Kenen luo me menisimme? Ihmisluontoon on sisäänrakennettu kaipaus toisen ihmisen luo. Meidät on luotu elämään yhdessä toisten kanssa. 1600-luvulla elänyt englantilainen pappi John Donne kirjoitti sairasvuoteeltaan: ”Kukaan ihminen ei ole saari, vaan jokainen on osa yhteistä mannerta. Jos meri huuhtelee mukanaan savikokkareen, käy Eurooppa sitä pienemmäksi, samoin kuin ystäviesi maatila tai oma kartanosi kärsii menetyksen palan muretessa rantakalliosta. Jokaisen ihmisen kuolema vie jotain minusta, koska minäkin olen osallinen koko ihmiskunnassa. Älä siis koskaan lähetä kysymään, kenelle kellot soivat, ne soivat sinulle.” Emme voi sanoa, ettei se minulle kuulu, mitä toiselle kuuluu ja millaiset hänen elämänolosuhteensa ovat. Luojan rakkaus kohdistuu jakamattomasti kuhunkin meistä. ”Herra, kenen luo me menisimme? Sinulla on ikuisen elämän sanat.” Kaikille kansoille on evankeliumi tarkoitettu. Meidät on kutsuttu osallistumaan kolmiyhteisen Jumalan lähetystyöhön maailmassa, sen joka kolkassa.
Meillä kristityillä ei suinkaan ole kaikkeen valmiita vastauksia. Usein vain paljon kysymyksiä. Meillä on kuitenkin rukouksia kuuleva Jumala, jolle voimme kantaa kaiken hätämme, epävarmuutemme ja tuskamme, mutta myös ilomme, kiitoksemme ja ylistyksemme. Rukous kantaa elämää, vaikka kaikkeen emme saakaan vastauksia. Sekin on vastaus, että näemme sen, ettei kaikkea tarvitse saada hallintaansa vaan että voi jättää itsensä ja elämänsä Jumalalle, joka antaa tulevaisuuden ja toivon. Rukous ei korvaa työntekoa, ajattelua ja ponnistelua, mutta työnteko ilman rukousta ”tulkoon sinun valtakuntasi” merkitsee viimein kuitenkin turhuutta ja tuulen tavoittelua. Rukous ”tulkoon sinun valtakuntasi” merkitsee näet paitsi näkyä siitä, että kristityn perimmäinen tavoite on taivaassa, myös sitä, että pyrimme toimimaan lähimmäisinä Herramme esikuvan mukaan niin yksilöinä kuin yhteisönä. Yhteiskunnan rakenteetkin tulisi mahdollisimman hyvin saada oikeuden ja rakkauden palvelukseen. Kristityn kutsumus on anta itsensä kärsivän lähimmäisen käyttöön. Me olemme näet paljon anteeksi saaneet Vapahtajaltamme, joka itse kärsii jokaisessa kärsivässä ihmisessä.
Kenen luo me menisimme? Epäluulon ja petollisuuden ilmapiirissä tuo kysymys ja pettämätön osoite ovat arvaamattoman tärkeitä. Kun kaikki muu pettää ja hajoaa, Jumala ei. Vaikkakin hän on myös salattu Jumala, joka näyttää meille myös selkäpuolensa, antaa elämäämme ristejä, jotka osoittavat, ettemme itse ole kaiken herroja ja mestareita. Luottamus synnyttää luottamusta, uskollisuutta ja rakkautta. Luottamus on arvaamattoman tärkeä pääoma. Sen pettäminen haavoittaa niin avioliitossa kuin muissakin ihmissuhteissa. Siksi on tärkeä pyrkiä aina totuudellisuuteen. Alaston totuus ei aina kuitenkaan ole totuutta rakkauden palveluksessa. Alaston totuus kovat ja syvästi haavoittavat sanat toisesta ihmisestä – voi ollakin itse asiassa valetta. Tulisi nähdä kokonaisuus eikä heti tuomita. Siksi Jeesuskin niin varoittaa tuomitsemasta. Me emme näe asioita Jumalan tavoin. Se olisi syytä aina muistaa, vaikkakaan vääryyttä ei pidä sietää.
