Raamattu on paikkapaikoin väkivaltainen kirja. Se tulee esille päivän evankeliumissa kahdessakin kohtaa. Jos tilannetta katsoo elokuvaohjaajan näkökulmasta, kohtauksissa näyttäisi olevan paljon jännittävää toimintaa ja stuntmanille vaarallisia tehtäviä: Veri vuotaa, miekat heiluvat, tornit kaatuvat ja laudankappaleita sinkoilee. Ja jos elokuva olisi amerikkalainen, tornin kaatumista seuraisi valtava räjähdys, koska sellainen on näyttävän näköistä (vaikka ruutia opittiin käyttämään euroopassa vasta keskiajalla)
Jeesukselle kerrottiin päivän polttavat uutiset. Pakanallinen Pilatus oli tehnyt uskonnollisen loukkauksen pyhiinvaeltajia kohtaan. Sotilaat olivat rynnäköineet temppelialueen sisälle luultavasti jonkin ilmiannon seurauksena ja tappaneet niille paikoilleen terrorismista epäiltyjä galilealaisia. Kertojan mukaan uhraajan ja uhrieläimen veri olivat sekoittuneet.
Ihmisten reaktioilla oli kaksi suuntaa. Joko paheksua pyhäinhäväistyksen tehnyttä hallitsijaa tai arvuutella surmattujen salaisia syntejä. Jälkimmäinen vaihtoehto oli monien huulilla sillä Jeesus puuttui puheeseen: ”luuletteko, että he olivat suurempia syntisiä kuin kaikki muut galilealaiset, koska saivat tuollaisen lopun.” Juuri sellainen ajatus kävi heidän mielessään sillä heidän kohtaamansa loppu sopisi synnintekijöille. Heidän kuolintapansa oli asiaa pohtineille ikään kuin todiste tai ainakin raskauttava asianhaara.
Elokuvissa ja tv-sarjoissa on tunnetusti sankareita ja konnia eli pahiksia. Niissä paha saa palkkansa. Pahikselle käy lopulta huonosti ja sankari taas koettelemusten jälkeen aina voittaa.
Tavallisesti pahiksen loppu toteutuu vielä tavalla, joka on juuri sille kyseiselle ilkimykselle erityisen sovelias. Paha saa rangaistuksen, jonka ansaitsee. Pintaliitäjän vene uppoaa, ahne tukehtuu ja kateellinen tulee sokeaksi ja yleensä jotakin pahempaa.
Tällaisen tulkintamallin mukaan uhrieläintensä ääreen teurastetut galilealaiset eivät ehkä olleetkaan viattomia, vaan heidän kuolemansa viittasi miesten syntisyyteen. He olivat synnissään kulkeneet niin eksyksiin ja harhaan, että heidän koko elämänsä oli sekaisin. Siksi kuulijoista tuntui oikealta, että heidän syntinen verensä sekoittuu uhrieläimen vereen. Koska sielun ajateltiin olevan veressä, kuvaus veren sekoittumisesta on äärimmäisen mieliä kuohuttava. Viattomalle ei kävisi pahimmassakaan olosuhteissa niin, päättely jatkuu.
Tornin kaatuminen soveltuu sellaisille, joiden syntikuorma on tullut niin raskaaksi, että mikään ei voi enää estää sitä sortumasta.
Kun nyt elokuvan pahiksen roolit on jaettu, on sankarien vuoro. Keitä he ovat kuulemassamme evankeliumissa? Yllättävää kyllä tarjolla on vain pahiksen rooleja.
Pilatus Rooman valtakoneiston edustaja on superpahis, mutta myös kertomusten uhreille osoitettiin pahiksen rooli. Sitä ei Jeesus tehnyt, mutta ihmisten mielikuvissa osat jaettiin edellä kuvatulla tavalla. Erikoista on se, että hyviksen tai sankarin rooleja ei ole jaossa ainakaan tässä kohtaa kertomusta.
