Kirkastussunnuntai, Matt.17:1-8, Aki Lautamo

”On hyvä, että me olemme täällä.” Tai niin kuin edellisessä raamatunkäännöksessä Pietarin sana kuuluu: ”…meidän on tässä hyvä olla:” Erityisesti jälkimmäinen käännös antaa ymmärtää, että Jeesuksen taivaallisen kirkkauden katseleminen oli opetuslapsille erityisen hyvä, ja sellaisena muistiin jäänyt kokemus.
On hienoa, jos me voimme kolmiyhteisen Jumalan nimessä kokoon tulleina sanoa samoin: ”Meidän on tässä hyvä olla.” Aivan liian monelle ystävistämme ja tutuistamme kokemus on vieras. Olisihan meitä muuten koolla paljon enemmän. Sinnehän me menemme vaikka vaivaakin nähden, missä koemme olomme hyväksi. Puuttuuko jumalanpalveluksistamme jotain oleellista, jos useammalle ei tule samanlaista kokemusta kuin Pietraille? Onko meille ylipäänsä edes mahdollista Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen tavoin katsella Kristuksen taivaallista kirkkautta, jos se kerran oli syynä Pietarin toteamukseen?
Vastaus kysymykseen on Raamatun mukaan sekä kielteinen että myönteinen. Jeesuksen ja kolmen opetuslapsen käynti kirkastusvuorella oli ainutkertainen tapahtuma. Se liittyi suoraan Jeesuksen pelastajantehtävään, sillä evankelista Luukas tietää kertoa Jeesuksen keskustelleen Mooseksen ja Elian kanssa edessään olevasta sovituskuolemasta. Jeesus kohtasi keskustelukumppaninsa taivaallisessa hahmossa, sillä hekin edustivat kuoleman jälkeistä todellisuutta. Moosesta ja Eliaa yhdistää myös se, että heidän lähtönsä tästä elämästä oli epätavallinen. Mooseksen hauta jäi salaisuudeksi, ja Raamattu kertoo vain, että Jumala itse huolehti hautaamisesta. Elia taas otettiin tulisilla vaunuilla suoraan taivaaseen. Molemmat ihmiskohtalot olivat myös ainutkertaisia, mutta samalla tärkeitä todisteita ja muistutuksia taivaan ja iankaikkisuuden todellisuudesta. Puhe taivaasta ja iankaikkisuudesta ei ole pelkkää mielen rauhoittelua, niin kuin joku saattaa ajatella. Taivas on yhtä todellinen asia kuin toinen vaihtoehto, kadotus, ja iankaikkisuus on meidän kaikkien edessä.
Päivän evankeliumin kuvaamaa Kristuksen kirkastumistapahtumaa ei ole tarkoitus toistaa, ja siksi vastaus on kielteinen. Silti monet mielellään puhuvat omassa elämässään koetuista kirkastusvuorihetkistä. Silloin tarkoitetaan yleensä jotain sellaista Jumalan erityisesti siunaamaksi ymmärrettyä tapahtumaa, joka vahvistaa uskoa Kristukseen ja antaa voimia taivaaseen vaeltamiseen Hänen varassaan. Vuorisessa maassa tai tunturissa näkee laelta ehkä jo päämäärän, ja sitten jaksaa taas kulkea laaksoissa ja kuruissa. Tällaisiin kirkastushetkiin pätee sama sääntö kuin evankeliumimme kuvaamaan tapahtumaan. Tällaisia hetkiä ei ole tarkoitus ruveta tietoisesti rakentelemaan tai etsimään. Niihin kutsutaan. Jeesus vie meitä näihin hetkiin, aivan kuten Hän vei kolme opetuslastaan vuorelle.
Kristityllä on aina vaara kiinnittyä liikaa niihin kirkastusvuorihetkiin, joita on saanut kokea. Apostoli Paavali tunnistaa tämän myös itsessään, kun hän kirjoittaa korinttolaisille näyistä ja ilmestyksistä, joita hän oli saanut kokea. ”Jotta nämä valtavat ilmestykset eivät tekisi minua ylpeäksi, olen saanut pistävän piikin ruumiiseeni, Saatanan enkelin kurittamaan itseäni, etten ylpistyisi. Olen kolme kertaa pyytänyt Herralta, että pääsisin siitä. Mutta hän on vastannut minulle: ’Minun armoni riittää sinulle. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa.” (2.Kor.12:7-9). On huomattava, että kirkastusvuoren tapahtumat myös hämmensivät opetuslapsia, sillä evankelista Markus kirjoittaa Pietarista ja muista: ”Hän ei näet tiennyt mitä sanoa, sillä he olivat kovin peloissaan.” (Mark.9:6). Siinä valossa ehkä uusimman raamatunkäännöksen ilmaus on oikeampi: ”Herra, on hyvä että me olemme täällä.” Pietari tarkoitti siis ainakin sitä, että Jeesukselle ja hänen vierailleen oli hyötyä siitä, että opetuslapset olivat paikalla ja voivat siis vaikka rakentaa majat kaikille kolmelle.
