Martti Lutherin Vähä Katekismus tuli enemmän tai vähemmän tutuksi rippikoululeirillä, joka alkoi vajaat kaksi viikkoa sitten, ja jolta viime torstaina kotiuduttiin. Luther aloittaa katekismuksen Jumalan lain, kymmenen käskyn, käsittelyllä. Niin tapahtui rippileirillämme myös melko alussa. Pienen raamattukertauksen ja luomisen ihmeen jälkeen pääsimme syntiinlankeemuksen ja sitä seuranneen lain antamisen kimppuun.
Tämän sunnuntain evankeliumissa rikas mies saa olla oppimassa Jumalan lain merkitystä aivan samalla tavalla kuin sitä käsiteltiin rippikoulussam-mekin. Kaipuu iankaikkiseen elämään ja kuoleman voittamiseen on kaikille ihmisille yhteinen riippumatta uskonnosta tai kulttuurista. Silloinkin on pohjimmiltaan kyse samasta kaipuusta, kun ihminen panee toivonsa vaikkapa lääketieteelliseen tutkimukseen, jonka päämääränä on estää tai hidastaa ikääntymistä. Syntiinlankeemuksen seurauksena todellisuuteemme tullut kuolema on meille vihollinen, jonka haluaisimme selättää. Sekin on syntiinlankeemuksen seurausta, että pidämme itsestään selvästi kuoleman voittamisen ja iankaikkisen elämän saavuttamista omana tehtävänämme, johon meillä on täydet mahdollisuudet. Siksi peruskysymyksemme kuuluu: ”Mitä minun pitää tehdä?”.
Jumalan ensimmäinen vastaus on laki. Kymmenen käskyä. Nehän jokainen rippikoululainen osaa ulkoa, ja niin pitääkin. Epäilemättä rikas mieskin tunsi käskyt, vaikka Jeesus vielä rupesi hänelle niitä erikseen luettelemaan. On kyllä syytä huomata, että Jeesus aloitti luettelon lain toisen taulun käskyistä; niistä, jotka liittyvät ihmisten keskinäiseen elämään. Taitaa olla niin, että keskiverto ihminen pitää lain toista taulua varsinaisena painavien käskyjen osiona. Ensimmäinen taulu, Jumalan ja ihmisen väliset suhteet, ovat pidemmälle ajattelematta monen mielestä yksinkertaisia täyttää. Jeesuksen viesti oli kuitenkin aivan päinvastainen. Hän ymmärsi, mitä rikas mies yritti. Oikeastaanhan mies ei tullut kysymään neuvoa, vaan saamaan vahvistusta oletukselleen, että hän oli lain täyttäjänä Jumalal-lekin kelpaava. Lain toisen taulun käskyjen edessä mies saattoi ilman tarkoituksellista valehtelemista sanoa: ”Opettaja, kaikkea tätä olen noudattanut nuoresta pitäen”. Sen lauseen taustalla on tosin sellainen tulkinta Jumalan laista, joka rajaa sen tarkoitta¬maan vain varsinaisia tekoja. Vuorisaarnas-sa¬han Jeesus tulkitsi lain toisen taulun käskyjä aivan toisin. Jo ajatukset ja mielenliikkeet, jotka ovat Jumalan tahtoa vastaan, tekevät meistä lain rikkojia.
Rikkaan miehen edessä Jeesus ei kuitenkaan lähtenyt toistamaan Vuorisaarnan opetusta, vaan osoitti vastauksellaan, miten mieheltä oli jäänyt huomaamatta lain ensimmäinen taulu ja erityisesti ensimmäinen käsky: ”Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia”. Omaisuudesta oli tullut miehen todellinen jumala. Omaisuus oli hänelle rakkaampi asia kuin elävä Jumala itse.
Miehen synkistyminen ja suru nousi varmasti kahdesta asiasta. Omaisuudesta luopumisen ajatus synkisti ja teki surulliseksi, mutta ehkä ensimmäistä kertaa elämässään hän myös joutui kokemaan itsessään asuvan synnin todellisuuden aiheuttaman synkeyden ja surun. Kysymykseen ’Mitä minun pitää tehdä?’ oli saatu vastaus, johon Jeesus oikeastaan viittasi heti miehen avaussanojen jälkeen. Mieshän puhutteli Jeesusta hyväksi opettajaksi ja Jeesus vastasi, että Jumala yksin on hyvä. Vanhan testamentin toistuva julistus on, että Jumala yksin on hyvä ja Jumala on armollinen. Jumala on hyvä, ja siksi Hän antaa armosta lahjaksi iankaikkisen elämän, sitä ei todellakaan voi ansaita. Vastaus siis kuului oikeastaan: ”Ei Jumalan valtakuntaa tekemällä ansaita, se saadaan lahjaksi”. Näin jokainen yritys tarjota omaa lain täyttämistä iankaikkiseen elämään pääsemisen perustaksi on aina ensimmäisen käskyn rikkomista!
