16. sunnuntai helluntaista, Luuk. 10: 38-42, Martti Vaahtoranta

1.
Se koti, josta tämän päivän evankeliumissa kerrotaan, ei ollut siihen aikaan niitä tavallisimpia. Ei se sitä nytkään taitaisi olla. Kuuluihan perheeseen, jonka kohtaamme, kolme ilmeisesti jo aikuista, naimatonta sisarusta, Martta, Maria ja Lasarus. Ehkä he asuivat yhä yhdessä lapsuutensa kodissa.
Ja vaikka asiaa ei Raamatussa kerrotakaan, on helppo ajatella, että näistä kolmesta sisaruksesta Martta oli vanhin. Isolta siskolta hän näyttää, katsoo häntä sitten miltä kulmalta tahansa. Hänen nimensäkin tarkoittaa „emäntää“ tai „naispuolista isäntää“. Sen mukaisesti Martta näyttää olleen „talon rouva“, joka piti huushollia pystyssä.
Ehkä sisarusten vanhemmat olivat kuolleet nuorempien lasten ollessa vielä alaikäisiä. Ehkä Martta oli joutunut olemaan heille sekä isänä että äitinä. Ainakin hän oli tarmokas emäntä, kova työihminen ja sanavalmiskin vielä.
2.
Martan lisäksi talossa asui Maria. Maria oli toisenlainen kuin Martta. Hänen ei päivän evankeliumin kertomuksessa mainita puhuneen yhtään mitään, ja tekemisen sijasta hän vain istui. Silti – tai oikeastaan juuri sen tähden – Maria on Jeesuksen ohella päivän päähenkilö jopa ennen toimeliasta Marttaa.
Lasarus-veljestä ei kerrota lainkaan. Johanneksen evankeliumista kuitenkin tiedämme, että hän oli se mies, jonka Jeesus vähän ennen vangitsemistaan herätti kuolleista. Neljättä päivää Lasarus oli maannut haudassa, ennen kuin Jeesus käski hänen tulla sieltä ulos. Niin myös kaikkien suureksi hämmästykseksi tapahtui: Lasarus tuli käärinliinat yllään elävänä haudasta ihmisten ilmoille.
Se oli väkevä merkki. Sen nähdessään monet uskoivat Jeesukseen. Toisille tämä Jumalan rakkauden osoitus oli ratkaiseva syy ryhtyä valmistelemaan Jeesuksen vangitsemista ja tappamista.
3.
Talon isännältä Lasarus ei vaikuta, ei sittenkään, vaikka hän oli mukana pidoissa, jotka – kuinkas muuten – Martta valmisti heidän yhteisessä kodissaan kuusi päivää ennen Jeesuksen viimeistä pääsiäistä. Tämä juhla oli varmaan sisarusten kiitos Jeesuksen hyvästä teosta.
Aterialla Lasarus istui pöydän ääressä ja ehkä suorastaan kunniapaikalla Jeesuksen vieressä. Silti hän ei näytä olleen juhlien isäntä. Ehkä hän oli vielä nuori poika, vanhempien sisarten pikkuveli. Ehkä hän oli jo ennen kuolemaan johtanutta sairautta ollut heikko ja hoidettava.
Martta sen sijaan oli täynnä tarmoa ja elämää. Nytkin hän palveli pöytävieraita hyvän emännän tavoin. Mutta mitä teki Maria, perheen ehkä keskimmäinen lapsi, Martan ja Lasaruksen sisar?
Maria ei nytkään näytä tekevän mitään. Tai kyllä hän oikeastaan tekee, tekee paljonkin, muttei keittiössä, vaan huoneessa, jossa Jeesus, Lasarus ja muut vieraat nauttivat Martan valmistamista herkuista. Maria voitelee kalliilla nardusvoiteella Jeesuksen jalat ja pyyhkii ne hiuksillaan!
Tällä kertaa ei kuitenkaan Martta ole moittimassa sisartaan – ei sittenkään, vaikka Marian teko olisi merkinnyt myös rikkaalle talolle melkoista menoerää. Eikä mistään käy ilmi, että kolmen sisaruksen talous olisi ollut erityisen varakas. Silti Martta tällä kertaa vaikenee.
