Vietämme itsenäisyyspäivää. Mitä tällöin perimmältään juhlistamme. Itsenäisyys käsitteenä merkitsee riippumattomuutta, omilla jaloillaan seisomista. Vanhastaan on koulutus ja opiskelu tähdännyt siihen, että ihmisestä tulee itsenäinen eli kykenevä arvioimaan asioita omien arvojensa, tietojensa ja johtopäätöstensä valossa. Hän ei ole kaikkien tuulten taivutettavissa vaan juurevasti maassa kiinni kuin ikihonka. Hän ei kuitenkaan ole jääräpäinen vaan pitää silmät auki ja tutkii, mikä on säilyttämisen tai vastaanottamisen arvoista, mikä hylättävää ja vältettävää.
Tie joulukuun kuudenteen 1917 ei alkanut vasta tuona päivänä vaan itsenäisyyttä pohjustettiin monin tavoin. Vähäisin ei ole kristinuskon saapuminen Suomeen 850 vuotta sitten. Ilman tätä tapahtumaa ei Suomi olisi läntisen kulttuuripiirin jäsen. Kristillinen usko tosin virtasi maahamme myös idästä ja maamme onkin aina ollut kahden kulttuuripiirin rajalla. Molemmista on ammennettu omintakeisella tavalla. Mikael Agricola vakiinnutti maahamme uskonpuhdistuksen, jonka myötä myös Sahalahden kappeliseurakunta ja sittemmin itsenäinen seurakunta syntyi. Agricola loi tunnetusti pohjan myös suomen kirjakielelle. Kieli on ajattelun keskeinen väline ja yhteyden tunteen rakentaja. Ilman kirjasuomea ei nykyisenlaista itsenäisyyttäkään olisi.
Vaikka 1600-1800-luvun suomalaiset eivät pärjänneetkään Suurin suomalainen -kilpailussa, kyllä silloinkin muutakin tapahtui kuin sodittiin. Esimerkiksi piispa Johannes Gezelius vanhempi tehosti 1600-luvulla kansan lukutaidon opetusta ja loi näin osaltaan perustaa suomalaiselle demokratialle ja nykyisille oppimistuloksille, joissa suomalaiset ovat maailman kärkeä. Gezelius pyrki noudattamaan uutta eurooppalaista pedagogiikkaa, jossa oppiminen ei perustunut rangaistuksen pelkoon vaan siihen, että oppilaat kokivat hyötyvänsä siitä. Samalla sisäistettiin Katekismuksen, kansanraamatun oppeja.
1700-luvulla alettiin pitää rippikoulua ja kinkereillä opittu palautettiin mieleen. Kirkkoherrat vastasivat pitäjänkokousten puheenjohtajina myös köyhäinhoidosta. Valistusaika toi mukanaan hyödyn tavoittelun. Tyyppitapaus on Kokkolan kirkkoherra Anders Chydenius, joka tuli tunnetuksi myös talousajattelijana. Hänen, kuten monen muunkin papin, toiminnassa hyödyn tavoittelu, pietistien korostama käytännön kristillisyys ja luonnontieteen herättämä innostus kulkivat käsi kädessä.
1800-luku oli kansallisen heräämisen ja suurten kulttuurisankarien aikaa. Jatkoi perustan luominen nykyisen Suomen demokraattiselle oikeusvaltiolle ja kansankirkolle. Talonpoikien herättäjä Paavo Ruotsalainen ja Suomen kansakoulun isä, pastori Uno Cygnaeus sekä entisen Kangasalan kirkkoherran Edvard Bergenheimin kokoon kutsuma ensimmäinen kirkolliskokous vuonna 1876 ovat esimerkkejä kyseisen vuosisadan kirkollisista ja kansallisista merkkitapahtumista ja -henkilöistä, joiden vaikutus näkyy tänäkin päivänä.
1900-luku oli teollis-teknisen vallankumouksen, massaliikkeiden, suursotien ja voimistuvan ympäristötietoisuuden aikaa. Nämä ilmiöt eivät ole toisistaan irrallisia. Maapallo on pienentynyt ja samalla samankaltaistunut, kun kaikkialla myydään jokseenkin samoja tuotteita ja massakulttuuria. Meille suomalaisille itsenäisyys on ollut erityisen tärkeää, koska olemme joutuneet pitkät vuosisadat olemaan naapureittemme varjossa ja elämän uhan alaisuudessa. Nuoresta ja kalliilla hinnalla ostetusta itsenäisyydestä on osattu olla kiitollisia, vaikka aina ei asioista olekaan ehkä uskallettu puhua niiden omilla nimillä. Arvostuksesta kertoo vaikkapa se, että Suurin suomalainen -äänestyksessä juuri maamme valtiollisen itsenäisyyden, vapauden ja hyvinvoinnin puolesta elämäntyönsä tehneet olivat korkeassa kurssissa.
