15. sunnuntai helluntaista, Luukas 17:11-19, Hannu Tiainen

Hannu Tiainen
Pukkila

Betesda oli armottoman kilpailun rapakko. Veden kuohumisen jälkeen sokeat, rammat ja halvaantuneet kilpailivat siitä, kuka olisi vedessä ensimmäisenä. Kamppailun voi kuvitella olleen armoton ja kaikin tavoin toista kunnioittamaton.

Emme pysty todistamaan emmekä kieltämään Betesdan lammikon ihmeitä tekevää vaikutusta. Perimätietojen mukaan tiedämme parantavia lähteitä ja vesiä olleen eri puolilla maailmaa. Parantumisen lähteille on hakeuduttu etäisyyksistä ja matkan vaivoista välittämättä – ja hakeudutaan yhä.

Maailman betesdojen pylväshalleissa käytetään valtaa ja liikutetaan rahaa. Sairas on kuuliainen ja on valmis maksamaan pienestäkin toivon kipinästä. Yrtit, lääkkeet, hoidot, ja muut kohotukset käyvät kaupaksi. Ihminen on valmis maksamaan siitä, että vaiva lievenee ja vanhuuden merkit siliävät.

On hyvä muistaa, että enemmän tai vähemmän jokainen pyrkii betesdan lähteille. Jokainen meistä arvostaa tervettä elämää ja pitkää ikää. Evankeliumi Betesdan lammikon pitkäaikaissairaasta ei siis ole vain vanha kertomus Jeesuksen ajoilta. Se on jokaisen ajan ajankuva.

38 vuotta vaivojen runtelemaa odotusta on pitkä aika. Ja sitten tuntematon ohikulkija kysyy: – Tahdotko tulla terveeksi? – Etkö näe? Itse en pääse lammikkoon ja kukaan ei auta!

Loppu onkin sitten legendaa. Satunnainen ohikulkija paransi vaivat: – Nouse, ota vuoteesi ja kävele. Sanojensa jälkeen tuo tuntematon kulkija katosi väkijoukkoon.

Mitä sanoivat aikalaiset tuolle 38 vuotta sairastaneelle ja lopulta vaivoistaan parantuneelle ihmiselle: – Nyt on sapatti, ei sinun ole lupa kantaa vuodettasi. Ei hiventäkään osallistuvaa iloa eikä kiitollisuutta pitkäaikaissairaan paranemisesta; vain ärsyyntyminen siitä, että joku kantaa patjaansa vastoin sapattisääntöä.

Tunnistanko itse oman pikkusieluisuuteni? Suljenko silmäni näkemästä toisen iloa vain, koska ilon aihe on vastoin sitä, miten olen tottunut ymmärtämään ajan tavat?

Kuinka paljon iloa keskellämme olisikaan, jos aina tilaisuuden tullen antaisimme itsellemme luvan osallistua toisen iloon. Olkoonkin, että sapattina vuoteen kantaminen olisi mielestämme kiellettyä!

Yhteinen ilo ja kiitollisuus ovat merkki sopeutumisesta. Yhden kiitollisuus vaatii vain, että yksi on kokenut jotain hyvää. Yhden kiitollisuus ei edellytä suurta sopeutumista.
Yhteinen ilo ja kiitollisuus vaativat hyvän sallimista myös toiselle. Jos yhden yksityinen sapattisääntö ei paljoa vaadi, niin yhteinen sapatinlepo vaatii sopeutumista siihen, että toiselle sama asia näyttäytyy toisella tavalla.

Betesda on armottoman kilpailun rapakko; todellinen valtapolitiikan pyhäkkö.

Yksinvalta vaatii vain rahaa ja lahjontaa. Yksinvaltiaalle riittää muutaman avainhenkilön hyvä.

Mutta kansanvaltainen yhteiskunta toimii toisin. Se toimii vain, jos kaikkein heikoimman ja köyhimmän ääni kuullaan kaikkein ensimmäisenä.

Yhteisössä, jonka säännöt laaditaan vallan ja talouden linnoissa, ruokitaan harvojen iloa ja kiitollisuutta. Avoin ilo ja uuden elämän mahdollisuus suljetaan pois.

Yhteisössä, jossa säännöt nostavat heikointakin, ilo ja kiitollisuus ovat yhteisiä. Luomisen kaltainen uusi elämä on mahdollista.

Yhteisö, jossa kyynärpäät iskevät kipeästi, on kuolemansairas. Yhteisö, jossa ihanteena on käsikoukun tarjoaminen kanssakulkijan tueksi, on matkalla huomiseen.

Moni asia on pienestä kiinni. Voi olla, että omista tavoista ja tottumuksista luopuminen tekee kipeää. Mutta jo muutama sekunti ja minuutti toisen rinnalla saattaa muuttaa toisen elämän täydellisesti. – Se, joka paransi minut, sanoi, että ota vuoteesi ja kävele!

Tämän päivän evankeliumi on todellinen armon vilaus. Armon saanut ei tiennyt edes armahtajansa nimeä! Silti armon kokenut sai uuden elämän, joka järisytti ja uudisti ja puhutteli myös ympärillä olevia ihmisiä.

Armon vilaukset järisyttävät ja muuttavat maailmaa. Niistä syntyy keskellemme uutta ja hyvää elämää.

Maailma ei ole koskaan valmis. Kaikki luomisen ihmeet eivät ole vieläkään paljastuneet. Jumalan aivoitukset eivät ole vieläkään avautuneet koko rikkaudessaan. Armon sanat ja teot nostava meitä kohti Jumalaa, joka on loputtoman ja alati uudelleen kuohuvan armon lähde.