Sen sijaan vieraiden joukkoon kuulunut Juudas Iskariot käyttää „järjen ääntä“, niin kuin sanotaan. Hän tokaisee: „Miksi ei tätä voidetta myyty kolmeensataan penninkiin ja annettu vaivaisille?“
Mutta Jeesus ei moiti Mariaa. Ei nytkään. Päinvastoin. „Anna hänen olla, hän on sen kätkenyt minun hautaamiseni päiväksi.“ Niin Jeesus sanoo Juudaalle. Eikä Martallakaan ole siihen mitään sanomista.
4.
Martta, Maria ja Lasarus olivat Jeesuksen rakkaita ystäviä. Voi olla, että Hän oli usein poikennut heidän luonaan. Ehkä heidän kotinsa oli Jeesuksen vakiokortteeri Hänen Jerusalemin matkoillaan. Olihan Betania Öljymäen itäpuolella ja aivan Kuninkaan kaupungin naapurissa. Sieltä oli lyhyt matka Jerusalemiin, ja siellä oli rakkaiden ystävien vieraanvarainen koti.
Tässä kodissa siis ollaan myös tämän päivän evankeliumin kertomuksessa. Jeesuksen ristinkuolema on vielä kaukana edessäpäin. Eikä mukana ole nyt Hänen suurta seuruettaan. Ainakaan sitä ei erikseen mainita.
Ehkä Jeesus haluaa tällä kertaa antaa aikaansa vain rakkaalle ystäväperheelle, näille kolmelle sisarukselle, Martalle, Marialle ja Lasarukselle. Tai sitten paikalla on myös muutama Jeesuksen lähimmistä opetuslapsista. Ehkä juuri heidän kertomuksensa perusteella tiedämme, mitä sisarusten talossa tapahtui.
5.
Tilanne on meille kaikille tuttu. Tai jos se ei ole, olemme menettäneet jotakin, mikä melkein aina ja kaikkialla on kuulunut ihmisten elämään: että meille tulee vieraita ja että sitten syödään yhdessä. Tai ainakin juodaan kunnon kaffeet.
Sellaiset vierailut ovat kyllä kovasti harventuneet viime aikoina. Vähiin ovat käyneet niin kaupungin herrasväen vuorottaiset visiitit kuin myös mailla tavallinen poikkeaminen ennalta ilmoittamatta naapuriin ja asettuminen muiden mukana penkin jatkoksi, kun pöytä katetaan. Monessa perheessäkin ateriayhteys on korvattu pakasteruoka-annoksilla, jotka kukin lämmittää itselleen silloin, kun sattuu poikkeamaan kotona koulusta tai töistä tullessa ja harrastuksiin lähtiessä. Päivän pääateria syödään joka tapauksessa muualla. Minäkin löydän usein puolenpäivän aikoihin itseni jostakin lounaspaikasta.
6.
Toivottavasti emme silti vielä kuulu niihin, jotka eivät enää ollenkaan tunne päivän evankeliumin tilannetta. Toivottavasti meillä edes joskus on tilaisuus istua pyhäpäivänä tai illan suussa yhteiseen ruokapöytään rakkaiden ystävien kanssa tai ainakin perheen kesken – olkoon se pöytä sitten vaikka jonkun toisen kattama ja ruoka ravintolan keittiössä laitettua.
Sillä sehän tässä vanhassa ja kauniissa tavassa on ongelmana, että jos kutsutaan vieraita, jonkun on siivottava koti, laitettava ruoka, katettava pöytä ja vielä tarjottavakin se. Lisäksi pöytä on myös klaaraattava ja astiat lykättävä koneeseen ja osa niistä tiskattava käsin, jos syödään oikein hienosti katettu ateria. Semmoista se on. Ainakin ravintolalasku pitää jonkun maksaa. Ilman vaivannäköä ja rahankin käyttöä ei juhlaa synny, ei pientä juhlaa arkisena ehtoona eikä suurempaa pyhäpäivisin.
Senhän me tiedämme myös seurakunnasta: ellei joku kata kahvipöytää, kirkkokahveja ei juoda. Ja siinä on oma vaivansa sen ilon ohella, että saa kuunnella iloista sorinaa kahvion puolella sen jälkeen, kun sielu on ravittu Jumalan sanalla ja koko ihminen otettu armosta osalliseksi alttarin sakramentissa.
