”Minulle ei koskaan ole tapahtunut mitään hengellisesti merkittävää. En ole saanut selviä ilmestyksiä, en kuullut korvillani Jumalan ääntä, en puhunut kielillä, en ole kokenut vahvoja jumalallisia tuntemuksia. En tiedä olenko edes erityisen uskonnollinen.”
Luulen, että moni suomalainen voisi kuvailla omaa hengellisyyttään tällaisilla ajatuksilla. Hengellisesti merkittävän tapahtuman odotetaan olevan jotakin poikkeuksellista, mullistavaa ja ihmeellistä. Sen pitäisi ylittää kaikki tavanomaisuudet ja tuoda mukanaan sellaisen vakuuttuneisuuden, että koskaan ei enää tarvitsisi epäillä Jumalan olemassaoloa tai hänen rakkauttaan. Arkisen elämän odotetaan soljuvan taivaallisissa tunnelmissa ja oman uskon tunnustamisen pitäisi olla varmaa ja horjumatonta.
Jos uskonnollinen ihminen määritellään tuolla tavalla, uskonnoton ihminen on vastaavasti sellainen, jolta tuollaiset hengelliset kokemukset ja tapahtumat puuttuvat. Viime vuosina yleistynyt käsite ”uskonnoton” tuntuu rakentuvan juuri tälle logiikalle: jos en ole kokenut mitään uskonnollisesti merkittävää, olen siis uskonnoton. Minulla ei ole uskontoa, koska minulla ei ole uskonnollisia tunteita eikä minulle ole tapahtunut mitään uskonnollisesti merkittävää.
Aikaisemmin puhuttiin ateismista, siitä uskosta, että Jumalaa ei ole. Puhuttiin agnostisismista, siitä, että en voi varmuudella tietää, onko Jumalaa vai ei. Ja tietysti puhuttiin teismistä, siitä uskosta, että Jumala on. Huomio oli silloin kiinnittynyt Jumalaan, mutta nyt kun puhutaan uskonnottomuudesta tai uskonnollisuudesta, keskitytäänkin yksinomaan ihmisen omiin kokemuksiin ja sisäisiin tunteisiin. Ihmisen omia kokemuksia ja tuntemuksia ei pidä ollenkaan väheksyä, mutta jos puhutaan hengellisyydestä, uskonnosta ja uskonnollisuudesta, on keskusteltava myös Jumalasta. Ja juuri hänestä uskonnottomuus ei tunnu haluavan keskustella.
Tämän päivän evankeliumi avaa vahvan näkökulman siihen, millainen tapahtuma on hengellinen. Johannes Kastaja oli jo jonkin aikaa julistanut lähestyvää Jumalan valtakuntaa ja kehottanut ihmisiä parannukseen ja ottamaan kasteen. Jeesus saapui hänen luokseen kastettavaksi.
Kasteesta ja sen merkityksestä on kristikunnassa keskusteltu paljon, ja edelleen se on yksi kiperimpiä erimielisyyden aiheita kirkkokuntien kesken. Jeesuksen ja Johanneksen kohtaamisessa käytiin kenties ensimmäinen kasteteologinen keskustelu. Se ei meitä syvällisyydellään tai vaikeaselkoisuudellaan juuri häiritse, niin yksinkertaisesta asiasta oli kysymys. Pääasia tuossa keskustelussa tuntuu olleen, kumpi oli soveliaampaa, sekö, että Johannes kastaa Jeesuksen vai Jeesus Johanneksen. On huomattava, että kasteen tarpeellisuudesta ja sen oikeasta toteutustavasta ei keskusteltu ollenkaan.
Tuosta lyhyestä keskustelusta ennen Jeesuksen kastehetkeä kuitenkin paljastuu kuitenkin toinen, tärkeämpi asia. Se tulee ilmi Jeesuksen sanoissa: ”Näin meidän on tehtävä, jotta täyttäisimme Jumalan vanhurskaan tahdon.” Se, että ihminen kastetaan, on Jumalan tahto. Voiko olla enää yksinkertaisempaa kasteteologiaa? Voiko enää vakuuttavammin perustella, miksi kirkossa kastetaan? Kyse on Jumalan tahdon täyttämisestä. Kasteen rikkaisiin aarteisiin ja syvällisiin, lohdullisiin näkökulmiin ei ole valitettavasti yhdessä saarnassa mahdollisuutta tarkasti pureutua. Siksi riittäköön tärkeimpänä tämä Jeesuksen oma perustelu: ”Näin meidän on tehtävä, jotta täyttäisimme Jumalan vanhurskaan tahdon.”
