Pyhä Henki on evankeliumin ytimen kirkastaja: ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että hän antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen vaan saisi iankaikkisen elämän.” Pyhä Henki kertoo totuuden omasta sisimmästä, mutta hän ei tee sitä armottomasti vaan rakkauden valon uutta luovan voiman läsnäollessa. Pyhä Henki on siten kaiken kristillisen yhteyden Luoja Kristuksessa Isän Jumalan rakkauden lähettiläänä. Joskus on verrattu Poikaa ja Pyhä Henkeä Jumalan kahdeksi kädeksi täällä luomakunnassa.
Yhteyden pitäminen on nykykielellä viestintää. Muutama vuosi sitten ilmestyi kirkon viestintäohjelma ”Vuoropuhelun kirkko”. Siinä painotetaan kuuntelemista ja toisen, myös toisen erilaisuuden arvostamista kaikessa seurakunnan viestinnässä. Omana itsenä on oltava ja tuotava kristillinen vakaumus selvästi esiin, mutta tulee muistaa, että on varsin vaativa tehtävä tuoda lähetetyt viestit ymmärrettävässä muodossa toisen korviin ja tajuntaan. Taustamme ja luonteemme ovat jo niin kovin erilaiset, mikä vaikuttaa kykyymme ymmärtää toisiamme. Erilaisuuden kunnioittaminen merkitsee sitä, että on otettava huomioon viestintäympäristö ja useammalle, erilaiselle ihmiselle viestittäessä on pyrittävä erityiseen selkeyteen ja yksiselitteisyyteen. Lutherkin oli samoilla linjoilla, kun hän painotti, että kristillistä sanomaa tulisi selittää niin, että 7-vuotias lapsikin sen ymmärtää. Jatkoksi hän tosin totesi, että hän ja kollegansa Melanchthon kyllä puhuvat asioista keskenään varsin vaikeastikin, mutta he olivatkin kummatkin alansa parhaita asiantuntijoita, mitä inhimilliseen oppineisuuteen tulee. He kykenivät siis ymmärtämään toisiaan.
Kristillinen sananjulistus on kuitenkin muutakin kuin sanallista viestintää. Siinä on kyse elämästä kokonaisuudessaan ja vieläpä Jumalan läsnäolosta ja ilmoituksesta täällä maailmassa. Päivän evankeliumissa todetaankin, että ”valo on tullut maailmaan, mutta pahojen tekojensa tähden ihmiset ovat valinneet sen asemesta pimeyden”. Me ihmiset olemme itsessämme Jumalan kirkkautta vailla, syntisiä, Aatamin ja Eevan tavoin Jumalan pyhyyttä pakenevia, kuten evankeliumissa sanotaankin: ”Se, joka tekee pahaa kaihtaa valoa; hän ei tule valoon, etteivät hänen tekonsa paljastuisi”. Koska näin on, emme pysty oman järkemme valon varassa itsestämme Jumalaa löytämään armollisena Jumalan, joka Vapahtajassa on tullut keskellemme meitä kadotuksen kuilusta pelastamaan. Luojan ja luodun välillä on ylikäymätön kuilu. Sitä ei voi ihmisvoimin, manipuloimalla, painostamalla ja pakottamalla saada ylittymään.
Siksi luterilainen tunnustuskin korostaa: ”…inhimillisellä tahdolla on tietty vapaus pitää yllä yhteiskunnallista vanhurskautta ja tehdä valintoja järjelle alistetuissa asioissa. Ilman Pyhän Hengen apua se ei kuitenkaan kykene saamaan aikaan Jumalan vanhurskautta eli hengellistä vanhurskautta, sillä sielullinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on. Tämä vanhurskaus syntyy sydämissä, kun Pyhä Henki otetaan vastaan sanan välityksellä.” Sana vanhurskashan tarkoittaa Jumalan mielen mukaista, oikeamielistä, pyhää, pelastuvaa ja uskonvanhurskaus taas sitä, että pelastumme uskon kautta Kristukseen; tuon uskon Jumala armossaan meille lahjoittaa sanassaan.
