat rikkaan miehen ulko-ovella. Tulevassa elämässä he eivät enää tavanneet toisiaan Sillä näistä kahdesta vertauksen miehestä köyhä Lasarus pelastui, mutta rikas mies joutui helvettiin.
Juuri tämä vertaus tuntuu minusta äärimmäisen epämukavalta. Miksi? Sen tähden, että minä, hyvinvoivan Suomen monessa mielessä erinomaisesti voiva kansalainen muistutan paljon enemmän rikasta miestä kuin Lasarusta ainakin koko maailman mittakaavassa tarkastellen.
Ja niinhän tätä vertausta on totuttu tarkastelemaan. Muistutetaan, kuten jo itsekin ehdin sanoa, että täällä on maailman hyvinvoiva vähemmistö ja tuolla kärsivä enemmistö. Ja on ne leipäjonot meilläkin. Minulta sen sijaan ei koskaan mitään puutu.
4.
Myös toisen vuosikerran mukainen evankeliumi puhuu rikkaasta ja iloisesta miehestä. Köyhiä ei tässä vertauksessa mainita lainkaan. Tapaamme vain maanviljelijän, joka on saanut erinomaisen sadon ehkä jo useampana vuotena peräjälkeen ja joka hyvillä mielin miettii makasiiniensa laajentamista ja ansaittuja eläkevuosia kaiken ahertamisen jälkeen. Onkohan lomaosake Espanjassa katsottuna ja pellot menossa naapurille myyntiin?
Miehen kuitenkin kävi yhtä huonosti kuin edellisen vertauksen bilettäjän. Ei hän ehtinyt edes aloittaa makasiinin laajennusta eikä suorittaa lomaosakkeensa ensimmäistäkään maksuerää. Tuoni tuli ja korjasi hänet.
Tämäkään mies ei päätynyt siihen iloon, jota hän eläkepäiviltään toivoi. Hän yritti voittaa itselleen maailman tai ainakin mukavan palasen siitä. Toisin kuitenkin kävi. Onnea tavoitellessaan mies menetti sielunsa ja sen mukana kaiken.
5.
Mikä olisi auttanut näitä miehiä? Oliko kenties ilo heidän ongelmansa? Olisiko heidän pitänyt elää muuten ihan samalla tavalla, mutta olla koko ajan huolissaan, surullisia ja murehtia kaikenlaista? Sekö olisi ollut Jumalan tahto?
Ei olisi tainnut olla, jos Raamattua uskomme. Ja niinhän me teemme. Sillä päivän evankeliumi jatkuu Jeesuksen opetuksella taivaan linnuista ja kedon kukkasista. Jeesus ei opeta meitä hukkumaan erilaisiin huoliin, vaan päinvastoin elämään iloisesti luottaen siihen, että tänään Jumala pitää omistaan huolen, ja huomenna myös. Ei siis murehtimista eikä ahdistusta, vaan enemmänkin iloa ja rauhaa Pyhässä Hengessä!
Sillä maailman murhe eli maailman mielen mukainen murehtiminen saattaa kuoleman (2 Kor. 6:10). Niin P. Paavali opettaa meitä. Eikä Jeesuskaan kehota vertauksen rikasta miestä suremaan maallisia asioita. Päinvastoin. Jumalan mielen mukainen murhe johtaa parannukseen ja iloon Herrassa. Se johtaa pyhään huolettomuuteen, josta taivaan linnut ja kedon kukat meille ihanasti saarnaavat.
6.
Ja eikös se kuulostakin hienolta! Kukapa meistä ei haluaisi olla iloinen ja huoleton? Minä ainakin haluaisin herätä joka aamu hyvillä mielin ja ehtoolla mennä iloisena nukkumaan ja siinä välissäkin elää ja tehdä töitä turhia murehtimatta ja huomista surematta.
