Jerusalemin temppeli kuului Jeesuksen ajalliseen elämään kaikissa vaiheissa. Toissapäivänä muistimme uudenvuodenpäivän jumalanpalveluksessa sitä, kuinka vastasyntynyt Jeesus-lapsi ympärileikattiin ja hänelle annettiin nimi Jeesus. Jos ei silloin, niin ainakin 30 päivää myöhemmin lapsi tuotiin temppeliin, jossa vanha Simeon ja naisprofeetta Hanna, kumpikin lausuivat vastasyntyneestä profeetallisia sanoja ja ylistivät Jumalaa. Betlehem, Jeesuksen syntymäpaikka, oli verrattain lähellä Jerusalemia, ja temppelissä käynti osui vielä kotimatkan varrelle. Luukas kertoo tämän kotimatkan alkamisesta, mutta Matteus kertoo siitä, kuinka pyhä perhe enkelin varoituksen jälkeen pakeni Egyptiin. Toisaalta Matteus ei välttämättä kytke Jeesuksen pakolaisuusjakson alkamista välittömästi syntymän aikoihin. Kun Herodes otti idän tietäjiltä selvää tähden syttymisestä ja kuninkaan arvioidusta syntymäajasta, lopputulokseksi tuli kaksivuotiaitten ja sitä nuorempien poikalasten surmaaminen Betlehemissä. Jos Jeesuksen syntymä tapahtui lehtimajan juhlan aikaan, niin kuin monet olettavat, on aivan mahdollista, että perhe oli tullut vuoden kuluttua uudelleen Daavidin kaupunkiin, suvun juurille, niin kuin lehtimajan juhlan aikaan usein tehtiin. Tuskin Galileasta kuljettiin Betlehemiin vierailematta samalla matkan varrella temppelissä.
Joka tapauksessa tämän päivän evankeliumi kertoo, että Jeesuksen perhe piti yllä säännöllistä tapaa vierailla Jerusalemin temppelissä ainakin pääsiäisjuhlan aikana. Mooseksen laki kyllä vaati kolmekin vuotuista temppelissä käyntiä, mutta matka Galileasta ei ollut mikään pieni urakka. Voi olettaa, että Nasaretin synagogajumalanpalveluskin oli Jeesukselle hyvin tuttu, sillä myös synagogassa käymisen kerrotaan olleen hänellä tapana. Tämän päivän evankeliumissa kerrottu pääsiäisjuhla oli viimeinen niistä temppelivierailuista, jotka oikeastaan olivat vielä Jeesuksen vanhempien vastuulla. Jeesus oli kaksitoistavuotias. Seuraavana vuonna hän olisi ollut jo bar mitswa, ”lain poika”, eli itse vastuullinen temppeliin tulostaan. Voisi ajatella, että meillä rippikoulun käyneet ja konfirmoidut nuoret ovat vähän samassa tilanteessa. Konfirmoitu nuori on hengellisesti täysi-ikäinen, mm. kummin tehtävään kelpaava. On valtava ilo, että meidän jumalanpalveluksissamme on nuoria, jotka itse huolehtivat yhteiseen jumalanpalvelukseen saapumisestaan. Silti on samalla syytä muistaa ja muistuttaa rinnalla kulkijoita. Moni kaipaa kannustavaa kutsua. Aivan liian moni on poissa täältä! Kenet sinä voisit kutsua mukaasi seuraavaan yhteiseen jumalanpalvelukseemme?
Jeesuksen aikana temppeli oli uhrijumalanpalveluksen toimittamisen paikka. Muualla ei oikeaa, Jumalan sanan mukaista, uhria voitu antaa. Oli aikamoinen haaste tulla pitkienkin matkojen takaa yhteen ainoaan pisteeseen. Meillä tilanne on monin verroin helpompi ja vaivattomampi. Kulkuvälineet ovat nopeita, eikä enää tarvitse suunnata yhteen ainoaan paikkaan. Jeesuksen itsensä antama kertakaikkinen uhri lopetti uhrijumalanpalveluksen ja hänen ylösnousemisensa, taivaaseen astumisensa ja ensimmäisenä kristillisenä helluntaina tapahtunut Pyhän Hengen vuodattaminen ovat todellakin avanneet tien kaikkein pyhimpään kaikkialla siellä, missä kolmiyhteisen Jumalan nimessä kokoonnutaan. Temppeli on vaihtunut kokoon tulleeseen seurakuntaan, joka pysyy apostolien opetuksessa, keskinäisessä yhteydessä, sakramenttien nauttimisessa ja yhteisessä rukouksessa. Vanhatestamentillisen esikuvan mukaan saatamme kutsua kirkkorakennusta Herran temppeliksi, mutta pyhyys ei koskaan ole itse rakenteissa, vaan lupauksensa mukaan läsnä olevassa Kristuksessa.
