”Juhlainen on tuntu kun on lauantai ja soi metsä hiljaa. Illan rusohuntu uudistorpan taa kultaa kypsää viljaa.
Siellä käsikkäin kaksi ystävystä katsoo, ensi kertaa tähkäpäästä näin kun toivot, unelmat iltaan punertaa.”
Nämä runolliset säkeet tulevat lähes 90 vuoden takaa. Suonenjoen Maamiesseuran 25–vuotisjuhlan juhlarunosta. Runon nimi on Ensi viljaa.
Viime vuosisadan alussa pellon raivaus oli maassamme hyvin yleistä. Ja vuosisadan puolivälissä isänmaamme metsiä jälleen raivattiin pelloiksi suurella tarmolla ja innolla, kun siirtokarjalaiset raivasivat uudistiloja perheilleen. Raskasta raivaustyötä tehtiin usein koko perheen voimin. Raskaaseen työhön purettiin surua ja menetyksen murhetta. Mutta suurta iloa ja kiitollisuutta tunnettiin, kun ensivilja raivatuilta pelloilta kohosi. Ensimmäiset tähkäpäät olivat lupaus leivästä, lupaus elämän jatkumisesta, raskaista menetyksistä huolimatta. Iltatuulen huminassa, lepopäivän rauhassa kiitollisuus väreili sisimmässä.
Viljapellon äärellä kuljetaan myös päivän evankeliumissa. Jeesus kulkee sapattina viljapellon laitaa opetuslastensa kanssa. Yhtäkkiä sapatin rauha särkyy fariseusten syytökseen: ”Katso nyt! Miksi opetuslapsesi tekevät sellaista, mitä sapattina ei ole lupa tehdä?” Opetuslapset olivat kulkiessaan katkoneet tähkäpäitä.
Jeesus ei hyväksy fariseusten syytöstä vaan puolustaa opetuslapsiaan. Jeesus puolustaa opetuslapsiaan kuningas Daavidin esimerkillä. Samuelin kirjan mukaan Daavid oli sotilaidensa kanssa nälissään ja he menivät pyytämään ruokaa
papilta: Onko sinulla täällä mitään ruokaa? Anna minulle viisi leipää tai mitä sinulla sattuu olemaan.” (1 Sam. 21: )
Papilla ei ollut tavallista leipää. Oli vain uhrileipää, jotka oli otettu pois Herran edestä, kun niiden tilalle oli pantu tuoreet leivät. Ne pappi suostui kuninkaalle antamaan.
Näin tehdessään pappi toteutti Mooseksen kirjan lähimmäisen rakkauden kehotusta: ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” (3 Moos. 19: 18)
Tämän rakkauden käskyn Jeesus vahvisti ja muistutti, että kaikki Jumalan antamat käskyt sisältyvät tähän: Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.
Viime päivien uutiset ovat kertoneet kuinka vaikeaa käskyn toteuttaminen on. Pakolaisia kuljettanutta bussia kohti ammutaan ilotulitusraketteja, hätämajoitustilaksi suunniteltua rakennusta yritetään polttaa.
Te tänään juhlaanne viettävät karjalaiset tiedätte kuinka suuri merkitys on sillä miten uusi tulija otetaan vieraalla paikkakunnalla vastaan. Vaikka siirtokarjalaiset olivat suomalaisia, saivat he monin paikoin kokea ynseää vastaanottoa.
Koillissavolaisen pappilan piharakennukseen majoitetut siirtolaiset eivät saaneet ottaa vettä pihan kaivosta. Rovasti ei siihen lupaa antanut. Perheen äiti joutui kantamaan veden talvipakkasella muutaman sadan metrin päästä järvestä. Rovasti perusteli ratkaisuaan sillä, että kaivo kuului hänen palkkaetuisuuksiinsa. Palkkaetua ei hänen tulkintansa mukaan voi jakaa.
On selvää, että tällaiset tapahtumat muistetaan vielä 70 vuoden jälkeenkin.
Tällaisia meidän ihmisten säädökset ja säädösten ymmärtäminen on. Kaukaa katsottuna ne tuntuvat perin kummallisilta, perin itsekkäiltä.
Millaisilta meidän ratkaisumme ja valintamme näyttävät 70 vuoden kuluttua? Millaisilta ne näyttävät tänä päivänä lähimmäistemme näkökulmasta? Millaisina Jumala ajatuksemme, sanamme ja tekomme näkee?
Jumala on antanut käskynsä suojelemaan ja varjelemaan elämää. Käskyjen tarkoitus on suojella niin omaa kuin lähimmäistemme elämää.
Päivän evankeliumi puhuu kolmannesta käskystä, lepopäivän pyhittämisestä. Jumala tarkoitti yhden päivän viikosta pysähtymisen, levon ja hiljentymisen päiväksi. Katekismuksemme mukaan pysähtyminen Jumalan eteen on lepopäivän syvin tarkoitus. Luther muistuttaa käskyn selityksessään, ettemme väheksyisi Jumalan sanaa ja sen saarnaa, vaan pitäisimme sen pyhänä, kuuntelisimme ja oppisimme sitä mielellämme.
Jumalan tahto on, että voisimme yhtyä psalminkirjoittajan iloon Jumalan käskyistä: ”Sinun käskyistäsi minä saan ilon, ne ovat minulle rakkaat.” (Ps. 119: 47)
Ihmisen itsekkyys tahtoo turmella hyvätkin säädökset, kääntää ne mielemme mukaisiksi, karkottaa ilon Jumalan hyvistä käskyistä. Jumalan on yhä uudelleen viikosta viikkoon, päivästä päivään kutsuttava sanansa kautta meitä luokseen.
Ilman Jumalan sanan jatkuvaa ohjausta ymmärryksemme kapeutuu perin itsekkääksi ja omahyväiseksi. Tavoittelemme vain omaa etuamme ja oma parastamme.
Tänäänkin Jumala ohjaa meitä ilon lähteille sanansa kautta. Profeettansa, Jesajan, kautta Jumala lupaa meille: ”Jos et polje tomuun sapattia etkä aja omia etujasi minun pyhänä päivänäni, jos nimität sapattia ilon päiväksi ja Herran pyhää päivää kunnian päiväksi, jos kunnioitat sitä niin, ettet kulje omilla asioillasi, et käy kauppaa etkä aja omia etujasi, silloin saat iloita Herrasta.” (Jes. 58: 13-14)
Opetuslapset iloitsivat, kun Jeesus puolusti heitä fariseusten syytöksiä vastaan. Tänäänkin Jeesus opetuslapsiaan puolustaa kaikkia syytöksiä, itsekkyyden vaatimuksia vastaan.
Jeesus on puolustanut meitä kuolemaan asti. Hän on antanut henkensä meidän edestämme, että meillä olisi elämä ja yltäkylläisyys tässä elämässä ja kerran taivaan kodissa täydellisenä iankaikkisesti.
Jeesuksen seuraajina me olemme matkalla kohti Taivaan kotia. Meillä on se ihmeellinen toivo, että meitä ei Taivaan portilta, viimeiseltä rajalta, pois käännytetä.