Mutta kuinka sellaiseen ihanaan tilaan päästään? Eikös siinä auta juuri se, että on tarpeeksi nappulaa eikä liikaa töitä, niin kuin Lasarus-vertauksen miehellä, tai jatkuvasti lomaa ilman huolta elatuksesta, kuten tämän päivän evankeliumin talollinen itselleen toivoi? Sillähän tavalla sitä sitten nautitaan ansaituista eläkepäivistä ja kovan työn tuloksista. Eikö niin?
Ei. Ei Jeesus silläkään tavalla meitä opeta. Näin Hän sen sijaan sanoo heti puhuttuaan meille linnuista ja kukkasista. Ja se vasta saakin minut vaivautuneesti vääntelehtimään:
Myykäät, mitä teillä on, ja antakaat almua. Tehkäät teillenne säkit, jotka ei vanhene, puuttumatoin tavara taivaissa, kuhunka ei varas ulotu, ja kusssa ei koi raiskaa. (Luuk. 12:33)
Myykäät, mitä teillä on, ja antakaat almua.
7.
On sanottu, että ihmisestä kääntyy viimeisenä kukkaro. Lompakko ja pankkitili jäävät sen alueen ulkopuolelle, joka pannaan parannuksessa järjestykseen. Kun syntinen tulee tuntoihinsa ja kokee Jumalan vihan yllään, tanssi jää, viinanjuonti loppuu, tupakat lentävät roskikseen, televisio viedään kaatopaikalle, korttipakka poltetaan, meikit unohtuvat kaappiin, kultakorut myydään, hiustenkiharrin päätyy kierrätyskeskukseen, rokkilevyt rikotaan ja aikakauslehtitilaukset peruutetaan. Mutta lompakko, lompakko on plakkarissa lähimpänä sydäntä niin kuin ennenkin. Ja usein se on siinä myös minun ja lähimmäisteni välissä – tai minun ja Jumalan.
Niin: kummasta Jumala mahtaa olla kiinnostuneempi, televisiosta ja tanssista vai lompakostamme? Kyllä niistä kaikista voi ja pitääkin keskustella. Lompakko kuitenkin näyttää selvyydessään vievän voiton naistenlehdistä ja pelikorteista. Sillä aivan yksiselitteiseltä kuulostaa Jeesuksen sana lauseessa, jonka juuri luin: Myykäät, mitä teillä on, ja antakaat almua.
Elvis Presley lauloi aikanaan vapaasti soveltaen, että tee minulle mitä haluat ja vie minulta kaikki muu, mutta älä astu sinisille mokkanahkakengilleni. Me taas veisaamme: Herra, tämän annan sinulle, ja tämän ja tämän ja tämänkin vielä, ja tästä kaikesta luovun – mutta älä, rakas Herra, koske kukkarooni, älä pankkitiliini, älä perittyyn äläkä hankittuun omaisuuteeni! Kaiken muun saat, mutta ole hyvä ja jätä ne rauhaan!
8.
Tai ajatelkaamme kahta erilaista vainajaa. He olivat saman ikäiset, ja kumpikin kuoli oman elämäntapansa seurauksiin. Tarina on kuviteltu, mutta se voisi olla totta.
Ensimmäinen vainajista oli mies, jolle nautinto oli elämän päämäärä. Siihen hän myös määrätietoisesti pyrki. Koska ilonpitoon tarvittiin rahaa, hän hankki itselleen ammatin, jossa tienasi hyvin. Ansiot riittivät jatkuvaan juhlimiseen aina silloin, kun työt antoivat myöten.
Perhe siinä kyllä sitten hajosi, mutta tulipahan juhlituksi. Lopulta mieheltä meni myös terveys. Maksa loppui kaiken ilonpidon jälkeen hiukan ennen pankkitilin nollaantumista ja eläkeiän saavuttamista.
Eikös ollutkin kelvoton mies tämä vainaja! Tuhlasi rahansa ja omaisuutensa ja menetti siinä ohessa myös perheensä! Me paheksumme häntä syvästi. Pudistamme päätämme ja kauhistumme hänen elämäntapaansa, joka koitui hänen kuolemakseen.