Jeesus ja temppeli ovat meille esikuva, josta tulisi ottaa paremmin esimerkkiä kuin nyt teemme. Pienen lapsen tuominen temppeliin oli silloin itsestään selvää, mutta miksi meidän jumalanpalveluksissamme on niin vähän sylilapsia? Ympärileikkaus on yksi kristillisen kasteen esikuvia. Sen paikka oli joko temppelissä tai synagogassa. Usein siinä tilanteessa, kun lapselle pyydetään Pyhää Kastetta, olen kysynyt vanhemmilta, voisimmeko toimittaa kasteen yhteisessä jumalanpalveluksessa. Jostain kumman syystä sitä meillä vierastetaan. Runsaan yhdentoista vuoden palveluksen aikana täällä Kemijärvellä olen saanut kastaa lapsen jumalanpalveluksessa muistaakseni neljä kertaa! Toivon todella tuon luvun kasvavan. Pitää muistaa, että kaste on ennen kaikkea seurakunnan juhla. Pelastuksesta osallisten, uudestisyntyneitten Jumalan lasten joukkoon pääseminen on tarkoitettu ilon aiheeksi koko seurakunnalle eikä vain yhdelle perheelle tai kahdelle suvulle. Pyhän Kasteen yhteydessä vanhemmat ja kummit sitoutuvat edelleen kristillisen kasvatuksen tehtävään yhdessä seurakunnan kanssa. Seurakunta on tässä mukana toki esimerkiksi päiväkerhojen ja pyhäkoulun muodossa, mutta mikään ei esimerkin antamisessa korvaa yhteistä jumalanpalvelusta. Lapsi oppii ennen kaikkea aikuisia katsellen. Jos me näytämme, että jumalanpalvelus on meille tärkeä, siitä hyvin suurella todennäköisyydellä tulee tärkeä myös meidän lapsillemme.
Älköön kukaan koskaan sanoko yhdellekään lasten vanhemmalle yhteisessä jumalanpalveluksessamme, että lapsi häiritsee itkullaan tai jollain muulla toiminnallaan. Meillä on Herra, joka sanoo: ”Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä.” Jos itku estää kuulemasta, aina voi tulla edemmäs tänne kirkon etupenkkeihin.
Jeesus-lapsi temppelissä kelpaa siis meille esikuvaksi, mutta samalla hänen temppelissä käyntinsä ovat jotain ainutlaatuista. Tulkintamme on väärä, jos ajattelemme, että Jeesus aiheutti tottelemattomuudellaan ylimääräistä huolta vanhemmilleen. Sellaiset ajatukset tosin olivat myös Marialla ja Joosefilla, kun he palasivat Jerusalemiin Jeesusta etsimään. Kolmen päivän kuluttua on samanlainen aikamääritelmä – eikä varmaankaan sattumalta – kuin silloin, kun kuvataan Jeesusta kuolemassa. Ensimmäinen päivä on lähtöpäivä Jerusalemista, jolloin vanhemmat ajattelivat pojan olevan matkaseurueessa. Toinen päivä kului Marian ja Joosefin paluuseen Jerusalemiin. Hyvinkin todennäköisesti Jeesus löytyi heti kolmannen päivän aamuna temppelistä. Samalla tavallahan päivät täyttyvät Jeesuksen kuoleman hetkestä, perjantai-iltapäivästä, varhaiseen sunnuntaiaamuun. On kuin Jeesus olisi etukäteen kiinnittänyt huomiota siihen, mitä oli tulossa. Hän oli poissa, mutta löytyi Herran temppelistä. Kuolemaan kadonneena hän kuitenkin tuli näkyviin kolmantena päivänä ja avasi temppelin rajoittuneen Jumalayhteyden rajattomaksi, kaikkien saavutettavaksi.
