Marian ilmestyspäivä, Luuk. 1: 46-55, Martti Vaahtoranta

1.
”Miksi seurakuntanne nimessä esiintyy Maria? Miksi häntä sanotaan ’pyhäksi’? Miksi nimessä on ylipäätään nainen?”
Tällaisia kysymyksiä minulle joskus esitetään. Miksi siis emme ole vaikkapa ”Posellin luterilainen seurakunta” tai ”Lähetyshiippakunnan Rauman jumalanpalvelusyhteisö”? Tai jos joku ”pyhä” pitää nimessä välttämättä olla, miksei seurattu Biblian esimerkkiä ja otettu nimeksi vaikka jotakin sellaista kuin ”Pyhän Johanneksen” tai ”Pyhän Luukkaan” seurakunta?
No, olisimme me voineet niinkin tehdä – paitsi että kumpikin näistä nimistä oli silloin jo varattu, kun runsaat kolme vuotta sitten lähdimme aloittamaan toimintaamme. Mutta ehkä me myös halusimme seurakuntamme nimeksi juuri sen, mikä sillä nyt on. Ja syykin siihen selviää, kun ymmärrämme, miksi vietämme tänään ”Marian ilmestyspäivää” ja mitä se julistaa ja opettaa meille.
Kuulimme tänään alttarilta kolmannen vuosikerran mukaisen evankeliumin. Se on se, jota sanotaan myös ”Marian ylistyslauluksi”. Joku saattaa tuntea sen sävellyksenä, jonka nimenä on latinaksi sen ensimmäinen sana: Magnificat.
Tämä virsi on Marian vastaus hänen sukulaisensa, Elisabetin tervehdykseen, kun Maria saapuu kylään hänen ja hänen miehensä, pappi Sakariaan luo. Vauva Johannes, jota Elisabet vanhalla iällään odottaa, hypähtää Marian tervehdyksen kuullessaan äitinsä kohdussa, ja Elisabet puhkeaa huutamaan suurella äänellä, kuten P. Luukas kertoo:
Siunattu olet sinä vaimoin seassa, ja siunattu on sinun kohtus hedelmä! Ja kusta se minulle tulee, että minun Herrani äiti tulee minun tyköni? (Luuk. 1:42-43)
Elisabetin haltioitunut tervehdys vahvisti Marialle sen, mitä hän vähän aikaisemmin oli kokenut ja kuullut ja mikä Jeesus-lapsen syntymässä yhdeksän kuukautta myöhemmin tulisi paimenten ja tietäjien palvottavaksi. Sillä enkeli Gabriel oli vieraillut Marian luona ja puhunut asioita, jotka tuntuivat olevan aivan liian suuria ja korkeita Nasaretin nuoren naisen ymmärtää. Maria tulisi raskaaksi Pyhästä Hengestä ja synnyttäisi pyhän Pojan, jolla ei olisi maallista isää:
Niin sanoi Maria enkelille: „Kuinka tämä tulee, sillä en minä miehestä mitään tiedä?“ Ja enkeli vastasi ja sanoi hänelle: „Pyhä Henki tulee sinun päälles ja Ylimmäisen voima varjoo sinun: sentähden myös se pyhä, joka sinusta syntyy, pitää kutsuttaman Jumalan Pojaksi.“ (Luuk. 1:34-35)
Tästä enkelin vierailusta „Marian ilmestyspäivä“, on saanut nimensä. Se on oikeastaan ensimmäinen joulunpyhä keskellä keväistä suurta paastoa. Sen tähden alttarilla palaa tänään kuusi kynttilää, ja valkoinen väri vallitsee. Sen tähden tänään soi halleluja messussa.
2.
Enkelin ja Marian vuoropuhelu ja evankeliumissa kuvatut tapahtumat perustelevat myös seurakuntamme nimivalinnan – sen, että siinä esiintyy Pyhä Maria, ei Poselli, ei Kanalin ranta, mutta ei myöskään kukaan pyhistä apostoleista eikä Vanhan liiton patriarkoista. He ovat kyllä olleet meidän edelläkulkijoitamme ja Jumalan tärkeitä työkaluja pelastushistorian kuluessa. He eivät kuitenkaan itse ole seurakunta. He kyllä kuuluvat siihen ja ovat sen opettajia ja paimenia, mutta he eivät ole seurakunta, vaan sitä varten ja sen palveluksessa.
