Pyhäinpäivän sanan ehdoton keskusaihe on taivas. Päivän aiheeksi annettu ja uskontunnustuksestakin niin tuttu pyhien yhteys ulottuu jo nyt tästä ajasta taivaaseen saakka. Lopullisen täyttymyksen niin pyhien yhteys kuin kaikki muutkin Jumalan lupaukset saavat perillä taivaassa. Tämän kirkon nimikkoevankeliumi, äsken kuultu Vuorisaarnan alku, keskittyy sekin selvästi päämäärään ja täyttymykseen taivaassa. Kirkon sivukaariinhan on kirjoitettu kaikki Jeesuksen autuaaksi julistukset. Lähes jokainen niistä päättyy lupaukseen, joka viittaa suoraan taivaaseen.
Heti avauksessa hengellisesti köyhille (tekstithän ovat tietysti 1938 käännöksen mukaisia!) luvataan taivasten valtakunta. Kolmas julistus hiljaisille antaa lupauksen maan perimisestä. Kun tämä maailma on lopulta kuitenkin tulelle talletettu, ei maan periminen voi tarkoittaa mitään muuta kuin asuinsijaa taivaassa. Kuudes julistus puhdassydämisille lupaa: he saavat nähdä Jumalan. Jumalan näkeminen on yksi keskeinen asia taivaan kuvauksessa. Kahdeksannessa julistuksessa Jeesus lupaa taivasten valtakunnan niille, joita vanhurskauden tähden vainotaan. Viimeisessä julistuksessa hän kehottaa iloon ja riemuun taivaassa odottavan palkan vuoksi. Näiden suorien lupausten lisäksi myös lohdutus, ravituksi tuleminen, laupeus ja Jumalan lapseus ovat täydellisiä vasta taivaan todellisuudessa. Kun näin luemme tai kuuntelemme Jeesuksen sanoja, voimme todeta, ettei autuutta voi sanana korvata millään suurintakaan maanpäällistä onnellisuutta kuvaavalla sanalla. Autuuteen kuuluu erottamattomana osana uskolla omistettu lupaus taivaasta.
Palkka taivaassa? Millä autuus ansaitaan, jos sitä kerran nimitetään palkaksi? Vuorisaarnan oikea ymmärtäminen vaatii sen lukemista tai kuuntelemista kokonaan. Sen lisäksi oikean ymmärtämisen avaimena on Raamatun alusta aivan sen loppuun ulottuva kuvaus Jumalan ja ihmisen välisestä suhteesta. Me emme voi lukea Jeesuksen sanoja meille annettuna toimintamallina, jonka täyttäminen sitten automaattisesti tietäisi onnen ja autuuden saavuttamista. Saarnan alusta alkaen ja erityisesti Jumalan lakia selittäessään Jeesus asettaa vaatimusten riman niin ylös, suorastaan toiseen ulottuvuuteen, ettei kyse voi millään olla meille annetusta toimintamallista. Me syntiinlankeemuksesta osalliset emme koskaan voi saavuttaa sitä täydellisyyttä, minkä Jeesus kertoi Jumalan lain vaatimuksen sisältävän. Ei meistä liioin ole puristettavissa niitä ominaisuuksia, joiden vuoksi Jeesus julisti ihmisiä autuaiksi. Edes ne ominaisuudet, jotka kuulostavat olevan pelkkää puutetta, eivät meihin sellaisinaan sisälly. On helppo ajatella, että hengellistä köyhyyttä tai murheellisuutta tässä elämässä riittää vähän jokaisella. Jumalan kokonaisen sanan peili näyttää kuitenkin, että syntiinlankeemuksen ydin, halu tulla Jumalan kaltaiseksi, asuu meissä jokaisessa. Siinä tilassa hengellinen köyhyys on kaukana. Murhe sinänsä ei ole autuuden tae, sillä suurin osa kokemastamme murheesta on suoranaista synnin seurausta, jo itsessään palkkaa siitä, mitä saamme aikaan. Jumalan mielen mukainen murhe, se, mistä Jeesus puhui, on jotain aivan muuta. Se murhe kantaa rakkaudella toista ihmistä ja on valmis antamaan vaikka oman elämänsä toisen puolesta.
Niin kuin myöhemmin lakia selittäessään, niin Jeesus nytkin paljastaa oikeastaan itsensä kaiken sen lähteeksi, mistä autuus sitten voi seurata. Lain hän osoitti vaativan niin täydellistä, syvimpiä mielen ja ajatuksen liikkeitä koskevaa täydellisyyttä, ettei kukaan voi kuvitella sitä täyttävänsä. Ainoaksi vapautukseksi lain vaatimuksista jää se, että Jeesus Kristus täytti lain meidän puolestamme. Niin on myös kaikessa siinä, mistä Jeesus sanoo palkkana olevan autuuden. Vain Jeesuksen Kristuksen tunnustaminen Herraksi, ainoaksi elämämme ja pelastumisemme lähteeksi on oikeaa hengellistä köyhyyttä. Kaikissa muissa, nöyriltäkin näyttävissä uskonnollisissa ratkaisuissa, todellinen asetelma on toisin päin. Kaikki muutkin autuaaksi julistuksen ominaisuudet ovat Kristuksen läsnäolosta riippuvaisia; viime kädessä siis hänen itsensä vaikutusta meissä. Ei muuten voisi ollakaan, sillä ainoa, joka voi palkakseen vaatia autuutta, on Jeesus Kristus itse. Hän haluaa jakaa meille tänään tuota palkkaa, joka riittää loputtomasti.
