Pyhä Kolminaisuus on käsite, jota vastaan hyökätään mielellään useammastakin uskonnollisesta suunnasta. Islamin kannattajat tarttuvat termiin ja väittävät sen perusteella kristittyjä monijumalaisiksi ja siksi harhaan joutuneiksi. Kristillisestä uskosta sekä Raamatusta lähtenyt, mutta omaa elämäänsä elävä kirkkokunta, Jehovan todistajat, muistuttaa mieluusti, ettei koko Raamatussa ole käsitettä kolminaisuus tai kolmiyhteys. Väite on siinä mielessä oikea, ettei Raamatussa todellakaan ole kumpaakaan sanaa. Sen sijaan se sisältö, jota kuvaamaan kumpikin käsite on muovattu, löytyy Raamatussa hyvin kirkkaana; voi jopa sanoa: varsin keskeisenä. Vaikka Pyhän Kolminaisuuden päivää alettiin erillisenä juhlapäivänä viettää läntisessä kristikunnassa vasta vuonna 1334, ei ole epäilystäkään, etteivätkö jo Jeesuksen asettamat apostolit kuvanneet Jumalan olemusta ja työtä kolmen persoonan, Isän, Pojan ja Pyhän Hengen kautta. ”Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä! Hän on siunannut meitä kaikella Hengen siunauksella, taivaallisilla aarteilla Kristuksessa.” (Ef.1:3) Näin esimerkiksi apostoli Paavali kirjoittaa efesolaiskirjeen alussa. Paavalin muotoilu näkyy myös siinä apostolisessa siunauksessa, jota usein käytetään erilaisissa siunaustilaisuuksissa: Herramme Jeesuksen Kristuksen armo, Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon sinun kanssasi.
Paavalinkaan ei tarvinnut itse keksiä määrittelyä, sillä tiedämmehän jo Jeesuksen käyttäneen tällaista muotoa. ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni. Kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa…”. Näillä sanoilla Jeesus antoi apostoleilleen sen tehtävän, jonka kimpussa kristillinen kirkko on yhä tänään. Kun me siis Jeesuksen käskyn mukaisesti kastamme ja sitten opetamme Jumalasta Luojana, Lunastajana ja Pyhittäjänä, teemme sen nimenomaan luotuina, lunastettuina ja Pyhän Hengen opettamina. Julistamme siis Jumalasta sellaista, mikä liittyy suoraan meidän olemassa oloomme, meidän jumalasuhteeseemme ja siihen, miten tämä suhde voi yleensä rakentua ja olla olemassa. Jumala itse on ilmoittanut meille olemuksestaan tätä, meille elintärkeää, puolta. Muutoin Jumala on edelleen Salattu Jumala, niin kuin tämän juhlapäivän aiheeksi on merkitty. Emme saa kuvitella kykenevämme kurkistamaan Jumalan ”taakse”. Emmekä missään tapauksessa saa ajatella niin kuin valitettavasti suuri osa kristityistäkin silti ajattelee: Kun Jumalaa ei voida järjen asein purkaa osiin, ei voida myöskään hyväksyä, että hän olisi millään tavoin voinut ilmoittaa itsestään. Silloin Jumalan ilmoitus latistetaan ihmisen kuvaukseksi siitä, mitä on uskottu ja miten tuo usko on koettu tässä inhimillisessä elämässä. Itse asiassa tällaisen ajatuksen taustalla on vakaumus Jumalan todellisesta olemattomuudesta. On syytä huomata, että kuvatun kaltainen loukkaantuminen Jumalan salattuun olemukseen vahvistaa syntiinlankeemuksen todellisuuden meissä. Alussa tapahtuneen lankeemuksen keskeinen houkutus oli saada täydellinen ote Jumalasta, tulla itse Jumalan kaltaiseksi. Kun se edelleenkään ei onnistu, jäljelle jää vain kaksi mahdollisuutta: joko pysyä syntiinlankeemuksen harhassa ja siksi kieltää Jumalan olemassaolo tai sitten tunnustaa synnin todellisuus itsessä ja pyytää sitä anteeksi Jumalalta, joka on juuri siihen sopivalla tavalla ilmoittanut itsensä.