Mitäs Paavali on ja mikä Apollo muuta kuin palveliat, joiden kautta te olette uskoneet, ja niinkuin Jumala kullekin antanut on? Minä olen istuttanut, Apollo on kastanut mutta Jumala on kasvun antanut. Niin ei se mitään ole, joka istuttaa, eikä se, joka kastaa, vaan Jumala, joka kasvun on antaa. […] Sillä me olemme Jumalan apulaiset – te olette Jumalan pelto ja Jumalan rakennus. […] Joko se olis Paavali eli Apollo eli Kephas taikka maailma eli elämä eli kuolema taikka nykyiset eli tulevaiset – kaikki ovat teidän. Mutta te olette Kristuksen. (1 Kor. 3:5-7, 9, 22-23)
Näin kirjoittaa omasta palvelustyöstään P. Paavali, suuri Jumalan mies. Näemme siis, että sanan varsinaisessa mielessä seurakunta eivät ole sen paimenet ja työntekijät, eivät edes pyhät apostolit, vaan ne, jotka kuulevat Jumalan Sanan ja kätkevät sen uskossa sydämeensä.
Sanan varsinaisessa mielessä seurakunta ovat ne, jotka ovat tulleet siihen kasteen ja uskon kautta, saaneet Kristuksessa syntinsä anteeksi ja joiden sydän on kuin Marian kohtu, jossa Jeesus-lapsi kasvaa ja kehittyy. Sanan varsinaisessa mielessä seurakunta on Kristuksen hengellinen ruumis, joka toimii, todistaa ja rakastaa jäsentensä kautta – mutta myös äiti, jonka syliin Jumalan lapset syntyvät ja jonka sylissä he ”varttuvat iässä ja armossa” katsellessaan Taivaallisen Isän kasvoja sellaisina, kuin ne Kristuksessa ja Pyhän Hengen lämpimässä valossa loistavat.
3.
”Kirkko” ei siis ensisijaisesti ole organisaatio tärkeine virkamiehineen ja touhukkaine työntekijöineen. Se ole edes apostoleja eikä profeettoja, vaikka se heidän työlleen ja opetukselleen Kristus-perustuksen päälle rakentuukin. Hekin ovat olemassa seurakuntaa varten, sitä palvellakseen ja hoitaakseen, mutta eivät itse seurakunta.
Tämä ei ole aina ollut selvää eikä kirkasta, eikä se ole sitä tänäkään päivänä. Senkin tähden siis, että seurakunnan oikea olemus kirkastuisi ja tulisi eletyksi todeksi meidänkin keskuudessamme, seurakunnallamme on nimi, joka ei muistuta meitä kristikunnan suurmiehistä eikä heidän vaivannäöstään eikä saavutuksistaan Herran viinimäessä, vaan nöyrän ja hiljaisen naisen, neitsyt Marian uskosta.
Kirkko ja seurakunta ei siis varsinaisesti ole vahvojen tekijämiesten työporukka, vaan uskovien nöyrä äiti, jonka sylissä Jumala hoitaa ja armahtaa lapsiaan. Itsessään tämä Kirkko on köyhä, mutta Jumalassa se on rikas. Itsessään tämä Kirkko on heikko, mutta Jumalassa se on vahva.
4.
Ja nyt teemme pienen matkaan kaupunkimme historiaan. Sillä tällaisina pieninä, köyhinä ja nöyrinä pitivät itseään myös ne Harmaat veljet, jotka kauan sitten kulkivat Rauman kaduilla. Kuten tiedämme, Raumalla vaikutti jo ennen uskonpuhdistusta fransiskaaniveljien konventti. Raumalla oli luostari, jonka Pyhän Ristin kirkko on vieläkin käytössä. Minunkin lapsuuteni kotikirkossa konventti vietti messua silloin viisisataa vuotta sitten.
Sen lisäksi luostariveljet hoitivat köyhiä ja sairaita. Luostarilla oli myös oma koulu. Ja jo silloin, ennen uskonpuhdistusta, he myös saarnasivat kansan kielellä.
