”Jos järvellä soudan, tuntuu minusta kuin rannat eivät koskaan olisi niin viehättävät olleet. Sen lisäksi on kaikkialla hiljaisuus, jonka keskeyttää ainoastaan laulurastaan sulosointuinen laulu ja yksinäisyyden tunto, jonka yö tuo mukanaan. Kaikki tämä ikään kuin valuu katsojan sieluun. Hän tuntee itsessään tuon salaisen yhdyssiteen luonnon ja kaikkien elävien olentojen välillä. On niin kuin yön kirkkaus muuttaisi ihmisen silmään.”
Näin Sakari Topelius kuvaa Maamme kirjassa kesäyön kirkkautta. Tämän ihmeellisen kesäyön kautta olemme tähän juhannuspäivän aamuun tulleet.
Jos emme juuri viime yönä ole olleet kesäyön kirkkaudessa ja hiljaisuudessa, niin tuttuja ovat Topeliuksen sanat meille Pohjolan asukkaille. Jossain elämämme vaiheessa olemme ainakin jotain näistä sanoista kokeneet. Syvälle ovat painuneet Topeliuksen kuvaamat tunnot suomalaiseen sielunmaisemaan.
Hiljaisuus rannalla, metsässä, järvellä, kotipihassa on jotain aivan erityistä juhannusyönä.
Juhannusyössä on joitain samaa ihmettä kuin jouluyössä. Näiden pyhien öiden helmassa ihmislapsi kokee häivähdyksen yhteydestä koko luomakuntaan. Luonto kaikkineen ”ikään kuin valuu katsojan sieluun.”, niin kuin Topelius sanoo.
Ihmisellä on kaipaus yhteyteen, yhteyteen toisten ihmisten, luonnon ja Luojansa kanssa. Juhlan aikana kaipaus tiivistyy, voimistuu. Kaipaus on niin voimakasta, että juhlien yhteydessä puhutaan uhreista.
On maaliikenteen uhreja, vesiliikenteen uhreja, juhannuksen vieton uhreja. Kaipaus yhteyteen on niin voimakasta, että olemme valmiit uhrauksiin, suuriinkin, jotta yhteys voisi toteutua. Juhannuksen vieton päätyttyä uutiset kertovat kuinka paljon kuolonuhreja juhla-aika on vaatinut.
Saatamme kummastella eri uskontojen uhraamiskäytäntöjä ja samalla olemme sokeita niihin uhrauksiin, joihin olemme suostuneet omassa elämäntyylissämme.
Elämänmuodot vaihtelevat. Kaipaus säilyy. Jumala on nähnyt kaipauksemme, ikävämme kaiken yhteyteen. Siksi me olemme tänään keskikesän juhlana täällä kirkossa. Olemme kirkossa, koska Jumala ei ole jättänyt meitä yksin. Hän ei ole jättänyt meitä oman etsintämme varaan. Hän antoi oman Poikansa, että kukaan ei jäisi yksin vaan löytäisi yhteyden. Hän antoi oman Poikansa kärsiä meidän edestämme, että me löytäisimme yhteyden Jumalaamme ja hänen luomaansa maailmaan.
Juhannuksena muistamme Johannesta Jumalan Pojan tien raivaajaa ja kastajaa. Johannes Kastajasta tämän juhlapäivän nimikin muistuttaa. Juhannus on vanha ääntämismuoto Johannes-nimestä.
Johannes valmisti tietä Jeesukselle. Tien raivaajan tehtävä ei ollut helppo. Vaikka monet kuulivat hänen julistuksensa: ”Kääntykää, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle.” (Matt. 3: 2) ja tulivat hänen kastettavakseen, hänen toimintansa herätti myös vastustusta.
