Juhla, jonka päätöspäivästä evankeliumi kertoo, oli sadonkorjuun kiitosjuhla, lehtimajajuhla, jota Jeesuksen aikaan vietettiin seitsemän päivän mittaisena. Juhlaan liittyi myös Israelin kansan autiomaavaelluksen muistaminen, joka näkyy erityisesti sen nimessä. Autiomaassa ei ollut kiinteitä rakennelmia, paikallaan ollessaan kansa asui kevyissä, puitten oksista kasatuissa majoissa.
Syksyyn sijoittuvaa lehtimajajuhlaa seurasi pian sadekausi. Siksi juhlan aikana esimerkiksi vuodatettiin alttarille kultapikarista Siloan altaasta tuotua vettä ja rukoiltiin samalla runsaita sateita. Ilman vettä uudesta hyvästä sadosta ei olisi ollut toivoa. Ehkä tätä toimitusta oli juuri seurattu, kun Jeesus nousi puhumaan ja huusi kovalla äänellä oman viestinsä elävän veden virroista.
Olihan Jeesus jo aiemminkin puhunut elävästä vedestä. Sykarin kaivolla hän oli puhutellut yksinäistä naista: ”Jos tietäisit, minkä lahjan Jumala on antanut, ja ymmärtäisit, kuka sinulta pyytää juotavaa, pyytäisit itse häneltä, ja hän antaisi sinulle elävää vettä” ja vielä: ”…joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan. Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä.” (Joh.4:10, 14). Sillä kerralla Jeesus käytti elävää vettä kuvaamaan sitä pelastuksen kokonaisuutta, jonka hän tuli tähän maailmaan valmistamaan. Toki silloinkin taustalla olivat Vanhan testamentin lupaukset, joissa pelastusta myös kuvattiin vedellä. Profeetta Jesaja kuvaa silloin vielä edessä olevaa aikaa: ”Te saatte riemuiten ammentaa vettä pelastuksen lähteistä” (Jes.12:3). Hieno kuva tulevasta on profeettaa Hesekielin kuvaus temppelin perustuksen alta kumpuavasta vesipurosta, joka pian laajenee koko seudulle ja maalle elämän antavaksi syväksi virraksi. (Hes.47:1-12). Sakarjan kirjan lupaus on aivan suora viittaus siihen, mitä varten Jeesus Kristus tuli tähän maailmaan: ”Sinä päivänä Daavidin suvulle ja Jerusalemin asukkaille puhkeaa lähde, joka puhdistaa synnistä ja saastaisuudesta” (Sak.13:1).
Tällä kerralla, lehtimajajuhlan päätöspäivänä, Jeesus tarkensi viestiään ja käytti kuvaa elävästä vedestä tarkoittaen Pyhää Henkeä, jonka tulo tähän maailmaan oli vielä edessäpäin. Hänen mainintansa, ”niin kuin kirjoituksissa sanotaan”, täytyi tosin tälläkin kertaa perustua edellä luetun kaltaisiin lupauksiin, sillä suoraa sanatarkkaa lainausta uskovan sisimmästä kumpuavasta elävän veden virrasta ei Vanhasta testamentista löydy.
Vesi Pyhän Hengen vertauskuvana on erilainen kuin ensi sunnuntaihin, helluntaihin, kuuluva kuvaus Hengen tulemisesta tulisten kielien tavoin opetuslapsiin. Silti siitäkin hetkestä puhutaan Hengen vuodattamisena. Vettä vuodatetaan. Nyt Jeesus kuitenkin puhui elävän veden juomisesta. Vielä kolmaskin Hengen lahjoittamista kuvaava kohta löytyy Raamatusta. Johannes kuvaa ylösnousseen Kristuksen ja opetuslasten kohtaamista ja kirjoittaa: ”Sanottuaan tämän hän puhalsi heitä kohti ja sanoi: ’Ottakaa Pyhä Henki’” (Joh.20:22). Juottaminen, puhaltaminen, vuodattaminen. Kolmiyhteinen Jumala käyttää erilaisia kanavia ja polkuja tullessaan Pyhässä Hengessä meidän todellisuuteemme, meihin.
Tämän sunnuntain kuva juomisesta ja erityisesti Jeesuksen kutsu, ”Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon!”, kiinnittää ajatukset siihen, miten Pyhä Henki käyttää välineinään Jeesuksen itsensä asettamia sakramentteja, sanan lupauksia, joihin liittyy myös jokin aine. Pyhän kasteen kohdalla ei tosin ole kyse juomisesta, mutta vahvasti Henki ja vesi kuuluvat siinä yhteen. Muistamme, kuinka Jeesus opetti juutalaisten neuvoston jäsentä, Nikodemosta: ”Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan” (Joh.3:5). Kasteen toimittamisessa vettä käytetään perinteisesti joko valelemiseen tai veteen upottamiseen. Herran apostoli Paavali käyttää kyllä kasteenkin yhteydessä juomisen kuvaa ensimmäisessä kirjeessään korinttolaisille: ”Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä” (1.Kor.12:13). Juominen kuvaa tässä siis lähinnä sitä, kuinka Pyhä Henki todella on kasteessa mukana ja tulee kastettuun. Suoraan juomiseen liittyy sitten ehtoollinen, jota jälleen tänään saamme jumalanpalveluksessamme viettää. Sinne meidän Herramme Jeesus Kristus kutsuu meitä aivan samoin sanoin kuin päivän evankeliumissa: ”Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon!” Jos jollakin on tänään pelastuksen jano, jos jollakin on tänään anteeksiantamuksen jano, hän tulkoon ja juokoon. Jeesus Kristus lupaa antaa sen, mitä tarvitsemme ja janoamme. Ehtoollisessa taas juotava aine on muuta kuin vettä. Ehtoollisessa saamme juoda Herramme veren, joka meidän syntiemme vuoksi vuodatettuna onkin meille elämän lähde.
