Mooseksen laissa juutalaisille oli säädetty yksi virallinen, koko kansaa koskeva paastopäivä vuodessa: suuri sovituspäivä Jom Kippur (3. Moos. 16: 29). Pakkosiirtolaisuuden jälkeen vaadittiin neljä muutakin vuosittaista paastopäivää. Jeesuksen aikana ankarin farisealainen suuntaus paastosi jo kahdesti viikossa (Lk. 18:12). Lisäksi juutalaiset saattoivat paastota esimerkiksi surressaan rakkaan läheisen sairautta tai kuolemaa.
Päivän evankeliumissa Johanneksen opetuslapset paastoavat ilmeisesti siksi, että he surevat Johannes Kastajan vangitsemista. Katumuksellaan he uskovat myös jouduttavansa pelastuksen saapumista. Niin myös fariseukset – noudattamalla lakia ja perinnäissääntöjään juuri niin orjuuttavalla tavalla kuin Paavali päivän 2. lukukappaleessa varoittaa.
Johannes Kastajan kohtalo koskettaa varmasti myös Jeesusta. Hän tuntee myös pyhät kirjoitukset. Jeesus ei silti keskity vain Johanneksen vankeuteen tai kirjoituksiin. Jumalan edessä ei riitä, että ihminen korostaa raskaita menetyksiään tai toimittaa jonkun rituaalin oikein. Jumala tahtoo uudistaa koko ihmisen, vapauttaa hänet uuteen elämään – iloon ja juhlaan ahdingonkin keskellä.
Päivän 1. lukukappaleena kuulimme profeetta Aamoksen väkevää julistusta. Betlehemin läheisyydessä syntynyt, 750 eKr. eli liki 3000 vuotta sitten elänyt profeetta Aamos oli profeettojen joukossa duunari, tavallinen karjan kasvattaja ja metsäviikunapuiden viljelijä. Ei hän ollut käynyt mitään profeettakouluja. Hän oli oppinut kuitenkin kirjoittamaan. Hän arvosteli aikansa eliittiä köyhien polkemisesta. Kuten Aamos jylisee, ei Jumala tahdo harppujen helinää. Jumala tahtoo sydämen juhlaa.
Jeesuksen juhlissa virtaavat täydellinen oikeus ja vanhurskaus. Jeesus antaa juhlan jatkua. Johanneksen opetuslasten ja fariseusten silmissä Jeesus ja apostolit osoittavat suurta piittaamattomuutta. Kaiken lisäksi Jeesus asettaa vastauksellaan itsensä Messiaaksi. Profeettojen mukaan sulhasen ja morsiamen suhde on vertauskuva Jumalasta ja Hänen valitusta kansastaan (Jes.54:5; Jer.3:14; Hoos.2:19). Huomatessaan paheksunnan Jeesus jatkaa opetustaan.
Aluksi Jeesus osoittaa, että Johanneksen ja Jeesuksen opetuslapset ovat erilaisissa tilanteissa. Jeesus on parhaillaan pitojen kunniavieraana, elämä Jeesuksen lähellä on kuin hääjuhlaa. Jeesus on sulhanen, Hänen seuraajajoukkonsa on morsian. Jeesus ei suinkaan kiistä paaston tai lain merkitystä. Paaston tulee vain alkaa sydämestä, ei ulkoisesta pakosta. Vielä tulee aika, jolloin sulhanen on poissa ja morsiankin tahtoo paastota.
Jeesus ei myöskään kanna huolta Johannes Kastajasta, koska hän uskoo jo Jeesukseen. Siksi Johannes on vankilassakin vapaampi kuin nämä hänen opetuslapsensa tai fariseukset. Jotta nämä kuulijat nyt ymmärtäisivät, miten Jeesuksen vastaanottaminen muuttaa koko elämän, Jeesus ottaa vielä esimerkit kuulijoiden arjesta. Jeesus opettaa: Ei kannata ommella vanhaan viittaan paikkaa uudesta, kutistamattomasta kankaasta. Kun uusi paikka alkaa kutistua, vanha, täyteen mittaansa jo aikoja sitten venynyt vaate repeää ja reikä on vain entistä pahempi.
Jeesus opettaa saman asian myös toisella tavalla. Vasta puristettu viini kannattaa laskea uuteen, nahasta valmistettuun juomapulloon eli leiliin, sillä vain uusi nahka joustaa ja kestää uuden viinin käymishöyryjä, painetta. Vanhassa leilissä nahka on jo saavuttanut lopullisen mittansa, se ei enää jousta, se vain halkeaisi uudesta viinistä.
Opetuksillaan Jeesus ei suinkaan kumoa lakia. Kaikki lait Hän kokoaa rakkauden laiksi. Mutta pelkkä lain noudattaminen ei riitä – laki ja evankeliumi ovat erottamattomia. Yksin Jumalan Poika täyttää lain. Yksin Hänessä on pelastus. Ja juuri Hänen sovitustyöhönsä turvautuminen ajaa kaiken muun edelle, vain se voi muuttaa koko ihmisen elämän.
