Pääsiäispäivä, Matt. 28:1-8, Martti Vaahtoranta

Rakkaat kristityt! Tänä suurena aamuna, tänä suurenmoisena päivänä, jonka iloa ja kirkkautta mikään juhla missään ja koskaan ei voi ylittää, ei ennen sitä Karitsan Hääjuhlaa, johon olemme menossa – tänä ihmeellisenä aamua olemme tulleet Jeesuksen haudalle.
Mutta mitä iloista siinä on? Sinnehän me jätimme Pitkänäperjantaina kuolleen Herramme. Hänet käärittiin liinojen sisälle ja laskettiin kylmään hautaan.
Iso kivi vieritettiin haudan suulle. Se oli nyt suljettu niin kuin Paratiisi, josta esivanhempamme kerran karkotettiin. Niin kuin silloin välkehtivä miekka jäi vartioimaan tietä takaisin iloon, valoon ja vapauteen, niin vartioivat nyt sotilaiden keihäät ja miekat Häntä, joka tuntui tuovan menetetystä Paratiisista jotakin takaisin tykömme. Nyt Hän makasi kuolleena kylmän kallion sisällä. Mitä ”iloista” siis on siinä, että tänään palamme Jeesuksen haudalle?
2.
Kuulimme Matteuksen evankeliumin kertomuksen pääsiäisaamun tapahtumista. P. Markus ja P. Luukas tietävät kertoa, että naiset eivät tulleet haudalle vain suremaan kuollutta Mestariaan. Heillä oli myös tehtävä. He halusivat saattaa päätökseen perjantaina kesken jääneen Jeesuksen ruumiin valmistamisen Hänen viimeiselle matkalleen.
Naiset halusivat tehdä vielä tämän rakkauden palveluksen Herralle, jolta he olivat niin paljon saaneet. Siitä eteenpäin he eivät uskaltaneet ajatella elämää. Mitä sillä olisi enää tämän jälkeen tarjottavanaan? Ei mitään.
Enkelitkin olivat vaienneet. Vielä jouluna kokonainen taivaallisen sotaväen kuoro veisasi Jumalan kunniaa pyhän Pojan syntyessä maailmaan. Enkelit olivat myös läsnä, kun Herraa Jeesusta kiusattiin erämaassa ja kun Hän kävi viimeistä taisteluaan Getsemanen puutarhassa.
Mutta Golgatalla ei enkeleitä nähty. Taivas oli terästä ja maa kovaa kiveä. Eikä kukaan veisannut. Ja aivan tavalliset roomalaiset legioonalaiset sulkivat tien Jeesuksen luo.
3.
Vai sulkivatko? – Kuinka, missä järjestyksessä ja millä tavoin kaikki tapahtui – sitä emme tarkasti tiedä. Raamattu kertoo siitä juuri niin, kuin sen pitikin tulla koetuksi ja ylös kirjoitetuksi. Raamatun kertomukset pääsiäisaamun tapahtumista eivät ole keksitty juttu, jossa kaikki, pienimmätkin yksityiskohdat, olisi suunniteltu tarkasti vastaamaan toisiaan. Ne eivät ole luku historiallisesta romaanista eivätkä tekaistu raportti kuvitellusta tapahtumasta, vaan elävä kuvaus koetusta todellisuudesta, joka ylittää todellisuuden rajat.
Raamatun kertomukset Herran ylösnousemuksesta ovat täynnä suurta hämmästystä. Hämmästys valtasi ne, jotka elivät Pääsiäisen tapahtumien keskellä. Heidän kertomuksistaan evankelistat Pyhän Hengen ohjauksessa kokosivat sen kuvan, joka meillä niistä nyt on. Ja juuri sellaisena se kuva on selvä, kirkas ja tosi.
4.
Eikä se ole synkkä eikä pelottava. Golgatan pimeänä vaikeneva taivas on vaihtunut pääsiäisaamun kirkastumistaan kirkastuvaan valoon. Ja jälleen enkelit ilmestyvät ja puhuvat ihmisille.
Tällä kertaa enkeli ei kuitenkaan kuuluta sanomaansa taivaan korkeuksista. Nyt Jumalan sanansaattaja istuu sen kiven päällä, joka vain vähän aikaisemmin sulki Jeesuksen haudan.
