Tämän päivän on Herra tehnyt! Iloitkaa ja riemuitkaa siitä! (Ps. 118: 24). Kuolema on nielty ja voitto saatu! (1. Kor. 15: 54). Jesajan mukaan: ”Kuolema on nielty ainiaaksi. Herra Jumala pyyhkii kaikkien kasvoilta kyyneleet…(Jes. 25: 8-9). Meidänkin kyyneleemme.
Ensimmäiset kristityt menettivät parhaimman ystävänsä Jeesuksen äärimmäisen väkivaltaisesti. Kaikki te veteraanit, sotarintamalla olleet, kaikki te muutakin väkivaltaa kohdanneet tiedätte, miten raskasta on nähdä läheisen ruhjoutuminen kuoliaaksi; miten raskasta on hänen ruumiinsa puhdistaminen ja pukeminen hautaamista varten.
Jeesuksen hautasi Joosef Arimatialainen Golgatan läheisyydessä olevaan puutarhahautaan. Johanneksen mukaan mukana oli myös Nikodemos. Yhdessä he puhdistivat ja käärivät ruhjotun Herramme liinoihin – ruumisarkkuja kun ei käytetty. Matteuksen, Markuksen ja Luukkaan mukaan naisiakin oli seuraamassa hautaamista. Vaeltaessaan pääsiäisaamuna haudalle naiset siis tiesivät, että Jeesus oli jo käärinliinoissa. Vainajan ruumiin, käsien ja jalkojen ympärille käärittyjä käärinliinoja ei ollut lupa enää avata. Ilmeisesti naiset halusivat voidella vielä Herran kasvot – ottamalla pois vain irrallisen kasvoliinan, jolla kasvot peitettiin.
Jeesuksen seuraajat olivat odottaneet Voittoisaa Kuningasta, joka vapauttaisi heidät ajallisista ikeistä. Ristiinnaulittu Jeesus ei vastannut näihin odotuksiin. Osa seuraajista hylkäsi Jeesuksen, mutta osa heistä yhä rakasti Häntä, pettymyksistä huolimatta. Juuri he huolehtivat Jeesuksen hautaamisesta – uskollisina juutalaiselle perinteelle, mutta myös anteeksiantamuksen eleenä.
Kristuksen kirkko yhä huolehtii haavoitetuista, mutta myös haavoittajista. Pitkäperjantaina kuulimme, kuinka armo on tarjolla ristin ryövärillekin. Jos sinä itse olet parhaillaan kiven takana vankilassa, ristiinnaulittu Vapahtaja sekä Hänen seuraajansa pääsevät luultavasti herkimmin sen kovimman muurisi, häpeämuurisi, lävitse. Se, että joku tulee luoksesi Magdalan Marian tavoin, pettymykset anteeksi antaen, heikkouttasi ymmärtäen, sinunkin haavojasi hoitaen.
Kuka rakastaisi sinua niin syvästi, että pesisi ruhjoutuneen ruumiisi? Kuka tulisi katsomaan sinua vaikka kiven taakse? Kuka armahtaisi sinua niin, että pukisi sinut valkoisiin? Valkoiset vaatteet – kastemekko, rippialba, morsiuspuku, kuolinvaatteet – kaikki ne muistuttavat siitä, kuinka Kristus peittää paljotkin synnit.
Päivän evankeliumin mukaan sädehtivän kirkkaissa vaatteissa ovat myös Herran enkelit. Haudoille kulkiessaan harvat vain meistä ovat itse nähneet heitä. Oma sydämemmekin voi olla paljon kätkevä hauta, pakahduttavan kiven alla. Kuolemaa kylvävä Saatana yrittää alati vangita katseemme tuohon kiveen – kaikkeen siihen, mikä murskaa meidät. Mutta jokaisella haudalla – myös sydämemme suulla – voi Jumalan armosta olla myös enkeleitä. Heitä, jotka miltei huomaamatta kohottavat katseemme kaikkein kirkkaimpaan toivoon. Monet meistäkin ruhjottiin, hakattiin ja hylättiin, mutta kaikki ei sittenkään ollut tässä. ”Miksi etsitte elävää kuolleitten joukosta”, kysyvät enkelit.
Markuksen sekä Matteuksen mukaan Herramme tyhjän haudan näkivät vain naiset. Luukkaan mukaan sen näki myös Pietari, joka juostuaan haudalle löysi sieltä tyhjät käärinliinat. Johanneksen mukaan Pietari saapui haudalle Jeesuksen lempiopetuslapsen Johanneksen kanssa. Pietari huomasi, että Jeesuksen kasvoja peittänyt hikiliina ei ollut käärinliinojen vieressä, vaan erillään, omana käärönään (Joh. 20: 1-10).
Jeesus poistui käärinliinoistansa avaamatta niitä. Mekin poistumme käärinliinoistamme avaamatta niitä. Eikä kalleimmissakaan käärinliinoissa ole taskuja. Mitään emme saa täältä mukaamme – vain ja ainoastaan Kristuksen. Vain Hän voi jakaa kanssamme kaikki taivasmatkan hetket, uuteen luomiseen saakka. Mikä on tuo viimeinen tuomio ja ylösnousemuksen hetki, se on Tuomarimme ja Vapahtajamme ristiinnaulitussa kädessä.
Kaikki poisnukkuneet odottavat tuota hetkeä hiljaa, mutta Kristus itse on esikoisena ilmestynyt jo ylösnousemusruumiissa. Luukasta lukuun ottamatta, evankeliumien mukaan Ylösnoussut Vapahtaja ilmestyi ensimmäiseksi naisille. Päivän epistolassa Paavali sivuuttaa naiset ylösnousemuksen ensimmäisinä todistajina. Paavali myötäili näin aikansa yhteiskuntaa, jossa naisen todistusta ei pidetty luotettavana. Paavalin mukaan Ylösnoussut Herramme ilmestyi ensiksi Keefakselle eli Pietarille, sitten apostolien lisäksi yli 500 veljelle.