Jeesuksem julkinen toiminta alkoi kasteesta. Se oli kuin alkulaukaus, joka lähetti hänet matkaan ihmisten pariin. Kun kirkko kastaa ihmisen, hän tulee Jeesuksen seuraajaksi ja häneen turvautuvien yhteisön, seurakunnan jäseneksi. Kaste lähettää hänetkin matkalle, kristityn taipaleelle ja kaikkiin sen erilaisiin vaiheisiin.
Kaste on kuitenkin enemmän kuin vain alkukohta. Se seuraa kristityn mukana kaikkialle. Se on pohjana erilaisille hengellisille kokemuksille ja se seuraa Jumalan lasta myös silloin, kun mitään erityisiä kokemuksia ei ole. Suurimpien epäilysten hetkinä sekä hengellisen kylmyyden ja välinpitämättömyyden aikoinakin kaste pysyy muistutuksena siitä, mitä Jumala kastehetkellä sanoi niin Jeesukselle kuin jokaiselle kastetulle: ”Sinä olet minun rakas tyttäreni, sinä olet minun rakas poikani, johon olen mieltynyt.”
Kaiken tämän jälkeen on tarpeen palata alussa luonnehtimaani pohdintaan, jossa niin helposti tulemme arvioineeksi oma hengellisyyttämme. ”Minulla ei ole ollut sanottavia hengellisiä kokemuksia. Minulle ei ole koskaan tapahtunut mitään uskonnollisesti merkittävää.” Näihin arviointeihin antaa selvän vastauksen tämän päivän evankeliumi. Joka on kastettu, on saanut tärkeimmän mahdollisen hengellisen kokemuksen. Hänelle on tapahtunut hengellisesti suurin mahdollinen asia, kun itse kaikkivaltias Jumala on ottanut hänet omaksi lapsekseen ja Jeesuksen seuraajaksi. Yhdenkään kastetun ei näin ollen tarvitse ajatella – suorastaan: ei pidä ajatella – että hänelle ei ole ikinä tapahtunut mitään uskonnollisesti merkittävää.
Kaste ei siis saa merkitystään meidän omista hengellisistä kokemuksistamme. Niin usein me määrittelemme hengellisen elämän asioita sen mukaan, mitä me ajattelemme, mitä me tunnemme, kuinka vahvasti me uskomme, mitä me pidämme totena ja tärkeänä. On mitä tarpeellisinta muistaa, että elämämme kristittyinä ja suhteemme Jumalaan eivät perustu meidän ajatuksiimme, tunteisiimme tai arvostuksiimme. Perustana on sen sijaan se, mitä Jumala sanoo, mitä hän tekee ja miten hän asioita johtaa. Me voimme päästä lähelle Jumalaa, koska hän on tullut Jeesuksessa lähelle meitä. Me voimme rakastaa, koska hän on rakastanut ensin meitä. Me voimme elää kristittyinä, koska Herramme Jeesus on itse kulkenut tämän tien ennen meitä. Meidän kasteemme sisältö on Jeesus Kristus. Meidän elämämme sisältö kristittyinä on Jeesus Kristus, Jumala, joka ensimmäisenä jouluna syntyi ihmiseksi.
Hyvät sisaret ja veljet. Kaste on lahja, joka antaa meille kaiken, mitä kristityn elämään tarvitaan. Näin on siksi, että se on Jumalan tahto. Kaikki se, mikä kasteen jälkeen kristityn elämässä seuraa, ilot ja surut, riemut ja murheet, innostuksen ja masennuksen hetket, vaivattomat vaiheet ja tuskaisat taipaleet, kaikki tämä eletään sillä perustalla, joka kasteessa on laskettu. Tämä kerran tapahtunut kaste vakuuttaa kaikkialla ja kaikkina aikoina jokaiselle kastetulle henkilökohtaiseksi Jumalan lupausta: ”Sinä olet minun rakas tyttäreni, minun rakas poikani, johon olen mieltynyt.”