Miksi meidän sydämemme olisi nyt levoton? Tai miksi olisimme murheellisia, niin kuin Jeesuksen kysymys kuuluu vanhemman käännöksen mukaan?
Tämän päivän evankeliumin Jeesuksen sanat ovat jäähyväispuheesta, jonka Jeesus piti kahdelletoista opetuslapselleen viimeisenä iltanaan ennen kiinni ja teloitettavaksi joutumistaan. Tosin juuri ennen äsken kuultuja lauseita Juudas Iskariot oli poistunut joukosta yön pimeyteen ja pimeyden töihin. Opetuslasten levottomuuden tai murheen syy on helppo löytää Jeesuksen puheesta vähän aiemmin: ”Lapseni, enää vähän aikaa minä olen teidän kanssanne. Te tulette etsimään minua, mutta minä sanon nyt teille saman, minkä sanoin juutalaisille: minne minä menen, sinne ette te pääse.” (Joh.13:33).
Jeesus nosti levottomien ja murheellisten opetuslasten silmien eteen lupauksen kodista taivaassa ja siitä, kuinka hän itse tekee kaiken valmiiksi taivaaseen pääsemiseksi. Alusta alkaen Jeesuksen julistuksen keskus oli ollut Taivasten valtakunnan todellisuudessa. Hänessä itsessään se oli tullut lähelle ja hänestä itsestään oli tuleva portti taivasten valtakuntaan, niin kuin viime sunnuntain evankeliumissa kuulimme. Tänään kuva vain vahvistuu ja monipuolistuu. Jeesus on portti, mutta samalla hän itse on myös se tie, jota portin kautta kuljetaan. Yhdessä nuo kuvat kertovat Jumalan Pojan täydellisestä työstä meidän puolestamme. Pelastuksen asiassa, taivaaseen pääsemisessä mikään ei saa jäädä meidän tekemisemme ja onnistumisemme varaan. Kunnia kuuluu yksin Jumalalle.
Lohduttaessaan opetuslapsiaan Jeesus aloittaa puheensa kahdella asialla, jotka meidän tulee ottaa hyvin vakavasti: ”Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun”. Oikeastaan niissä kahdessa lauseessa on kaikkiin maailman aikoihin ja vaiheisiin sopiva vastaus opetuslasten murheen aiheuttajaan. Kun Jeesus on silminnähtävällä tavalla poissa luotamme, hän on kuitenkin kanssamme uskon kautta. Uskon keskeiseen merkitykseen Jeesus palasi vielä ylösnousemuksensa jälkeenkin. Opetuslapsi Tuomas oli julistanut, että hän uskoo vasta kun näkee. Hän sai vielä nähdäkin, kun Jeesus tuli hänen eteensä sanoen: ”Ojenna sormesi, tässä ovat käteni. Ojenna kätesi ja pistä se kylkeeni. Älä ole epäuskoinen vaan usko!” Meille vielä tärkeämpää on kuitenkin se, mitä Jeesus jatkoi Tuomaalle: ”Sinä uskot, koska sait nähdä minut. Autuaita ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe.” (Joh.20:27, 29).
Meidän levottomuutemme ja murheemme voi johtua samasta syystä kuin yhdellätoista opetuslapsella: Jeesus näyttää olevan poissa, eikä oikein tunnuta olevan selvillä minne hän on mennyt. Tässä maailmassa vallitsevat epäoikeudenmukaisuus, kärsimys, nälkä, kulkutaudit, sodat, luonnonmullistukset, ilmastonmuutos… Luettelosta voi saada helposti hyvin pitkän, ja moni kysyy juuri näiden asioiden edessä: Missä on Jumala? Eikö Jeesus luvannutkaan olla kanssamme joka päivä maailman loppuun asti? Ei kai hän sallisi tällaista kaaosta, jos hän todella olisi kanssamme? Ei Jeesus ole lupaustaan pettänyt. Kyse on enemmänkin siitä, olemmeko oikeasti jääneet kuuntelemaan, mitä hän on luvannut ja mitä varten hän on sanonut tulleensa tähän maailmaan. Suurin osa maailmamme ahdistuksesta ja kärsimyksestä on hyvin suoraan selitettävissä syntiinlankeemuksen todellisuudella ja sen seurauksilla. Pelkästään ahneus luomakunnan antimien käytössä ja Jumalan alun perin hyväksi luoman seksuaalisuuden kieroutunut toteuttaminen selittävät valtavan osan siitä, mikä päivittäin saa monen ihmisen levottomaksi ja murheelliseksi. Jumala on kyllä antanut selvän ohjeen siitä, miten ihmisen elämää tulisi elää niin, että se olisi tässä ajassa mahdollisimman hyvää ja rikasta. Jeesus vahvisti ja terävöitti omalta osaltaan Jumalan lain merkityksen. Meille se vain ei tunnu kelpaavan. Ja jos ei kelpaa, silloin on täysin väärin osoittaa syyttävää sormea Jumalan suuntaan.
