Lähtekää liikkeelle ja tuottakaa sitä hedelmää, joka pysyy: rakastakaa toisianne. Nämä Jeesuksen sanat kuvaavat varsin hyvin mielikuvaa äidin rakkaudesta. Pienten lasten äidistä ei tule ensimmäisenä mieleen, että hän istuisi sohvalla ja lukisi sanomalehteä tai katselisi televisiosta jääkiekkoa. Äiti laittaa ruokaa, pesee pyykkiä, tarkistaa onko lapsilla läksyt tehty ja tarvittaessa auttaa, neuloo ja vastaa lasten kysymyksiin. Hänelle on tunnusomaista liikkeellä oleminen ja huolen pitäminen perheestä. Tätä kautta hän tuottaa pysyvää hedelmää luomalla lapsille ja perheelle yleensä hyvän elämän edellytyksiä. Siten perheestä muodostuu todellinen yhteiskunnan perussolu, jonka hyvinvointi rakentaa koko kansan hyvinvointia.
Työelämän ja muiden vaatimusten keskellä tällaisen ihannekuvan toteuttaminen on vaikeaa, vaikka isä ja isommat lapsetkin olisivat ottaneet vastuulleen suurehkon osan kotiarjen askareista. Vastuunkanto kodista ja perheen yhteisestä elämästä on silti kunniakas tehtävä, jonka kutsumuksekseen valinnut on tunnustuksen ansainnut. Äskettäin lehdessä sanottiin, että jos otettaisiin huomioon kodista ja perheestä huolta pitävän ihmisen tehtävän vastuullisuus, siitä pitäisi maksaa 10 000 euron kuukausipalkkaa.
Kaikkien persoonalle, voimavaroille ja taloudelliselle tilanteelle ei mitä ilmeisimmin ole mahdollista keskittyä yksin kodin ja perheen arkeen ja yhteiskuntakin tarvitsee osaajiensa panosta. Ihanteet ovat haitallisia, jos ne innostamisen sijaan lamauttavat. Siksi onkin tärkeää ymmärtää erilaisuuden syyt sekä mm. luoda rakenteita, jotka edistävät työ- ja perhe-elämän yhteensovittamista. Ihmisen tulisi saada riittävästi mahdollisuuksia viettää aikaa läheisimpiensä kanssa, jotta perheenjäsenet oppivat tuntemaan toisensa ja perheelle muodostuu yhteisiä perinteitä ja sen yhteenkuuluvaisuus sitä kautta vahvistuu. Pakottaa ei ketään voi, mutta selvä on, että vastuullemme annetut ihmiset niin kodissa kuin työelämässä kuuluvat Jumalan meille antamaan kutsumukseen, joka tulisi pyrkiä hoitamaan mahdollisimman hyvin ja toinen toisestamme huolta pitäen. Aikuisilla on aikuisen vastuullisuus ja lapsilla lasten kutsumus, mutta silti kaikki tarvitsemme toisiamme kaikessa erilaisuudessamme.
Seurakuntaa voidaan kutsua Jumalan perheväeksi. Siinä olemme yksilöinä suuren perheen jäseniä. Kaikilla ei ole puolisoa tai lapsia, mutta jokainen voi silti olla Jumalan perheväen täysivaltainen jäsen. Kasteessa meidät on tämän perheen jäseniksi näet otettu; ehtoollinen on tämän ruokakunnan yhteinen ateria ja kirkko yhteinen kotitila, jossa sanaa kylvetään. Kiireetön perheyhteyden rakentaminen ja hoitaminen on tärkeää myös tälle perheelle. Toisille on annettu enemmän valtaa ja vastuuta kuin toisille, mutta kaikille on yhteistä, että olemme taivaallisen Isän lapsia ja Vapahtajan oppilaita. Kirkko on äitimme ja Jumala isämme. Pyhä Henki on yhteyden luoja rakkaudessa, opastaja kohti oikeaa, totta ja hyvää. Hän kypsyttää meissä hengen hedelmät: rakkauden, ilon, rauhan, kärsivällisyyden, ystävällisyyden, hyvyyden ja uskollisuuden. Nämä ovat niitä hedelmiä, jotka pysyvät, koska ne rakentavat elämää kestävälle pohjalle ja ovat ilmausta Jumalan iankaikkisen elämän läsnäolosta keskellä katoavaa todellisuutta.
