Mikä on kristillisen kansanopiston tehtävä?
Muutama vuosi sitten Maila Myllyniemi, Kauhajoen evankelisen opiston historian kirjoittaja, kuvasi opiston tarkoitusta näin: ”Se on varustanut heidät [monta opiskelijapolvea] elämän eväillä ja ohjannut tien päähän. Siitä eteenpäin on tie ollut avoin, risteyksiä täynnä. Mihin kääntyä, mikä tie valita, siitä jokainen on päättänyt itse, mutta opiston antamasta eväsrepusta on monesti löytynyt helpotusta valintaan. Se on tarjonnut neuvoa ja opastusta, tienviittoja joiden avulla suunnistaa ja löytää perille.” (Majakkana peltomeressä 2011, s. 175).
Myllyniemen sanat kiteyttävät elämän suuntaa etsivän nuoren tilanteen. Vuosi kansanopistossa merkitsee monelle mahdollisuutta miettiä, mikä minusta tulee isona. Kansanopistossa voi kartuttaa arkisen elämän perustaitoja. On hienoa kuulua joukkoon. Siihen on täällä ehkäpä paremmat mahdollisuudet kuin muissa opiskelupaikoissa. Asuminen saman katon alla tutustuttaa sekä kasvattaa ottamaan huomioon toiset. Kansanopistot pelastavat monta nuorta syrjäytymiseltä.
Pyhäinpäivä ja pyhiinvaellus
Opistosta on silti jokaisen lähdettävä kulkemaan omaa tietään. Päämäärä on ehkä vielä avoin: oma paikka elämässä pitäisi löytää. Sen vuoksi kansanopisto ei anna vain tietoja ja taitoja. Opisto valmentaa elämää varten sen hengellistä puolta unohtamatta. Tähän tapaan ja kiitollisena on moni kansanopiston käynyt konkari muistanut kokemaansa. Heitä on tänäänkin keskuudessamme. Voisikin ehkä sanoa, että kansanopistosta lähdetään elämän mittaiselle matkalle, pyhiinvaellukselle.
Pyhiinvaellus suuntautuu pyhiksi koettuihin paikkoihin, ja se liittää meitä pyhien yhteyteen. Pyhäinpäivää vietetään kahdesta syystä: muistelemme kristikunnan pyhiä eli marttyyreja ja kaikkia uskossa Kristukseen nukkuneita. Haudoille sytytettävät kynttilät ilmentävät kaipausta ja kiitollisuutta. Samalla ne kertovat valosta, joka säteili poisnukkuneista Kristuksen seuraajista. Heidän valonsa ei ollut kuitenkaan heidän omaa valoaan. Se oli ja on Kristuksen valoa. Se loisti heistä, koska he pysyttelivät vaelluksellaan Kristuksen läheisyydessä.
Elämän mittainen pyhiinvaellus vie kristityn kohti päämäärää, taivasta. Se on meille suuri arvoitus. Voimme tuntea taivaan vain vertauskuvien avulla, esimerkiksi niiden, joista kerrottiin tämän juhlapäivän raamatunlukukappaleissa.
Entä matkan aikana?
Mutta mitä tapahtuu matkan aikana? Se on merkityksellistä, kun ajattelemme päämäärää.
Pyhiinvaelluksemme on kesken. Matkaa tehtäessä on tärkeää pitää mielessä Jeesuksen sanat ja hänen antamansa neuvot. Myös perille päässeistä pyhistä on apua matkantekijöille. Heidän vaiheensa ovat meille esimerkkejä siitä, millaista on vaeltaa Kristuksen seurassa.
Tämän päivän evankeliumissa Jeesus kutsuu seuraajiaan autuaiksi. Autuas on erikoinen sana suomen kielessä. Se tarkoittaa onnellista; autuas on päässyt Jumalan läheisyyteen. Sen vuoksi sana ”autuas” ei juurikaan eroa siitä, mitä sana ”pyhä” merkitsee.
Kun Jeesus julisti Vuorisaarnansa alussa kuulijoitaan autuaiksi, moni saattoi hämmentyä. Niin otaksun käyneen. Ehkäpä nämä kyselivät mielessään: tarkoittaako Nasaretilainen autuaalla myös minua? Samaa kyselevät tämän päivän pyhiinvaeltajat: voiko meitä kutsua autuaiksi?