Kun Jeesus tuli synnin todellisuuden vuoksi tähän maailmaan, hän ei kuitenkaan tullut puhdistamaan tätä maailmaa synnistä. Hän tuli puhdistamaan meidän syntisten ihmisten sydämiä siten, ettei synti jäisi erottavaksi seinäksi meidän ja Jumalan välille. Niin kauan kuin tämä maailma on olemassa, myös syntiinlankeemus on läsnä. Jeesus on kuitenkin kantanut synnin seuraukset meidän puolestamme loppuun saakka. Hän tuli tähän maailmaan suostuen kiroukseksi, ettei meitä kirottaisi. Hän tuli joutuakseen Isän Jumalan hylkäämäksi, ettei meitä hylättäisi. Hän tuli ja teki, minkä oli luvannut. Me saamme olla vapaat rangaistuksesta, kun uskomme, että Jeesus tuli juuri meitä varten. Vapautettuina hän sitten kutsuu meidät taistelemaan tässä maailmassa vallitsevaa pahaa ja epäoikeudenmukaisuutta vastaan. Meillä on vastuu juuri siitä, mitä tapahtuu tässä ajassa, tässä maailmassa!
Tietysti on myös sellaista kärsimystä, joka jää meidän näkökulmastamme selvää syytä vaille. Selittämättömäksi jäävä kärsimys voi kuitenkin selittyä siitä, mitä se saattaa saada meissä aikaan. Ehkäpä selittämätön kärsimys voi avata meille sitä samaa näköalaa, jolla Jeesus halusi lohduttaa yhtätoista opetuslastaan: Jeesus halusi ja haluaa synnyttää meissä koti-ikävän taivaaseen.
Meidän aikanamme ei ole ollenkaan muotia puhua taivasikävästä. Hyvin vakavalla tavalla asian tuo esiin se keskustelu, mitä meidänkin kirkossamme käydään kristillisestä lähetystyöstä. Yhä vahvemmin äänenpainoin vaaditaan lähetystön tavoitteiden muuttamista hyvän ajallisen elämän mahdollisuuksien lisäämiseksi. Evankeliumin julistaminen ei ole niin suotavaa. Tämän päivän evankeliumin keskeisen totuuden – että Jeesus Kristus on ainoa tie Isän Jumalan luo – lausuminen on monen mielestä muita uskontoja loukkaavaa ja siksi kiellettyä.
Jos me suostumme kaventamaan Jumalan valtakunnan evankeliumin maailman sisäiseksi ja vain tähän mitattavaan aikaan rajoittuvaksi todellisuudeksi, olemme kohtalokkaalla tavalla harhautuneita. Apostoli kirjoittaa korinttolaisille: ”Jos olemme panneet toivomme Kristukseen vain tämän elämän ajaksi, olemme säälittävimpiä kaikista ihmisistä.” (1.Kor.15:19).
Oikeastaan Kristuksen poissaolo ja siitä aiheutuva levottomuus ja murhe näkyy kaikkein kohtalokkaimmalla tavalla siinä, mitä kirkon sisällä tapahtuu. Jeesus antoi kaiken lohdutuksen lähtökohdaksi ohjeen: Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun. Omalla julistuksellaan ja omalla elämällään hän jo aiemmin osoitti selkeästi, miten tuo uskominen löytää oikean sisällön. Jeesus antoi niin yksinkertaisen reseptin, että siihen loukkaannutaan jatkuvasti: ”kirjoitettu on”, ”että kirjoitukset kävisivät toteen”. Jeesus huolehti siitä, että kirjoitukset kävivät toteen ja hän suorastaan alleviivasi, ja neuvoi kädestä pitäen, miten Jumalan sanaan voi ja pitää luottaa. Enää ei tunnuta luotettavan. Ja jos Sanaan ei luoteta, silloin uskotaan johonkin aivan muuhun kuin Jumalaan ja Jumalan Poikaan!
Me kemijärveläiset emme ehkä oikein huomaa, miten kevään lisääntyvästä valosta huolimatta taivaanranta tummuu hengellisessä mielessä. Jumala on armollisesti varjellut ja johdattanut niin, ettei täällä ole tapahtunut suuria kärjistyksiä ja hyökkäyksiä Jumalan sanan totuutta vastaan. Toisin on niin monella seudulla ja monessa seurakunnassa! Suomen Luterilaisen kirkon tilanne valtakunnallisesti on hyvin vakava. Meidän on syytä seurata tilannetta tarkasti; toisaalta rukoillen tämän kirkon heräämisen ja Jumalan sanan perustalle palaamisen puolesta, mutta toisaalta myös valvoen omaa tilaamme.
Tämän päivän evankeliumissa on yllättäen sama lataus kuin kirkkovuoden päätöksessä: Valvokaa! Jeesushan puhuu meille vähän aikaa kestävästä kodin valmistamisesta ja paluustaan meitä noutamaan. Meidän ei tule milloinkaan eikä missään tilanteessa hävetä Kristuksen paluun pikaista odottamista ja taivaan kodin ikävöimistä. Se lohdutus on Jeesuksen itsensä antamaa. Se kelpasi Jeesuksen lähimmille opetuslapsille; miksi ei siis meillekin? Joku voi syyttää meitä siitä, että taivaan haikailu vie meiltä tässä ajassa tarvittavan tarmon ja palvelumielen. Silloin on syytä muistuttaa, että ennen lähimmäisen rakastamisen käskyä on aina sana: Rakasta Herraa, Jumalaasi yli kaiken. Ilman sitä ei voi olla todellista ja oikein suuntautuvaa rakkautta lähimmäiseenkään.
Rakkaus Jumalaan on siinä, että hän rakastaa meitä ja on valmistanut meille tien luokseen. Tässä ajassa meistä kukaan ei elä enempää kuin 120 vuotta; sen Jumala myös ilmoittaa. Mutta elämä taivaassa on päättymätöntä, iankaikkista. Jeesus sanoo meille tänään: ”Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.”