Kiirastorstaina kuulen ja otan vastaan syntien anteeksiantamisen
Yksi teistä!
Jeesuksen tiukka toteamus: Yksi teistä on kavaltava minut!. Aran ihmisen sisällä tämä herättää vavahduttavan kysymyksen, sen saman, jonka tuolloin Jeesuksen lähellä olleet sanoivat ääneen: En kai se ole minä?
Tämä ilta on omien kysymysten ilta. Tämä ilta on se, jossa me erilaiset ihmiset olemme samassa tilanteessa. Olemme etsimässä paikkaamme kristittyjen yhteydessä, Pyhän evankeliumin ja Pyhän ehtoollisen yhteydessä. Evankeliumin katkelma päättyy näkyyn, jonka mukaan yhteys toteutuu aikojen lopulla. Sinä päivänä juon uutta viiniä teidän kanssanne Isäni valtakunnassa, Jeesus sanoo Matteuksen mukaan.
Katsokaamme siis eteenpäin! Katsokaamme tulevaisuuteen, rohkaisuun ja toivoon! Kiirastorstaina kuulen ja otan vastaan syntieni anteeksiantamisen.
Uskovan ihmisen ei tarvitse tietää kaikkea.
Keskustelu kavaltajasta ja leivän ja viinin jakaminen tapahtuivat pienessä huoneessa. Ei ollut salamavaloja eikä julkisuutta. Nykyään mielemme täyttyvät siitä, mitä tapahtuu julkisuuden loisteessa, mediassa, television ruudussa ja lehtien palstoilla. Nykyään meidän on yhä vaikeampi tavoittaa sisintämme. Meidän on vaikea tavoittaa mieleemme sitä, mitä meille oikeastaan kuuluu.
Kun katselen sitä, mitä julkisuudessa sanotaan uskosta, kirkosta, Jumalasta tunnen, että kuva on outo. Uskovaisuus tuntuu vain ristiriitaiselta ja vieraalta, sellaiselta, ettei mitään yhteyttä tunnu olevan näköpiirissäkään.
Jokaisella meistä on toki omasta takaa kysymyksiä, jotka tuntuvat vaikeilta ja ristiriitaisilta. On kärsimystä, jolle ei tunnu löytyvän järkeviä tai oikeudenmukaisia selityksiä. Uskovan ihmisen ei tarvitse uskonsa vuoksi tietää kaikkea – vaikka kaikkea saammekin tutkia ja kysellä.
Meidän tulevaisuutemme ja toivomme
Tätä ilta miettiessä havahduin siihen, että ehtoollisen asettamisen kertomuksen ja kavaltaja- keskustelun osallistujat olivat nuoria miehiä, siinä 30 ikävuoden vaiheilla kuten Jeesus itsekin. Ei siis ihme, että vuorosanat ja ilmeet saattoivat olla kireitä ja kiihkeitäkin. Nykyisin puolestaan tuntuu joskus siltä, että sanat evankeliumi, usko, Raamattu jne. kantavat mukaan mielikuvaa, että nyt puhutaan jostain ikäihmisten jutuista.
Meillähän on taipumus työntää uskonasiat toisaalle, toisiin ikäryhmiin tai toisille ihmisille. On ikään kuin mukavampi olla kuskina ja antaa uskonasiat toisen hoidettavaksi.
Evankeliumi ei kuitenkaan koske vain joitain muita ihmisiä, ei joitain toisenlaisia – parempia tai huonompia kuin me. Evankeliumi koskee juuri meitä. Me olemme Jumalan silmäteriä. Me vain hukkaamme ydinasiat omalta kohdaltamme. Ydinasia eivät ole mielipiteet.
Nykyaika hellii mielipiteitä. Ne on nostettu arvoon arvaamattomaan. Evankeliumin ydin on jotain muuta. Evankeliumin ydin on iankaikkisuus, meidän pelastuksemme, meidän tulevaisuutemme ja toivomme, meidän uskomme ja rakkautemme.
Jeesuksen muisto
Muistelemme tässä kauniissa Punkaharjun kirkossa ensimmäistä ehtoollista. Antakaamme tänään Jeesuksen muiston syntyä sisimmässämme!
Mitä evankeliumi on minulle? Evankeliumi on siinä, kun kuulen ja otan vastaan tämän: Jumala antaa armossaan sinulle syntisi anteeksi Jeesuksen Kristuksen tähden. Siinä on Jeesuksen muisto!
Henkilökohtainen usko ei ole jonkin järjestön tai jonkun toisen ihmisen henkilökohtainen usko vaan minun ja sinun, oman elämänkaaremme tapahtumien, kokemusten, muistojen ja toiveiden väreihin kietoutunut usko. Meidän Herramme ja Mestarimme Jeesus Kristus on tänään, tässä uskossa läsnä.