13. sunnuntai helluntaista, Joh. 9: 1-7, 39-41, Martti Vaahtoranta

1.
Päivän evankeliumi koostuu kahdesta katkelmasta. Ensimmäinen niistä kertoo Jeesuksen ihmeteosta, jonka Hän teki Jerusalemissa parantaen syntymästään saakka sokean miehen. Toisessa katkelmassa Jeesus puhuu synnistä ja hengellisestä sokeudesta.
Näiden Johanneksen evankeliumin 9. luvun kahden katkelman välissä on pitkä jakso, joka on jätetty päivän evankeliumista pois. Se kertoo värikkäällä tavalla, mitä tapahtui, ennen kuin Jeesus sai aiheen sanoa sen lopussa olevat kovat sanat fariseuksille. Se kertoo parannetusta miehestä, jonka saamasta silmien valosta ei niinkään iloittu kuin oltiin huolissaan siitä, kuka teki sokeasta näkevän ja kuinka se tapahtui.
Katkelmien väliin sijoittuva jakso kertoo fariseusten paheksunnasta, kun Jeesus heidän tulkintansa mukaan rikkoo sapattia sekoittaessaan syljestä ja tomusta tahnan, jonka Hän sivelee sokean miehen silmille. Se kertoo parannetun miehen vanhemmista, jotka ovat yhtäkkiä kummallisen ”tietämättömiä” siitä, miksi heidän sokeana syntynyt poikansa nyt näki.
Poika puolestaan tuntuu olevan hämillään siitä, mitä on tapahtunut, mutta myös harmistunut, kun häneltä aina vain tivataan samoja asioita. Ensin mies vastaa asiallisesti kysymykseen, joka hänelle esitetään:
Niin he sanoivat hänelle: ”Kuinka sinun silmäs aukenivat?” Vastasi hän ja sanoi: ”Se ihminen, joka Jesukseksi kutsutaan, teki loan, ja voiteli minun silmäni, ja sanoi minulle ’mene ja pese Siloamin lammikossa’. Ja kuin minä menin ja pesin, niin minä sanin näköni.” (Joh. 9:10-11)
Kun mieheltä edelleen kysytään, missä tämä Jeesus nyt oli, hän vastaa asiallisesti ja totuudenmukaisesti, ettei tiedä sitä. Jeesus oli hyvän teon tehtyään hävinnyt väkijoukkoon ja jättänyt miehen ihmettelemään maailmaa, jonka hän nyt ensimmäistä kertaa elämässään näki omin silmin.
2.
Kierros kuitenkin jatkuu. Ensin fariseukset syyttävät Jeesusta sapatin rikkomisesta. Sitten esitetään yleinen epäily koko ihmettä koskien. Mietitään, ”mahtoiko siinä lopulta edes tapahtua yhtään mitään”. Oliko mies edes ollut sokea?
Sen tähden paikalle kutsutaan aikuisen pojan vanhemmat. Eivätkä he tohdi valehdella. He vahvistavat, että poika oli heidän ja että hän oli ollut syntymästään asti sokea. Sitäkään he eivät uskalla kieltää, että hän nyt näkee. Mutta siihen he eivät uskalla ottaa kantaa, kuinka hänestä oli tullut näkevä. Sen sanominen voisi pahimmillaan johtaa synagoogasta erottamiseen. Ja niin pojalta itseltään jälleen kysytään, kuinka kaikki oikein tapahtui.
Häntä vaaditaan ”antamaan kunnia Jumalalle” sanomalla, että hänet parantanut mies, tämä ”sapatinrikkoja”, oli ”syntinen”. Nuoren miehen kärsivällisyys alkaa loppua. Hän vastaa:
”Jos hän on syntinen, sitä en minä tiedä. Vaan sen minä ainoasti tiedän, että minä, joka sokia olin, nyt näen.” (Joh. 9:25)
3.
