(TEKSTI: Henki ajoi Jeesuksen autiomaahan. Neljäkymmentä päivää hän oli autiomaassa Saatanan kiusattavana. Hän eli villieläinten joukossa, ja enkelit pitivät hänestä huolta. Mark 1:12-13)
Kuinka monella teistä on koira?
–
Entä kuinka monella on kissa?
–
Entä joku muu lemmikki, esimerkiksi marsu tai kipikonnan, papukaija tai lisko?
–
Kiitos kaikille taukojumppaan osallistuneille, palataan lemmikkiasiaan pienen hetken päästä.
Päivän evankeliumiteksti kuuluu varmaan jokaisen Jeesus-elokuvan käsikirjoitukseen. Jeesuksen kutsumusta koetellaan ja hän altistuu kiusauksille. Kohtaus on dramaattinen ja usein elokuvien omaperäisimpiä ja visuaalisesti kiinnostavimpia kohtauksia.
Kirkkokäsikirjassa sunnuntain nimi on Jeesus, kiusausten voittaja. Latinakieliseltä nimeltään Invocavit, mikä tarkoittaa “hän huutaa minua” – lause tulee psalmista 91
Edellä luetussa tekstissä esiintyy kolme luotuisuuden luokkaa tai ryhmää. Saatana, enkelit ja villieläimet.
Tämä on muuten ensimmäinen saarnani, jonka koskaan pidän. Aiemmin olen onnistunut kieltäytymään periaatteellisista syistä. Olen ajatellut, että koska olen toimittaja, niin kirjoitan muutenkin niin paljon kirkon ja uskon asioista, että jätän saarnatuolit suosiolla muille. Toinen selitys on se, että on vaikea löytää tuoreita näkökulmia vanhoihin ja tuttuihin aiheisiin. Niin kuin nyt tämä päivän teksti. Koska Jeesus voitti kiusaukset, niin mekin voimme voittaa hänen avullaan. Tämä on isoja ja syvästi koskettava teema, mutta en aio puuttua siihen tämän enempää, sillä yhteen saarnaan ei pidä ahtaa kaikkia näkökulmia ja asioita, joihin teksti antaa myöten.
Mutta tekstissä on yksi sana, käsite, josta en ole kuullut saarnattavan.– Ja nyt tarkkaavainen kuulija huomaa mihin olin alun käsien nostatuksella häntä johdattamassa.
Villieläimet.
Jeesus asui eläinten keskuudessa.
Siinä ei ole sinänsä outoa, sillä hän myös syntyi eläinten keskuuteen. Ennen kuin itämaan viisaat – tämän mailman viisaat – ehtivät paikalle, siellä oli jo karjaa, juhtia ja lampaita, ehkä joku kamelikin kurkkimassa ovenpielessä, ja kenties siipikarjaa. Jeesus on paitsi ihmisten pelastaja, myös koko luomakunnan vapahtaja.
Ajatellaan päivän tekstin kohtausta. Eläydytään siihen. Mies on erämaassa ja kokee kiusauksia ja pahan piinaa. Hänestä tuntuu, että hän saa apua sisäiseen kamppailuunsa. Enkelit ovat paikalla ja tilanne muistuttaa maailman luomisen alkuhetkiä, jolloin osa enkeleistä nousi saatanan johdolla Jumala vastaan ja syttyi sota.
Elokuvista ja sarjakuvista on varmaan useimmille tuttu kuva, jossa ihmisen toisella olkapäällä seisoo piru ja toisella enkeli. Tilanne on vähän sama kuin Jeesuksella. Toinen ääni vetää toiseen suuntaan ja toinen vetää vastakkaiseenne.
Kumpaa ääntä kuuntelet?
Mutta onneksi homma ei ole vain henkimaailman olentojen varassa, vaan siinä ovat paikalla myös villieläimet. Lihaa ja verta olevat eläimet. Minua kiinnostaa mitkä lajit tarkkaan ottaen? Sitä Raamattu ei kerro, mutta siitä voi päätellä jotain, mitä eläimiä tämän päivän Israelissa on. Siellä on tavattu peräti 500 lintulajia, noin 100 nisäkäslajia ja noin 100 matelijalajia. Päälle tulevat hyönteiset ja merien elävät.
Voimme ajatella, että Jeesus näki erämaassa ainakin joitain suuria nisäkkäitä, kuten vuorikauriin, suden, kenties leijonakin sekä ehkä mustatäpläketun ja hiekkaketun. Uskoisin, että varsinkin lintuja oli Jeesuksen näköpiirissä runsaasti. Jos ajatellaan, että Jeesus istui mietiskelemässä, niin osa villieläimistä on voinut tullut hyvinkin lähelle häntä. Mitä Jeesus ajatteli katsoessaan uteliasta sutta silmiin, mitä hän ajatteli nähdessään samettipäätaskun kallistavan päätään läheisen pensaan oksalla tai isopurppuramedestäjän lentäessä ohitseen tai arabianbulbulipariskunnan kisaillessa lähistöllä.