7.
Siitä ilosta varmaan Marttakin, luontainen toimen ihminen, oli myös tällä kertaa kutsunut Jeesuksen sisarusten yhteiseen kotiin syömään ja ehkä myös yöpymään luonaan. En tunne sen ajan enkä sikäläisiä vieraspitojen tapoja. Sen tähden en yritä kuvailla, mitä kaikkea Martan oli etukäteen pitänyt tehdä ja mitä hän silloin toimitti, kun Jeesus jo istui pöydässä. Mutta varmaa on, että monenlaista puuhaa siinä oli. Martta sai mennä puolijuoksua ja helmojansa kannatellen sinne tänne ja häärätä hiki tukassa tulen ääressä. Muuten eivät vieraat olisi saaneet ruokaa eteensä.
Ja niinhän se on myös meidän valmistautuessamme jokapyhäiseen messuun: kyllä joskus suntiolta paidan selkämys kastuu, kun pitää järjestää pöytiä uudelleen, kantaa tuoleja paikoilleen ja kattaa se pöytä, jonka ääreen seurakunta kokoontuu Jumalan pitoihin. Hiukan vaikeaa olisi meidän pitää pyhäaamuna jumalanpalvelusta, jos Posellin ovi olisi kiinni, sali edellisen tilaisuuden mukaisessa järjestyksessä, alttari koottuna ja sermin takana, huppu flyygelin päällä ja kahvio pimeänä!
Sen tähden en lakkaa ihmettelemästä sitä tarmoa, jolla te, rakkaat veljet ja sisaret ja Jumalan perheväki, pyhä pyhän jälkeen jaksatte ottaa iloiten vastuun niistä monista asioista, joita ilman meidän jokapyhäistä juhlaamme ei olisi. En lakkaa ihmettelemästä, että joka sunnuntaina kanttori on paikallaan, suntio toimittaa tehtävänsä, pyhäkoulun opettaja huolehtii lapsista, alttari kukitetaan ja saamme kirkkokahvit ruumiimme vahvistukseksi.
8.
Tässä kaikessa on kova työ. Se vaatii sekä osaamista että halua tehdä jotakin yhteisen juhlamme eteen. Se edellyttää omasta vapaa-ajasta tinkimistä ja myös rahallista panostamista.
Voimme siis varmasti sanoa, että ilman ”Marttaa” ei olisi myöskään messua. Ilman Marttaa ei Lasarus voisi istua Herran Jeesuksen kanssa samaan pöytään. Ilman Marttaa Jeesus kulkisi eteenpäin kokeiltuaan Posellin ovea ja huomattuaan sen olevan kiinni.
Sitäkin merkillisemmältä tuntuu, että Jeesus ei tämän päivän evankeliumissa kehu Marttaa kaikesta tästä. Itse asiassa Jeesus näyttää nuhtelevan tai suorastaan moittivan häntä. Ja kuitenkin Jeesus istuu pöydässä, jonka Martta on kattanut ja jossa Martta myös palvelee Häntä. Eikö Jeesuksen pitäisi kiittää ystäväänsä eikä suinkaan moittia häntä?
Vai kuinka meidän pitäisi suhtautua siihen, mitä Jeesus sanoo Martalle? Näin sen monet meistä muistavat Bibliaa uudemman raamatunkäännöksen sanoista: ”Martta, Martta, moninaisista sinä huolehdit ja hätäilet!“
9.
Onko siis pahasta, että mekin teemme ylipäätään kovasti töitä ja sen lisäksi huolehdimme Jumalan seurakunnan asioista? Moittiiko Jeesus myös suntiota ja kirkkokahvien tarjoajaa? Onko väärin olla luomassa puitteita sille, että nytkin seurakunta voi kokoontua Jeesuksen jalkojen juureen kuulemaan Hänen sanaansa ja osalliseksi Hänen ruumiistaan ja verestään?
Ei ole. Ei varmasti ole! Päinvastoin!
Mutta mitä Jeesus sitten tarkoittaa pudistaessaan päätään ja sanoessaan varmaan sekä leikillisesti että vakavana hymyillen: „Martta, Martta!“ Mistä Hän oikeastaan nuhtelee talon emäntää?
10.
