Totuudesta todistaminen maksoi Johannekselle hänen päänsä. Sanoman julkituloa tuo veriteko silti saattoi estää yhtä vähän kuin verhojen vetäminen ikkunan eteen itse auringonnousua. Totuutta ei voi väkivalloin tukahduttaa. Ennemmin tai myöhemmin se nousee päivänvaloon. Luonnonvalo ja lämpö saa näin juhannuksena kesämielelle ja yllyttää jotkut hillittömyyksiinkin. Juhannuksen valo Johanneksen todistamassa mielessä kirkastaa armon, joka näyttää valoonkin kätkeytyvän pimeyden, jotta katoamaton elämä saisi sijaa katoavaisuuden keskellä.
Juhannuksen evankeliumin kertomuksellinen dramatiikka on lähempää tarkasteltuna kuitenkin monipolvisempaa kuin yksinkertaista valon ja pimeyden välistä taistelua. Herää esimerkiksi kysymys, miksi Herodias halusi Johannes Kastajan pään? Oscar Wilden näytelmään pohjautuvassa Richard Straussin oopperassa tätä tunnetiloiltaan latautunutta ja jännitteistä kertomusta on taiteilijan vapauksia ottaen käytetty innoittajana intohimodraamalle. Oopperan mukaan Herodiaan tytär Salome olisi ollut palavasti rakastunut Johannes Kastajaan ja kun tämä ei hänestä piitannut, olisi Salome kieroutuneesti pyytänyt tämän päätä kostoksi itselleen. Jo aiemmin oli kirjailija Heinrich Heine, ajan romanttisen ajattelutavan mukaisesti, esittänyt runossaan Herodias, että Salomen äidin on pitänyt olla rakastunut Johannekseen, jotta hän olisi voinut tehdä jotain niin traagista kuin vaatinut tämän päätä.
Taitaa kuitenkin olla niin, että nämä romantiikan aikakauden synnyttämät tarinat eivät tee oikeutta kertomuksen perussanomalle. Jos näet pitäydytään siihen, mitä Raamattu Markuksen mukaan tosiasiallisesti kertoo, syynä traagisille tapahtumille oli Johannes Kastajan esittämä kovasanainen arvostelu Herodesta kohtaan siitä syystä, että tämä oli nainut velipuolensa Filippoksen vaimon Herodiaan, kun molemmat olivat ensin ottaneet avioeron. Takana voi tietysti ainakin osittain olla myös Herodiaan mustasukkaisuus tytärtään kohtaan, eli hän halusi tytärtään ohjailemalla samalla pudottaa tämän arvonantoa Herodeksen silmissä.
Evankeliumkohdalla on myös vanhatestamentillinen liittymäkohta. Sanoessaan Salomelle luvaten ja vannoen: ”Mitä ikinä minulta pyydät, sen minä sinulle annan, vaikka puolet valtakuntaani” Herodes käyttää samantapaista sanamuotoa kuin Persian kuningas Kserkses tämän kysyessä kuningattareksi nostamaltaan juutalaiselta Esteriltä kahteenkin otteeseen: ”Mitä sinä minulta toivot? Vaikka pyytäisit puolta valtakuntaa, saat sen.” Salomesta tulee ikään kuin paha vastahahmo Esterille, joka kohosi juutalaisten sankariksi vastatessaan (Est. 7:3): ”Jos olen sinulle mieluinen, kuningas, ja jos niin suvaitset, anna minun pitää henkeni ja salli kansani elää, sillä sitä minä pyydän ja toivon”. Esterin suorittaman, maanmiehensä pelastaneen urotyön kunniaksi juutalaiset viettävät purim-nimistä juhlaa, jossa muistetaan tätä tapatumaa, jossa säästyttiin juutalaisvainolta.
Johannes oli juutalainen, juutalaisempi kuin mestauttajansa, puolijuutalaisen Herodes Suuren poika Herodes Antipas, roomalaisten vallanpitäjien jonkinlainen nukkehallitsija. Asetelmassa ei siis ole kyse juutalaisten erityisestä raakuudesta toisiaan kohtaan, kuten kertomuksen ja sen pohjalta sävelletyn oopperan joissakin versioissa on joissakin versioissa haluttu sanoa natsi-Saksan aikaan. Kyse on pohjimmiltaan siitä, että synnin perusolemus on se, että ihminen haluaa olla oma herransa ja tehdä mitä lystää, vaikka seuraukset olisivatkin – ja ovat – karvaat. Johannes ei ollut herraansa parempi. Hänkin joutui kohtaamaan ristin varjon jo ennen kuin Messias oli toden teolla päässyt julkista toimintaansa aloittelemaan.