Toinen vainaja oli sen sijaan ankara työmies. Työhulluksikin häntä sanottiin. Seitsemän päivää viikossa ja lomia pitämättä hän huhki päivät ympäriinsä vuosien ja vuosikymmenien ajan. Työ myös tuotti tulosta. Miehen ansiot ja omaisuus kasvoivat. Hänestä tuli merkittävä ja arvostettu kansalainen.
Siinä ohessa kuitenkin myös tämän miehen avioliitto hajosi. Ei vaimolle sellaisesta miehestä juuri iloa ollut, kun häntä ei käytännössä koskaan näkynyt kotona. Ja vaikka hän joskus kotipuolessa ollessaan nukkuikin omassa sängyssä, vaimo ja lapset tarpeineen ja toiveineen jäivät hänelle vieraiksi.
Se ei ollut tietenkään hänen tarkoituksensa. Miehen virallinen päämäärä oli nimenomaan lasten paras sellaisena kuin hän sen itse kuvitteli. Hän toivoi, ettei hänen lastensa tarvitsisi koskaan olla köyhiä.
Ja aikanaan hän itsekin ajatteli lopettaa työnteon tai ainakin vähentää sitä. Kuusikymppisten lähestyessä hän tuumi tavoitteen täyttyneen ja kaikille koittavan leppoisemmat ajat, kun menestyvä firma myytäisiin. Vaimoa hän tuskin saisi enää takaisin, mutta aikuistuneilla lapsilla olisi jokaisella oma osakepaketti, jonka varassa selvitä vaikka kokonaan ilman työntekoa siitä eteenpäin. Ja sen paketin lapset toki olisivat valmiit ottamaan vastaan, vaikka isästä ei muuten iloa ollutkaan.
Mutta niin kuin nautiskeleva kohtalotoverinsa, myös tämä mies otti ja kuoli elämäntapansa seurauksiin. Maksa hänellä, raittiilla miehellä, oli kyllä kunnossa. Pumppu sen sijaan petti. Ja taas olimme hautajaisissa.
Tällä kertaa emme kuitenkaan paheksuneet miestä, joka työtä tehden turmeli elämänsä. Päinvastoin: pidimme häntä eräänlaisena sankarina. Se mies ei työtä pelännyt sanoimme toisillemme päätämme nyökytellen.
Tosin meitäkin suretti, että vaimo jätti hänet ja että lapset jäivät hänelle vieraiksi. Se oli hinta, joka oli maksettava siitä, että omaisuutta kertyi moninkertaisesti yli oman tarpeen. Mutta saivatpahan lapset sitten hyvät rahat perinnöksi mieheltä, jota pidimme eräänlaisena traagisena sankarina. Papillekin oli helpompi kehua häntä kuin sitä toista miestä, joka tuhlasi elämänsä eläen joka päivä ilossa loisteliaasti.
Mutta mitä mahtoi Jumala sanoa tälle työhullulle omaisuutensa kartuttajalle? Näin Hän sanoi: Sinä tyhmä! Tänä yönä sinun sielus sinulta pois otetaan. Kuka ne sitte saa, joita sinä valmistanut olet?
Lapset miehen omaisuuden tosin perivät ja sittemmin myös hävittivät. Mutta miehelle itselleen siitä ei ollut minkäänlaista iloa. Hän yritti voittaa maailman tai ainakin palasen siitä, mutta menetti sielunsa. Hänelle kävi lopulta samalla tavalla kuin tarinamme toiselle sankarille, nautintojen perässä juosseelle hedonistille, tai sille rikkaalle ja iloiselle miehelle, joka vähät välitti Lasaruksen hädästä ja joutui kuollessaan tuleen, jota ei koskaan sammuteta.
9.
Mitä me tästä kaikesta ja päivän evankeliumista opimme? Pitääkö meidän täältä lähtiessämme mennä ja myydä asunto-osakkeemme, talomme, automme, veneemme, polkupyörämme ja kirjamme? Onko ahkera työnteko pahasta? Pitäisikö meidän alkaa elää kädestä suuhun ja myös maallisissa asioissa suunnittelematta ja päivä kerrallaan?