Keskeinen painotus leirillämme oli, että lain varsinainen hengellinen merkitys on juuri siinä, mitä rikkaalle miehellekin tapahtui. Jumalan laki näyttää meidät todellisesti syntisiksi ja syyllisiksi Jumalan edessä. Jeesuksen terävöittämänä lain sisältö on niin ehdoton, ettei meille saa jäädä mitään omaa oljenkortta, johon yritämme tarttua. Mikään omamme ei kanna. Se on välttämätöntä huomata, jotta meille kelpaa tarttua siihen pelastusrenkaaseen tai oikeastaan pelastuslauttaan, jonka varassa selviämme ja joka meitä kantaa perille asti. Pelastuksen perusta on hienosti sanoitettu evankeliumissamme, kun evankelista kuvaa Jeesuksen vastausta: ”Jeesus katsahti häneen, rakasti häntä ja sanoi…”. Vaikka Jeesus sanoi jotain, josta mies synkistyi, hän sanoi sen rakkaudesta. Ja kun Herramme Jeesuksen Kristuksen kohdalla puhutaan rakkaudesta, kyseessä on aina valtavan painava asia. Hän rakasti ja rakastaa meitä antaen henkensä meidän iankaikkisen elämämme hinnaksi. Jumalan lain hengellinen merkitys on siis valtava. Meille on välttämätöntä joutua umpikujaan omalla tiellämme, jotta suostumme kääntymään elämän puoleen, ottamaan lahjana vastaan pelastuksen Herraltamme Kristukselta.
Väärä kuvitelma kyvystä täyttää Jumalan tahto vie väistämättä pahaan. Vilpittömältäkin vaikuttava yritys käskyjen täyttämiseen vie lopulta kadotuk-seen, jos niihin turvaudutaan pelastustienä. Toinen ääripää vääristä kuvitelmista on se Norjan karmea veriteko, josta saimme kuulla leirillämme juuri, kun olimme käsitelleet Jumalan lain merkitystä. Kuolemaa ympärilleen kylvänyt mieshän kuuluu perustelevan tekoaan jotenkin myös sillä, mitä Jumala käskee meille ihmisille. Tapaus on äärimmäinen esimerkki siitä, miten me ihmiset itse Jumalan tahtoa tulkitessamme ja lain yläpuolelle asettuessamme vääristämme kaiken. Meidän on muistettava, ettei Jeesus tullut vapauttamaan meitä Jumalan laista. Herran apostoli kirjoittaa Jeesukselta saamallaan varmuudella: ”Me tiedämme, että laki on hyvä, jos sitä käytetään lain tarkoituksen mukaisesti”. (1.Tim.1:8). Jeesus itse sanoo, ettei hän ole tullut kumoamaan lakia, vaan täyttämään sen.
On syytä palata vielä yhteen yksityiskohtaan. Kameli ja neulansilmä on merkillinen yhdistelmä. Niin merkillinen, että sitä on kristillisen kirkon vaiheissa yritetty selittää poiskin. Yksi tulkinta on, että kamelin sijaan Jeesus puhui äänteellisesti sitä lähellä olevasta sanasta, joka tarkoittaa paksua köyttä, ankkuriköyttä. Tai sitten niin, että on arveltu Jerusalemin muurin pienintä porttia kutsutun Neulansilmäksi. Kokonaisuus kuitenkin viittaa siihen, että Jeesus tiesi mistä puhui: ”Ihmiselle se on mahdotonta, mutta ei Jumalalle.” Meille on mahdotonta ansaita Jumalan valtakuntaa. Jumalalle se on mahdollista. Siksi voimme olla vain lahjan vastaanottajia.
Tänään te konfirmoitavat nuoret vastaatte uskontunnustuksen lausuttuanne myöntävästi kysymykseen: ”Tahdotteko Jumalan armon avulla osoittaa tämän uskon elämässänne?”. Koko läsnä olevan seurakunnan rukous on varmasti, että näin myös tapahtuisi. Muistakaa, että vastauksessanne ette ole sotkeutumassa käskyjen ja kieltojen ilottomaan elämäntapaan, vaan Hyvän Jumalan hyvään suunnitelmaan. Uskontunnustus on Jumalan rakkauden ja pelastustekojen ylistystä. Painopisteenä on se, mitä hän on tehnyt meille ja meidän puolestamme eikä se, mitä meidän tulisi saada aikaan. Emme tiedä, palasiko rikas mies koskaan mielensä murehduttamisen jälkeen Jeesuksen luo. Tule kuitenkin sinä. Tule yhä uudelleen ja uudelleen. Tie ehtoollispöytään ja sen tien säännöllinen kulkeminen on yksi parhaista tavoista säilyttää oikea asenne ja suhde Jumalaan. Ehtoollispöydässä on vain syntisiä ja köyhiä. Siellä meillä ei ole mitään ansioita; olemme vain lahjan vastaanottajia.