Johannes oli tienraivaaja, joka valmisti Herran tuloa. Johanneksen kaste oli lopunajallinen parannuskaste, Jeesuksen kaste on puolestaan uuden todellisuuden, Jumalan valtakunnan jo nyt toteutuvaa reaalista läsnäoloa Hengessä ja totuudessa. Johannes todisti totuudesta, mikä johti hänet kokemaan inhimillisesti katsoen sangen kolkon kohtalon, niin kuin totuudenpuhujille, enemmän tai vähemmän, yleensä käykin. Ei ole mukava kuulla viiltävää sanaa itsestään. Olisiko siis niin, että Johannes kehottaa olemaan moralisti ja että se on hänen julistamansa Jumalan valtakunnan ydinsanoma? Tuo sana moralistihan tarkoittaa sitä, että ihmisen arvo on riippuvainen hänen uskollisuudestaan yleisesti soveliaina pidettyjen tapojen noudattajana. Ihmistä punnitaan moraalisen kuntoisuuden perusteella.
Johannes oli kyllä hyvin ehdoton julistaja, askeetti ja Jumalan tahdon tinkimätön noudattaja ja kuuluttaja, vanhan liiton viimeinen profeetta. Hän pukeutui kamelinkarvaiseen profeettavaatteeseen, mikä toi kuulijoiden mieleen profeetta Elian, jonka oli kansan uskomusten mukaan määrä ilmestyä ennen Messiaan tuloa. Johannes kuitenkin kielsi olevansa Elia vaan sanoi olevansa Jesajan ennustama ”ääni, joka huutaa autiomaassa”. Kaikki oli pelkistettyä ja pyhitettyä Herran sanan julistamiseen: kääntykää ja ottakaa kaste, niin saatte synnit anteeksi ja pääsette siihen Jumalan valtakuntaan, joka on jo ovella. Kääntyminen, täydellinen mielenmuutos, tarkoitti sitä, että se, jolla on kaksi paitaa, antaa toisen sille, joka on ilman ja jolla on ruokaa, tekee samoin; että tullivuokraaja ei ota yli lain määräämän taksan ja että se, jolla on voimakeinot hallussaan, ei käytä niitä kiristykseen.
Mieleen kohoaa Jeesuksen vuori- tai kenttäsaarna Jumalan mielen mukaisen elämänasenteen kuvailuna. Ratkaiseva ero kuitenkin on se, että Johanneksen kaste ainoastaan valmisti ihmistä ottamaan vastaan Jumalan valtakunnan, kun taas Kristuksen vallassa oli antaa Hengen kaste, itsensä, ja sitä kautta perintöosuus Jumalan valtakunnasta tai ”tulikaste”, joka merkitsee kadotustuomiota.
Vaikka joissakin valistushenkisissä ajatuksissa onkin nähty Johannes Kastajan ja erityisesti Jeesuksen julistuksen arvo niiden eettisessä korkeatasoisuudessa, kyseessä ei ollut siinä mielessä moralismi, että ihmisen hyvät teot olisivat olleet kaiken alku ja juuri. Ydinasia oli se, että Jumalan valtakunta on tullut lähelle ja että Jumalan mielen mukainen elämänasenne on se, että häntä rakastetaan yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseä. Kaikkivaltias tietää, että me jäämme vajavaisiksi eettisessä vaelluksessamme ja Jeesuskin sen tiesi – olihan hän myös ihminen, vaikka olikin Jumalan Poika. Hän tiesi omasta kokemuksestaan myös sen, että Jumala voi antaa voimaa rakkauden käskyn noudattamiseen, niin kuin hän itse sitä noudatti kuuliaisena Isän tahdolle.
Usko Kristukseen ei kuitenkaan merkitse vain Jumalaan luottamista Jeesuksen antaman esimerkin mukaisesti vaan itse Vapahtajan läsnäoloa meissä voimanantajana uskoon ja rakkauteen. Ilman häntä emme voi ehjästi turvata taivaan Isään, uskoa, toivoa ja rakastaa. Jumalan armolahja on usko Jeesukseen Kristukseen Pelastajana ja rakkauteen kasvattajana Pyhässä Hengessä.