Kirkastumisen hetkeä ei siis ollut tarkoitettu pysyväksi, eikä meidän kristillisyytemme saa rakentua ilmestysten ja näkyjen tai muitten vastaavien kirkastushetkien varaan, vaan sille perustalle, mistä Pietaria, Jaakobia ja Johannesta myös muistutettiin. Taivaasta kuului ääni vähän samaan tapaan kuin Jeesuksen kasteen hetkellä: ”Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt. Kuulkaa häntä!” Siinä on jatkuvan Kristuksen kirkastumisen resepti. Sillä tavalla vastaus alun kysymykseen on myönteinen. Me voimme katsella Kristuksen kirkkautta sanan kautta. Aivan kuin vakuudeksi taivaasta tulleelle äänelle paikalla olevat henkilöt myös viittasivat suoraan siihen, miten Jumalan Pojan ääni on kuultavissa. Mooses ja Elia ovat VT:n henkilöitä, jotka edustavat sen kahta tärkeintä sisältöä: lakia ja profeettoja. Kolmantena Jeesus on evankeliumin sisältö. Nuo kolme henkilöä viittaavat suoraan Pyhään Raamattuun, josta ja vain josta Jumalan Pojan ääni on luotettavasti ja selvästi kuultavissa. Kristillisen kirkon sisäinen taistelu on aina liittynyt siihen, millainen asema kristillisessä uskossamme on Jumalan sanalla. Uskonpuhdistuksen merkilliset vaiheet ja hämmästyttävän nopea leviäminen viisi vuosisataa sitten ei ollut Lutherin, Melanchtonin tai kenenkään muunkaan reformaattorin ansiota, vaan oikeaan arvoonsa nostetun Raamatun sanan vaikuttamaa.
Tälläkin hetkellä kirkossamme käytävä taistelu, jossa jopa pappeja uhataan viran menettämisellä tai pidätetään määräajaksi viran toimituksesta, käydään raamattukysymyksen ympärillä. Rangaistut tai rangaistuksen uhan alla olevat papit eivät ole niitä, jotka ovat tuottaneet tehtävälleen ja kutsumukselleen häpeää aviouskollisuuden unohtamisella tai rattijuopumuksella tai ruumiilliseen väkivaltaan turvautumisella. – Näitäkin kirkossamme löytyy. – Ei, he ovat niitä, jotka ottavat todesta kirkastusvuorella kuullun äänen: ”Tämä on minun rakas Poikani, kuulkaa häntä!” Jos Kristusta kuullaan, silloin myös noudatetaan sitä, mitä Hän sanoo. Sillä näin sanoo Herra Jeesus Kristus: ”Joka on ottanut vastaan minun käskyni ja noudattaa niitä, se rakastaa minua. Ja minun Isäni rakastaa sitä, joka rakastaa minua, ja häntä minäkin rakastan ja ilmaisen hänelle itseni.” (Joh.14:21).
Arjen kristillisyys on sitä, että opetuslasten kanssa astumme alas kirkastusvuorikokemuksistamme ja muistamme tärkeimmän. Emme näkyjä tai ilmestyksiä, vaan sanan: ”Tämä on minun rakas Poikani, kuulkaa häntä!” Mitä me siis sitten kuulemme? Aivan lyhyenä tiivistelmänä vaikkapa näin: ”Aika on täyttynyt. Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Kääntykää ja uskokaa hyvä sanoma!” (Mark.1:15). Näin Jeesus aloitti julkisen julistamisensa, joka pätee edelleen. ”Poikani, sinun syntisi annetaan anteeksi.” (Mark.2:5). Tässä on edelleen Jeesuksen vallankumouksellinen ja jumalallinen lupaus. Yhä edelleen se on niin vaikea ottaa vastaan sellaisena kuin Herramme sen julistaa lahjana, ainoastaan lahjana. Jotta sillä olisi meille mitään käyttöä, on ensin suostuttava myös siihen kipuun, että tunnustamme itsemme syntisiksi. Viime sunnuntain kirkkovuoden aihe jäi meillä luomakunnan sunnuntain jalkoihin. Aiheena olisi ollut ’rakkauden laki’, ja evankeliumikatkelmassa Jeesus terävöitti Jumalan lain koskemaan, ei vain tekoja, vaan koko asennettamme, tunteitamme ja tahtoamme. Jeesus teki tyhjäksi viimeisenkin kuvitelman meidän omista mahdollisuuksistamme suhteessa Jumalaan. Jeesus osoitti, että synti meissä kaikissa on totisinta totta. Jeesus antaa meille myös ihmeellisen lupauksen: ”…sillä, joka syö minun lihani ja juo minun vereni, on ikuinen elämä, ja viimeisenä päivänä minä herätän hänet. Minun lihani on todellinen ruoka, minun vereni on todellinen juoma. Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, pysyy minussa, ja minä pysyn hänessä.” (Joh.6:54-56).
Tässä jumalanpalveluksessa ei poikkeuksellisesti ole katettuna ehtoollispöytää, jossa tuo lupaus tulee lunastetuksi. Yhtä lailla Kristus tulee silti kirkastetuksi myös evankeliumin sanassa. Jeesus Julistaa esimerkiksi näin: ”Totisesti, totisesti: se, joka kuulee minun sanani ja uskoo minun lähettäjääni, on saanut ikuisen elämän. Hän ei joudu tuomittavaksi, vaan hän on jo siirtynyt kuolemasta elämään.” (Joh.5:24). Muista, että Jeesus puhuu meille henkilökohtaisesti. Ei ole ihmisten asia käydä luokittelemaan, keille sana ja kutsu kuuluu. Anna Kristuksen sanan tehdä oma työnsä, myös sinussa.