3. su pääsiäisestä, Joh. 10:1-10, Tomi Karttunen

Varkaat ja rosvot kiipeävät suojamuurin yli poloisten lampaiden kimppuun, varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan. Paimen tulee pääsisäänkäynnistä. Hän on luottamuksen arvoinen ja johdattaa omansa näiden edellä kulkien laitumelle. Hänen ei tarvitse käyttää väkivaltaista pakkoa. Vain hänen äänensä riittää. Huolta pitävän kaitsijan ääni. Sauva ei ole lampaiden hakkaamista vaan suojelua varten. Jeesus kertoo kuulijoilleen mahdollisimman jokapäiväisen esimerkin avulla, millainen on hänen ilmoittajantehtävänsä. Millaiset ovat hänen tarkoitusperänsä meitä ihmisiä kohtaan. Hän kutsuu luokseen ja johdattaa turvallisesti perille.
Lampolaan liittyvä esimerkki ei ole meille monellekaan enää niin jokapäiväinen, mutta sen ydinkohdat voimme varmaankin ymmärtää. Perusajatus on mitä ajankohtaisin ja nykyaikaisin niillekin, joille sana portti tuo mieleen tietokoneen reistailevan modeemin ja paimen markkinoille tulleen uuden entistä tehokkaamman näytönohjaimen. Hyvä paimen tulee kiertelemättä kohti ihmistä; hänen olemuksensa kertoo, ettei ole mitään pelättävää. Hän ei loukkaa ihmisen persoonaa röyhkeän manipuloijan ja aivopesijän tavoin, vaan käy sisään ihmisen elämään uskon kautta, jonka hän itse luo.
Tuttu ja turvallinen lauma on kotoisa, mutta ruoho saattaa silti vaikuttaa todellakin vihreämmältä aidan toisella puolen. Mutta jospa valon enkeliksi mielellään asustautuva vanha kehno on ollut asialla ja luvannut yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista. Ruoho onkin lopulta myrkynvihreää. Eksyväiset lampaat ovat ymmällä. Ikävä täyttää sydämen ja kun kaipauksen näytetään vastattavan, ollaan myytyjä. Uskonnon uhrit ry:n on kenties rekisteröitävä jälleen yksi surullinen tapaus. Läheisyys ja turvallisuus muuttuukin lujaksi, puristavaksi otteeksi, joka kiristää otettaan, kun pyrkii eroon. Kenties lain pitkä koura tulee apuun, kukaties ei.
Mistä sitä pieni ihminen tietää, kehen ja mihin voi luottaa? Päivän evankeliumi tarjoaa tähän kiperään kysymykseen valoa. Jeesus Kristus, Jlan Poika, ihmiseksi syntynyt, on portti. Hän on uskon alkaja ja täydelliseksi tekijä, alku ja loppu. Mitä on hänen kauttaan sisälle tuleminen pelastettujen joukkoon. Se on turvautumista yksin Kristuksen armoon, ristinpuulla meille hankittuun pelastukseen. Ilman omaa ansiotamme meille lahjoitettavaan – kuin pienelle lapselle, joka on ainutkertaisena itsenään nimeltä kutsuttu ristiäisissä.
Meidät on kastettu pyhän Kolmiyhteyden nimeen eli hänen omakseen, taivaallisen Isän perheväen joukkoon. Tässä joukossa ei pelastuksen perustana ole ulkoinen pakko. Totuuden Henki on vartija, joka avaa oven lampaiden suuren Paimenen käydä sisälle sydämen taloon. Olemme Kristuksessa ja hän on meissä. Luther sanoo: Kristitty on uskossa vapaa, mutta rakkaudessa kaikkien palvelija ja orja. ”Se, joka tulee sisään minun kauttani, pelastuu. Hän voi vapaasti tulla ja mennä ja hän löytää laitumen.”
Kristityn vapaus on rakkauden vapautta. Toinen ihminen on päämäärä sinänsä, ei väline, kuten Immanuel Kantkin aikoinaan opetti. Rakkaus ei saa olla vallankäytön, alistamisen väline. Vain Jumalasta voidaan sanoa: Hän on rakkaus. Ihminen on ihminen, toisinaan rakastava ihminen, toisinaan vain inhimillisen raadollinen ihminen. Jla on rakkaus, mutta rakkaus ei ole Jla. Voimme vain epätäydellisesti näet puhua kaikkivaltiaasta. Jla, joka antaisi itsensä määritellä, ei olisi Jla. Käsitteidemme rajoittamaa korkeinta olentoa emme paimeneksemme tarvitsisikaan. Puhe kolmiyhteisestä Jlasta ei pyri vangitsemaan häntä inhimillisiin käsitteisiin vaan selkeyttämään hänen omaa sanaansa Raamatussa. Tuo oppi kertoo kristinuskon olevan armouskonto. Että kaikkeuden Luoja on myös Lunastajamme ja Pyhittäjämme. Kaikkeuden Luoja kantaa myös minun elämääni. Hänen johdollaan voin käydä niin elämään kuin kuolemaan ilman että hän hylkäisi.