Palatkaamme uudestaan itsenäisyyden käsitteeseen. Valtiollinen itsenäisyys merkitsee sitä, että voidaan itse päättää omista asioista. Omat päätökset edellyttävät tietoisuutta niistä arvoista ja päämääristä, joita halutaan edistää. Niin yksilön kuin kansakunnankin elämässä tulisi nähdä se, että emme ole täällä maailmassa yksin. Yksilölliset arvot ovat vääjäämättä myös aina yhteisöllisiä. Tekemisemme tai laiminlyöntimme vaikuttavat aina myös muiden elämään. Olisikin löydettävä rakentava tasapaino sen kesken, että terveesti vaalitaan omaa kansallista kulttuuria ja kansalaisten hyvinvointia ja samalla tehdään voitavamme niiden hyvinvoinnin edistämiseksi, jotka ovat heikompiosaisia kuin me. Tämä ajattelutapahan tulee näkyviin esimerkiksi yhteisvastuukeräyksessä: on kotimaan kohde ja ulkomaan kohde tai kohteita. Tieto lisää vastuuta, samoin kuin omaisuuden määräkin.
Jeesus korostaa päivän evankeliumissa sitoutumista Jumalan sanaan totuuden tuntemisen ja siten vapauden perimmäisenä lähteenä. Ihmisen oman vapauden ja itsenäisyyden ylikorostaminen vie lopulta kaikkien arvojen kieltämiseen ja nihilismiin. Jumalan sana on luonteeltaan lakia, joka odottaa meidän rakastavan Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseämme. Samalla se näyttää meille sen, että olemme syntisiä ihmisiä sanoissamme, ajatuksissamme ja teoissamme. Synti on valta, josta ei ihmisvoimin vapauduta. Jumalan sana evankeliumina eli armona ja anteeksiantamuksena voi kuitenkin vapauttaa niistä siteistä, joihin itsekkyys, tyhmä ylpeys ja erilaiset himot meidät sitovat. Jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja, koska ihminen syntiä tehdessään tuhoaa itseään ja yhteiselämää. Pohjimmiltaan me kuitenkin haluaisimme tulla rakastetuksi sellaisina kuin olemme eli viettää hyvää elämää yhdessä. Totuus tässä yhteydessä merkitsee samanaikaista oman rajallisuuden ja Jumalan antaman toivon näkemistä.
Kun ei näet tarvitse pakonomaisesti varmistella omaa pelastustaan, hyväksyntää toisten silmissä tai kuvitella paljon rahan, vallan ja nautintojen tuovan kestävää onnea ja autuutta, voi vapautua elämään inhimillistä elämää. Totuus vapauttaa ihmisen olemaan terveesti oma yksilönsä ja tekemään itsenäisesti arvojensa mukaisia päätöksiä ilman että pitää koko ajan vilkuilla sivulle sitä, mitä kaverit tekevät. On hienoa vaikkapa se, että Suomi pärjää hyvin taloudellisessa kilpailussa ja että oppimistulokset niin matematiikassa, lukemisessa kuin luonnontieteissäkin ovat OECD-maiden kärkeä. Silti tulisi uskaltaa ottaa todesta myös se pahoinvointi, jota on diagnosoitu. Tulisi rohjeta pohtia sitäkin vaihtoehtoa, että vähempikin ehkä riittäisi, jos elämän laatu ja arvot saataisiin kestävämmälle tolalle.
Menestys ei saisi olla itsetarkoitus vaan pikemminkin terveen ahkeruuden ja nöyryyden sivutuote. Kaikkihan on pohjimmiltaan Jumalan siunauksesta kiinni. Onkin aina syytä kysyä, mikä on Jumalan tahto. Sen hän on ilmoittanut kymmenessä käskyssä, laissa ja profeetoissa, mutta ennen muuta Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa, joka uhrasi itsensä meidän puolestamme, jotta meillä olisi kaikesta huolimatta syntien anteeksiantamus, elämä ja autuus, josta pääsemme osalliseksi kasteen ja uskon kautta Vapahtajaamme pelastuksemme perustana, armon ja totuuden tielle viitoittajana.