Ymmärtääksemme sen meidän pitää lukea vielä tarkemmin Raamattua. Eihän Jeesus nimittäin sano moitteen sanaa Martalle, ennen kuin tämä itse puuskahtaa sisareensa viitaten: ”Herra, etkös tottele, että minun sisareni jätti minun yksin askaroitsemaan? Sano siis hänelle, että hän minua auttais!”
Vasta, kun Martta on sanonut sanottavansa ja – tosin muodollisesti Jeesukselle puhuen – kiukkuisesti moittinut sisartaan, vasta sitten Jeesus puuttuu tilanteeseen.
Tämä on tärkeää huomata. Ei Jeesus pidä pahana sitä, että joku hoitaa huushollia, huolehtii kiinteistön kunnosta, pitää metsän loitolla puutarhasta ja laittaa väelle ruokaa. Ei Hän pidä pahana sitäkään, että Pyhän Marian seurakunnan hallitus kokoontuu pohtimaan, missä seuraavien kuukausien aikana kokoonnutaan, mitä tehdään ja kuka ottaa vastuun mistäkin asiasta ja muuta sellaista.
Silti meillekin voi tulla tilanne, jolloin Jeesus joutuu sanomaan sinulle tai minulle muutaman vakavan sanan. Niin Hän teki sen jälkeen, kun Martta oli aikansa koonnut kiukkua sisäänsä ja itsekseen jupisten puhissut pahaa tuulta ja kun hän lopulta tulla tuiskahti salin puolelle ja kerrankin sanoi, mitä sydän oli juuri sillä hetkellä täynnä.
Eikä tilanne tainnut olla uusi. Voi olla, että asiasta oli ennenkin puhuttu, tai ettei Martta ollut uskaltanut ennen sanoa ääneen sitä, mikä oli vaivannut häntä jo kauan – että pikkusisko, Maria, hiljainen haaveilija ja uneksiva mietiskelijä, kuljeskeli vain ajatuksissaan, kun olisi ollut tuhat tehtävää hoidettavana, koti siivottavana ja ruokaa laitettavana, puutarha hoidettavana ja asioita toimitettavana. Eikö riittänyt, että piti huolehtia Lasaruksesta? Pitikö vielä olla semmoinen sisarkin, joka ei pyytämättä osannut tarttua töihin ja joka tehdessäänkin usein väsähti tai jäi vain mietteissään seisomaan paikoilleen.
Nytkin, kun piti kiiruusti saada ruoka pöytään ja rakkaan Opettajan eteen, Maria unohtui istumaan Jeesuksen jalkojen juureen kuuntelemaan Hänen puhettaan tekemättä elettäkään auttaakseen köökin puolella raatavaa Marttaa! Oliko se oikein? Sano, Jeesus!
Ja Jeesus sanoo. Vasta tässä tilanteessa Hän puhuu lentäväksi lauseeksi muodostuneet sanansa. Vasta, kun Martta tulee kiukuspäissään huoneeseen ja antaa Marian kuulla kunniansa, Jeesus lausuu: „Martta, Martta, moninaisista sinä huolehdit ja hätäilet, mutta tarpeellisia on vähän, tahi yksi ainoa. Maria on valinnut hyvän osan, jota ei häneltä oteta pois.“ (Näin Bibliaa uudemman raamatunkäännöksen mukaan.)
11.
Meidän seurakuntamme ystäväkirjeen nimi on „Hyvä osa“. Ja me olemme „Pyhän Marian seurakunta“. Tämä nimi muistuttaa meitä ensisijaisesti Herramme Äidistä. Silti siinä on mukana myös Betanian Maria, hän, joka „oli valinnut hyvän osan“. Eikä sitä saa ottaa häneltä pois. Niin Jeesus sanoo meille.
Sen tähden myös meidän seurakunnassamme kaikkea valmistelua ja tekemistä, työn touhua ja vastuunkantamista tärkeämpi on Marian „hyvä osa“. Kaikki muu tähtää siihen, että Maria saisi istua Herran jalkojen juuressa Hänen puhettaan kuullen ja oppien asioita, joita ei puhuta vain papeille eikä opiskella vain yliopistossa. Ei: ne kuuluvat myös tuntemattomalle tytölle, nuorelle Maria-nimiselle naiselle pienessä Betanian kylässä – ja erityisesti hänelle.