Siinä istuessaan hän on kuitenkin myös ”niinkuin pitkäisen tuli ja hänen vaatteensa […] valkiat niinkuin lumi”. Niin kirkasta on enkelin kirkkaus, että se lamaannuttaa hautaa vartioivat sotilaat. Ja niin kuin maa järisi Golgatalla, kun temppelin esirippu halkesi avaten syntisille tien Kaikkeinpyhimpään, niin maa järisee jälleen ja avaa hämmästyneille naisille oven Jeesuksen hautaan. Nyt Jeesuksen rakkaat ystävät pääsisivät vielä kerran katsomaan kuollutta Mestariaan.
Mutta mitä ihmettä? Hauta on tyhjä! Ei Jeesus ole haudassa! On niin kuin enkeli naisille ilmoitti: ”Ei hän ole tässä, sillä hän nousi ylös, niinkuin hän sanoi. Tulkaat, katsokaat siaa, kuhunka Herra pantu oli.”
5.
Jeesus kutsuu meidät kuolemaan maailmalle, synnille ja jopa itsellemmekin. Kutsuuko Hän siis meitä luoksensa hautaan, sinne Hänen kanssaan kuolemaan? – Kun Jeesus vähän ennen pääsiäisen tapahtumia puhuu kuolleesta Lasaruksesta ja sanoo ”mutta menkäämme hänen tykönsä“ (Joh. 11:15), apostoli Tuomas tulkitsee Jeesuksen sanoja muille opetuslapsille näin: „Käykäämme myös me, että me kuolisimme hänen kanssansa.“ (Joh. 11:16)
Ja niinhän se on, että kasteessamme meidät haudattiin Kristuksen kuolemaan. Jokapäiväinen parannuksemme on aina uudelleen ja uudelleen maailmalle ja itsellemmekin kuolemista sellaisena, kuin me luonnostamme seisomme Jumalasta irrallaan ja ympärillemme huitoen, onnettomina kaikkea kahmien ja onnettomuutta ympärillemme kylväen. Se on se Vanha ihmisemme, joka pitää aina uudelleen hukuttaa kasteen hautaan kaikkine synteineen ja pahoine himoineen.
Mutta Jeesuksen hauta on tyhjä! Ei Hän kutsunutkaan meitä lopullisesti hukkumaan kasteemme veteen. Hän hukutti siihen meidän syntimme, mutta meidät Hän nosti kanssaan pinnalle. Nyt Kasteen vesi kantaa uskossa meitä ja Kirkkoa, joka Arkkina seilaa aurinkoisia vesiä kohti Taivaan haminaa. Ylösnoussut Jeesus kutsuu meitä sinne mukaansa, elämään synnille kuolleina Hänen seurassaan.
Synti, syyllisyys, masennus ja muut elämän vastoinkäymiset kuiskuttavat korvaamme: ”Anna periksi! Ei siitä kuitenkaan mitään tule! Jätä kaikki ja kuole pois, niin kuin Mestarisi, jota haluat seurata”.
Nämä kuoleman voimat eivät kuitenkaan sano viimeistä sanaa elämässämme. Sillä Kuoleman Ruhtinas, joka käärmeenä pisti Elämän Herraa kantapäähän, puri hampaansa rikki Häneen, joka ihmisenä kuolee ristillä, mutta jumaluutensa voimassa voittaa niin synnin kuin kuolemankin vallan. Kuoleman Ruhtinas sai Jeesusta purressaan kuolettavan haavan ja rimpuilee nyt kuolinkouristuksissaan siinä teräskoukussa, jonka Jumala oli piilottanut rääkätyn Poikansa hauraan hahmon sisälle.
”Kuolema on nielty ja voitto saatu”. (1 Kor. 15:54) Tänään emme kohtaa enkeliä vartioimassa Paratiisin polkua. Nyt Jumalan sanansaattaja istuu sen kiven päällä, joka sulki Elämän Ruhtinaan haudan ja sanoo: ”Älkäät peljätkö, sillä minä tiedän teidän etsivän ristiinnaulittua Jesusta. Ei hän ole tässä, sillä hän nousi ylös, niinkuin hän sanoi. Tulkaat, katsokaat siaa, kuhunka Herra pantu oli. Ja menkäät pian ja sanokaat hänen opetuslapsillensa, että hän nousi kuolleista.”
6.
Rakkaat kristityt! Me olemme nyt Jeesuksen tyhjällä haudalla. Kurkistelkaa rauhassa sinne! Siristäkää silmiänne ja katsokaa oikein tarkasti! Näette, ettei Hän ole siellä! Ei ole Jeesus haudassaan!