Me olemme tänään yhdessä kolmiyhteisen Jumalan, Luojan, Lunastajan ja Pyhittäjän edessä syntisinä ihmisinä pyytämässä anteeksiantamusta, uskomassa sen todellisuuteen Jeesuksen Kristuksen täydellisen sovitustyön tähden ja sitten kiittämässä ja ylistämässä kaikkivaltiasta Jumalaa. Saamme päivän evankeliumin kuulijoina olla seuraamassa Jeesuksen opetusta siitä, miten kolmiyhteisen Jumalan pelastava työ voi tulla meidän elämämme perustaksi. Fariseus nimeltään Nikodemos oli joutunut kohtaamaan itsensä Jumalan. Se oli tapahtunut Jeesuksen opetuksen ja tekojen kautta. Jeesus tunnisti yöllä luokseen tulleen Nikodemoksen tilan ja rupesi opettamaan hänelle tietä Jumalan valtakuntaan. ”Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny uudesti, ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa:” Tästä lauseesta kasvoi keskustelu, jossa Jumalan työ kaikkien kolmen persoonan kautta avautui Nikodemokselle – ja myös meille. Isän Jumalan valtakuntaan on päästävä. Ihminen ei vain ole kokonainen eikä ehjä muuten kuin Jumalan valtakunnan kansalaisena. Jumalan yhteyteen meidät alun perin luotiin, ja siksi me olemme lopulta ihmisiä vasta Jumalan yhteydessä. Kukaan meistä ei kuitenkaan synny Jumalan valtakunnan kansalaiseksi. Jeesus ei tee minkäänlaista rajausta. Ei hän jätä meidän järkeilymme mukaan viattomia vastasyntyneitäkään uudestisyntymisen vaatimuksen ulkopuolelle. Jumalan valtakuntaan tuleminen edellyttää uutta syntymistä ja piste. Evankeliumikatkelman lopussa Jeesus antaa perusteet Jumalan yhteyteen pääsemiseksi: Hän itse on tullut sitä varten: ”Niin kuin Mooses autiomaassa nosti käärmeen korkealle, niin on myös Ihmisen Poika korotettava, jotta jokainen, joka uskoo häneen, saisi iankaikkisen elämän.” Jeesus viittasi Israelin kansan erämaavaelluksen aikaiseen esikuvalliseen tapahtumaan. Kun käärmeet aiheuttivat kansan keskuudessa suurta tuhoa puremillaan, Mooses nosti tankoon pronssikäärmeen, jota katsomalla käärmeen pureman saanut ihminen jäi henkiin. Jeesus siis kertoi siitä, kuinka hänet itsensä ripustetaan ristinpuuhun kärsimään ja kuolemaan rangaistukseksi siitä, mitä me kaikki muut ihmiset olemme syntiinlankeemuksen seurauksena ansainneet. Ristiinnaulittuun Kristukseen katsominen ei ole vain silmillä katsomista, vaan sellaista katsomista, jossa nähdään Jumala itse suuressa rakkaudessaan sovittamassa juuri minun syntejäni. Kolmantena asiana Jeesus vielä selvitti muodon; miten Hänen työnsä perusteella oikein tullaan Jumalan valtakuntaan. On synnyttävä uudesti vedestä ja Hengestä. Tässä olemme myös Jeesuksen ehkä tärkeimmän kasteopetuksen äärellä.
Ennen Jeesuksen ja Nikodemoksen keskustelua tiedettiin jo Johannes Kastajan toiminnasta. Hän kastoi parannuksen kasteella. Hän siis kutsui ennen kaikkea ihmisiä näkemään oma tilansa Jumalan edessä ja nöyrtymään synnin tunnustamiseen. Samalla hän oli luvannut seuraajansa kastavan ihmisiä Pyhällä Hengellä. Tältä pohjalta voi aavistaa, että myös Nikodemos saattoi ymmärtää Jeesuksen opetuksen oikein. Jeesus otti Johanneksen toiminnasta vesikasteen muodon, mutta antoi sille uuden sisällön. Jo etukäteen Hän selvitti Pyhän Hengen keskeistä tehtävää täällä maailmassa. Pyhä Henki on uskon ja elämän synnyttäjä ja ylläpitäjä. Hän toimii sanan ja sakramenttien, kasteen ja ehtoollisen kautta, mutta aina Hän liittää meidät siihen, mitä Poika, Jeesus Kristus on tehnyt puolestamme.
Näin Jeesuksen ja Nikodemoksen keskustelu on meille valtavan hienoa ja tärkeää kasteopetusta jo ennen kristillisen kasteen asettamista. Jokainen sitä tarvitsee. Pieninkin lapsi. Kaste on Jumalan työtä. Pyhä Henki siinä luo uutta ja liittää Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen, kuten apostoli Paavali selvittää roomalaiskirjeessä. Kaste myös kutsuu jatkuvaan Kristukseen katsomiseen, so. uskomiseen. Kaste ilman uskoa ei ole miksikään hyödyksi. Mutta jos me toimimme, kuten Jeesus myöhemmin käski, ja huolehdimme myös opetuksesta, silloin saamme elää Pyhän Hengen hyvässä hoidossa ja usko myös elää ja vahvistuu.
Kristillinen seurakunta on Jumalan Pyhän Hengen varsinainen toimintakenttä. Hän kutsuu ja kokoaa seurakunnan ja antaa myös erilaisia armolahjoja seurakunnan rakennukseksi ja siten yksittäisten ihmisten uskon vahvistukseksi. Yksi erityinen lahja, josta saamme iloita, on musiikki. Martti Luther kirjoittaa: ”Olen myös sitä mieltä, enkä häpeä sitä tunnustaa, ettei teologian jälkeen ole mitään musiikkiin verrattavaa, sitä korkeampaa taidetta. Sillä teologian jälkeen on ainoastaan musiikki sellainen, joka voi tehdä sen, mitä muuten teologia yksin voi saada aikaan, nimittäin antaa lepoa ja iloisen sydämen. Sen tähden ei olekaan ihme, että perkele, joka on kaikkien murheellisten ajatusten ja levottoman metelin aiheuttaja, pakenee melkein yhtä paljon musiikkia ja sen säveleitä kuin Jumalan tuntemisen sanoja.” Varmastikaan kaikesta nykymusiikista ei enää voi näin sanoa, mutta siitä kylläkin, mikä täällä kirkossa soi. Siksi on ilo, että saamme tässä jumalanpalveluksessa siunata virkaan seurakuntamme uuden kanttorin, Leena Koistinahon. Suokoon Jumala, että hänen palveluksensa saa koitua koko seurakunnan parhaaksi ja elämäksi. Myös kesätyöntekijät siunataan tehtäviinsä palvelemaan sekä todistuksen että julistuksen sanalla ja varmaan myös musiikin keinoin. Esirukouksin saamme kantaa heitä kaikkia, jotta kutsu Jumalan valtakuntaan saisi edelleen kuulua kirkkaasti ja selvästi.