Nämä munkit eivät kuitenkaan vielä opettaneet sitä kirkasta ja puhdasta evankeliumia, joka uskonpuhdistuksen myötä levisi kotiseudullemme. Kristusta hekin silti omalla tavallaan saarnasivat. Onkin sen tähden arvailtu, että meidän kotiseutumme vanha kristillisyys ja ”rukoilevaisuutena” tunnettu herätysliike juontavat juurensa vielä paljon kauempaa menneisyydestä kuin kalantilaisen Liisa Eerikintyttären kokemasta hengellisestä heräämisestä. Fransiskaanit muokkasivat maata, jossa myöhemmin ja jo silloin kylvetty Sanan siemen iti herätyksenä ja kantaa hedelmää meidän päiviimme saakka. Ainakin minun on vaikea pitää sattumana, että herätys syntyi juuri niillä seuduilla, joilla Rauman luostarin veljet vaikuttivat.
Sittemmin Saksasta meille levinnyt luterilainen reformaatio puhdisti kirkon uskon. Valitettavasti samalla kirkko puhdistettiin silloin suurelta osin myös sen omaisuudesta. Kuningas Kustaa Vaasa oli ehkä enemmän rahanahne poliitikko kuin hurskas luterilainen. Hän käytti uskonpuhdistuksessa tarjoutuvaa tilaisuutta häikäilemättä taloudellisesti hyväkseen. Ja siinä meni myös Rauman luostari.
5.
Me kuitenkin saimme, Jumalan kiitos, puhtaan evankeliumin opin. Ja sille me taas emme mahda mitään, että pesuveden mukana uskonpuhdistuksessa saattoi mennä muutakin kuin kirkon omaisuus: että hukattiin jotakin myös lapsesta, jota reformaatiossa kylvetettiin.
Oliko Neitsyt Maria yksi näistä hukatuista asioista? Mitä hänen kanssaan ehkä heitettiin pesuveden mukana pois? – On siunattu asia ja oikein, että varsinkin kansanhurskauteen pesiytynyt suoranainen Jeesuksen äidin palvonta hävitettiin kirkosta uskonpuhdistuksen myötä. Sehän on edelleen yksi isoimmista kannoista kaskessa, kun luterilaiset käyvät roomalaiskatolisten, mutta myös ortodoksien kanssa ekumeenisia eli Kirkon näkyvään ykseyteen, opin, alttarin ja saarnastuolin yhteyteen tähtääviä neuvotteluja.
Kummatkin kyllä kysyttäessä kieltävät, että heidän kirkoissaan palvottaisiin Neitsyt Mariaa. Vain Jumalaa palvotaan, ja autuasta Neitsyttä kunnioitetaan. Näin he sanovat.
Todellisuus on silti toisenlainen. Varsinkin Rooman kirkossa se näkyy myös uskonpuhdistuksen jälkeen hyväksytyissä ja kirkkoa sitovissa Mariaa koskevissa opeissa. Ne yhdessä Paavin asemaan liittyvän opetuksen kanssa ovat vanhurskauttamiskäsityksen ohella meidän luterilaisten kannalta suurimpia esteitä meidän luterilaisten ja roomalaiskatolisten väliselle ehtoollisyhteydelle.
6.
Mariaa koskevat väärät käsitykset koskettavat läheltä myös oppia syntisen vanhurskauttamisesta yksin Jumalan tekona. Sehän on se, josta on sanottu, että sen mukana ”kirkko seisoo tai kaatuu”. Siitä ei voi tinkiä edes hyvän tahdon eleenä muita uskovia kohtaan. Ja tämä koskee yhtä lailla roomalaiskatolisia ja ortodokseja kuin myös niitä ”vapaita suuntia”, jotka opettavat ihmisen omaa osuutta pelastuksessa ”vapaan tahdon ratkaisuna”, vaikka ne Mariasta eivät oikein perustakaan.
Oppi syntisen vanhurskauttamisesta yksin Jumalan tekona meitä kohtaan ja meitä koskien ei jätä mitään sijaa ihmisen vapaalle tahdolle eikä ”ratkaisulle” syntisen pelastumisen osasyynä, vaikka toisaalta kukaan ei voikaan olla Jumalan armosta osallinen vastoin tahtoaan ja vaikka uskossa eläminen onkin alituista oman synnin katumista ja Jumalan armoon turvautumista. Ja uskossa vaeltamiseen kuuluu tietysti jatkuvia ratkaisuja syntiä vastaan ja totuuden ja rakkauden puolesta.