Sillä mahdotonta olisi, että kuolema olisi voinut pitää lopullisesti vankinaan Elämän Herraa. Vapaaehtoisesti Hän antoi itsensä uhriksi meidän puolestamme. Vapaaehtoisesti, todellisesti ja täydesti Hän kuoli meidän kuolemamme. Mutta yhtä vapaaehtoisesti ja kenenkään estämättä Hän myös nousi kuolleista uuteen, katoamattomaan elämään, eikä vain Jumalana, vaan myös ihmisenä, ruumiillisena ihmisenä.
Uudessa ihmisyydessään, jossa Hän yhä kantaa Häneen lyötyjä naulojen ja keihään jälkiä, Jeesus tuli jumalallisella voimallaan läpi käärinliinojen ja haudan kivisen seinän valoon ja vapauteen. Se meidän ihmisyytemme, joka Hänessä ilman syntiä, mutta meidän syntiemme sovitukseksi tapettiin ja haudattiin, on Hänessä noussut uudistettuna ja uudessa kirkkaudessa uuteen ja katoamattomaan elämään. Ja nyt enkeli osoittaa tietä Hänen luokseen, ei hautaan, vaan siihen uuteen olemiseen, jossa Jeesus nyt on ja johon Jumala meitäkin kutsuu synnille kuolleina ja Hänelle elävinä, vielä uskossa, mutta kerran näkemisessä.
7.
Eikä se ”uusi oleminen” ole taivaan korkeuksissa eikä sielumme syvyyksissä. Kummastakaan emme löydä ylösnoussutta Herraa. Sen sijaan enkeli antaa naisille kaksi ohjetta: ”Menkäät pian ja sanokaat hänen opetuslapsillensa, että hän nousi kuolleista. Ja katso, hän menee teidän edellänne Galileaan. Siellä teidän pitää hänen näkemän.”
Naiset lähtevät, kiiruusti ja yhtä aikaa peloissaan ja valtavan iloisina. (Niin käy, kun kohtaa Jumalan enkelin, joka julistaa Kristuksen ylösnousemusta. Ilo voittaa pelon.)
Mutta jotakin vielä suurempaa tapahtuu. Kuulemme siitä huomisen päivän evankeliumissa, mutta kerron jo nyt: matkalla toisten opetuslasten luo naiset kohtaavat itsensä ylösnousseen Herran. Enää ei vain enkeli kerro Jeesuksen ylösnousemuksesta. Nyt Hänen ystävänsä näkevät Hänet omin silmin. Näin P. Matteus kertoo tilanteesta:
Mutta heidän mennessänsä ilmoittamaan hänen opetuslapsillensa, katso, niin tuli Jesus heitä vastaan ja sanoi: „Terve teille!“ Niin he tulivat ja rupesivat hänen jalkoihinsa, ja kumartaen rukoilivat häntä. (Matt. 28:9)
Nyt Jeesuksen seuraajat eivät enää olleet pelkän kuulopuheen, eivät vain enkelin sanan varassa. Sitäkin he tottelivat, sillä se oli viesti Jumalalta. Sen tähden he lähtivät viemään sanaa ylösnousemuksesta muille opetuslapsille.
Mutta katso: tiellä Jeesus tulee heitä vastaan. Nyt he itse, omin silmin näkevät Herran. He kuulevat omin korvin Hänen itsensä puhuvan heille, ja Hänen jaloissaan he näkevät vielä tuoreet naulanjäljet koskettaessaan niitä omilla käsillään.
8.
Jeesus on noussut kuolleista. Hän on totisesti noussut kuolleista. Ei vain enkeli kertonut, ettei Jeesus enää ollut haudassaan. Hänet myös nähtiin ruumiillisesti ylösnousseena heti pääsiäisaamuna ja monta kertaa senkin jälkeen niin, ettei mitään epäilystä jäänyt siitä, mitä oli tapahtunut.