Se, mitä temppelissä tapahtui, ja mitä Jeesus sanoi vanhemmilleen, on myös hyvin tärkeää. Maria ja Joosef olivat kyllä saaneet Jeesuksen syntymän yhteydessä kuulla ja nähdä ainutlaatuisia tapahtumia, mutta silti on hyvin todennäköistä, että Jeesuksen erityinen merkitys oli vähitellen hämärtymässä heillekin. Ihmekertomukset Jeesuksen lapsuudesta eivät todellakaan ole Raamatun sanaa, vaan vain vilkkaan mielikuvituksen tuotetta. Jeesus eli ihmisenä ihmisen osaa, vaikkakin ilman syntiä. Isälle Jumalalle kuuluvaa valtaa tähän luomakuntaan hän käytti vasta silloin, kun oli opettamassa Isän tuntemusta ja Jumalan valtakunnan tulemista. Se, miten hänen keskusteluaan temppelissä kuvataan, kertoo oikeastaan siitä, millainen Jumalan alkuperäinen luomistyö, Jumalan kuva meissä, oikein olikaan. Luukashan kertoo, kuinka Jeesus kyseli ja kuunteli opettajia ja teki sitten ilmeisen oivaltavia huomioita. Normaali opetustilanne, opettaja keskellä ja opetettavat ympärillä, oli kääntynyt varmaankin aivan huomaamatta toisinpäin: opettajat olivat kerääntyneet Jeesus-pojan ympärille.
Jeesuksen vastaus vanhemmille, äidille ja kasvatti-isälle, oli yksinkertainen tosiasia, jota ei kuitenkaan ollut helppo niellä: ”…minun tulee olla Isäni luona”. Emmehän mekään lapsiamme omista. Meille on annettu tehtävä saattaa heidät matkaan tähän elämään ja toivottavasti täältä kerran taivaaseen. Maria ja Joosef omistivat vielä vähemmän Jeesus-pojan. Mariasta Luukas kertoo samoin kuin syntymän yhteydessä: ”Kaiken, mitä oli tapahtunut, hänen äitinsä kätki sydämeensä”. Joosefista ei sanota mitään. Matteuksen välittämä syntymäkertomus antaa kyllä tunnustuksen siitä, kuinka Joosef uskoi enkelin viestin. Jeesuksenkin Luukas kertoo olleen jatkossa vanhemmilleen kuuliainen. Todennäköisesti Jeesus siis opetteli rakentajan ammatin Joosefin opastuksella ja hänen kanssaan sitä myös toteutti, kunnes aloitti julkisen julistustyönsä. Siinä vaiheessa Joosefista vaietaan kokonaan; todennäköisesti hänen ajallinen elämänsä oli jo päättynyt.
Ilman Jeesusta me emme voisi tuntea Isäämme taivaassa. Kun Jeesus totesi oikean paikkansa olevan Isän luona, hän puhui sillä hetkellä omasta erityisestä olemuksestaan. Meille tärkeintä on se, että hän sitten täytti tehtävänsä, ja kulki sen tien, jonka kautta meistäkin voi tulla Taivaallisen Isän lapsia. Jos me tunnemme Isän, on luonnollista, että tahdomme Jeesuksen tavoin olla Isän luona. Jos Jeesus ei hävennyt kutsua temppeliä paikaksi, jossa päästään lähelle Isää, miksi me niin helposti pidämme halpana yhteisen jumalanpalveluksen. Aivan liian moni kristityksi ristitty on aidosti sitä mieltä, että elävämpi yhteys Jumalaan löytyy vaikkapa luonnosta. ”Nyt metsä kirkkoni olla saa”. Liian usein olen sen kuullut vainajan omaisten kuvauksena äsken kuolleesta läheisestä. Turhaan ei Jeesus järjestänyt kotiväelleen kolmen päivän muistutusta. Kaikkien inhimillisten virheiden seassakin yhteys Isään Jumalaan on Jeesuksen Kristuksen kautta löydettävissä parhaiten sieltä, missä hän on luvannut olla läsnä sanassa ja sakramenteissa.