Maria on tärkeämpi kuin papit ja paimenet. Hän on tärkeämpi kuin puheenjohtajat, sihteerit ja rahastonhoitajat. Papit ja paimenet, puheenjohtajat ja sihteerit ovat olemassa Mariaa varten eikä Maria heitä varten. Marialle Jeesus puhuu – eikä siihen pitäisi Martalla olla mitään sanomista.
12.
Jeesus kyllä iloitsee tuolien kolinasta ennen messua ja kahvinkeittimen krohinasta sen jälkeen. Hän on mukana, kun seurakunnan hallitus pohtii strategisia kysymyksiä, seurakunnan identiteettiä ja sen tulevaisuuden visioita. Jeesus kuuntelee mielellään, kun kanttori harjoittelee seuraavan sunnuntain virsiä ja istuu auttaen vierellä, kun pyhäkoulunopettaja yrittää annetun „kartan“ avulla suunnistaa kohti tulevan pyhän haastetta.
Mutta parhaan osan on silti valinnut se, joka mitään tekemättä vain kuuntelee ja uskoo, istuu Jeesuksen jalkojen juuressa ja ottaa alttarin ääressä Hänen suuret lahjansa vastaan. Se on se „hyvä osa“, jota Pyhän Marian seurakunnalta ei saa kukaan tulla ottamaan pois. Se on se, mihin Martan kaiken työn ja touhun tulee tähdätä – että Maria saisi kuulla Herran puheen ja uskoa sen omalle kohdalleen.
13.
Eikä muuten evankeliumimme kerro, mitä tapahtui siinä kuvatun kohtauksen jälkeen. Ehkä Maria havahtui mietteistään, kokosi hameensa ja riensi Martan avuksi keittiöön. Hänen „hyvää osaasna“ ei kukaan ottanut väkisin eikä komentaen häneltä pois, vaan hän teki itse päätöksen auttaa sisartaan keittiössä. Tai ehkä Martta päättikin jättää tällä kertaa jälkiruoan väliin, toi vähin äänin kattilat pöytään ja hiljeni hänkin kuuntelemaan Mestarin opetusta.
Ehkä Martan hiljaisuus, kun Juudas moitti Mariaa, kertoo juuri tästä – että Martalla oli ollut paljon opittavaa, mutta että hän myös oli oppinut uusia asioita ja asenteita. Silti hänen työnsä ei nytkään ollut väärää eikä turhaa. Laittoihan hän jälleen ruokaa Jeesukselle ja Hänen seurueelleen.
Voi myös olla, että Mariakin oli oppinut jotakin sitten edellisen kerran. Ehkä juuri siitä kertoo se, että hän uhrasi omalla tavallaan Jumalan valtakunnan hyväksi siitä, mitä hänelle oli annettu, kun hän voiteli Jeesuksen jalat kalliilla voiteella. Voi olla, että Maria, joka oli tähän asti vain tullut kirkkoon ja kuunnellut kuuntelemasta päästyä, havahtui huomaamaan, että vaikkei hänestä ollutkaan tarmokkaaksi Martaksi, hänelläkin oli jotakin sellaista, jolla hän saattoi palvella Herran seurakuntaa – ja se oli äärimmäisen arvokasta, kuten nardusvoiteesta tiedämme. Ja voi olla niinkin, että joskus myöhemmin Maria laittoi ruokaa keittiössä, kun Martta istui oppilaan paikalla kuuntelemassa niiden apostolien puhetta, jotka Herran ylösnousemuksen jälkeen opettivat seurakuntaa Hänen valtuutuksellaan ja Pyhän Hengen antamalla viisaudella.
Tätä emme tiedä. Mutta sen tiedämme, että Marialle oli annettu hyvä osa, jota meistä kukaan ei saa ottaa häneltä pois. Ilman Mariaa ei Martankaan työllä ole seurakunnassa mitään merkitystä, mutta antaessaan Marian kuunnella Jeesusta myös Martta toteuttaa Jumalan tahtoa seurakuntaa palvellessaan – jos hänkin suostuu olemaan ensin kuunteleva ja vastaanottava Maria ja vasta sitten tekevä ja aikaansaava Martta. Aamen.