Mutta vaikka siis myös Maria sanoi lujasti ”kyllä” enkeli Gabrielin ilmoituksen kuultuaan, se oli reaktio Jumalan tekoon, ei Marian itsensä myötävaikuttava teko siinä, mitä Jumala Hänen kauttaan tahtoi lahjoittaa koko maailmalle. Marian ”kyllä” oli osoitus uskosta, jonka Jumala hänessä vaikutti ja jolla hän otti vastaan Jumalan suuret pelastusteot Hänessä, joka ”sikisi Pyhästä Hengestä” ja ”syntyi Neitsyt Mariasta”. Marian ”kyllä” oli vastaanottavaa myöntymistä Jumalan armolliseen tahtoon ja tekoon, mutta se ei ollut Marian oma teko eikä valinta.
Maria olisi kyllä voinut myös kieltäytyä siitä ainutlaatuisesta tehtävästä, jota hänelle Jumalan Pojan äitinä tarjottiin. Se olisi ollut Marian oma teko ja oma synti, että hän olisi kieltäytynyt ottamasta vastaan Lasta, joka Hänelle Jumalan ihmeenä ja ilman miehen myötävaikutusta luvattiin. Hänen myöntävä vastauksensa enkelin ilmoitukseen ei sitä vastoin ollut ”synnittä siinneen neitsyen oman, vapaan tahdon osuus meidän pelastuksemme asiassa”, niin kuin roomalaiskatoliset kristityt kuvittelevat. Siinä vain ilmeni ulkoisesti se Lahja, jonka Jumala Marialle ja Marian kautta meille kaikille salatusti antoi, niin kuin meidän uskontunnustuksemme ja myönteinen vastauksemme Jumalan kutsuun on näkyvä ja kuuluva merkki Jumalan armoteosta Kristuksessa meidän puolestamme, meitä koskien ja meissä.
7.
On siis hyvä asia, että luterilainen uskonpuhdistus torjui muiden harhaoppien ohella Neitsyt Mariaa koskevat väärät käsitykset. Mutta olisiko mahdollista, että opin puhdistamisen innossa mentiin liian pitkälle ja ohi sen, mikä on kirjoitettu? Ettei vain pesty valkopesuohjelmalla sellaista, mikä olisi kestänyt vain villapesun? Liukeniko Maria kokonaan pesuveteen, ja tältä osin myös Pyhä Raamattu, Jumalan kirjoitettu Sana? Ajettiinko Kirkon suuntaa korjatessa varmuuden vuoksi vasemmalle ojaan, kun ennen oli ajettu tien oikeanpuoleiseen pusikkoon?
Alunperin niin ei luterilaisuuden piirissä ollut. Esimerkiksi uskonpuhdistaja Martti Lutherille autuas Neitsyt oli tärkeä ja rakas Raamatun henkilö. Luther ei siivonnut Mariaa pois Raamatusta sittenkään, kun hän oli oppinut, että kristitty saa rukouksessa lähestyä Vapahtajaa suoraan eikä vain Hänen äitinsä välityksellä.
Puhuttelevaa on myös, että minun tietämäni mukaan ensimmäinen merkittävä luterilainen kirkko, joka koko maailmassa rakennettiin uskonpuhdistuksen jälkeen ja joka yhä seisoo pohjoissaksalaisessa Wolfenbüttelin kaupungissa, on nimeltään Beatae Mariae Virginis, ”Autuaan Neitsyt Marian kirkko”. Nimensä se ilmeisesti sai paikalla ennen olleelta kirkolta.
Wolfenbüttel on aluetta, jolla vaikuttivat mm. sellaiset varhaiset luterilaisen uskon suurmiehet, kuten Martin Chemnitz ja Johann Arndt. ”Autuaan Neitsyen kirkossa” vaikutti myös kuuluisa luterilainen kanttori Michael Praetorius. Hänet tunnemme joululaulun Tuo armon valkokyyhky (nykyisessä virsikirjassa virsi 23 ”On ruusu Iisain juuren”) säveltäjänä.
Silti Wolfenbüttelin kirkko oli ilmeisesti myös siihen aikaan nimetty, ei Lutherin, ei edes Paavalin, vaan Marian mukaan. Ja häntä luterilaiset Tunnustuskirjat yhdessä laajan kristikunnan kanssa nimittävät ”Jumalan synnyttäjäksi”. Maria on Θεοτόκος.
Tämä nimitys on tietysti osattava lukea asiayhteydessään. Se ei puhu Mariasta sellaisenaan eikä tietenkään tee hänestä jonkinlaista jumalatarta. Sellainen olisi epäjumalanpalvelusta ja hirveä harhaoppi.
