Lähtijän osa ei ole aina helppo. Olkoon lähteminen millaista tahansa, siihen liittyy monenlaisia asioita, monenlaisia käytännön järjestelyjä ja ennen kaikkea monenlaisia tunteita. Lähtijä joutuu miettimään, miten asiat hoituisivat siellä, missä ei enää itse olla fyysisesti läsnä, mistä lähdetään pois. Lähtijä haluaa yleensä tehdä parhaansa, jotta asiat hänen poissa ollessaan sujuisivat mahdollisimman hyvin ja ettei hänen sen vuoksi tarvitse kantaa turhaa murhetta ollessaan itse poissa. Nämä järjestelyt voivat olla melkoisen monimutkaisia ja hankaliakin, sitä perusteellisempia mitä kauemmin poissaolo kestää.
Kenties kaikkein eniten huomiota vaativat kuitenkin ne järjestelyt, joita lähtijä joutuu tekemään oman itsensä ja ennen kaikkea tunteidensa kanssa. Se, mikä on tullut rakkaaksi ja tärkeäksi, on tietyllä tapaa jäämässä taakse. Nämä tunteet taitavat olla suuruudeltaan ja syvyydeltään suoraan verrannollisia siihen, miten kauan lähtijä aikoo olla poissa. Joku lähtee vain lyhyeksi aikaa, toinen varautuu pitkään poissaoloon. Ja aina on ollut niitäkin lähtijöitä, joilla ei ole aikomustakaan palata takaisin.
Haikeus täyttää lähtijän mielen. Ollaan astumassa johonkin uuteen, kenties jopa aivan tuntemattomaan. Aavistus pelkoakin saattaa olla tunteissa mukana. Ajatus kulkee rakkaissa ihmisissä, joista jo etukäteen tietää, että heitä tulee ikävä. Ajatus etsiytyy myös kaikkeen siihen uuteen ja tuntemattomaan, joka on edessä. Mieli kyselee, mitenkähän tästä selvitään, sujuuko kaikki hyvin, onhan rakkaillani varmasti kaikki hyvin, miten sopeudun uusiin oloihin. Ja vaikka järjen tasolla on hyvin tiedossa, että kaikki on hyvin, että järjestelyt on tehty niin hyvin kuin on osattu ja ehditty, vaikka on tiedossa, että uusissakin oloissa käytännön seikat järjestyvät, tästä tiedosta huolimatta lähtijän tunteissa on mukana haikeutta.
Haikeus ei niinkään ehkä synny siitä, että lähdön jälkeen ei voi enää olla läsnä samalla tavalla niiden rakkaiden ja tärkeiden ihmisten kanssa, jotka jäävät. Nykyaikainen tekniikka antaa mahdollisuuden pysyä yhteydessä helposti ja vaivattomasti tavalla, josta esimerkiksi menneiden vuosikymmenien siirtolaiset eivät osanneet uneksiakaan. Haikeus kenties syntyykin ennen muuta siitä, että lähdön myötä jätetään taakse tietty ajanjakso omaa elämää, ajanjakso, johon on sisältynyt paljon merkittävää ja tärkeää mutta joka samalla on valmentanut ja jonka kuluessa on kypsytty siihen, mikä nyt on edessä – siis lähtöön.
Ehkäpä te, hyvät kirkkomme ulkosuomalaistyön ammattilaiset, olette kokeneet jotakin tällaista viime viikkoina ja päivinä. Monien järjestelyjen keskellä on pitänyt ottaa todesta myös omat tunteet. Haikeus lienee näistä tunteista yksi päällimmäisistä, tuo tunne, joka on merkillinen sekoitus menneestä luopumista ja tulevaan asennoitumista, jännitystä ja odotusta, luopumisen surua ja odottamisen iloa, kyyneliä ja naurua.
Teidän lähtönne kirkon ulkosuomalaistyön palvelukseen ei ole kuitenkaan aivan tavallinen lähtö. Teidät nimittäin lähetetään. Tässä messussa teidän puolestanne rukoillaan ja teidät siunataan. Oma kirkkonne sitoutuu rukouksen ja siunauksen sitein kulkemaan rinnallanne niissä vaiheissa, jotka eteenne työssänne tulevat. Tässä messussa sen rukouksiin ja teidän konkreettiseen siunaamiseenne tiivistyy kaikki se, mitä olette käyneet läpi valmistautuessanne työhön ulkomailla. Siinä ovat mukana läheistenne ja rakkaittenne ajatukset, siinä on mukana oma epävarmuutenne ja kyselynne, siinä on mukana oman kirkkomme halu palvella suomalaisia vieraissa maissa. Ja mikä tärkeintä, siinä on mukana Jumalan kutsu, hänen valtuutuksensa ja hänen lupauksensa voimasta, viisaudesta ja läsnäolosta. Te ette siis vain lähde, vaan teidät myös lähetetään.