Jeesus Kristus on itse vapaus. Hän on läsnä kaikkialla. Toisaalta Vapahtajamme rajoittaa omaa vapauttaan ja asuu siellä, mihin Hänet päästetään sisään. Miksi? Miksi Hän ei tule väkisin sydämiimme? Vastaus on maailman synnit sovittavassa ristinuhrissa; kaiken puolestamme uhraavassa, ansaitsemattomassa rakkaudessa – Jumalan täydellisessä vapaudessa vastata pahaan hyvällä.
Todelliseen, Jumalasta lähtöisin olevaan rakkauteen kuuluu aina vapaus. Ihmisellä on vapaus torjua Jeesus. Aina voimme kuitenkin rukoilla herätyksen puolesta. Herra, anna rakkaalle kotikaupungillemme herätyksen ajat. Anna Pyhän Henkesi kirkastaa meille kaikille Jumalan Sanaa, Kristusta; taivuttaa meitä katumukseen ja parannukseen; vapauttaa meidät palavaan uskoon, totuuteen ja rakkauteen, iloon ja juhlaan ahdingonkin keskellä.
Kristus on luvannut tulla jokaisen Häntä kaipaavan luokse. Siinä kohtaamisessa voivat revetä vanhat vaatteet, siinä voivat haljeta vanhat leilit. Mistä me saamme uuden puvun, jossa voimme vastaanottaa Kristuksen? Pyhästä kasteesta! Mistä me saamme uuden leilin, johon Kristuksen sovitusveri voi virrata? Ehtoollismaljasta!
Kasteessa Pyhä Henki liittää meidät Kristukseen, Hänen ristinkuolemaansa ja ylösnousemukseensa. Vanha minämme kuolee, uusi nousee tilalle. Tämä uudestisyntyminen on ratkaisevin vapautumisemme tämän ajallisen elämämme aikana. Se vapauttaa meidät synnin orjuudesta, mutta samalla sitoo meidät elämänpituiseen kilvoitteluun. Pyhä Henki johdattakoon meitä kaikkia niin, että vapautemme tulisi kerran täydelliseksi taivaassa. Tähän kilvoitteluun saamme tänäänkin vahvistusta Armonpöydässä, jonka äärellä kuulemme kaikesta pahasta vapauttavat sanat: sinun puolestasi annettu, sinun puolestasi vuodatettu. Kristus leivässä ja viinissä, Kristus Sinussa ja minussa. Henkensä kautta.
Galatalaiskirjeen sanoin: ”Vapauteen Kristus meidät vapautti (Gal. 5:1).” Ristinuhrilla lunastettu vapaus Kristuksessa merkitsee meille rikkainta mahdollista yhteyttä Jumalaan ja toisiimme. Paradoksaalisesti tämä vapaus sitoo meitä syvemmin kuin mikään muu tässä maailmassa – vain Kristus voi sitoa meitä ikuisesti.
Vapaus ilman Jumalan Sanaa ja Pyhän Hengen johdatusta päättyisi kadotukseen. Kristityn vapaus ei koskaan merkitse vastuutonta, mielivaltaista toimintaa, rajattomuutta. Mitä pidemmälle kasteessa alkanut pyhityksemme etenee, sitä enemmän me riemuitsemme myös laista! Messun alussa kuulimme osan päivän psalmista 119, Raamatun pisimmästä luvusta, jossa on peräti 176 jaetta. Psalmin otsikko kuuluu: ”Herran laki on iloni.” Jakeen 83 sanoin: ”Vaikka olen kuin savun käpristämä leili, en unohda sinun käskyjäsi (119: 83).”
Tässä levottomassa maailmassa tarvitaan yhä lakia – opetusta siitä, mikä on oikein ja mikä väärin; mikä on pyhää ja mikä pahaa. Miten lapsemme muuten erottaisivat pelastavan ja kadottavan vapauden? Kristuksen lahjoittama vapaus on antanut lujan pohjan myös rakkaan isänmaamme itsenäistymiselle ja tämän yhteiskunnan rakentamiselle. Tämä vapaus yhä herättää toivoa kansoissa, joissa vasta haaveillaan rauhasta ja itsenäisyydestä. Ja vaikka jonkun maan itsenäisyys jäisikin saavuttamatta, Jumalan valtakunnassa tilaa riittää Kristuksen paluuseen saakka. Olemme me ajallisessa elämässämme kuninkaita tai orjia, Jumalan näkökulmasta kaikki me pysymme pieninä, rakkautta kaipaavina lapsina, joita Hän etsii ja kutsuu luokseen Kristukseen paluuseen saakka. Saamme jäädä luottavaisesti Hänen hellimpään huomaansa psalmin 33 sanoin (Ps. 33: 6-7, 13-15, 20-22):
Herra on sanallaan luonut taivaat,
suunsa henkäyksellä tähtien joukot.
Kuin leiliin hän on koonnut merien vedet ja varastoihinsa syvyyden virrat.
Taivaastaan Herra katsoo meitä,
hän näkee kaikki ihmislapset.
Korkeudestaan hän valvoo maata,
kaikkia jotka siinä asuvat,
joiden sydämen hän itse on luonut, joiden teot hän kaikki tuntee.
Me odotamme hartaasti Herraa,
hän on meidän turvamme ja kilpemme.
Hän on meidän sydämemme ilo,
hänen pyhään nimeensä me luotamme.
Herra, tue meitä uskollisesti, kun me panemme toivomme sinuun.
Jeesuksen nimessä.
Aamen.