Luottamus kuuluu inhimillisen kanssakäymisen peruspilareihin ja on siten varsin keskeinen osa hyvää elämää. Näin siitäkin huolimatta, että joissakin poliittisissa yhteyksissä sanan toistelu on luonut mielikuvaa, että tarkoitetaanko todella mitä sanotaan. Toisaalta, kuten rakkaudentunnustus tuntuu aina hyvältä, voi ajatella, että asian nostaminen yhä uudelleen esiin kertoo ilosta siitä, että jälleen on voitu yhdessä elää toinen toiseensa luottaen ja vanhoista kaunoista on voitu kilvoitella loitommas. Aina tulisi pyrkiä siihen, että toiselle ainakin annetaan tilaisuus osoittautua luottamuksen arvoiseksi. Näin ihminen, jonka itsekunnioitus ja terve itseluottamus on ehkä päässyt pahasti horjumaan, voi olla askelen lähempänä vastuunkantoa elämästään. Toisaalta ei pidä myöskään olla sinisilmäinen siinä mielessä, että sivuutetaan selvät tosiasiat. Valheella on aina lyhyet jäljet.
Jeesuksen vertauksessa sopimuksia pidetään pilkkanaan ja tehdään väkivaltaa sopimuksen mukaisen osuuden noutajille, jopa surmataan vuokranantajan poika, kuten järjestäytyneen rikollisuuden parissa tavataan kuuleman mukaan saatetaan tehdään, jos oma tahto ei muuten toteudu. Jumalan kansansa kanssa Siinailla tekemän liiton perustana olivat kymmenen käskyä eli Jumalan pitäminen Jumalana ja lähimmäisten sekä koko yhteisön kokonaisedun huomioonottaminen jokapäiväisessä elämässä. Kun kansa ei totellut, Jumala lähetti profeettoja muistuttamaan laista, mutta heidän sanomaansa ei suinkaan aina otettu ilomielin vastaan. Päinvastoin, kuten esimerkiksi Nehemian kirjan 9. luvussa sanotaan: ”He söivät vatsansa täyteen ja lihoivat, he nauttivat yltäkylläisesti antimiesi runsaudesta. Mutta he alkoivat niskoitella ja kapinoida sinua vastaan, he käänsivät selkänsä sinun laillesi ja tappoivat sinun profeettasi, jotka nuhtelivat heitä koettaen johtaa heidät jälleen sinun puoleesi.”
Asianosaiset kuulijat ymmärsivät yskän, Jeesuksen puheen kärjen, ja sisimmässä kiehui, mutta he pitivät poliittisesti epäkorrektina käydä totuudenpuhujan kimppuun ja jäivät odottamaan sopivampaa tilaisuutta raivata epämukava mielipidevaikuttaja pois tieltä. On helppo vaatia lain ja oikeuden toteutumista joukon mukana, mutta oman syyllisyyden aito tunnustaminen on aina vaikeampaa. Joskus tosin syyllisyyden tunnustaminen kääntyy marttyyrin viittaan pukeutumiseksi eli haetaan itsensä näennäisellä alentamisella salaa kunniaa. Jeesus puhuu vertauksin mutta suoraan, koska hän paljastaa ihmisten rakkaudettomuuden. Ei tarvita nimellä sanomista ja sormella osoittelua. Kuulija kyllä ymmärtää, jos on tehnyt väärin. He eivät kuitenkaan nöyrtyneet ja tunnustaneet pahoja tekojaan vaan halusivat vanhurskauttaa oman käytöksensä torjumalla tunnon syytökset ja poistamalla mieluummin ulkoisesti tunnontuskien aiheuttajan, syntipukin.
Kuulijoiden kunniaa oli loukattu eikä se ollut kepeä asia noissa maisemissa, kuten ei ole nytkään. Kunnia-asioiden hoitaminen ja toisen kunnian loukkaamattomuus ovat sinänsä tärkeitä asioita. Asiasta pitää kuitenkin voida sanoa silloin, kun nähdään että ihminen tai ihmisjoukko tekee väärin myös itseään kohtaan. Kuuluuhan tämä nykyäänkin mm. hoitoonohjauksen kriteereihin. Moraalisista tai uskonnollisista asioista on meidän päivinämme kyllä huomattavasti monimutkaisempaa mennä mitään toiselle sanomaan. Voidaan vain kertoa oma kanta ja perustelut sille. Onhan länsimaisen oikeusjärjestyksen mukaan jokainen täysi-ikäinen ja täysissä sielun ja ruumiin voimissa oleva ihminen itse vastuussa itsestään ja siten vapaa ajattelemaan ja tekemään niin kuin haluaa, kunhan lakia ja järjestystä ei rikota. Uskoa ja sen sisältöä ei voi pakottaa omaksumaan, mutta voi kertoa millä perustein itse näin uskoo ja ajattelee.