Vaikka kasteen ja ehtoollisen nesteet ovat erilaiset, niiden lähde on kuitenkin sama. Ja siihen viittaa itse asiassa myös tämän päivän evankeliumimme päätössana: ”koska Jeesusta ei vielä ollut kirkastettu”. Kun Johanneksen evankeliumissa puhutaan Jeesuksen kirkastumisesta, sillä tarkoitetaan hänen kuolemaansa. Oikeastaan vasta ristinkuolema pakotti opetuslapsetkin palaamaan kaikkeen siihen, mitä Jeesus oli edeltä opettanut oman tehtävänsä tarkoituksesta. Kuoleman hetkeen kuuluvat molemmat sakramenttien aineet, veri ja vesi. Johannes kuvaa evankeliumissaan lähellä seisoneen silminnäkijän silmin, kuinka ”Yksi sotilaista kuitenkin työnsi keihään hänen kylkeensä, ja haavasta vuoti heti verta ja vettä”: (Joh.19:34).
Veri ja vesi vuotivat Kristuksesta, hän puhalsi opetuslasten päälle ja lupasi Hengen. Ennen kärsimistään ja kuolemaansa hän jo edeltä kertoi, kuinka hän tulisi menemään Isän luo ja lähettämään Pyhän Hengen opetuslasten puolustajaksi, opettajaksi, totuuteen johdattajaksi ja lohduttajaksi. Siinä laajemmassa uskontunnustuksessamme, Nikean uskontunnustuksessa, lausumme, että Pyhä Henki lähtee Isästä ja Pojasta. Tässä kohtaa on muuten se kirkkohistoriallinen ero, joka on meidän ja idän ortodoksisen kirkon välillä. Ortodoksit käyttävät Nikean uskontunnustuksesta vanhempaa muotoa, jossa Pyhän Hengen todetaan lähtevän Isästä. Tunnustuksen muoto on lännen kirkossa muuttunut, tosin jo vuoden 568 Toledon kirkolliskokouksen päätöksellä, muotoon, jossa Pyhän Hengen sanotaan lähtevän Isästä ja Pojasta. Asiallisestihan muutos on aivan perusteltu tarkennus ja lisäys. Jeesus itse sanoi lähettävänsä Pyhän Hengen. Hänen lupauksensa täyttyi kymmenen päivää taivaaseen astumisen jälkeen, ja sen ihmeellisen tapahtuman muistojuhlaa saamme viettää jälleen ensi sunnuntaina, jos Jumala suo.
Nikean uskontunnustuksessa siis lausumme: ”Me uskomme Pyhään Henkeen, Herraan ja eläväksi tekijään, joka lähtee Isästä ja Pojasta, jota yhdessä Isän ja Pojan kanssa kumarretaan ja kunnioitetaan…”. Koko ajan mukana on viesti Jumalan ykseydestä. Vaikka näemme hänen työnsä kolmen persoonan kautta, ei siinä ole mitään ristiriitaa tai keskinäistä kilpailua. Me ihmiset pienuudessamme ja erehtyväisyydessämme olemme käyneet rakentamaan raja-aitoja välillemme senkin perusteella, miten ymmärrämme kunkin näistä kolmesta persoonasta toimivan. Jeesus tuli omien sanojensa mukaan ilmoittamaan meille Isän, tekemään hänet tutuksi ja raivaamaan meille tien Isän luo. Koska tie kulkee Kristuksen kautta ja Pyhän Hengen keskeinen tehtävä on johdattaa tälle tielle, on hän ilman muuta myös Kristuksen Henki. Usko Jeesukseen Kristukseen ja Hengen saaminen kuuluvat tämän päivän evankeliumin mukaan yhteen. Ilman Pyhää Henkeä ei voi olla pelastavaa uskoa. Usko on lahja. Sen saa omistaa se, jolla on jano ja joka tulee Jeesuksen Kristuksen luo juomaan.
Eilen saimme juhlia uusia ylioppilaita ja muita jonkin kouluasteen päättäneitä. Seurakunnan nuorten porukalla kävimme tervehtimässä niitä uusia ylioppilaita, jotka kuluneiden vuosien aikana ovat tahtoneet elää yhteydessä seurakuntaan ja seurakunnan Herraan. Lauloimme onnitellessamme Tommi Kaleniuksen laulun, jonka viimeinen säkeistö sopii hyvin tämän päivän evankeliumiin. Siinä on lupaus meille jokaiselle:
Kun joku on lähellä Jeesusta, hän lähteelle tullut on.
Se lähde on rakkautta tulvillaan, se lähde on pohjaton.
Kun joku on lähellä Jeesusta, hän ihmettä katselee.
Ja se, mitä maailma tarjoaa, sen rinnalla kalpenee.