Toisen maailmansodan ajoilta kerrotaan tarinaa Englannin sotalaivastosta. Sen suurinta ja tärkeintä alusta komentamaan oli määrätty amiraali Jones. Erään kerran sähköttäjä pyysi amiraalia käymään viestihuoneessa. Jokin tuntematon alus lähetti Englannin omaa radiosignaalia juuri samalla reitillä. Amiraali pyysi välittömästi ottamaan radioyhteyden tuohon alukseen. Mikrofoniin hän karjui: Täällä puhuu Englannin laivaston komentaja, amiraali Jones. Teidän on väistyttävä tieltämme. Välittömästi tuli vastaus: Täällä vastaa sotamies Smith. Kyllä teidän on väistyttävä. Me olemme varmasti suurempi alus ja tärkeämmällä tehtävällä. Silloin Englannin laivastosääntöjen mukaan te väistätte. Jälleen kuului eetteristä rauhallinen vastaus: Kyllä teidän on nyt tässä tilanteessa väistyttävä. Silloin amiraali Jones suuttui ja ilmoitti mikrofoniin: Ettekö te tiedä, että minä olen Englannin kuninkaallisen lai¬vaston amiraali! Minä voin järjestää teille tällaisesta uppiniskaisuudesta vaikka minkälaisia vaikeuksia! Kuka on teidän esimiehenne? Minä vaadin välittömästi saada puhua esimiehenne kanssa, sotamies! Silloin sotamies Smith vastasi, rauhalli¬sesti ja harkiten: Ettekö te tiedä, että minä olen majakanvartija?
Mitkä ovat niitä asioita, joita meidän viimeistään täytyy väistää, joiden edessä nöyrtyä? Mihin meidän kannattaa kerätä aarteitamme, mihin luottaa ja mihin nojata?
Evankeliumitekstissä Jeesus suhtautuu – Luukkaan evankeliumin painotuksen mukaisesti varsin penseästi siihen, että ulkoiset arvot ja vaurauden merkit olisivat niitä ihmisen elämässä mitenkään arvostettavia asioita tai edes pyrkimisen arvoisia. Väärä tuudittautuminen kelpaa sinun elää ajatteluun on Jeesuksen mukaan suorastaan vahingollista. Isot aitat ja suuret huoneet ovat kerta kaikkiaan aivan väärä tapa kerätä rikkautta, ainakin silloin, jos sitä ei kerää myös taivaaseen, isän Jumalan luokse ellei tajua, että Suuri Majakanvartija viimeistään pakottaa meidät muuttamaan kurssiamme.
Vielä suorasukaisempi ja maanläheisempi on kritiikissään Vanhan Testamentin tekstissä kuultu profeetta Aamos. Aamos on kirjaprofeetoista vanhin ja aidon Jumalan lähettilään tavoin hänen sanomastaan suuri osa kuluu sen julistamiseen, miten hän ei halua olla Jumalan tahdon julistaja. Hän kertoo olevansa karjankasvattaja ja metsäviikunapuiden viljelijä, mutta vertaa myös omaa julistustehtäväänsä tapahtumaan, johon ei voi olla reagoimatta: Leijona ärjyy, kuka ei pelkäisi? Herra Jumala puhuu, kuka ei julistaisi?
Myös tämä on hyvä varoitus: liian innokkaita profeettoja ja julistajia on syytä varoa. Aito kutsu Jumalalta tulee silloin, kun sitä vähiten osaa odottaa ja vain tyytyväisenä haluaisi jatkaa karjansa kasvattamista ja viljelyhommia.
Pelottavan ajankohtaisia ovatkin Aamoksen varoitukset. Viikolla uutisoitiin siitä, että pizzajuustona myytävässä raastepussissa onkin juustoa vain puolet. Loppu on keinotekoisia lisäaineita. Samoin kävi ilmi, että kainuulaisena juustoleipänä myyty tuote onkin itse asiassa eläinproteiinikudoksesta valmistettua ja sen maitoprosentti on muistaakseni alle kymmenen. Ja akanatkin me myymme jyvinä!.