Voi olla, että jos olisimme nyt se apostolien ja opetuslasten joukko, joka seisoo Jeesuksen edessä kuuntelemassa Hänen saarnaansa ja jota Hän valmistaa siihen työhön, joka vie evankeliumin lopulta sen aikaisen tunnetun maailman ääriin asti, voi olla, että meidän pitäisi siinä tilanteessa jättää niille sijoilleen kaikki, mitä omistamme, myydä se ja antaa köyhille. Silloin olisimme vapaat lähtemään.
Jonkun toisen olisi kuitenkin myös silloin pidettävä meistä huoli. Joku toinen jatkaisi työtään omalla paikallaan. Ne, joilla olisi edelleen yritys tai kunnon työpaikka, pitäisivät meistä huolta, vaikka meillä ei enää olisi taloa eikä autoa, ei perintöhuonekaluja eikä pöytähopeita. Eläisimme toisten työn hedelmistä.
Ei Jeesus nimittäin näytä kaikilta seuraajiltaan aina ja kaikkialla täydellistä omaisuudesta luopumista vaativan, vaikka sellaista alkuseurakunnassa kokeiltiinkin. P. Paavali ei myöskään opeta sillä tavoin niitä pakanaseurakuntia, joita hän neuvoo ja joille hän välittää Herralta saamansa käskyt. Paremminkin uusia kristittyjä opastetaan ahkeraan työntekoon, mutta myös omastaan jakamiseen.
Siinä meillä onkin oppimista juuri silloin, kun pidämme elämämme raamit entisinä, mutta rakkauden pitäisi olla uusi aihe siinä kuvassa, joka on pingotettu raamien väliin. Voi olla, että jollekin meistä tulee erityinen kutsumus jättää kaikki ja lähteä, lähteä ja jättää vielä paljon perusteellisemmin kuin esimerkiksi lähetystyöntekijät nyt tekevät kentälle mennessään. Useimmille meistä Jeesuksen haaste merkitsee kuitenkin tietyssä mielessä vielä vaikeampaa tehtävää: tehdä töitä ja omistaa asioita ja silti olla, ikään kuin ei pystyisi työntekoon eikä omistaisi mitään käyttäen Jumalan antamaa lainaa Hänen kunniakseen ja lähimmäisen parhaaksi itsekin siitä osansa saaden, mutta ennen kaikkea rakkaudessa siitä edelleen jakaen.
10.
Toiseksi opimme päivän evankeliumia lukiessamme ja peilatessamme sitä Aamoksen profeetallista sanaa vasten, että vaikka Jeesuksesta on usein tahdottu tehdä milloin minkäkin poliittisen ohjelman tai yhteiskunnallisen mallin takuumiestä ja vaikka Hänestä on yritetty leipoa myös sosialistia tai peräti kommunistia, leipurit ovat olleet väärässä.
Niin sanoi hänelle yksi kansasta: Mestari, sanos minun veljelleni, että hän jakais minun kanssani perinnön. Mutta hän sanoi hänelle: Ihminen, kuka pani minun tuomariksi eli jakomieheksi teidän välillänne?
Niin kuulimme päivän evankeliumista Jeesuksen puuskahtaneen. Perinnöt jaetaan lakien mukaisesti, ja tuomarit huolehtivat oikeuden toteutumisesta. Kysymykset tulonjaosta, yhteiskuntajärjestelmästä, markkinoiden vapaudesta tai vaikkapa sosiaalituen tasosta ovat maallisen regimentin ja Jumalan luomistyön piiriin kuuluvia asioita. Niitä järjestääkseen Jeesus ei tullut maailmaan.
Ei Jeesus tullut perustamaan kuningaskuntia eikä asettamaan keisareita valtaistuimilleen, mutta ei myöskään luomaan pohjoismaista hyvinvointiyhteiskuntaa eikä sen puoleen kyllä purkamaankaan sitä. Ne ovat kaikki kyllä Jumalan hallintapiiriä, mutta eivät se tehtävä, jota varten Jeesus jätti taivaan kirkkauden ja tuli ihmiseksi, naulittiin ristille ja nousi kuolleista.