Päivän evankeliumissa Jeesuksen vertaus kertoo lähtemisestä. Suuren ja varakkaan talon isäntä lähtee matkalle ja jättää luottavasti palvelusväkensä ja omaisuutensa taloudenhoitajan vastuulle. Tänään meidän lähettämisen messussamme oleellista on huomata, millaisen tehtävän taloudenhoitaja saa ja mitä hänen vastuuseensa kuuluu. Sillä kirkossa lähettämiseen ei koskaan kuulu pelkästään rukous voiman ja siunauksen saamiseksi. Lähettämiseen kuuluu myös tehtäväksi anto. Vaikka Jeesuksen vertauksessa tehtäväksi antaja, isäntä, oli se, joka lähti, ja vaikka tehtävän saaja, taloudenhoitaja oli se, joka jäi, on vertauksen ydin kuitenkin mitä sopivin tänään pohdittavaksi.
Jeesuksen vertauksessa tehtäväksi anto on mitä yksinkertaisin: taloudenhoitajan tuli huolehtia palvelusväestä ja jakaa vilja-annokset ajallaan. Taloudenhoitajan tehtävänä oli pitää huolta ihmisistä ja heidän jaksamisestaan ja selviytymisestään. Ei meille kirkon työssä ole siis annettu ensisijaiseksi tehtäväksi hoitaa talousasiat mahdollisimman moitteettomasti. Ei meidän tehtäväksemme ole annettu tämän maailman suosion etsimistä ja mahdollisimman vahvan yhteiskunnallisen aseman saavuttamista kirkolle. Ei tehtäväksemme ole annettu työskennellä kirkon kannalta myönteisten gallup-tulosten hyväksi tai puolustaa sitä, mihin uskomme turvautuessamme ylösnousseeseen Herraamme Jeesukseen Kristukseen.
Teidän tehtävänne ulkosuomalaistyössä, hyvät lähtijät, on aivan sama kuin kaikkien kirkon työntekijöiden ja vastuunkantajien kaikkialla: Jeesuksen vertauksen mukaisesti meidän tehtävämme on huolehtia ihmisistä, tukea heitä, kulkea heidän rinnallaan ja kaiken tämän kautta antaa heidän kokea, mitä on Jumalan rakkaus. Talousasioita joudumme epäilemättä eri tavoin miettimään ja ne onkin syytä hoitaa hyvin ja tunnollisesti, mutta silloinkin tärkeintä on huolehtia ihmisistä. Totta kai toivomme, että työmme noteerattaisiin julkisuudessa myönteisesti ja että kirkkomme saisi mahdollisuuden pysyä vahvana ja vaikuttavana kansankirkkona nopeasti muuttuvassa ajassamme, mutta silloinkin tärkeintä on huolehtia ihmisistä. Totta kai haluamme selvittää uskomme perusteita silloin kun sitä meiltä kysytään ja kun se on aiheellista, mutta silloinkin tärkeintä on huolehtia ihmisistä.
Jeesuksen vertauksessa kelvoton taloudenhoitaja unohti tärkeimmän: ihmisistä huolehtimisen. Hän käytti asemaansa toteuttaakseen itseään ja omia mielihalujaan. Ja aina, kun joku keskittyy vain oman itsensä ja omien mielihalujensa toteuttamiseen, toinen ihminen unohtuu. Miten ylipäätään pääsisimme siihen, että kenenkään hyvinvointi ei olisi pois joltakin toiselta?
Hyvät sisaret ja veljet Kristuksessa. Seurakunnan olemukseen kuuluu, että se lähtee liikkeelle. Jo sana messu tarkoittaa lähetettynä olemista. Meitä ei ole kutsuttu hoitamaan itseämme sisäpiirin lämmössä vaan viemään Jumalan rakkauden lämpöä ulos maailmaan, kaikkialle. Niin monenlaista kohtaamme kantaessamme tätä vastuuta: haasteita riittää eivätkä vähäisimpiä ole ne haikeat tunnelmat, joita lähestyvä lähdön hetki mieleen nostaa. Mutta suunnatkaa katseenne rohkeasti eteenpäin, kohti tulevaa. Hän, joka on antanut teille kutsun ja tehtävän, on itse kanssanne. Hän sanoo meille suoraan: ”huolehtikaa väestäni ja jakakaa vilja-annokset ajallaan.”