Kristityt eivät ole erehtymättömiä. Emme ihmisinä voi röyhistellä toisten uskontojen edustajien rinnalla. Eikä luterilainen voi katsoa nenänvartta pitkin vaikkapa presbyteeriä. Harva suomalainen senpuoleen edes tietää, minkälaisia painotuksia presbyteerikristityillä on uskonkäsityksessään. Oli lahko sitten mikä tahansa, voidaan kuitenkin asettaa tiettyjä kriteerejä, joilla voidaan arvioida sen vaarallisuutta mielenterveydelle, taloudelle, läheissuhteille tai omalle ja lähimmäisten hengelle fyysisestikin ajateltuna. On mm. koottu 16 kohdan luettelo, jossa tiettyjen piirteiden esiintymistä ja niiden räikeyttä arvioimalla voi vaarallisuusasteesta päästä kutakuinkin selville. Mm. seuraavia kriteereitä käytetään: Miten paljon lahko määrää jäsentensä asioista, jäsenen velvollisuus raportoida tekemisistään ylemmässä asemassa oleville, johtajan erehtymättömyyden korostaminen, opillinen jäykkyys ja suvaitsemattomuus, syyllistäminen, sensuuri, ihmissuhteiden rajoittaminen, uusien jäsenien värväys, miten paljon painoa annetaan jäsenten lahjoituksille, eroa harkitsevien painostus, väkivallan hyväksyminen kun johto harjoittaa sitä tai on kyse liikkeen edusta. Totisuus: kyvyttömyys sietää ryhmään, sen johtajiin tai oppeihin kohdistuvaa leikinlaskua.” Kun nämä tekijät rupeavat ynnäytymään yhteen hyvin selkeinä, ollaan varsin vaarallisilla vesillä. Tarvitaan tarkkoja navigointilaitteita ja mieluummin pikaista etsiytymistä väljemmille vesille kuin jäävuoren huipun löytämistä kyljen auki repäisevän kosketuksen muodossa.
Sanotaan, että evankelis-luterilaisessa kirkossa on katto korkealla ja seinät leveällä. Seurakunta on sekalaista. Joissakuissa tämä herättää pahennusta. Kristillisen tiedon määrä ei kaikilla järin suuri ole. Joskus on vaikea noudattaa asiassa luja, menettelytavoissa lempeä-linjaa, kun on totuttu enemmistöpäätöksin asiat hoitamaan. Silti ei turhaan ole usein siteerailtu EU:n oikeusasiamiehen Jacob Södermanin mietelmää, jonka hän lausahti Turun saariston kauneudesta viehättyneenä: ”Näkee, ettei tätä ole saatu aikaiseksi kunnanhallituksen enemmistöpäätöksillä.”
”Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän”, sanoo suuri Paimenemme. Tämä yltäkylläisyys on joskus nähty hyvinkin konkreettisesti maallisina siunauksina. Ehkä on perusteltu pidättyvyyttä tuloerojen tasaamiseen sanomalla: Onhan minulla toki oikeus siunauksesta nauttia. Köyhät meillä on aina keskuudessamme. Ihanteellisesta tulonjaon määrästä voidaan olla monta mieltä, mutta jollakin tapaa kaiketi tehtävämme olisi heikompia auttaa. Unelma pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta on yksi teeman sovellutus. Sen muutospaineet ovat päivänpolttavia. Arkkipiispamme vetosi äskettäin kaitsijan arvovalla, että köyhyys olisi ensi vaalien ykkösteema. Jos Jla on meidät jokaisen luonut, tehtävämme on hänen luomiskumppaneinaan toteuttaa näkyä hyvästä elämästä, johon kuuluu pyrkimys kaikkien ihmisarvoiseen elämään. Niin fyysinen, psyykkinen, sosiaalinen kuin ja ennen muuta kantavana pohjavireenä hengellinen hyvinvointi.
Elämän tarkoitus ja päämäärä ei ole vain henkilökohtainen onnellisuus ja nautinto. Mikä sitten on ? Emme ehkä pääse niinhelpolla, että kiertäisimme kysymyksen sanomalla, että elämän tarkoitus on elämä itse. Luomisen ja lunastuksen näkökulmasta yltäkylläinen elämä kytkeytyy häneen, joka meille tuli antamaan yltäkylläisen elämän, joka kohtaa täyttymyksensä uuden luomisen päivänä.
Päivän epistola Hepr. on tällä tiellä hyvä matkaeväs: ”Rauhan Jla, joka ikuisen liiton uhriveren tähden on nostanut kuolleista lampaiden suuren paimenen, meidän Herramme Jeesuksen, varustakoon teidät hyvillä lahjoillaan, niin että voitte täyttää hänen tahtonsa. Sen, mikä on hänelle mieleen, hän itse tehköön meissä, hän ja Jeesus Kristus. Hänen on kunnia aina ja ikuisesti. Aamen.”