Se oli tosiasia. Se oli ainoa asia, jolla parannetun miehen mielestä oli merkitystä. Se kuitenkin vaikutti myös siihen, mitä hän ajatteli parantajastaan. Hänen järkeensä ei mahdu, että syntinen mies tekisi jotakin niin hyvää, kuin Jeesus oli hänelle juuri tehnyt.
”Ei ole maailman alusta kuultu, että joku on sen silmät avannut, joka sokiana syntynyt on. Ellei hän olisi Jumalasta, niin ei hän taitaisi mitään tehdä.” (Joh. 9:32-33)
Se on näkönsä saaneen nuoren miehen vastaus hänen kuulustelijoilleen, jotka eivät enää jatka keskustelua, vaan parempaan pystymättä lopettavat sen avoimeen solvaukseen: ”Sinä olet päänänsä synnissä syntynyt, ja sinä opetat meitä!“ (Joh. 9:34) Sitten he ajavat miehen ulos.
4.
Tässä tilanteessa mies kohtaa uudelleen Jeesuksen. Nyt myös Jeesus liittyy kysyjien joukkoon. Hän ei kuitenkaan tivaa asiaa, jonka heistä kumpikin tietää ja tuntee, vaan kysyy mieheltä jotakin muuta:
„Uskotkos sinä Jumalan Pojan päälle?“ (Joh. 9:35)
Tähän kysymykseen mies ei osaa suoraan vastata. Nyt ei puhuta sellaisesta, minkä hän oli itse ensin kuullut ja tuntenut ja sitten omin silmin nähnyt. Nyt puhutaan jostakin muusta. Näin P. Johannes jatkaa evankeliuminsa kertomusta:
Hän vastasi ja sanoi: „Herra, kuka se on, että minä hänen päällensä uskoisin?“ Niin Jesus sanoi hänelle: „Sinä olet hänen nähnyt, ja hän on se, joka puhuu sinun kanssas.“ Niin hän sanoi: „Herra, minä uskon.“ Ja hän kumarsi ja rukoili häntä. (Joh. 9:36-38)
Jeesus oli parantanut sokean miehen ruumiilliset silmät, mutta hänen hengelliset silmänsä olivat vielä kaihin peitossa. Jeesuksen piti avata myös ne. Jeesuksen piti itse ilmoittaa itsensä miehelle. Mutta sitten mies myös uskoi ja kumartaen rukoili Jumalan Poikaa.
5.
Tästä alkaa päivän evankeliumin toinen katkelma. Luen sen uudelleen:
Ja Jesus sanoi: ”Minä tulin tuomiolle tähän maailmaan, että ne, jotka ei näe, pitää näkemän, ja ne, jotka näkevät, pitää sokiaksi tuleman.” Ja muutamat Pharisealaisista, jotka hänen tykönänsä olivat, kuulivat nämät ja sanoivat hänelle: ”Olemmeko mekin sokiat?” Jesus sanoi heille: ”Jos te sokiat olisitte, niin ei olisi teillä syntiä. Mutta että te sanotte, ’me näemme’, sentähden teidän syntinne pysyy.”
6.
Nyt meillä on kokonaiskuva tapahtumista. Se auttaa meitä ymmärtämään, mitä Pyhä Henki tahtoo tänään tällä kertomuksella meille opettaa. Se auttaa meitä tuntemaan Jumalan Poikaa, meidän Herraamme ja Vapahtajaamme, kumartamaan ja rukoilemaan Häntä.
Evankeliumin opetuksessa on kaksi tasoa. Ensimmäinen on se, jolla Jeesus kohauttaa käytöksellään ja opettaa sen myötä oikeaa sapatinviettoa. Hän ei kumoa kolmatta käskyä eikä sitä ihanaa etuoikeutta, joka meillä kristityillä on, kun meidän ei ole pakko koneen tavoin tauotta raataa eikä kulkea arjen taakka harteillamme harmaasta päivästä toiseen harmaaseen päivään ilman mahdollisuutta iloon ja juhlaan siinä välissä.
