9. su helluntaista, Matt. 7:15-21, Tomi Karttunen

Tomi Karttunen
Alavus

Ostaisitko tältä mieheltä käytetyn auton? Näin ainakin vielä jokin aika sitten tavattiin, kuuleman mukaan, Amerikoissa pukea sanoiksi kysymys, luotetaanko tähän henkilöön. Autokauppa on ilmeisesti siellä Suuren veden tuolla puolen ollut varsin likaista peliä ja varsin yleisesti jo pitkään. Niin, että rehellistenkin maine on kärsinyt. Samaten politiikassa, jossa niin sanottu loan heitto on viime vuosina entisestään kiihtynyt, kun tutkimukset ovat osoittaneet siitä kiistatta olevan hyötyä gallup-numeroiden kaunistelussa. Niin matkamittarin ruuvaus ja taitava ehostus autoja myytäessä kuin politiikkapuolella vakuuttavat suuret sanat ja muu lume erehdyttävät aina joitakuita. Suuressa maassa myös uskonnon alalla ahne markkinointi on ollut sangen näkyvä ja kiusallinen lieveilmiö. Kun juuret ovat vielä hennot, kaikenlaiset tuulet heiluttelevat ikävästi ja aikaansaavat vaurioita. Suuntaviivojen antaminen ja varoituksen sanojen lausuminen on paikallaan. Ei silti niin, että itse langetaan samaan ansaan, vaikkapa sillä tavoin, että oikea oppi otetaan sellaiseksi piilukirveeksi, että oksat pois. Päivän evankeliumissa Jeesus varoittaakin vääristä profeetoista, jotka tuudittavat väärään rauhaan Vapahtajaan kylmäkiskoisesti ja ylimielisesti suhtautuvia. Lempeä hyssyttelykin voi tarkemmin asiaa ajateltaessa osoittautua niin hengellisen, henkisen kuin ainakin välillisen fyysisen väkivallan harjoittamiseksi. Varoituksen ensisijainen kärki ohjaa itsekritiikkiin ja terveelliseen nöyryyteen. Tästä lähtökohdasta myös varuillaanoloon ja kriittisyyteen muutenkin ajan ilmiöitä kohdattaessa. Välineitä tähän saa, kun syventyy kristilliseen uskoon, evankeliumiin kolmiyhteisen Jumalan pelastusteoista meidän edestämme.
Rippikoulussa olemme viivähtäneet kristinuskon perusmysteerien, salaisuuksien äärellä. Liikkeelle lähtien uskomme perusmysteeristä eli Jumalan ihmiseksi tulemisesta. Kristinuskohan ei ole ensisijaisesti uskoa asioihin vaan persoonaan, Jeesukseen Kristukseen. Tämä kertoo, että koko ihminen on mukana tätä uskon lahjaa – johon meidät on kastettu – todeksi elämässä. Tähän kasvaminen on järjen, tunteiden ja tahdon asia. Inhimillisesti katsoen on kysymys monimuotoisesta oppimisesta. Silti kyse on myös suuremmasta, ei ihmiskyvyin aikaansaatavasta kasvun ihmeestä. Juuren tarvitsee olla terve, jotta voi kasvaa ja kukoistaa yhdessä toisten kanssa ja kantaa hedelmää toistenkin iloksi ja elämäksi. Sama koskee koko kirkkoa. Elämme perinteen virrassa, joka palautuu erityisesti sinne parin tuhannen vuoden taakse, mutta samalla virrassa, joka ei ole tyrehtynyt ja joka on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti. Jumalan iankaikkisuus on inhimillisestä ajasta riippumaton. Me voimme iankaikkisuudesta ajassa kertoa vain sen, mitä kolmiyhteinen Jla on hyväksi nähnyt meille ilmoittaa.
Jumala ei toki ole toiminnassaan sidottu äänelliseen ja näkyvään Sanaan eli sanaan ja sakramentteihin. Silti meillä ei kirkkona ole muuta perustaa, jonka varaan rakentaa, kuin se mikä annettu on. Elämää suojeleva rakkauden laki sekä pahasta päästävä anteeksiantamuksen ja armon evankeliumi. Elämän sanaa voimme pitää tarjolla eri muodoissa ja yhteyksissä. Sanoin ja teoin. Muusta pitää kyllä salattu Jumala huolen. Omien ¨totuuksien¨ julistajista profeetta Jeremia toteaa: ¨Näin sanoo Herra Sebaot: Älkää kuunnelko tuollaisia profeettoja, älkää sanoja, joita he julistavat. He pettävät teitä! Omia kuvitelmiaan he vain puhuvat, eivät minun sanojani.¨ Mm. tämä raamatunkohta on hyvin altis sille, että suljetaan silmät siltä, että totuus on ihmistä suurempi, koska hän on persoona, ihmiseksi tullut Jumala. otuuden liian hanakka omistaminen, raamatunkohtien iskusananomainen hokeminen, kadottaa asian ytimen. Rakkaus on kekseliäs ja rakentaa eikä nitistä. Tulisihan jo niin sanotun pakotetunkin rakkauden – so. yhteiskunnallisen lainsäädännön – keskeisenä periaatteena olla eritoten eikomman osapuolen sekä vilpittömän mielen suojeleminen. Eikö sitä suuremmalla syyllä, kun motivaationa on vapaaehtoisuus. Puusta on tullut hyvä, kun se on luotu kokonaan uudeksi syntyessään Jumalan lapseksi jo kasteessa. Silti ilman hoivaa se hyvinkin kuolee ja kuivettuu. Ensisijaisena tehtävänä on yrittää tukea ja hoitaa hentoa ja horjuvaa tainta, jotta siitä kasvaisi elinkelpoinen ja satoisa puu kaikkien iloksi. Puu ei voi itse hakeutua lähteelle juomaan vettä, jos pohjavesi pakenee niin syvälle, että juuret eivät sitä ylety tavoittamaan, mutta ihminen voi etsiytyä lähteen luo. Tyhjästä hän ei pysty nyhjäämään, mutta Suomessa ainakin on mahdollisuus etsiytyä paikkaan, jossa hiljentyä ja saada elämän leipää. Levätä Jumalassa.
