Mistä kristinuskossa on kysymys ?
Sanotaan, että pääsiäinen on vuoden tärkein kristillinen juhla. Tänään, pääsiäispäivänä Lohikosken kirkossa on siis aihetta selvittää, mistä kristinuskossa oikein on kysymys.
Ensimmäisille Jeesuksen ylösnousemuksen todistajille tapaus oli hämmentävä. He lähtivät haudalta ”yhtaikaa peloissaan ja riemuissaan”. Tuumitaan tätä kokemusta. Usko on yhtä aikaa jotain keskenään päinvastaista, ristiriitaista – pelottavaa ja riemullista. Tänä pääsiäispäivänä on syytä kysyä, olemmeko hukanneet sekä pelon että riemun.
Kauhistuttava usko
Uskon perinteessä pelkoa on kuvailtu latinan sanalla ”tremendum”. Tremendum tarkoittaa sellaista, mikä on vapisuttava, kauhistuttava, luotaan työntävä. Sillä tarkoitetaan, että uskossamme on jotain peräti ihmiselämän juuriin menevää ja järkyttävää.
Nykyaikaa ajatellen se on siis jotain toisenlaista kuin sinne tänne sinkoilevat mielipiteet mitä erilaisimmista asioista. Usko on jotain muuta kuin nokkelia ja notkeita mielipiteitä. Pohjimmaltaan usko koskettaa ihmisen koko olemassaoloa ja on niin kamalaa, että sitä voi jopa sanoa luotaantyöntäväksi. Usko järisyttää olemassaolon perusteita. Usko on kuin pieni ihminen pimeässä metsässä, yksin, tähtitaivaan alla.
Kauhun ja pelon luovat mieleemme nyt maailman uutiset. Se vapisuttava, kauhistuttava ja luotaantyöntävä pelko, josta usko puhuu, on kuitenkin vielä enemmän olemassaoloa ravistelevaa. Se on vielä suurempi vavistus kuin maailman uutiset. Jeesuksen hautaa vartioineet sotilaat kohtasivat jotain, jolle heillä, sotimaan tottuneilla ei ollut selitystä. Herran enkeli oli hohtava kuin salama. Vartijat kaatuivat maahan kuin kuolleet. He olivat kohdanneet tremendumin, vapisuttavan, kauhistuttavan ja luotaantyöntävän.
Ensimmäiset Jeesuksen todistajat olivat peloissaan ja riemuissaan. Peloissaan oloon liittyi yhtä aikaa riemu.
Lumoava usko
Riemu. Ylösnousemuksen sanoma, uskomme ydin ja lähtökohta on Jeesuksen ylösnousemuksen ensimmäisten todistajien mukaan fascinosum. Fascinosum tarkoittaa sellaista mikä on lumoava, kiehtova, salaperäisesti luokseen vetävä. Voisimme ehkä puhua haltioitumisesta. Tämä sinänsä jo sisältää ongelman: puhua haltioitumisesta on ihan eri asia kuin haltioitua, lumoutua, tulla luokseen vedetyksi.
Nykyaikana koemme tätä aihepiiriä viihteen kautta. Kaiken pitäisi olla mukavaa ja vaivatonta. Jopa veroilmoituksen tekoa mainostetaan ”asiakkaille” iloisten nuorten ihmisten kuvilla, joissa he hymyillen täyttävät tulojensa ja verojensa tietoja. Taustalla soi epäilemättä jokin miellyttävä sävelmä. Kirkkomme taitaa olla mennyt tähän samaan lankaan. Nykyaikana kaiken pitäisi olla hauskaa.
Jos kaikki on hauskaa käy niin, ettei mikään ole enää lumoavaa, kiehtovaa eikä salaperäisesti luokseen vetävää. Hauskaksi sanotaan sitä, missä on ajallaan annetut aplodit.
Usko on jotain muuta kuin viihde tai aplodit. Meidän on hyvä luoda itsellemme ja mielellemme tilaa, jossa voimme viihteen sijaan haltioitua ja lumoutua.
Miten ja missä voimme vapista ja haltioitua?
Ehkäpä juuri täällä, Sulkavan Lohikosken kirkossa tätä ei tarvitsisi kysyä. Ajattelen niin, että tuo haltioitumisen tila on pimeässä, tähtitaivaan alla, yksin. On kuitenkin kysyttävä myös, mitä tämä ensimmäisten ylösnousemuksen todistajien kokemus voisi tarkoittaa nyt kirkossamme ja seurakunnassamme.
Ensimmäinen reaktio kysymykseen on, että pitää päästä eroon julkisuuden pikkuasioista. Pääsiäisaamu on se, josta kristinuskossa on kysymys. Pääsiäisaamu antaa mittakaavan. Jeesus voitti kuoleman. Millaisia kysymyksiä ovat sitten ne, joista nykyisin julkisuudessa väitellään? Eivät ne ole samaa kokoluokkaa. Kristitylle ihmiselle ja kristityn omalletunnolle tämä tarkoittaa rauhaa. Ei kaikesta tarvitse hötkyillä. Pääsiäisen sanomaa ei voida viedä meiltä pois!
Olen aina ajatellut, että järkevyys ja maltillisuus ovat hyväksi myös uskonasioissa. Tänä pääsiäisenä toivon, että järkevyys ja maltillisuus eivät tarkoittaisi pääasian unohtamisesta. Ylösnousemus uutinen vavahduttaa ja kiehtoo. Tätä uutista julistetaan ja sitä saamme juhlia – vilpittömyydessä ja totuudessa kuten apostoli Paavali opettaa. (1. Kor.5:8). Ja rohkeasti.
Muistoja Jumalasta
Vilpittömyydessä ja totuudessa tarkoittaa hiljentymistä oman elämänkaaren vaiheisiin. Niissä meille Jumala puhuu. Meidän elämämme käänteissä Kristus itse on läsnä. Hän on hyvä Herramme ja Vapahtajamme, anteeksiantajamme ja sovittajamme.