Sen sijaan nimi Θεοτόκος viittaa siihen Pyhään Poikaan, joka sikisi Marian kohdussa. Se viittaa Jumalan Sanan lihaksi tulemisen salaisuuteen ja Marian Poikaan, joka ensimmäisenä jouluna syntyi tallin pahnoille. Hän, Jeesus, tekee myös tuntemattomasta nasaretilainen kirvesmiehen puolisosta Jumalan synnyttäjän.
Sillä Jeesuksesta ei tullut Jumalan Poikaa vasta Hänen syntymänsä jälkeen. Jumala ei ottanut Häntä kasteessa Pojakseen, kuten myös on väitetty. Hän oli Jumalan Poika ikuisuudesta asti, mutta myös saadessaan ihmisenä alkunsa Neitsyt Marian kohdussa. Pyhän Marian sydämen alla kasvoi ja kehittyi Jumalan Poika. Sen tähden Maria ei ole vain inhimillisen ”Jeesus-lapsen”, vaan Hänessä myös Jumalan synnyttäjä.
8.
Maria saikin suurimman tehtävän, joka yhdelläkään ihmisellä on koskaan ollut. Se ylittää monin verroin maailman kuninkaiden ja keisareiden tehtävien vakavuuden. Se on suurempi kuin kuuluisimmankaan ja hurskaimmankaan kirkonmiehen virka. Maria saa vielä suuremman tehtävän kuin Abraham ja Mooses tai Uuden liiton patriarkat, pyhät apostolit.
Sillä vaikka vanhan liiton isät ja profeetat ja Uuden liiton apostolit ovat myös Neitsyt Marian opettajia, se, mitä varten Jumala kutsui heidät sanansa palvelijoiksi, toteutui Mariassa. Se mistä profeetat ennustivat ja josta evankelistat todistivat, liikkui Marian kohdussa. Jumalan ennustukset toteutuivat Marian sydämen alla, ja hän sai pitää Jumalan toteutuneita lupauksia Lapsena sylissään.
Ei se ollut helppo tehtävä. Enkeli Gabrielin vierailu muutti Marian elämän nuorella iällä kokonaan ja peruuttamattomasti. Se sitoi hänet lujaan työhön ja myös kärsimykseen.
Eihän Neitsyt Maria vain istunut alallaan jumalallista Poikaansa katsellen ja kuunnellen. Hänen piti kasvattaa ja hoitaa Jeesusta, niin kuin äiti hoitaa lastaan, ja kantaa hänestä murhetta aikuiseen ikään asti. Betanian Maria Jeesuksen jalkojen juuressa sai nauttia Neitsyt Marian työn hedelmistä.
Ja kuitenkin itse ihmiskunnan sovituksen ja omankin pelastuksensa asiassa Maria oli täysin passiivinen. Maria oli Jumalan suurten tekojen vastaanottaja, ei niiden myötävaikuttaja eikä oman osuutensa tekijä Jumalan Sanan lihaksi tulemisessa eikä myöskään siinä uhrissa, jonka Jeesus lopulta toimitti hänenkin puolestaan. Ristinkin juurella Maria vain katseli, kärsi ja katseli meidän pelastuksemme salaisuutta Jumalan Pojan kärsimyksessä ja kuolemassa.
9.
Maria osoittaa kaikessa lopulta Pyhää Poikaansa. Mariankin pyhyys on Häneltä ja Hänen, ei Marian omaa pyhyyttä. Pojassaan ja vain Pojassaan Neitsyt Maria on „Pyhä Maria“.
Tämän tähden myös meidän luterilaisten on tärkeä ottaa vakavasti Jumalan sana ja Marian ylistyslaulu, jossa hän sanoo: „Sillä katso, tästedes pitää kaikkein sukukuntain minua autuaaksi kutsuttaman. Sillä Voimallinen on suuria ihmeitä tehnyt minun kohtaani.“
Se on heikon ja mitättömän ihmisen, tuntemattoman ja itsessään halveksitun nuoren naisen kiitosvirsi Jumalalle, joka kohottaa köyhän tomusta kunniaan. Se on voimattoman kiitos voimalliselle Jumalalle, joka rakastaa heikkoa ja auttaa häntä. Siinä kuuluu myös jo syntisen nöyrä kiitos vanhurskaalle Jumalalle, joka lähettää Poikansa maailmaan myös tämän äidin syntien sovitukseksi ja pelastukseksi.