Jumala on maailman luonut, mutta se on kaikkineen syntiin langennut maailma. Siitä ei itsessään löydy mitään kohtaan, joka olisi tyystin jäänyt turmeluksen ulkopuolelle. Silti ihmisessä on ikävä ja halu kohti parempaa, minkä Luoja on sydämeen istuttanut. Ei tule kieltää hänen työtään, vaikka luontainen kysely ja pohdinta ei itsessään vielä pelastavaa uskoa tuokaan. Uuden luomisen aamunkoitto alkoi kajastaa profeettojen lupauksissa, mutta vasta Jeesuksessa armon ja totuuden täyteys tuli maailmaan. Hän avasi kanavan ja lahjoitti pelastavan läsnäolonsa oppilailleen helluntain ihmeen myötä. Jumalan ilmoitus ei ole vain kuin salamanisku, vaan seurakunnassa Kristuksen ruumiina se on uskossa läsnä tässä ajassa. Jumala on vapaudessaan nähnyt hyväksi sitoutua sanaansa ja sakramentteihinsa, joiden kautta hengellinen ja aineellinen todellisuus kohtaavat uuden luomistodellisuuden jo ennakoivasti täällä ajassa. Siksi kaste on uudestisyntymisen pesu ja usko sen uuden syntymän ilmentymää Kristuksen persoonan läsnäolona jokaisessa yksittäisessä kristityssä, häneen uskovassa sekä kirkossa pyhäin yhteisönä.
Pyhän Hengen tärkein tehtävä on siis kirkastaa Kristusta. Hän ei kuitenkaan ole vain persoonaton voima vaan itse persoona, jumaluudessa Isän ja Pojan vertainen, ja juuri siksi hän voi Kristuksen tuoda läsnäolevaksi omassa persoonassaan. Luther kirjoittaa Isossa Katekismuksessa: ”Tämä uskonkohta puhuu työstä, jonka täytyy keskeytyksettä jatkua. Luominen on näet saatu jo päätökseen, ja myös lunastus on jo tapahtunut, mutta Pyhä Henki tekee työtään lakkaamatta aina viimeiseen päivään asti. Työvälineekseen maan päällä hän on valinnut seurakunnan; kaikki hänen sanansa ja tekonsa toteutuvat sen välityksellä. Vielä hän ei ole saanut kristikuntaansa täysilukuiseksi, vielä on jaettava anteeksiantamusta. Siksi me uskomme Pyhään Henkeen, joka vetää meitä joka päivä sanalla seurakunnan yhteyteen. Samalla sanalla ja syntien anteeksiantamuksella hän synnyttää uskon sekä lisää ja vahvistaa sitä. Kun kaikki vihdoin on saatu pysyvästi valmiiksi niin, että olemme kuolleet pois maailmasta ja kaikesta onnettomuudesta, silloin hän tekee meidät kokonaan ja ikuisesti pyhiksi. Nyt me odotamme sitä uskossa sanaan nojautuen. …Koska emme pysty täyttämään sitä, mitä Jumala meiltä vaatii, me aina vain jäämme vaille armoa Jumalan vihan varjoon. Mutta usko tuo muassaan pelkkää armoa, tekee meidät hurskaiksi ja Jumalalle otollisiksi. Sillä kun opimme tuntemaan armon, alamme koko sydämestämme rakastaa kaikkia Jumalan käskyjä. Mehän huomaamme nyt, miten Jumala antaa itsensä kokonaan, kaiken mitä hänellä on ja kaikki voimansa meidän tueksemme ja avuksemme, niin että voimme täyttää kymmenen käskyä.”
Pyhä Henki opastaa totuuteen ja totuudellisuuteen. Tämä merkitsee rehellisyyttä ja avoimuutta tasapuolisesti joka suuntaan – ainakin siis periaatteessa henkilöön katsomatta. Aina on kuitenkin ensin katsottava omaa itseä, sitä hirttä tai malkaa omassa silmässä ennen kuin ruvetaan muita moittimaan. Siksi on ensin syytä vaieta, tutkia ja rukoilla ennen kuin paukautetaan mitään lopullisia totuuksia. Toinen on syytön ennen kuin toisin todistetaan. Rehellisyyden ja avoimuuden tarkoitushan on rakentaa luottamusta ja tukea yhteisön jäseniä, ei polkea joitakin ihmisiä syyttä suotta ja kohtuuttomasti. Silti pelisääntöjä on noudatettava ja toimittava tilanteen edellyttämällä tavalla, vaikka toisen ihmisarvoa ei pidäkään polkea. Perimmäinen totuus onhan se, että jokaiselle meille on annettu elämä lahjaksi ja jokainen meistä on avuton omien voimiensa varassa. Siksi epäonnistuminen ihmisten edessä ei ole maailmanloppu Jumalan edessä. Myös meidän tulisi kilvoitella näkemään tämä ja päästä ahtaiden näkemystemme yli, jotta Pyhän Hengen uutta luovalle työlle jää tilaa. Hän on herra ja eläväksi tekijä myös meidän kohdallamme sanan ja sakramenttien kautta. Siinä on armo ja totuus, lihaksi tullut Jumalan sana meidän keskellämme.