Näitä kertomuksia tulemme kuulemaan nyt alkavana pääsiäisaikana. Itse yllätyin, kuinka vaikuttamimmaksi minulle lopulta muodostui se, joka on niistä ehkä arkisin ja vailla minkäänlaista dramatiikkaa. Tarkoitan P. Paavalin kertomusta 1. Korinttolaiskirjeessä:
Mutta minä teen teille tiettäväksi, rakkaat veljet, sen evankeliumin, jonka minä teille ilmoitin, jonka te myös saaneet olette, jossa te myös seisotte, jonka kautta te myös autuaaksi tulette, jos te sen pidätte, minkä minä teille olen ilmoittanut, ellette hukkaan ole uskoneet. Sillä minä olen sen ensin teille antanut, jonka minä myös saanut olen: että Kristus on kuollut meidän synteimme tähden, Raamattuin jälkeen, ja että hän oli haudattu ja nousi ylös kolmantena päivänä Raamattuin jälkeen, ja että hän nähtiin Kephaalta ja sitte kahdeltatoistakymmeneltä.S enjälkeen hän nähtiin usiammalta kuin viideltäsadalta veljeltä yhdellä haavalla, joista monta vielä elävät, mutta muutamat ovat nukkuneet. Sitälähin nähtiin hän Jakobilta ja sen jälkeen kaikilta apostoleilta.Vaan kaikkein viimein on hän myös minulta nähty, niinkuin keskensyntyneeltä. (1 Kor. 15:1-8)
9.
Viimeiseksi P. Paavali mainitsee itsensä. Paavali ei tuntenut Jeesusta ennen Hänen ristiinnaulitsemistaan. Ei hän kuulunut niidenkään joukkoon, joihin hän vetoaa. Paavali kohtasi ylösnousseen Herran vasta Hänen taivaaseen astumisensa jälkeen.
Sen sijaan monet niistä, jotka olivat alusta asti vaeltaneet Jeesuksen kanssa tai liittyneet myöhemmin Vapahtajan seuraajien joukkoon Hänen maanpäällisen vaelluksen aikana, olivat nähneet ennen Helatorstaita Hänet ruumiillisesti ylönousseena. He olivat kuulleet Jeesuksen puhuvan, he olivat ehkä jutelleet ja jopa syöneet Hänen kanssaan. Ja heistä suurin osa oli vielä silloin elossa, kun Paavali kirjoitti kirjeensä.
Eikä Paavali näe millään tavalla tarpeelliseksi hehkutella ihmeellä, joka tapahtui, tai etsiä sille todisteita sieltä tai täältä. Hän puhuu Jeesuksen ylösnousemuksesta uskovien parissa yleisesti tunnettuna tosiasiana. Sen voisi helposti tarkistaa kysymällä niiltä, jotka olivat nähneet Hänet ylösnousseena ihmisenä ja Jumalana. Niin kirjeet kuin ihmisetkin kulkivat myös siihen aikaan.
10.
Tälle eittämättömälle tosiasialle perustuu sekin, että me olemme tänään kirkossa. Mikään muu kuin Jeesuksen todellinen ylösnousemus ei selitä sitä, että pienestä, pelokkaasta maan hiljaisten joukosta tulee lyhyessä ajassa ja vainoista välittämättä ensin koko Rooman valtakuntaan ja sitten kaikkeen maailmaan levittäytyvä Kristuksen Kirkko. Mikään muu ei selitä sitä, että se on yhä elinvoimainen, että vieläkin on niitä, jotka asettavat myös henkensä alttiiksi Kristuksen tähden. Mikään muu ei selitä sitä kuin Kristuksen ylösnousemus, joka on totta.
Me tosin emme kuule suurta uutista enää suoraan silminnäkijätodistajilta emmekä voi enää tarkistaa sitä heiltä. Heidän todistuksensa on silti yhä elävä ja väkevä. Se löytyy Raamatun sanasta. Ja Raamatun todistusta aina uudet sukupolvet kertovat edelleen, aina yhtä vakuuttuneina siitä, että se on tosi.
Sillä Hän, joka ruumiillisesti kuolleista noustuaan lopulta astui taivaan kirkkauteen ja jätti tämän aistimaailman taakseen, ei silti jättänyt Kirkkoaan eikä meitä. Hän ilmestyy yhä meille, eikä nytkään unelmina eikä aatteina, vaan elävänä, ylösnousseena ihmisenä ja Jumalana. Sen tähden meilläkin on vieläkin keskellämme todistajia, jotka voivat sanoa:
„Olen kohdannut ylösnousseen Herran, Hänet, joka ilmestyi naisille haudalla ja sitten niin monille muille. Olen kohdannut Hänet Hänen sanassaan ja sakramenteissaan ja uskossa läsnäolevana maailman Vapahtajana ja oman elämäni Herrana. Eikä mikään muu ole niin varmaa kuin se.“ Amen.