Vielä huolestuttavampaan suuntaan ollaan menossa siinä kehityksessä, mitä Aamos kuvaa rikkaiden huijarikauppiaiden sapatin päättymisen odottamisena, että he taas pääsisivät pienentämään mittaa, suurentamaan hintaa ja pettämään väärällä vaa’alla. Nyt ei enää tarvitse odottaa, kun kansallisen kilpailukyvyn nimissä vaaditaan kauppojen aukioloa ympäri vuorokauden, kaikkina vuoden päivinä. Muutenhan ihmiset ajaisivat vain lähimmälle ABC:lle ostoksille ja lähikaupat kuolisivat. Tällainen pikku hiljaa hivuttaminen ensin vaaditaan näännyttävät aukioloajat, sitten kuristetaan hinnat on ilmeisesti armeliaampi tapa tappaa lähikaupat ja niiden mukana yksi inhimillisen kaupankäynnin muoto.
Kovin vähän tästä kritiikistä kuuluu nyt paljon julkisuudesta saaduista tiedoista puoluekokouksista ja minihallitusneuvotteluista. Salamat välkkyvät, mikrofonit tungeksivat ja kamerat kuvaavat, kun kaikki on fantastista ja mahtava fiilis, vaikka edessä onkin haasteita vahingossakaan ei sovi puhua vaikeuksista. Väkisinkin tulee mieleen, mitä sitten sanotaan, kun salamavalojen välkkeestä, kameroiden edestä ja selfieiden otosta mennään illalla nukkumaan, huokaistaan peiton alla ja hengitetään ehkä ensimmäistä kertaa koko päivänä omaan tahtiin? Mitä aarteita tulee silloin mietityksi, minkä varassa silloin kelpaa elää? Kun sun aivosi pysähtyy, jäät yksin sydämesi kanssa näin lauloi Ismo Alanko jo 1980-luvulla.
Mitä silloin teet, mitä teen? Kaduttaako edes se, että on saanut varattomat valtaansa rahalla ja köyhät kenkäparin hinnalla? Vai onko kaikki oikeutettua kilpailukyvyn ja taloudellisen kasvun nimissä? Millaisten aarteiden keräämiseen kannattaisi tämä elämä käyttää?
Maailmankuva voisi olla synkkä ja näiden tekstien valossa kristityn tehtävä enemmän huutavan parannussaarnaajan ja tuomionjulistajan kuin lähimmäisenrakkauden toteuttajan tehtävä, ellei kuuntelisi myös tuota kolmatta tekstiä toisesta korinttilaiskirjeestä. Siinähän Paavali kehottaa toimimaan omasta aloitteesta, omien voimien mukaan. Ei väkisin, ei tuomiomielellä, vaan niin, että oma ilosi kohtaa maailman tarpeen. Mikä on sinun paikkasi kerätä aarteita siihen varastoon, missä eivät tämän maailman lait pääse niiden arvoa vähentämään?
Monella alkaa kesäloma juuri tästä viikonlopusta. Kannattaa varata aikaa akkujen lataamiseen, olemiseen hiljaa ja suorittamatta. Kannattaa kuitenkin varoa myös sitä, ettei suorittamatta olemisesta tule suorittamista. Jos haluat pilkkoa halkoja, pilko halkoja. Jos haluat kerätä marjoja, kerää marjoja. Jos haluat kalareissulle, lähde kalareissulle. Minne menetkin, ota kuitenkin mukaasi avoin mieli tulla siellä Pyhän kohtaamaksi ja itsesi uusien ajatusten vastaanottajaksi. Ehkä ymmärrät jotain siitä armosta, jonka varassa täällä voimme tehdä toistemme elämää helpommaksi ja yhteistä elämäämme oikeudenmukaisemmaksi Jumalan tahdon mukaisesti. Ehkä näet jopa vilauksen siitä armosta, joka on kuolemaakin voimakkaampi. Siitä armon majakasta, jonka valo johtaa sinut kerran perille vääryyden suureen sovitukseen.