Jeesuksen vertauspuhe sisältää hyvin maanläheisellä ja tunteisiin vetoavalla tavalla myös järkeen vetoavia perusteita tulla siihen johtopäätökseen, että väärin on menetelty niin yleisen moraalin kuin oman uskonnonkin näkökulmasta. Kun on kerran sovittu, että vuokra maksetaan osin viinitarhan tuotteina, on ilmeisen väärin, että palvelija pahoinpidellään ja häpäistään sen sijaan, että sopimuksesta pidetään kiinni. Vielä raskauttavampaa on se, että tarhan omistajan poika tapetaan.
Kymmenen käskyä ja rakkauden kaksoiskäsky niiden kiteytymänä ovat useiden hyvänä pitämiä sääntöjä, joiden merkitys yhteiselämän sujumiselle on syytä tunnustaa. Jos ei olisikaan uskonnollisesti vakuuttunut, moraalin merkityksen voi silti nähdä. Ei ole hyväksi, jos rikomme toinen toistamme vastaan. Kun eletään elämää, on kuitenkin helppo keksiä verukkeita, kun kirjainta venytetään tai sulavasti unohdetaan koko käsky. Kun kupla sitten puhkeaa, on suru puserossa. On pettävän houkuttelevaa langeta itsepetokseen, kun oma lyhytnäköinen etu on kyseessä.
Eikä näin ole asian laita vain silloin, kun ajatellaan käskyjä ja niiden syviä pohja-ajatuksia, jotka viitoittavat tänäkin päivänä varsin ajankohtaisella tavalla yhteiselämää. Rakkaus ei vanhene. Ihminen voi uskotella itselleen myös, että hän tosiasiassa on itsessään hurskas, liki synnitön. Jos näkyvästi syntien pauloihin langennut pilkkaa uskovia, voi uskova langeta samaan ansaan ja on itse asiassa samalla tasolla tuon toisen kanssa. Asetelma me ja muut ei ole hedelmällinen, kun se tarkoittaa toisten ehdotonta poissulkemista. Kristillinen kirkko ja seurakunta on luonteeltaan ennen muuta kutsuva ja huolta pitävä yhteisö. Lankeemuksien poisselittäminen ei auta, mutta ei hyvää edistä myöskään lyödyn lyöminen. Tulee seistä kärsivällisesti rinnalla ja kysellä yhdessä oikeaa suuntaa ja rukoilla apua tai vaieta hiljaa Kaikkivaltiaan edessä kaksi osaamatonta.
Toisaalta ei myöskään pidä aina valittaa sitä, että olemme syntisiä. Meillehän on niin paljon annettu lahjaksi ja joka päivä annetaan. Jeesus ei tullut kumoamaan lakia vaan täyttämään sen. Hän radikalisoi synnin merkityksen, niin että näkisimme armon armona. Samalla hän kutsui meitä seuraamaan itseään ja vakuutti olevansa kanssamme voimanlähteenä kristillisessä kilvoituksessa. Dietrich Bonhoeffer sanoo kirjassaan Kutsu seuraamiseen itsetutkisteluun haastavasti:
Lutherin lause ”’Tee rohkeasti syntiä’ – se saattoi merkitä Lutherille vain viimeistä keinoa, rohkaisua sille, joka seuraamisen tiellä ymmärtää, ettei hän voi tulla synnittömäksi, joka synnin pelossa epäilee Jumalan armoa. Hänelle ’tee rohkeasti syntiä’ ei ole hänen tottelemattoman elämänsä periaatteellista tukemista, vaan se on evankeliumia Jumalan armosta, jonka edessä me olemme aina ja joka paikassa syntisiä ja joka etsii meitä ja vanhurskauttaa meidät juuri syntisinä. …. Älä vaadi, että sinun pitäisi olla muuta kuin mitä olet, niin, tule joka päivä uudelleen syntiseksi ja ole synnissäsi rohkea. Mutta kenelle muulle voidaan sanoa näin kuin sille, joka joka päivä sydämestään sanoutuu irti synnistä, joka sanoutuu päivittäin irti kaikesta, mikä estää häntä seuraamasta Jeesusta, ja joka kuitenkin on onneton jokapäiväisestä uskottomuudestaan ja synnistään? ”
Luther itse sanoo puheessaan hyvistä teoista: ”… usko ja luottamus Jumalan laupeuteen on kaikkein ensimmäinen, korkein ja paras. Tästä teosta kumpuavat kaikki muut teot. Ne myös perustuvat ja sisältyvät siihen, ja sen mukaan tulee arvioida ja mitata muut teot. Muut teot ovat siihen verrattuna yhtä arvokkaita kuin muut käskyt, jos ei olisi ensimmäistä käskyä. Silloinhan ei olisi olemassa Jumalaa. Augustinus sanookin tämän vuoksi osuvasti, että ensimmäisen käskyn tekoja ovat usko, toivo ja rakkaus”.