Millainen se Jumala oikein on? Onko Jumalaa edes olemassa? Näytä, millaisesta Jumalasta oikein puhut!
Tällaisia kysymyksiä ja haasteita me saamme joskus eteemme. Seurakunnan työntekijä kohtaa niitä oikein työnsä puolesta. Rippikoulussa nuoret eivät kaihda vaikeitakaan kysymyksiä, ja vastauksien antaminen tuntuu vaikealta. Kohtaamme kysymyksiä Jumalasta myös yleisemmin. Elämme ajassa, jossa Jumalan olemassaolo asetetaan kyseenalaiseksi tavalla, joka oli tuntematon vielä muutamia kymmeniä vuosia sitten. Mikä se Jumala oikein on? Onko Jumalaa edes olemassa?
Tällaisiin kysymyksiin törmäätte tulevina aikoina epäilemättä myös te, hyvät pappis- ja diakonian virkaan vihittävät hiippakuntamme työntekijät. Teidän työtehtävänne ovat hyvin monenlaisia ja vaihtelevia, mutta tavalla tai toisella kysymys Jumalasta tulee teitä vastaan. Perustuuhan koko kirkon usko ja kirkon työntekijöiden työ aina siihen luottamukseen, että Jumala on ja että hänellä on asiaa meille ihmisille.
Te vihittävät olette epäilemättä myös itse kyselleet, millainen se Jumala oikein on. Teidän kohdallanne tie tähän päivään on kulkenut monenlaisten vaiheiden kautta. Olette kyselleet, kutsuuko Jumala teitä todella palvelukseensa kirkon virkaan, haluaako hän todella käyttää teitä työssään. Tänään teidän osaltanne tämä kysely saa vahvan vastauksen: Jumala on kutsunut teidät palvelukseensa kirkon tehtäviin ja virkaan. Siitä tämä vihkimysmessu on selvä osoitus. Te saatte tehtävän ja valtuutuksen ylösnousseelta Herraltamme, joka tahtoo käyttää teitä työssään.
Päivän evankeliumissa ylösnoussut Herramme Jeesus Kristus antaa tehtävän ja valtuutuksen opetuslapsilleen. Tuttu kaste- ja lähetyskäsky muistuttaa meitä jatkuvasti kirkon perustehtävästä. Kristillistä uskoa ei ole tarkoitettu sisäpiirin herttaiseksi hyminäksi vaan kaikkialle maailmaan julistettavaksi ja todeksi elettäväksi Jumalan voimaksi. Mutta millaisen Jumalan? Millaista Jumalaa meitä kristittyjä kutsutaan palvelemaan? Millaiseen Jumalaan me uskomme?
Nämä kysymykset eivät päästä vähällä edes opetuslapsia. Nuo yksitoista nousivat vuorelle, kohtaamaan Jeesuksen. Meille kerrotaan huomionarvoinen yksityiskohta: ”Kun he näkivät Jeesuksen, he kumarsivat häntä, joskin muutamat epäilivät.” Meille ei kerrota, ketkä olivat ne opetuslapset, jotka epäilivät. Sillä tiedolla ei olisikaan merkitystä – oleellista on vain se, että myös epäileville opetuslapsille annettiin tehtävä mennä kaikkeen maailmaan Jeesuksen lähettäminä.
Jumalan valtakunnan työntekijä ei voi välttää kyselyä siitä, millainen Jumala oikein on, eikä hän aina voi välttää epäilyksiäkään, jotka silloin tällöin astuvat hänen mieleensä. Mutta epäilyjen nouseminen mieleen ei ole mikään este Jeesuksen valtuutukselle: hänen omansa saavat erotuksetta saman tehtävän, vaikka mielessä risteilisivät erilaiset epäilyksetkin. Herramme ei lähetä työhön valmiita ja uskossaan järkkymättömän varmoja, vaan hän lähettää ihmisiä, jotka joutuvat kohtaamaan oman haurautensa ja rajallisuutensa niin monin eri tavoin. Täydellisille ei Herrallamme juuri käyttöä taitaisi ollakaan.
Mutta millainen Jumala on? Millaiseen Jumalaan me kristityt uskomme? Olisi houkuttelevaa osata kuvailla Jumala ja piirtää hänestä selvärajaisia mielikuvia. Kirkon työntekijältä odotetaan toisinaan selkeitä näkemyksiä Jumalasta. Mutta miten ihmisellä voisi olla selkä kuva Jumalasta? Miten pieni ihminen kykenisi käsittämään Jumalan suuruuden ja hänen ihmeellisyytensä? Sillä hetkellä, kun ihminen luulee pystyvänsä selittämään ja kuvailemaan Jumalan, hän alkaa hallita Jumalaa, ja silloin Jumala ei enää saa olla Jumala. Meistä ei ole Jumalan määrittelijöiksi ja selittäjiksi tai edes hänen olemassaolonsa todistelijoiksi. Se ei ole edes kirkon työntekijän tehtävä, vaikka hänet siihen usein haastetaankin. Usko Jumalaan on sen sijaan sitä, että annamme Jumalan olla Jumala emmekä pyri kahlitsemaan häntä ymmärryksellämme ja määrittelemään hänet niin kuin määritellään jonkin luontokappaleen ominaisuudet. Me emme määrittele Jumalaa vaan hän määrittelee meidät.