Lukiessamme korinttilaiskirjettä eteenpäin Paavali opettaa ylösnousemusruumiista näin: ”Ja kun kylvät, et kylvä tulevaa kasvia vaan pelkän siemenen, vehnänjyvän tai jonkin muun kasvin siemenen…Se, mikä kylvetään katoavana, nousee katoamattomana. Mikä kylvetään vähäpätöisenä, nousee kirkkaana. Mikä kylvetään heikkona, nousee täynnä voimaa. Kylvetään ajallinen ruumis, nousee hengellinen ruumis (1. Kor. 15: 37-38, 42-44).” Yhtä vähän kuin voimme siemenestä nähdä, mikä siitä kasvaa, yhtä vähän voimme etukäteen kuvailla ylösnousemusruumista, joka kaikille pelastuville lahjoitetaan.
Miksi me tarvitsemme ylösnousemukseen Kristusta? Jumala loi meidät alun perin omaksi kuvakseen ja kaltaisikseen, kuolemattomiksi. Me menetimme kuitenkin tämän kuolemattomuuden syntiinlankeemuksessa. Jumalan kuolemantuomio langenneelle Aadamille on myös meidän kuolemantuomiomme: ”Otsa hiessä sinun on hankittava leipäsi, kunnes tulet maaksi jälleen, sillä siitä sinut on otettu. Maan tomua sinä olet, maan tomuun sinä palaat (1. Moos. 3: 19). ”
Aadamin jälkeläiset ovat kautta aikojen yrittäneet puhdistaa syntejään lukemattomilla uhreilla, mutta vain Jumalan Karitsa voi kantaa koko maailman synnin. Vain Jumalan Ainoa, Viaton Poika voi täyttää puolestamme Jumalan tahdon, ristinkuolemallaan kärsiä meille kuuluvan rangaistuksen, sovittaa raskaimmankin syntimme, lahjoittaa meille oman pyhyytensä ja vanhurskauttaa meidät jälleen Jumalalle kelpaaviksi – yksin armosta.
Roomalaiskirjeen mukaan: ”Jos sinä suullasi tunnustat, että Jeesus on Herra, ja sydämessäsi uskot, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista, olet pelastuva. Sydämen usko tuo vanhurskauden, suun tunnustus pelastuksen (Room. 10: 9-10).” Paavalin tavoin (1. Kor. 12: 3) Luther korostaa, että ihmisellä ei voi kuitenkaan olla tätä uskoa, ellei Jumalan Henki sitä ensin häneen vuodata. Tehdessämme hautajaisissa hiekkaristiä kasteristin päälle, kuolemantuomio päättyy vain Pyhän Hengen voimalla sanoihin: ”Jeesus Kristus, Vapahtajamme, herättää sinut viimeisenä päivänä.”
Tätä lupausta me julistamme aina tuohon viimeiseen päivään saakka. Uudistakoon Vapahtajamme sovitustyö meidänkin sydämemme, varustakoon Hän meidät uuteen kuuliaisuuteen, vapauttakoon Hän meidät rauhaan ja iloon. Saamme tänään riemuita koko kristikunnan kanssa, lukuisilla kielillä, kaikkialla maailmassa. Kristus on ylösnoussut! Totisesti Ylösnoussut! Äläkä pelkää, jos jokin kivi painaa vielä sydäntäsi ja etkä vielä tänään jaksa ylistää. Isä on jo kätkenyt lohdutuksen sinunkin sydämeesi. Saatat kohdata Jumalan myös kuten Elia – myrskyn, maanjäristyksen ja tulenlieskan sijasta hiljaisessa tuulen huminassa (1. Kun. 19:11-12).
Lukemattomat kristityt ovat jo vaeltaneet Herramme haudalle. Ystäväni, mekin pääsemme pian sinne, Pyhälle Maalle, ristin juurelle, Jeesuksen tyhjälle haudalle – Herran Pyhän Ehtoollisen kautta. Kristuksen ruumis ja veri on meidänkin puolestamme annettu ja vuodatettu. Elämän Lähteellä Syntiemme Sovittaja valaisee raskaimmankin mullan, kaikki elämämme kivet. Läpi elämän synnin orjuus vaanii meitä, mutta kun Kristus asuu meissä, Hän taistelee puolestamme loppuun saakka.
Kristuksen lunastamina Jumalan lapsina me saamme olla pieniä siemeniä Taivaan Isän kädessä, joita Hän rakkaudessaan kasvattaa ja jotka Hän painaa lopulta takaisin maahan. Eikä meidän tarvitse pelätä siellä mullan alla. Kuolemamme hetkellä mekin saamme lausua Jeesuksen tavoin: ”Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni (Ps. 31:6).” Voimme karkottaa kaikki pelkomme uskomalla Jumalan lupauksiin. Kuten Hoosea meitä kehottaa: Pyrkikäämme tuntemaan Herra! …Hän tulee kuin sade, kuin kevätsade, joka kastelee maan (Hoos. 6: 1-3). Kristus, jonka ristinkuolemaan ja ylösnousemukseen Pyhä Henki on meidätkin kasteessa liittänyt, tempaa meidätkin vielä kuolemasta iankaikkiseen elämään. Tällä taivastiellä kristitty saa ylistää psalmin sanoin: ”Herran käsi on voimallinen. Minä en kuole, vaan elän ja kerron Herran teoista (Ps. 118).” Jatkukoon ylistyksemme iankaikkisesti!