Pietari sanoi: ”Sinulla on ikuisen elämän sanat.” Nuo ikuisen elämän sanat ovat tänäänkin tarjolla sanassa ja sakramenteissa, kasteessa ja ehtoollisessa. Niiden kautta saamme kohdata Kristuksen yhtä elävänä kuin opetuslapset silloin kerran. Mutta kun tätä taivaallista ravintoa, elämän leipää ei ole tarjolla. Silloin podetaan sanan nälkää. Kun taas koetaan, että lihapatojen ääressä ollaan, voidaan tuudittautua väärän turvallisuuden tilaan. Luulen, että te täällä Poltsamaalla ja Virossa olette 90-luvulla osanneet – kaiken kokemanne jälkeen – arvostaa enemmän kuin me Kangasalla ja Suomessa sitä, että on mahdollisuus vapaasti julistaa evankeliumia, lukea Raamattua, kysellä ja keskustella kristinuskoon liittyvistä asioista. Tämä ei ole mikään itsestäänselvyys. Sitä ei tulisi koskaan unohtaa. Vanhoista kaivoista voi monesti ammentaa tuoretta vettä. Veden perusmerkitys elämän perusnesteenä ei puolestaan häviä mihinkään tämän maailmanajan aikana. Siksi Jeesus puhuu itsestään elävän veden lähteenä. Lähteenä, jonka vesi kumpuaa iankaikkiseen elämään. Rinnakkainen ilmaus tälle on hänen sanansa: ”Minä olen elämän leipä”.
Sanan ja sakramenttien armon välikappaleiden – kautta syntyy yhteys häneen ja näin me saamme elää jo nyt osallisena Jumalan valtakunnasta, joka on keskellämme. On sanottu, että Jeesuksen oleminen toisia varten sanoissaan ja teoissaan on meidän kokemuksemme tuonpuoleisuudesta siitä, mitä tarkoitetaan kun sanotaan, että Jumala on rakkaus. ”Olla Jumala on antaa, ei ottaa”, sanoi Luther.
Kristityn elämään kuuluu kilvoitus Jumalan armon avulla omaa itsekkyyttä vastaan. Synti siis se mikä meitä erottaa Jumalasta – on näet ennen muuta rakkauden vinoutumista ja ihmisen muuttumista omaksi irvikuvakseen. Oma etu astuu toisen ihmisen sijaan: ihminen rakastaa vain itseään. Tässä meidän aikamme keskeinen vitsaus niin Suomessa kuin varmasti täällä teillä Virossakin. Kuinka tunnusomaista meille tämän ajan ihmisille on, että kiinnytään itseemme ja tavoitellaan omaa itsekästä hyväämme: lupaavaa urakehitystä, taloudellista menestystä tai ihmisten osoittamaa arvostusta. Sovellamme samaa mallia jopa pelastuksen asiaan. Yritämme varmistaa sen samaan tapaan kuin muunkin. Ihminen uskoo vain itseensä Jumalasta tulee helposti vain keino saavuttaa omahyväinen päämäärä.
Suomen piispojen vuosi sitten julkistamassa paastokirjeessä Kohti yhteistä hyvää todetaan: ”Elämme aikaa, jona välineet ovat häikäiseviä, mutta päämäärät hämäriä. Monet asiat näyttävät riistäytyneen ihmisen hallinnasta. Maailmanlaajuiset muutokset heijastuvat miltei heti yksityisen ihmisen elämään. Neuvottomuus ja hämmennys valtaavat alaa. Monet kysyvät, mihin ankkuroida oma elämänsä, mistä etsiä tukea. Arkipäivän tasolla muutokset ilmenevät epävarmuutena tuloista ja työpaikoista. Osa ihmisistä jää yhteiskunnan normaalien rutiinien ulkopuolelle, eikä myönteinenkään talouskehitys juuri tuo heille toivoa. Mukana sinnitteleväkin kokee elämän uhkaavaksi ja samalla yhä kuluttavammaksi. Vaatimukset lisääntyvät ja moni palaa loppuun.”