Eläinten näkeminen varmasti vahvisti ja rauhoitti Jeesusta, sillä eläimet ovat osa luomakuntaa, osaa Luojaa ja tämän tarkoitusta. Ehkä Jeesus silitti kettua ja tunsi saavansa voimaa, aivan kuin kuka tahansa koiranomistaja saa mielihyvää lemmikkiään silittäessään. Eikä ole ihme, että ihmiset usein kulkevat luonnossa halutessaan pohtia syntyjä syviä, halutessaan päästä selvyyteen kutsumuksestaan ja hakiessaan sisäisiä voimavaroja. Ja jos tällaisella matkalla kohtaa villin eläimen, kokemus ja vaikutus on voimakkaampi.
Olen lintuharrastaja – kuten varmaan edellä on käynyt ilmi. Yksi ihmeellisiä kokemuksia on joutua keskelle lintuparvea. Seisoa paikallaan ja antaa lintujen kulkea ohitse hiljalleen merkkiääniä toisilleen antaen. Erityisesti tällaisen voi kokea tiaisparven osuessa kohdalle talvella tai syksyllä. Jos havaitsee parven ja sen etenemissuunnan ja asettuu seisomaan ja odottamaan, voi nähdä tali-, sini-, hömö-, kuusi- ja töyhtötiaisia hyvinkin läheltä. Joukossa voi olla syksyin phylluscopuksia eli pajulintuja ja tiltaltteja, ehkä joku puukiipijä ja kerran oli käpytikkakin joukon jatkona. Hetkessä luomakunta ottaa sinut syleilyynsä ja aika pysähtyy. Linnut ovat häkellyttävän lähellä. Jumala puhuu lintujen hiljaisella äänellä.
Ja nyt kaikki te jotka kerroitte, että teillä on lemmikki., ymmärrätte mitä yritän sanoa. Jeesus sai voimaa eläimiltä.
Katsomalla eläintä silmiin, katsoo pohjattomaan syvyyteen, luomakunnan tarkoitukseen. Mikä se on? Sitä tuskin saa selville, mutta eläinten ihmeellisyys, kauneus ja tarkoituksenmukaisuus pakottaa meidät kysymään omaa paikkaamme tämän kaiken keskellä.
Raamatusta on luettavissa hyvin ihmiskeskeinen maailmankuva, mutta sieltä on luettavissa myös hyvin luomakuntakeskeinen. Ihmisellä on teologisissa kuviossa erityisasema, mutta se ei tee tyhjäksi eläinten merkitystä. Ekotelogia korostaa myös eläinten merkitystä ja keskustelussa eläinten oikeuksista teologialla ja kirkolla voisi olla paljon sanottavaa. Eläinteologia on kiinnostava ja tulevaisuudessa varmaan paljon esillä oleva ajattelu tapa. Kannattaa myös huomata, että yksi kolminaisuuden persoonista kuvataan tavallisesti eläimenä. Pyhä Henki on kyyhkynen
Eräs teologinen sivupolku johtaa seuraavaan väitteeseen, ajatusjuoksuun: Eläimet ovat ihmisen konkreettinen kosketus Jumalaan. Katsomalla eläintä silmiin, ihminen katsoo Jumalaa silmiin. Jumala on yhtä vieras ihmiselle, yhtä arvoituksellinen, mutta samalla jotenkin tajuttava.
Ihminen heijastaa varsinkin lemmikkeihin omia toiveitaan ja tunteitaan, samoin voi käydä Jumalalle. Ihminen halua tehdä Jumalasta ihmishahmoisen ja muotoisen. Mutta mitä jos sinivalas tai rukoilijasirkka, talitiainen tai muikku on muodoltaan ja olemukseltaan lähempänä Jumalaa kuin partainen vanha mies pilvenlongalla istumassa? Mitä jos koko luomakunta on Jumalan kuva?
Raamattu ei kerro, mitä tunteita tai ajatuksia Jeesus heijasti eläimiin, pitikö hän niitä vaarallisina tai söpöinä. Ehkä Jeesus vain katsoi eläimiä ja suhtautui niin luottavaisesti. Kun kiusaaja vaati heittämään hanskat tiskiin ja enkelit vaativat pitämään ne käsissä, Jeesus rukoili ja katsoi kuinka harjalintu nosti upean töyhtönsä kuin merkiksi. Jeesus teki sen minkä tiesi tehtäväkseen ja kohtalokseen.
Näin on myös meidän ihmisten elämässä.
Totisesti.