Jeesus ei halua ottaa meiltä pois pyhäpäivän suurta lahjaa. Sen sijaan Hän selittää esimerkillään oikein sitä käskyä, jonka Hän itse Jumalana on meille antanut: että rakkauden teot ovat myös sapattina sallittuja, ettei hätä lue lakia, ettei tarvita loputonta sääntöjen viidakkoa määrittelemään, mikä on ”sallittu rakkauden teko”, ja ennen kaikkea, että Hän on lain laatijana myös sen ylin tulkitsija ja täyttäjä ja sellaisena ”sapatin Herra”. Jeesus julistaa teollaan omaa jumalallista valtaansa ja sitä, mitä se tarkoittaa – että kaikkivaltias ja pyhä Jumala on Rakkaus.
7.
Toiseksi Jeesus haluaa opettaa jotakin aiheesta, johon Hänen opetuslapsillaan näytti olevan valmis, mutta väärä vastaus. Kyse oli syyn ja seurauksen laista. Opetuslapset näkivät tienposkessa kerjäävän miehen. Jostakin he tiesivät, että hän oli ollut syntymästään asti sokea. Ja nyt he kysyivät Jeesukselta:
”Mestari, kuka syntiä teki, tämäkö eli hänen vanhempansa, että hänen piti sokiana syntymän?” (Joh. 9:2)
Ajatus oli kääntöpuoli sille luonnollisen ihmisen ajatukselle, että terveys ja menestys ovat jollakin tavalla ihmisen omaa ansiota, että Jumala palkitsee hyvän ja hurskaan vaelluksen maallisella siunauksella. Niin myös onnettomuuksien, sairauden ja kärsimyksen ajatellaan olevan Jumalan rangaistus huonosta elämästä tai ehkä salatuista synneistä. Ja kun nyt oli kyse sokeana syntyneestä miehestä, opetuslapset ajattelivat, että tämä joutui sillä tavoin maksamaan vanhempiensa pahoista teoista, hän itse kun ei ennen syntymäänsä ollut vielä ehtinyt syntiä tekemään.
8.
Tämän ajatuksen Jeesus ampuu lennosta alas. Kyllä Jeesuskin tietää meidän ja vanhempiemme valintojen vaikuttavan elämämme onnistumiseen ja jopa ruumiimme terveyteen. Varmasti Jeesus hyväksyy senkin ajatuksen, että Jumala saattaa rangaista meitä synneistämme tai palkita hyvän elämämme jo täällä ajassa eikä vasta iankaikkisuudessa. Mutta että Jumala aina tai edes yleensä tekisi niin ja että voisimme lähimmäisemme menestyksestä ja onnistumisesta päätellä, onko Hän Jumalalle rakas vai ei – sen Jeesus vastauksellaan kieltää.
Paremminkin päinvastaiselta näyttää tilanne, kun Jeesus sanoo:
”Ei tämä syntiä tehnyt eikä hänen vanhempansa, mutta että Jumalan työt hänessä ilmoitettaisiin.”
Sokeana syntyneen miehen kärsimys näyttää vaihtuvan kirouksesta siunaukseksi, kun Jeesus eli Jumala itse puuttuu tilanteeseen ja parantaa hänet. Ja vieläkin suuremman siunauksen mies saa osakseen, kuten edellä kuulimme, kun hän saa lahjaksi uskon Jeesukseen. Sen rinnalla silmien valo on kuin kuun varjo verrattuna auringon kirkkauteen.
9.
Jos sokeana syntynyt olisi ollut tavallinen, terve ja reipas nuorimies, hän ei olisi ehkä koskaan kohdannut Jeesusta eikä saanut sitä uskon lahjaa, joka hänelle nyt annettiin. Synnynnäinen sokeus, onnettomuus ja kirous, vaihtui siunaukseksi, kun armon Auringon valo läpäisi sen parantaen myös sokeat sielun silmät.