11.
Ei Jeesus tullut tekemään vallankumousta, mutta ei myöskään pitämään diktatuureja pystyssä. Ei Hän tullut meidän perintöriitojamme ratkomaan eikä toimimaan työtaisteluiden erotuomarina. Ei Hän tullut kertomaan, mikä on kohtuullinen palkka mistäkin työstä eikä sitä, kuinka isoja osinkoja saa nostaa ja ovatko optiot syntiä vai eivät.
Mutta syntiä ja rakkaudettomuutta vastaan Jeesus tuli sekä saarnaamaan että toimimaan. Jeesus ei tullut vain sovittamaan syntejämme, vaan myös näyttämään meille lakinsa peilistä, mitä tekoa me ahneet, saidat ja kateelliset ihmiset olemme. Jeesus tuli näyttämään meille, mitä tapahtuu, kun Mammonasta tulee meille epäjumala: että silloin lähimmäiset poljetaan jalkoihin, mutta meillekään ei käy hyvin.
Sen tähden Jeesus korottaa äänensä aina, kun lähimmäistä sorretaan. Hän suuttuu sittenkin, jos niin tapahtuu lain ja oikeuden varjolla. Vaikka Jeesus rakastaa myös rikkaita ja meitä hyvinvoivan Pohjolan asukkaita, Hänen sydämessään on erityinen paikka maailman köyhille ja maahanpoljetuille. Vaikka köyhyyskään ei tee kenestäkään uskovaa eikä taivaan perillistä, Jeesus on heidän puolellaan, kun heidän ihmisoikeuksiaan uhrataan Mammonan alttarille.
12.
Samalla Jeesus ajattelee myös sortajien ja Mammonan palvelijoiden parasta. Jeesus saarnaa meille omaisuutta ja rahankäyttöä koskevaa lakia näyttääkseen meille, mitä varten Hänen piti astua alas taivaasta ja kuolla ristillä. Hänen piti elämällään ja kuolemallaan osoittaa, että Hän on lopulta ainoa, joka myi ihan kaiken pois ja jätti omaisuutensa taakseen pelkästä suuresta rakkaudesta meihin. Hänen piti tehdä meidän puolestamme se, mihin meistä ei ollut eikä ole.
Sitäkin varten Jeesus siis nyt pitää lakinsa peiliä silmiemme edessä, ettemme olisi kuin tämän päivän evankeliumitekstien rikkaat ja onnistuneet miehet: että näkisimme ahneutemme, saituutemme ja rakkaudettomuutemme ja tekisimme siitä parannuksen katuen syntejämme ja kääntyen uskossa Hänen puoleensa, Hänen, joka on tältäkin osin täyttänyt Jumalan lain meidän puolestamme.
Sitten Hän haluaa lähettää meidät uusina ihmisinä ja silmät ja sydän auenneina sinne, missä meidän panostamme kysytään Hänen rakkautensa palveluksessa – ehkä jotakin, ehkä paljonkin omistaen, mutta kuitenkin omistamatta mitään. Sillä Herran ovat meidän omaisuutemme, palkkamme ja muut lahjamme.
Itsa asiassa ne ovat Hänen lainaansa meille, ja sen Hän haluaa korkoineen takaisin. Hän haluaa, ettemme pelastettuina, ettemme armahdettuina syntisinä eläisi turhaan, vaan runsaasti hyviä rakkauden hedelmiä tuottaen. Hän haluaa meidän olevan Pyhän Hengen kanavia, joita pitkin Hänen hyvyytensä vuotaa niille, jotka ovat sen tarpeessa. Ja sitä me olemme, jos uskomme Häneen ja jos uskomme perustuu tosiasioihin: siihen, että Jeesus on tullut syntisiä pelastamaan, joista minä olen suurin, ja että Hän on minunkin syntieni sovitus ja uuden elämän voima ja valo rakkaudessa, joka on Pyhä Henki. Amen.