Jeesus vihki omansa Isän syvimmän olemuksen ja tahdon tuntemiseen oman elämänsä, kuolemansa ja ylösnousemuksensa kautta. Hän antoi meille sen, mitä enempää ei kukaan voi antaa: elämänsä meidän elämämme hyväksi. Koska maailmassa on paljon pahuutta, joutui Vapahtajammekin kärsimään paljon. Näin kuitenkin tehtiin selväksi hyvyyden ja rakkauden perimmäinen voitto. Vaikka seurakunta on sekalainen eikä voi välttyä siltä, että me ihmisinä teemme kaikenlaista ikävää, meillä on kuitenkin syytä iloon ja riemuun, koska Ystävämme isolla y:llä on voittanut synnin, kuoleman ja kaiken pahan vallan. Mikään luotu ei voi erottaa meitä siitä rakkaudesta, joka tuli ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.
Meidän ei tarvitse ansaita ja suorittaa jotakin toistemme tai Jumalan silmissä tullaksemme hyväksytyiksi. Riittää, kun otamme vastaan sen, minkä saamme vastaanottaa uskon kautta Kristukseen ja jaamme sen eteenpäin. Meidät on kutsuttu hoitamaan sitä yhteyttä, johon meidät on liitetty ja elämään niistä lahjoista, jotka tekevät elämän sanan varsinaisessa mielessä mahdolliseksi. Tuo armo on ostettu kalliimmalla hinnalla kuin mikään tämän maailman rikkaus: kulta, timantit, arvopaperit, maat ja mannut. Jumala teki kaiken rakkaudesta luomaansa maailmaa ja erityisesti meitä ihmisiä kohtaan. Sitä ei ole syytä pitää helppona itsestäänselvyytenä, vaan kiitollisuus elämän antajaa kohtaan lähettää meidät liikkeelle hoitamaan tehtäviämme taivaan kansalaisina maailmassa.
Osa ulkosuomalaisista on kaksoiskansalaisia. He pitävät arvokkaana sitä perintöä, jonka ovat saaneet isiensä maasta, mutta samalla he arvostavat sitä, mitä uusi kotimaa on heille tarjonnut. Saattaa olla, että he eivät ole koskaan asuneetkaan vanhempiensa tai esivanhempiensa kotimaassa, mutta osa juurista on siellä ja vierailut sekä ehkä opinnot suomi-koulussa toisen äidinkielen vahvistamiseksi ovat antaneet tajun siitä, että he ovat myös suomalaisia ja ovat kovasti ylpeitä siitä, kun Nokia on menestynyt, suomalaiset ovat pärjänneet koululaisten saavutuksia vertailevissa PISA-tutkimuksissa ja meitä pidetään edelleen rehellisinä suomalaisina, mitä osoittaa se, että lahjonta ei rehota ollenkaan niin pahasti kuin jossakin muualla. Parhaassa tapauksessa tällainen yhdistynyt kahden maan kansalaisuuden tausta voi olla elämää hienolla tavalla rikastuttava. Ihminen oppii avarakatseisemmaksi ja hänellä on luontaisesti varsin paljon kansainvälisiä yhteyksiä.
Jos jo maallinen kaksoiskansalaisuus avartaa, niin taivaan kansalaisuus vasta auttaakin katsomaan elämää monipuolisemmin. Juurtuminen taivaan maan perintöön avaa silmiä myös niille asioille, jotka täällä maallisessa elämässä ovat haitallisia hyvälle yhteiselle elämälle. Toiselta puolen se auttaa näkemään hyvyyden voiman. Meillä on turva turvattomuudessa myös silloin, kun maallinen isänmaa elää vaikeita aikoja. Näky taivaan kansalaisuudesta opettaa arvostamaan kaikkia kansoja ja kansallisuuksia sekä yleensäkin ihmisiä Jumalan luomina. Jumala on tarkoittanut erilaiset ihmiset elämään sovussa ja toinen toisiaan kunnioittaen. Jeesuksen työ ristillä meidän puolestamme viritti toivon kestävästä ystävyydestä, ilosta ja rakkauden täyteydestä, joka jo täällä on ajoittain enemmän ja ajoittain vähemmän ulottuvillamme, mutta joka vasta kerran perillä kirkkauden kodissa on täydellistä. Tie sinne on rakkaudella rakennettu ja sillä tiellä pysytään, kun rehellisesti tunnustetaan Vapahtajalle, missä on menty vikaan ja lähdetään hänen suomansa anteeksiannon kantamina jälleen jatkamaan matkaa. Taivaallinen isänmaa saa jo nyt hahmoa siellä, missä armo ja rakkaus toimivat elämää rakentaen.