Tämä todella suuri ihme johdattaa meidät päivän evankeliumin syvemmän tason opetukseen. Se auttaa meitä myös ymmärtämään, mitä Jeesus sanoo aivan sen lopussa fariseuksille. Luemme sen vielä kerran:
”Minä tulin tuomiolle tähän maailmaan, että ne, jotka ei näe, pitää näkemän, ja ne, jotka näkevät, pitää sokiaksi tuleman.” Ja muutamat Pharisealaisista, jotka hänen tykönänsä olivat, kuulivat nämät ja sanoivat hänelle: ”Olemmeko mekin sokiat?” Jesus sanoi heille: ”Jos te sokiat olisitte, niin ei olisi teillä syntiä. Mutta että te sanotte, ’me näemme’, sentähden teidän syntinne pysyy.”
10.
Niin; sokeana syntynyt mies ei ollut millään erityisellä tavalla syypää sairauteensa, eivät myöskään hänen vanhempansa. Mutta ei hänkään silti ollut syytön. Hänkin oli syntinen. Hänkin kantoi itsessään kirousta, jonka hän oli perinyt syntisiltä vanhemmiltaan.
Yhdelläkään ulkopuolisella ei ollut mitään perustetta syyttää sokeana syntynyttä miestä tai hänen vanhempiaan onnettomuudesta, joka oli häntä kohdannut. Silti sen uhrin oli tunnustettava avuttomuutensa oman tilanteensa edessä, niin, tultava omissa silmissään syntiseksi. Hänen oli nähtävä oma sairautensa, ennen kuin hän saattoi parantua.
Se myös tapahtui hänelle. Se tapahtui ensin kuvaannollisessa mielessä, kun Jeesus paransi hänet hänen ruumiillisesta sairaudestaan, mutta sitten myös hengellisesti.
Miehen surkea tilanne oli hänelle ja kaikille muillekin vastaansanomaton ja ilmeinen. Sitä ei kaunisteltu millään suloisella puheella ”vammaisuuden siunauksesta” tai ”sokeuden normaaliudesta”. Sokeus oli miehelle karua todellisuutta, joka pakotti hänet kerjäämään leipänsä kadulla. Se myös sulki hänet ulkopuolelle sen joukon, josta olisi voitu valita uhripapit Herran temppeliin. Sokeasta miehestä ei siihen virkaan ollut. Sokea ja rampa eivät saaneet lähestyä Herran alttaria.
Sen sijaan Herra lähestyi häntä. Kun sokeasta miehestä ei ollut auttamaan itseään eikä lähestymään Jumala, Jumala lähestyi ja auttoi häntä.
Jeesus yksin teki ja toimi tilanteessa, joka evankeliumissa kuvataan. Sokea mies vain antoi kaiken tapahtua. Hän ei juossut pakoon, ei lyönyt nyrkillä eikä edes kironnut, kun Jeesus sekoitti syljestä ja tomusta tahnan, siveli sen miehen silmille ja käski hänen peseytyä Siiloan lammikossa. Mutta heti niin tehtyään mies näki.
11.
Sitten sama tapahtui miehelle syvemmässä mielessä. Se, mitä ruumiillisesti sokean parantaminen kuvasi, tapahtui nyt hengellisesti hänelle, kun Jeesus kohtasi hänet toisen kerran ja ilmoitti hänelle itsensä. „Uskotkos sinä Jumalan Pojan päälle?“ Jeesus kysyi. Ja mies vastasi: „Herra, kuka se on, että minä hänen päällensä uskoisin?“ Niin Jesus sanoi hänelle: „Sinä olet hänen nähnyt, ja hän on se, joka puhuu sinun kanssas.“ Niin hän sanoi: „Herra, minä uskon.“ Ja hän kumarsi ja rukoili häntä.
Tässä saamme todistaa syntisairauden paranemista ja hengellisten silmien avautumista. Jeesus ilmoittaa itsensä Sanassaan, ja mies uskoo ja kumartaen rukoilee Herraansa ja Jumalaansa. Se tapahtuu syntymästään saakka sokealle, joka ei itse voi auttaa itseään. Mutta autettavaksi hän suostuu.
12.