Päämääriä siis tulisi selkiyttää. Päämäärät näkyvät siinä, mitä arvostamme ja siten myös käytännön elämän ratkaisuissa. Täällä Virossakin vaikuttaneen herrnhutilaisen herätysliikkeen tunnuslause oli aikoinaan ”tule sellaisena kuin olet”. Nykyisin saman lauseen kuulee matkapuhelinfirman mainoksessa. Markkinoilla ihmistä ei kuitenkaan arvosteta enempää kuin hänen arvonsa kuluttajana edellyttää. Kristillisen uskon mukaan taas jokaisen ihmisen arvo Luojan luomana ja lunastamana on luovuttamaton.
Kristillisen uskon mukaiset päämäärät avautuvat tästä: Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Itseään ei kuitenkaan voi käskeä uskomaan eikä talosta koskaan tule kunnollista, jos perusta on kestämätön. Siksi Jumalan on ensin luotava uusi, kestävä pohja Jumalan rakkaudelle. Ihminen kyllä sisimmässään tietää, että toista ihmistä on autettava. Hän on kuitenkin parantumattomasti itsekäs. Jumalan on tämä osoitettava joskus kovallakin kädellä. Yhä uudestaan. Emme pääse epätoivon alta, ellemme kuule sitä, että saamme anteeksi Jumalalta ja lähimmäiseltä. Tarvitsemme uskon lahjaa ja sen mukanaan tuomaa anteeksiantoa Kristuksen tähden.
Kristityn uusi mieliala ja hänen hyvät tekonsa ovat ennen muuta Kristuksen tekoa kristityssä. Ihminen ei tule hyväksi tekemällä hyviä tekoja. Tarvitaan syvempää muutosta. Teoillaan kristitty ei Kristuksen aikaansaaman uuden elämänmuodon myötä enää tavoittele omaa pelastumistaan tai omaa hyvää elämää, vaan Jumalan kunniaa ja lähimmäisensä parasta. Tämän aikaansaa luottamus Jumalan hyvyyteen. Ei tarvitse itse koko ajan olla suorittamassa ja elämää haltuunsa ottamassa.
Muutos ei tapahdu hetkessä, vaan se kestää ihmisen koko elämän ajan. Ihminen ei tämän elämän aikana tule milloinkaan täysin vanhurskaaksi. Synti on pinttynyt häneen niin syvään, että siitä päästään lopullisesti eroon vasta kuolemassa ja ylösnousemuksessa. Armo ei kuitenkaan ole tekosyy elää miten sattuu vaan se on Jumalan meille antama kestävän toivon perusta Kristuksessa, lohtu ahdistuneelle omalletunnolle. Oppiessaan hädässään luottamaan Jumalaan kristityn uskosta tulee koeteltua uskoa. Se kestää silloinkin, kun ihmisen inhimillinen elämä päättyy. Lähimmäisen hyvän edistämistä omalla hyvällämme saamme opetella koko elämämme ajan. Mahdollista se on vain tämän uskon varassa: Jumala on kaiken hyvyyden lähde. Hän antaa yhä uudestaan anteeksi ja lahjoittaa yhä enemmän rakkauttaan.
RUKOILKAAMME.
Herra, meidän Jumalamme, opeta meitä etsimään sanastasi tyydytystä sisimpämme nälkään ja janoon, niin kuin puu etsii juurillaan maasta vettä ja ravintoa. Auta meitä juurtumaan Kristukseen ja rakentamaan elämämme hänen varaansa. Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme tähden.