”Silloin miehen korvat aukenivat ja hänen kielensä vapautui, niin että hän puhui selkeästi.” Jeesuksen kosketuksen jälkeen melkein mykkä mies puhui selkeästi. Tällaisesta ihmeestä päivän evankeliumi puhuu. Melkein mykkä mies saatiin puhumaan.
Eikö tällaista arjen ihmettä tarvittaisi tänäkin päivänä? Moni koti, moni perhe, parisuhde, ihmissuhde kärsii puhumattomuudesta. Monessa kodissa tätäkin viikonloppua vietetään puhumattomuuden ilmapiirissä.
Nainenkin vaikenee, mutta kyllä kai meidän miesten on tunnustettava, että useimmiten me suomalaiset miehet olemme se vaikeneva osapuoli.
Raamatusta löytyy kyllä kehotus vaikenemiseenkin: ”Viisas se, joka sanojaan säästää.” (Snl 17: 27) neuvotaan Sananlaskujen kirjassa. Ymmärtäväinen lukija tajuaa, että sanat eivät kehota mykkäkouluun.
On tilanteita, joissa on hyvä pitää suunsa kiinni, mutta yleiseksi ohjeeksi vaikenemisesta ei ole. Jumala on antanut meille puheen lahjan, jotta sitä käyttäisimme lähimmäisemme ja oman elämämme helpottamiseksi.
Lahja on annettu, mutta sen käytössä on ongelmia. Keskustelupalstoilta voidaan lukea arjen karusta todellisuudesta:
”Mitä teen? Olen ihan turhautunut enkä saa voimaa jaksaa arkea, kun mies ei puhu juuri mitään arjen asioita eikä tunteistaan.”
”Mies sulkeutuu kuin simpukka ja jos haluaisi sen kanssa jutella, niin sulkeutuu vielä tiukempaan. Jos taas antaa olla rauhassa, niin sanoja saa ihan turhaan odottaa jopa kuukausikaupalla.”
Nämä kahden hiljaisen miehen elämäntoverit jakavat monien, liian monien naisten raskaan osaan. Mies on vaiennut omiin oloihinsa.
Onko meillä miehillä mitään sanottavaa puolustukseksi? Miksi me niin usein vaikenemme?
Puhumattomuudessa on paljon opittua. Suomalaisen miehen tehtävänä on ollut tehdä työtä, usein voimien äärirajoille. Ei ole oikein keskusteluille aikaa jäänyt. Malli on opittu. Malli, joka pahimmillaan tuhoaa elämää eikä ainakaan tämän päivän elämänmuotoon sovi.
Puhumattomuuteen ajautuneen ei ole itsensä hyvä olla. Jotain raskasta ja vaikeaa on kasaantunut mielenpäälle. On väärinymmärrystä, loukkaantumista, pettymystä ja turhautumista, vihaa ja masennusta ja kaiken tulppana on kyvyttömyys puhua omista tunteista.
Yksi raskaimmista mieltä painavista tunteista on viha. Viha nousee mieleen, kun tuntee kokeneensa vääryyttä, epäoikeudenmukaista kohtelua. Viha on voimakas tunne ja pitkittyessään se kuluttaa, omia ja läheisten elämänvoimia. Elämää tuhoavien tunteiden valtaan ei pidä jäädä. Pitkittyessään käsittelemätön viha voi johtaa monenlaisiin murhenäytelmiin. Puhumattomuudessa solmut eivät pääse aukeamaan.
Vaikka oma vihantunne tuntuisi kuinka oikeutetulta, on sitä hyvä miettiä Jaakobin kirjeen opetuksen valossa: ”Tietäkää, rakkaat veljeni, että itse kunkin tulee olla hidas vihaan, sillä miehen viha ei johda oikeudenmukaisuuteen, jota Jumala tahtoo.” (Jaak. 1: 19-20) Onko vihani Jumalan näkökulmasta, lähimmäisen näkökulmasta oikeutettua? Sitä on kysyttävä.
Elämässä tapahtuu yhteentörmäyksiä. Paavalikin tietää, että vihastuminen kuuluu elämään, mutta vihastumisen aiheet apostoli kehottaa sopimaan mahdollisimman pian, mieluummin jo saman päivän aikana. Hän kirjoitta efesolaisille kristityn elämään kuuluvan viisaan ohjeen: ”Vaikka vihastuttekin, älkää tehkö syntiä. Sopikaa riitanne ennen kuin aurinko laskee.” (Ef. 4: 26)
Melkein mykkä mies tuotiin Jeesuksen luo. Miehen ystävä osoittavat meille esimerkkiä. He veivät apua tarvitsevan Jeesuksen luo.
Rukous läheisten puolesta on meille annettu suuri mahdollisuus. Puhumisen lahjaan kuuluu myös mahdollisuus puhua Jumalalle kaikkein vaikeimmistakin asioistamme. Jumalalla on valta auttaa ja parantaa.
Jumalan puoleen Jeesuskin huokaisi parantaessaan miestä. Markus kertoo: ”Jeesus katsahti taivaalle, huokasi ja sanoi kuurolle: ”Effata.”
Miehen puhumattomuus parani hetkessä. Aina apu ei tule näin nopeasti. Mutta puhumattomuudestakin voi parantua. Lähes mykkäkin voi oppia puhumaan. Eräs avun saanut vaimo kirjoittaa näin:
”Itse olen kirjoittanut aikoinaan miehelleni kirjeen. Mies on meillä oppinut puhumaan vuosien myötä. Jos on lapsuudenkodissa ollut sellaista, ettei ole saanut mallia puhumiseen, ei sitä hetkessä opi. Se on sitä kasvua parisuhteeseen ja vanhemmuuteen, joka ei äkkiä tapahdu. Koita ymmärtää myös miestäsi, et sinä tosiaan voi häntä muuttaa vaan muutoksen on tultava miehestä itsestään. Hänen on opeteltava toimimaan uudella tavalla. Voit toiveesi kertoa ja pyytää, että hän opettelisi avoimuutta.
Meillä takana 25 vuotta yhdessä. Olemme kasvaneet yhdessä ihmisinä ja erilaisten tilanteiden kautta oppineet olemaan avoimia ja tukemaan toisiamme. Mutta ei mieheni nuorena isänä ollut mikään malli-isä tai puoliso. Se on vaatinut pitkän ajan ja henkistä kasvua meiltä molemmilta.”
Tällaiset kertomukset puhuvat toivosta. Toivoa on. Elämä ei ole määrätty jatkumaan samanlaisena päivästä päivään, viikosta viikkoon. Tulevaisuus on avoin. Elämä voi muuttua.
Jumalalla on valta ja voima auttaa ja parantaa, johtaa elämää parempaan suuntaan.
Jumala paransi kuuromykän Jeesuksen kautta. Kristillinen kirkko jatkaa Jeesuksen työtä maailmassa. Seurakuntana ja yksittäisinä kristittyinä meidät on kutsuttu auttamaan apua tarvitsevia lähimmäisiämme. Meidät on kutsuttu rukoilemaan lähimmäistemme puolesta ja itsemme puolesta.
Meidän on rukoiltava Taivaallisesta Isältämme rakkautta, rakastavaa mieltä, anteeksiantavaa mieltä, ettemme levittäisi puhumattomuuden, mykkyyden henkeä ympärillemme.
Apostoli Pietari kehottaa kirjeessään: ”Ennen kaikkea pysykää kestävinä rakkaudessanne, sillä ”rakkaus peittää paljotkin synnit”. (1 Piet. 4: 8)