Maria ei siitä ehkä kaikkea ymmärrä silloin, kun enkeli Gabriel vierailee hänen tykönään. Hänellä on vielä pitkä matka kuljettavanaan Golgatan ristille ja tyhjälle haudalle. Mutta varmasti myös se, syntien anteeksiantamus, soi mukana Marian ylistyslaulussa.
10.
Näin siis Pyhä Maria opettaa meille, että vaikka seurakunnan palveluvirka Kristuksen suuna, käsinä ja jalkoina on uskottu miesten hoitoon, niin kuin isääkään ei voi perheessä korvata toisella äidillä, itse seurakunta on Äiti ja Morsian. Niin on jo täällä ajassa. Ja kun perille päästään, mistään mieskuorosta ei ole puhettakaan, vaan Karitsan Emännästä ja taivaallisesta hääjuhlasta, jonka esimakua koetaan jo nyt Pyhällä Ehtoollisella.
Ja nyt voimme palata hetkeksi aikaan viisisataa vuotta sitten ja todeta, että Kristuksessa pyhän Marian esikuvaa noudattaaksemme meidänkään ei tarvitse mennä luostariin. Meidän ei tarvitse haikailla fransiskaanien perään. Me voimme seurata Jeesusta osana uskovaa seurakuntaa ja siinä arkisessa kutsumuksessa, johon meidät on asetettu.
Ja vaikka naimattomuudellakin on kutsumuksena oma, jalo ja raamatullinen arvonsa, silti Neitsyt Marian vastaanottavalle uskolle ja toimivalle rakkaudelle avautuu erityisellä tavalla ovi kristityssä perheessä. Niinpä myöskään äidin tehtävä ei ole nunnan elämää alempiarvoista eikä miesten julkisiin virkoihin nähden halveksittavaa puurtamista lasten kanssa ja kodin piirissä. Se on ihana ja jalo kutsumus, jossa Neitsyt Maria yhä toimii esikuvana meille.
Ja vaikka äidilläkin voi olla merkittävä julkinen virka ja vaikka mies voi olla koti-isä, äidin ja lapsen kohdusta asti alkavaa suhdetta isä ei voi silti koskaan samalla tavalla tuntea liikkeinä sydämensä alla kuin äiti. Isä on lapseensa nähden välttämättömällä tavalla „toinen“, joka vasta luo äidin, isän ja lapsen suhteesta sen „yhteyden kolmeudessa“, joka se parhaimmillaan on. Äidistä lapsi sen sijaan syntyy, ja äidin rinnoilla hän alkaa kasvaa ja kehittyä.
11.
Kristitty koti, avioliitto ja perhe, on parhaimmillaan ihana kuva Jumalan ja Hänen seurakuntansa suhteesta Kristuksessa. Sillä seurakunta on Jumalan perhe. Sen puitteissa myös naimattomilla uskovilla on mahdollisuus kokea perheen lämpöä ja Jumalan lapseutta yhdessä rakkaitten sisarten ja veljien kanssa.
Samalla seurakunta tarjoaa Pyhän Marian mallin mukaan mahdollisuuden osallistua seurakunnan hengelliseen äitiyteen. Niinpä joskus voidaan sanoa P. Paavalin tavoin:
Sillä kirjoitettu on: „Iloitse, sinä hedelmätöin, joka et synnytä, pakahda ja huuda sinä, joka et raskas ole, sillä yksinäisellä on enempi lapsia kuin sillä, jolla mies on.“ (Gal. 4:27)
Pyhä Matteus, Pyhä Luukas, Pyhä Markus ja Pyhä Johannes yhdessä monen muun kanssa palvelevat seurakuntaa. Pyhä Maria on sen esikuva.
Seurakunnan kohdusta Jumala synnyttää sanallaan ja sakramenteillaan lapsia itselleen ja ruokkii ja hoitaa heitä kirkkoäidin sylissä. Ei heitä synny puhujista, ei saarnamiehistä, ei edes pyhistä evankelistoista, vaan sanan kautta, jota nämä Jumalan palvelijat Kristuksen suuna ja Pyhässä Hengessä julistavat ja sakramenttien kautta, joita he toimittavat. Niiden kautta ja niissä Jumalan ikuinen Sana ja Hänen Pyhä Henkensä vaikuttavat pelastavan uskon, mutta seurakunnan syliin Jumalan lapset syntyvät ja siinä he varttuvat, vahvistuvat ja pyhittyvät.
Sen tähden on hyvä, että seurakuntamme nimi on „Pyhän Marian seurakunta“. Amen.