Jeesuksen autuaaksi julistamat eivät olleet saavuttaneet omatoimisesti juuri mitään. He olivat hengessä köyhiä ja osattomia taivasten valtakunnasta. He olivat murheellisia, joutuneet tyytymään osaansa ja opettelemaan kärsivällisyyttä. He vasta janosivat vanhurskautta. Heitä vainottiin.
Puutteistaan huolimatta – tai ehkäpä juuri niiden vuoksi – heistä tuli autuaita. Siinä on pyhäinpäivän evankeliumin ydin. Monin tavoin vajavaisille luvattiin taivasten valtakunta. Heitä lohdutettiin, ravittiin ja armahdettiin. Heistä tehtiin puhdassydämisiä, jotta he voisivat nähdä Jumalan. Heille annettiin Jumalan lapsen nimi. Samoin tapahtunut meillekin: kasteessa saimme Jumalan lapsen nimen ja meidät tehtiin Kristuksen omiksi.
Autuaiden hyvyys ei siis ollut heidän omaa aikaansaannostaan. Autuaiden hyveet olivat lahjaa. Ne kasvoivat heissä Jumalan työn tuloksena ja vasta sitten, kun he palasivat vuorelta takaisin arkeen. Siellä Kristuksen seuraaminen toteutui, arjessa. Samankaltaista on pyhiksi kutsuttujen pyhyys. Eikä meilläkään voi olla muuta pyhyyttä ja autuutta kuin Kristukselta lahjaksi saatua.
Pyhien esimerkki
Pyhien esimerkkiä ei pidä silti vähätellä. Esimerkillään he kutsuvat meitä elämään ja kilvoittelemaan kristittyinä. Siihen kuuluu uskon koetteleminen ja harjoittaminen. Kysymys on ennen muuta luottamuksesta. Toisinaan joudumme uskossamme ahtaalle. Silti juuri elämän vaikeuksien keskellä opimme tuntemaan auttajamme. Kaiken anteeksi saanut tietää, mitä on Jumalan armo. Älä siis vaivu epätoivoon, vaikka uskoasi koetellaan; olet Jumalan rakkauden ja hyvyyden ympäröimä.
Pyhien esimerkit osoittavat myös, että tarpeellista on osoittaa inhimillisyyttä lähimmäisiä kohtaan. Pyhät kutsuvat meitä lohduttamaan murheellisia ja armahtamaan toisiamme. Meidän tulee elää niin, että ihmisten kesken syntyy rauha ja sovinto. Hyvän tekeminen lähimmäiselle on pyhiinvaeltajan pysyvä kutsumus. Sen vuoksi jokainen meistä kysyköön mielessään, kuinka minun tulee osoittaa rakkautta lähimmäisilleni, jotka kohtaan pyhiinvaellukseni aikana.
Millaisia eväitä Kauhajoen opistolta?
Kauhajoen evankelisella opistolla on kyselty 90 vuoden aikana monta kertaa, kuinka tulisi toimia, jotta evankelisuuden sävyttämä kristillisyys toteutuisi opiston toiminnassa ja varustaisi opistolaisia elämän eväillä. Historiakirjassa viitataan arjen yksinkertaiseen hengellisyyteen: kristillisten tapojen noudattamiseen, yhteistyöhön seurakunnan kanssa, aamun ja illan hartauksiin jne.
Samaa kysymystä mietti Aimo Kymäläinen, monien tuntema evankelisen liikkeen pappi ja julistaja, lähes puoli vuosisataa sitten. Hän päätyi siihen, että evankelinen kristillisyys ei löydy opiston oppilaiden evankelisuudesta heitä mitenkään väheksymättä. Evankelisuus löytyy opiston hengestä, opetuksesta, perinteestä – ja lopulta – evankeliumin esillä pitämisestä. Kun opiston henkeä vaalitaan, samalla laitetaan paljon rukiista evästä pyhiinvaeltajan reppuun.
Evankeliumi Kristuksesta ja hänen armostaan on silti pyhiinvaeltajan tärkein matkavaruste. Sen varassa nimittäin pelastuvat niin perille päässeet Jumalan pyhät kuin vielä tiellä keskeneräisinä kulkevat vaeltajat. Sinä ja minä. Suo Herra, että pääsemme näkemään sinun kasvojesi valon, kun vaelluksemme päättyy. Aamen.