Eikä ihme. Fariseuksille ja saddukeuksille, korkeimman papiston edustajille hän julisti: ”Te käärmeen sikiöt! Kuka teille on sanonut, että te voitte välttää tulevan vihan. Tehkää hedelmää, jossa kääntymyksenne näkyy! Älkää luulko, että voitte ajatella: ’Olemmehan me Abrahamin lapsia.’ Minä sanon teille: Jumala pystyy herättämään Abrahamille lapsia vaikka näistä kivistä.” (Matt. 3: 7-9)
Lopulta Johannes joutui vankeuteen, koska hän rohkeni arvostella jopa neljännesruhtinas Herodesta siitä, että hän eli veljensä vaimon kanssa: ”Sinun ei ole lupa elää hänen kanssaan.” (Matt. 14: 4)
Johannes joutui hengellään maksamaan kovista sanoistaan. Herodeksen syntymäpäiväjuhlat saivat traagisen päätöksen, kun päivänsankari rakastettunsa kehotuksesta mestautti Johanneksen.
Kaipaus yhteyteen, halu miellyttää toista saa meidät ihmiset tekemään hirvittäviäkin tekoja. Hetkessä ilo voi muuttua suureksi murheeksi.
Juhannuksen evankeliumissa ei olla vielä näissä murhepäivissä. Evankeliumi kertoo sitä ilonpäivästä, mikä Johanneksen vanhemmilla Elisabetilla ja Sakarialla oli, kun lapsi juutalaisen perinteen mukaan ympärileikattiin kahdeksan päivän iässä. Tässä yhteydessä lapselle annettiin nimi: Johannes. Enkeli oli pappi Sakarialle tämän nimen ilmoittanut ennen lapsen syntymää.
Jumala valitsi lapselle nimen, koska hän oli valinnut hänelle erityistehtävän: valmistaa tietä hänen omalle Pojalleen. Johannes-nimi tarkoittaa: Jumala antaa armon. Jumalan valitsema nimi viittasi häneen, jonka tietä Johannes valmisti, Jeesukseen, maailman Vapahtajaan. Jeesuksessa Jumala antaa armon.
Jumala antaa armon. Tämä on juhannuksen suuri evankeliumi. Uhreja ei enää tarvita, juhlana eikä arkena. Uhreja ei tarvita, koska Jumala antaa armon. Jumala hyväksyy meidät pelkästä rakkaudesta, armosta yhteyteensä Jeesuksen pelastustyön tähden. Jeesuksen tähden meillä on yhteys Jumalaan ja hänen luomaansa maailmaan.
Tähän pelastavaan yhteyteen meidät on kasteessa liitetty. Yllemme on puettu valkoinen kastemekko, joka kuvaa pelastavaa armoa, jonka Jumala meille antaa. Kasteen juhlapäivänä meidät on puettu valkeaan juhlavaatteeseen.
”Sinun vaatteenasi on kirkkaus ja kunnia, valo ympäröi sinut kuin viitta.” (Ps. 104: 1-2) Näin psalminkirjoittaja kuvaa Jumalaa. Sakari Topeliuksen käyttämässä raamatussa sanat kuuluivat: ”Sinä puetat itses valkeudella niin kuin vaatteella.” Valkeus on Jumalan vaate.
Kesäyön valon ja kirkkauden kautta Jumala meitä muistuttaa pelastavasta armon vaatteesta, johon hän on meidät pukenut. Kaikkivaltias koko maailmankaikkeuden Jumala on pukenut meidät omaan vaatteeseensa, valkeuden vaatteeseen.
Tämä pelastava vaate on suojaviitta maailman kaikkea pahuutta vastaan. Se on suojaviitta kaikkia Kiusaajan hyökkäyksiä vastaan, kaikkia syytöksiä, kaikkia epäuskon aiheuttamia epäilyjä vastaan.
”Olen kastettu, siksi pelastun.” Näin Lutherkin vastasi Kiusaajan hyökkäyksiin.
Kaste pelastaa, koska Jumala on armollinen.
Sanansa kautta Hän vakuuttaa sinulle: Älä pelkää. Minä olen lunastanut sinut. Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun. Vuoret väistykööt ja kukkulat horjukoot, mutta minun armoni ei sinusta väisty eikä minun rauhanliittoni horju. Näin sanoo Herra, sinun Armahtajasi.