Myös toisena lukukappaleena kuulemamme Raamatun viimeisen kirjan viimeisen luvun alku vahvistaa Jeesuksen puheen viestin. Johannes sai katsella taivaallista näkyä, jossa elämän veden virta kumpusi Jumalan ja Karitsan valtaistuimesta. Vähänkään Raamattua tunteva muistaa varmasti ensimmäisen virran, joka lähti Edenistä ja kasteli paratiisin. Syntiinlankeemuksen jälkeen ihminen ajettiin pois paratiisista, pois virran vaikutuspiiristä, pois paratiisissa kasvaneen elämänpuun läheisyydestä. Tie paratiisiin suljettiin siten, ettei ihmisen voimin sitä kyetä koskaan saavuttamaan. Se, mikä ihmiselle on mahdotonta, on Jumalalle mahdollista. Siksi taivaan elämän veden virta saa alkunsa itse Jumalasta eikä mistään luodusta. Elämän puukin on totta. Sitäkin Johannes sai katsella.
Pyhäinpäivän vahva viesti on, että taivaaseen voi todella päästä. Tie elämän puun takaamasta ikuisesta elämästä kuolemaan kulki toisen puun, hyvän ja pahan tiedon puun kautta. Paluu elämän puun luokse vaatii kolmannen puun, joka sekin on totta. Kolmas puu on Golgatalle pystytetty häpeäpaalu, Kristuksen risti. Jeesus ei ainoastaan ansainnut täydellisellä elämällään meille lahjoittamaansa palkkaa taivaassa. Hän otti myös meidän ansaitsemamme palkan ja kantoi sen seuraukset. Ristinpuussa hän kuoli minulle ja sinulle kuuluvan kuoleman eroon Isästä Jumalasta. Kun taivaallinen elämän veden virta kumpuaa Jumalan ja Karitsan valtaistuimesta, tuo Kristuksen kunnianimi Karitsa muistuttaa juuri ristinkuolemasta. Ilmestyskirjan näyn mukaan Jeesus on paitsi Kuningas, jolle on annettu kaikki valta, yhtä aikaa myös teurastettu Karitsa. Minulle itselleni pyhäinpäivän taivasnäky avautuu kaikkein konkreettisimmin siinä tiedossa, että minut aikanaan kastettiin pyhäinpäivän iltana. Silloin minut Herran apostolin sanoin haudattiin yhdessä Kristuksen kanssa kuolemaan, mutta liitettiin samalla myös ylösnousemuksen todellisuuteen. Kasteessa meille on lahjoitettu vanhurskaus ja usko, autuus ja pyhyys. Ei meillä ole mitään mahdollisuutta eikä tarvetta lisätä näihin Jumalan täydellisiin lahjoihin mitään omien hengellisten kilvoittelujemme kautta. Kilvoitus on sen sijaan sitä, että suostumme palaamaan jatkuvasti kasteen lahjan varassa eläjiksi. Jos Jumala suo, saan huomenna olla välittämässä Pyhän kasteen ihmeelliset lahjat omalle pojantyttärelleni.
Kun meidät on kasteessa liitetty Kristuksen kuolemaan, on ajallisesta kuolemastamme tullut oleellisesti toisenlainen sisällöltään. Pyhäinpäivän perinteisiin kuuluu vahvasti kuolleitten omaisten ja ystävien muistaminen. On toki oikein muistaa kiitollisuudella kaikkea sitä hyvää, mitä nyt jo iankaikkisuuteen siirtyneet, meille tärkeät ihmiset, ovat eläessään meille merkinneet. Pyhäinpäivän sisältö ei kuitenkaan saa olla vain taakse katsomista, vaan sellaisen esikuvan etsimistä, joka pitää yllä elävää toivoa taivaasta. Nykyisessä pyhäinpäivän juhlassamme yhdistyy kaksi erillistä päivää: kaikkien pyhien päivä ja kaikkien uskovien vainajien muistopäivä. Emme siis vietä tätä juhlaa vainajien muistopäivänä, vaan nostaen esiin tärkeimmän viestin: Uskossa Kristukseen kuolema ei ole portti unohdukseen vaan iankaikkiseen elämään.
Jälleen tänä vuonna valmistaudumme seurakuntamme nuorten kanssa lähtemään suureen muistotilaisuuteen. Vuonna 1984 Turussa kuoli 17-vuotias Kristukseen uskova Timo Vainio kesken koulupäivän. Hautajaisissa oli paljon nuoria ystäviä, joita kosketti vahvasti se, ettei Timon elämä suinkaan jäänyt keskeneräiseksi, vaan myös eteenpäin voi katsella turvallisesti Kristukseen uskoen. Rannikkoseudun olosuhteisiin istutettuna todettiin, että edessä on maata näkyvissä. ”Autuaita ovat hiljaiset, sillä he saavat maan periä”. Vuoden päästä kokoonnuttiin uudelleen puolta suuremmalla joukolla samasta lupauksesta kiittämään, ja muutamassa vuodessa joukko kasvoi tuhansiin. Tänäkin vuonna on lupa odottaa, että saamme olla Maata näkyvissä –tapahtumassa yli kymmenentuhannen nuoren joukossa kiittämässä taivaan todellisuuden lupauksesta. Yksi juhlan kohokohdista on perjantai-illan ehtoollinen Turku-hallissa. Siinä valtavassa ehtoolliselle polvistuvassa joukossa on vielä tavallistakin helpompi ajatella sitä moninkertaista joukkoa, joka perille päässeenä viettää samalla taivaallista juhla-ateriaa. Pyhien yhteys, sekä nyt elävien että iankaikkisuuteen siirtyneiden, toteutuu tänäänkin ehtoollispöydässä. Siinä jos missä saa ymmärtää ja kokea, ettei pyhyys ole meissä, vaan kokonaan Jeesuksessa Kristuksessa.