Mutta ei niitä ole tarjolla oman elämän suuressakaan näytelmässä. Nimittäin Jeesuksen sanoja tulkitsemalla näyttää siltä, että myös meillä on pahiksen rooli. Jeesus sanoo: Te kaikki olette tuhon omia ellette käänny. Jeesus sanoo tämän kahteen kertaan, jotta asia ei jäisi epäselväksi. Olemme omassa elämässämme näytelmän konna, sen suurin roisto. Emme olekaan oman elämämme sankareita. Vain synnintekijän rooli on tarjolla.
Kun ajattelemme elämäämme (ja vähän rippileiriämmekin) tällä roistoteorialla on aika paljon selitysvoimaa. Tehtyämme jotakin typerää, huomaamme jälleen, että elämämme suurin roisto on ollut taas asialla. Osaa se roisto toki tehdä ihan hyvääkin. Se osaa elää ihan kunnolla, mutta silti pahis mikä pahis.
Pahiksen rooli on vaikea pala purtavaksi. Siihen on vaikea suostua. Se ei ole kunniakas rooli. Siitä seuraa häpeää. Tiedämme myös että pahiksella on pahiksen kohtalo. Näyttelisimme mieluummin jotakin muuta osaa.
Mutta jos emme suostu astumaan rehellisesti omaan rooliimme, vaan näyttelemme jotakuta muuta, emme koskaan pääse siitä pahiksen konnan roolista eroon. Elämän käsikirjoitukseen ei tule muutosta niin, että alkaa näyttelemään jonkun toisen roolia. On käännyttävä Suuren näytelmän ohjaajan puoleen. Sitten alkaa pahiksen rooliin tulla syvyyttä ja luonnetta, häivähdys sankaruutta.
Näiden elämän synkkien salaisuuksien ääreen teitä johdattelimme leirinkin aikana. Synkkää meillä ei leirillä tosin ollut. Meillä ei ollut leirin aikana ainoatakaan sateista päivää. Pelkkää lämpöä ja auringonpaistetta. Ilmat rippileirillä olivat leirihistoriani kaikkein parhaimmat.
Leirissä muutenkin koimme ainutlaatuisia hetkiä. Leirin alkaessa sanoin, että viikon aikana kaikki tunteet tulemme sen aikana kokemaan. Luulen, että tämä pitää paikkansa jokaisen kohdalla.
Iloa, surua, myötätuntoa, pelkoa, ärsyyntyneisyyttä, kiukkua, vihaa, toivoa, rakkautta, pettymystä, kiitollisuutta. Näin voi varmasti meidän leirillä sanoa myös käyneen.
Te olette oman elämänne näyttämöllä. Vaikka emme olekaan, kuten asian esitin oman elämämme sankareita vaan konnia, niin näytelmän päärooli on kuitenkin meillä. Kysymys on omasta elämästämme. Käsikirjoituksen muutos on mahdollinen. Meidän elämässämme ei tarvitse toteutua se, mikä roolin alkuehdoissa näyttää olevan lujassa.
Elokuvassakin konna voi liittyä sankarin puolelle. Sillä ei ole merkitystä, kuinka suuri konna olemme olleet. Vaan sillä, alammeko etsiä pelastusta. Silloin tarinalla on onnellinen loppu – päättyi meidän elämämme sitten millä tavalla tahansa.
Olen puhunut paljon synnistä. Olisin halunnut puhua teille kauniimmin sanoin ja iloisempia asioita, mutta evankeliumi itse tarjoaa tänään vakavan aiheen, jota on turha kiertää. Kun lisäksi kysymys on elämän tärkeimmästä asiasta, miksi siis vaieta.
Edellä sanottu ei kumoa sitä, etteikö tänään ole aihetta iloon.
Vaikka tunnustamme itsemme syntisiksi Jumalan edessä. Se ei tarkoita, että meidän olisi oltava naama nurinpäin koko elämämme.
Jumala kutsuu meidät suureen iloon. Iloon on kaksikin aihetta. Ensimmäinen on se, mitä te olette odottaneet – tänään on oma juhlapäivänne. Puolen vuoden mittainen rippikoulu päättyy konfirmaatioon ja ehtoolliseen. Toinen ilonaihe liittyy itse asiaan.
Meidän elämämme sankari Jeesus Kristus on vapahtaja. Hän on korvannut kaiken sen, mitä meidän elämämme konna on saanut aikaan. Ja hän antaa meille synnit anteeksi.