Mitä me sitten voimme Jumalasta tietää? Miten voimme häntä silloin edes julistaa ja toimia hänen valtakuntansa työssä? Kyllä me voimme sen tehdä, mutta me voimme näin tehdä vain siksi, että Jeesus Kristus, ylösnoussut Herramme paljastaa meille Jumalan Isänä, jonka rakkaus ja pelastava tahto tulevat ilmi juuri Jeesuksessa itsessään. Siksi Herramme antoi opetuslapsilleen tehtäväksi mennä kaikkialle maailmaan, jotta kastamisen ja opettamisen seurauksena maailman kansat saisivat oppia tuntemaan Jumalan rakastavana taivaallisena Isänä.
Tämä kaikki tarkoittaa, että joka haluaa tietää tarkemmin, millainen Jumala on, ja joka tahtoo tutustua Jumalaan syvemmin, kiinnittäköön huomionsa Jeesukseen Kristukseen. Hänessä suuri Jumala, joka pysyy meidän ihmisten ymmärryksen tavoittamattomissa, tulee lähellemme ja osoittaa rakkautensa, sen rakkauden, jota myös meitä kutsutaan elämään todeksi tässä maailmassa. Tämän vuoksi tutun kaste- ja lähetyskäskyn sisältönä on ennen muuta se, että maailman kansoista tulisi Jeesuksen opetuslapsia.
Me tiedämme, että kristillinen usko on monin paikoin vaikeassa asemassa maapallollamme. Se ei ole sitä vain siellä, missä kristillinen lähetystyö on kielletty, vaan yhä enemmän myös kristinuskon perinteisillä valta-alueilla se asetetaan kyseenalaiseksi. Mutta olipa kyse mistä maailmankolkasta tahansa, kristillisen todistuksen päätavoitteena ei ole Jumalan olemuksen tai olemassaolon älyllinen pohdinta, vaan Jumalan rakkauden todeksi eläminen.
Hyvä seurakunta. Älä siis kiinnitä pääasiallista huomiota Jumalan olemassaolon tai olemuksen pohtimiseen, vaan pikemminkin palvo häntä. Salli Jeesuksen osoittaa, mitä merkitsee Jumalan rakkaus ja se koko elämää kannatteleva voima, joka siihen sisältyy.
Tänä päivänä saamme Jeesuksen käskyssä muistutuksen meille annetusta tehtävästä. Tämä on jokaisen seurakuntalaisen tehtävä ja tämä on myös teidän tehtävänne, jotka tänään vihitään kirkon virkaan. Papin ja diakonian virassa tarjoutuu mahdollisuus elää lähellä ihmisiä, kuunnella heidän elämäntuntojaan ja ottaa todesta heidän kysymyksensä elämästä ja Jumalasta. Tässä virassa on paljon iloa, mutta siinä joudutaan kohtaamaan paljon myös vaikeita asioita. Yksi tärkeimpiä jaksamisen edellytyksiä on muistaa, että kirkon viran hoitaja ei tee työtä itselleen, itsensä valtuuttamana eikä itsensä varassa. Hän on pyhän kolmiyhteisen Jumalan asialla, sen Jumalan, joka Jeesuksessa Kristuksessa on osoittanut meille rakkautensa.
Jaksamisen kannalta on tärkeää muistaa myös se, että Jeesuksen kaste- ja lähetyskäskyyn kuuluu tehtäväksi annon lisäksi myös lupaus: ”Minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.” Tätä älkää unohtako, te virkaan vihittävät. Tätä älä unohda myöskään sinä kirkkoon kokoontunut seurakunta. Jeesus Kristus pysyy meidän kanssamme.
Tulevaisuudesta emme tiedä mitään varmaa. Kirkon ja sen työn tulevaisuudennäkymät askarruttavat meitä aika ajoin. Tunnemme välillä jopa huolta siitä, mitä Jumala lopulta merkitsee omassa ajassamme. Mitä enemmän nämä perustavat kysymykset Jumalasta alkavat meitä askarruttaa, sitä tärkeämpää meidän jokaisen on muistaa Jeesuksen lämpimät ja rohkaisevat sanat: ”Minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.”