Eikä hän ollut vain ruumiillisesti sairas. Hän oli myös syntinen ja syyllinen. Ei hän tosin olllut sen suurempi syntinen eikä sen enempää syyllinen kuin ne, jotka kävivät hänen ja Jeesuksen kimppuun. Mutta silti myös hän oli syntinen.
”Sinä olet päänänsä synnissä syntynyt”, sanovat Jeesuksen vastustajat miehelle. Ja lopulta he ovat kuin ovatkin oikeassa. Päivän evankeliumin syvemmällä tasolla Jeesuksen vastustajat opettavat tietämättään oikein. Jumala saa pahankin palvelemaan omia tarkoitusperiään. Sillä myös sokeudestaan parannettu mies oli ”kokonaan synneissä syntynyt”, kuten sama kohta käännetään vuoden 1938 Raamatussa. Sen tähden hänestä ei ollut auttamaan itseään.
Jumala kuitenkin auttoi häntä Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa. Sokeana miehellä ei ollut lupa lähestyä Herran uhrialttaria, mutta Herra, joka antoi itsensä uhriksi hänenkin puolestaan, tuli täydellisenä ja ikuisesti riittävänä Uhrina hänen luokseen ja paransi hänet. Se, mikä oli ihmiselle mahdotonta, se oli ja se on yhä Jumalalle mahdollista. Jumala itse teki syntymästään saakka sokeasta ja syntisairaasta uskon kautta täysiarvoisen kansansa jäsenen ennakoiden parantavalla teollaan myös hänen kastettaan Kolmiyhteisen Jumalan nimeen.
13.
”Autuaat te vaivaiset, sillä teidän on Jumalan valtakunta” (Luuk. 6:20), sanoo Jeesus. Sokea mies oli vaivainen. Vain vaivaisia Jeesus voi auttaa. Vain köyhät Hän voi tehdä rikkaiksi. Vai sairaat Hän voi parantaa. Vain syntiset Hän voi pelastaa.
Sokeaa miestä ei hänen syntinsä kadottanut, vaikka se oli kadottavaa syntiä, koska hän tiesi tarvitsevansa hätäänsä apua ja otti myös sen vastaan. Fariseukset sen sijaan luulivat näkevänsä. He luulivat olevansa terveitä. He eivät nähneet sokeuttaan. He eivät tunnustaneet syntiään. Sen tähden Jeesus ei voinut parantaa heitä.
”Jos te sokiat olisitte, niin ei olisi teillä syntiä. Mutta että te sanotte, ’me näemme’, sentähden teidän syntinne pysyy.”
14.
Entä sinä? Entä minä? Näemmekö me oman sokeutemme? Näemmekö syntisairautemme, jolle emme itse voi mitään?
Jos näemme, olemme onniteltavia, olemme onnellisista onnellisimpia ihmisiä. Sillä silloin voimme ottaa vastaan Jumalan Pojan, joka on tullut syntisiä pelastamaan ja sairaita parantamaan. Silloin voimme saada syntimme anteeksi ja elämän ja autuuden jo nyt ja sitten kerran perillä.
Niin kuin Jeesus paransi syntymästään asti sokean itse valitsemallaan tavalla ja sitoen pelastavan tahtonsa maan tomuun, omaan ruumiiseensa ja Siiloan lammikon veteen, samoin Hän on Kasteen vedellä ja Pyhässä Hengessä pessyt meidät, ei vain silmiämme, vaan meidät kokonaan, silloin, kun meistä ei vielä ollut edes sanomaan Hänelle”kyllä”. Sanassaan Hän ilmoittaa meille itsensä Jumalan Poikana, joka pois ottaa maailman synnin. Hän näyttää kätensä ja kylkensä ja sanoo ”minä se olen”. Hän antaa meille pyhän uhriruumiinsa ja -verensä siunatun leivän ja viinin muodossa.
Sillä Hän se on, Hän, joka puhuu kanssamme, jotta me uskoisimme Häneen. Ja me kumartaen rukoilemme Häntä. Amen.