Luterilaisuudessa on perinteisesti puhuttu hyvin varoen teoista uskon yhteydessä. Taustalla on ollut pelko siitä, että hämärtyy uskonpuhdistuksen löytö: Ihminen pelastuu yksin armosta, yksin uskosta, yksin Kristuksen tähden. Kuitenkin Jeesus kiinnittää päivän evankeliumissa huomiomme väärien profeettojen sanojen ja tekojen hedelmiin. ¨Ei jokainen, joka sanoo minulle: ’ Herra, Herra’, pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon.¨ Vähän samaan tapaan kehottaa apostoli Jaakob: Toteuttakaa sana tekoina, älkää pelkästään kuunnelko sitä – älkää pettäkö itseänne.¨ Nämä raamatunkohdat kuuluvat myös luterilaisille kristityille. Luther itse korosti nimenomaan uskon ja rakkauden yhteenkuuluvuutta. Hyvät teot ovat uskon hedelmiä. Usko antaa niille oikean muodon, koska ne muovaa ja valmistaa itse Kristus läsnäolevana. Usko ja rakkaus kuuluvat yhteen.
Ihminen ei kuitenkaan ole eikä tulekaan itsessään täydelliseksi. Uskon näkökulmasta hän on valkoinen ja puhdas kuin vauva kastemekossaan, rippikoululainen tai pappi albassaan. Hänet on näet puettu Jeesukseen Kristukseen, lahjavanhurskauteen. Rakkauden näkökulmasta ihminen kuitenkin jää tässä elämässä aina keskeneräiseksi. Kasteopetus, opastus uskon todeksielämiseen sanoin ja teoin ei lopu vain rippikouluun ja konfirmaatioon, vaikka tämä keskeinen huipentuma taipaleella onkin. Siksipä alttarilta konfirmoiduille sanottiinkin: Jumala antakoon teille armon, että voisitte osoittaa tämän uskon elämässänne. Kysymyksessä on nuoruuden juhla aikuistumisen kynnyksellä. Vastaisuudessa painottuu aiempaa enemmän itsekasvatus eli kilvoittelu.
Hyvä puu tekee hyvää hedelmää. Tuloksesta käsin arvioidaan. Arvioidaan kokonaisuutta ihmisen omaksi parhaaksi. Tässä kokonaisuudessa on erottamattomana perustana yhteys Elämän antajaan. Ei ole tavoitteena ihmisen arvon laskeminen hänen tuottavuudestaan käsin markkina-arvon määräämään hintaan. Eikä yksittäisten ansiollisten tekojen kerääminen vaakakuppiin lankeemuksien korvaamiseksi. Mahdotonta jo siitä syystä, että ihminen ei omin neuvoin pysty kaikkea tekemäänsä havainnoimaan, muistamaan ja erittelemään, tulkitsemaan. Mahdotonta myös siksi, ettei syntejä pysty lajittelemaan, luokittelemaan ja jyvittelemään. Yksikin synti rikkoo yhteyden. Ei voi korjata. Pitää tehdä kokonaan uusi. Joka päivä joudumme pyytämään rakkaudenvelkaamme anteeksi. Tällaisen tunnustusrukouksen tekee kuitenkin mahdolliseksi vain se, että meillä on rakastava Jumala, jota voimme lähestyä vapaasti. Laupias ja armahtavainen.
Kolmosleiriläiset eivät usein juurikaan sanallisesti tuoneet esiin tuntojaan tai kysymyksiään, mutta tekojen osuus yhdessä elettäessä sujui kyllä hyvin mallikkaasti. Keskinäinen auttaminen yhteisiä askareita ryhmissä toimitettaessa. Apua lähetystyölle huudettiin myös varsin mallikkaasti. Vaikkapa omatekoisia ristejä ja pieniä palveluksia lahjoittaen. Kuuntelemisen armolahjaakin hyödynnettiin koevastauksista päätellen aivan mallikkaasti. Toivon mukaan elämää varten jotakin jäi haaviin. Konfirmaatiolaulussa laulettiin äsken: ¨Etsiessäs onnea harhateille jouduit sä. Surua ja tuskaa toi vain maailma.¨ Olisi kaiketi väärän profeetan toimintaa luvata yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista, mutta rippikoulun yleistavoite mielessäni voisi kai todeta kootusti, että ¨elämän tarkoitus ei ole saavuttaa onnea ja menestystä, vaan että heikkonakin voisi kokea olevansa armosta vahva.¨