”Pitkiä pellavia!” toivoteltiin entisaikoina näin laskiaistienoonpulkkamäessä. Ajatus toivotuksen taustalla oli kartuttaa maanviljelyssatoa sekä taata onni, menestys ja kaikenlainen vauraus koko vuodeksi omalle
perheelle ja taloudelle. Nykyään tällaiset toivotukset ovat vähenemään päin, vaikka lasikiainen on edelleen iloinen juhla, johon liittyy mäenlaskua ja muuta mukavaa ulkoilua – lumitilanteen niin salliessa toki. Perinteiseen
laskiaisen viettoon on myös kuulunut – ja kuuluu yhä – herkuttelu hyvällä ruualla ja maistuvilla leivonnaisilla.
Moni meistäkin saattaa odottaa mielihyvällä hernekeitto – ja laskiaispullatarjoilua myös tänä laskiaisena. Ulkoilulla ja herkuttelulla me haluamme juhlistaa sydäntalven taaksejäämistä ja valon lisääntymistä. Alamme odottaa kevään saapumista.
Yhtenä kevään merkkinä voi pitää myös Yhteisvastuu-keräyksen alkamista. Tänään jälleen aloitamme tämän tärkeän kirkon keräyksen, jonka kautta saamme olla auttamassa lähimmäisiämme kotimaassa ja
kaukana ulkomaillakin.
Kirkkovuodessa ja kristityn elämässä laskiainen tarkoittaa tärkeää etappia ennen kristikunnan suurinta juhlaa, pääsiäistä. Laskiaisen jälkeen alkava paastonaika kutsuu hiljentymään ja mietiskelemään omaa elämää sekä
niitä valintoja, joita teemme. Paaston tarkoituksena on myös suunnata ajatuksia kohti ikuisia, pysyviä asioita. Näin me kristityt liitymme yhteen maailmanlaajana seurakuntana ja teemme hengellistä matkaa yhdessä Jeesuksen kanssa. Tuon hengellisen matkan määränpää on riemu
Jeesuksen ylösnousemuksesta pääsiäisenä.
Mutta matka pääsiäiseen ei kulje pitkin oikopolkuja emmekä voi sivuuttaa tämän matkan kipeitä ja tuskaisia vaiheita. Taipaleen aikana kohtamme Jeesuksen, joka voittaa kiusaukset; Jeesuksen, joka taistelee hyvän
puolesta parantamalla ihmisiä ja syntejä anteeksiantamalla; Jeesuksen, joka otetaan ilolla vastaan Jerusalemin kaupunkiin, mutta jonka tie kääntyy
kohti häpeää, tuskaa ja Golgatan ristiä. Kaiken tämän keskellä käännymme Jumalan puoleen rukoillen voimaa ja kestävyyttä. Tarvitsemmme apua sen taivaallisen salaisuuden edessä, että suru ja riemu, risti ja ylösnousemus
ovat Jumalan suunnitelmissa yhtä.
Surusta ja riemusta, rististä ja ylösnousemuksesta Jeesus puhuu tämän laskiaissunnuntain evankeliumissa. Jeesuksen sanoja Jerusalemiin matkaamisesta, ja siitä, mitä hänelle siellä tapahtuu, ovat kuulemassa
kaikki kaksitoista opetuslasta. Jeesuksen tarkoituksena on näin valmistaa ja vahvistaa heitä jo ennen koettelemustan alkamista. Tämän hän tahtoo tehdä, jotta matkan määränpää – Jumalan suunnitelman huipennus,
ylösnousemus – kirkastuisi heille. Mutta syystä tai toisesta, opetuslapset eivät käsitä Jeesuksen sanomaa. Miksi he eivät ymmärrä selvää asiaa, voi kysyä? Kerta ei edes ole ensimmäinen, kun Jeesus puhuu heille
kuolemastaan.
Ehkä syynä on yksinkertaisesti vain sellainen seikka kuin itsesuojeluvaisto. Onhan perin inhimillistä koettaa olla ajattelematta jotain, mikä tuntuu tuskalliselta. Helpompi on siirtää ajatukset pois kipeää
tekevistä asioista ja koettaa miettiä jotain muuta. Yleensä tämä itsevarjelu myös toimii – tiettyyn rajaan saakka. Kenties opetuslapset valitsevat tietoisesti tämän tien. Ja Jeesus ymmärtää heitä siinä. Hän ei jatka aiheesta
puhumista. Jeesus valitsee toisen tavan kirkastaa Jumalan suuruutta ja kaikkivoipaisuutta – kertoa, että Jumalalle ei mikään ole mahdotonta. Eiedes kuoleman voittaminen!
Tämän opetuksen Jeesus tarjoaa parannusihmeen muodossa. Evankeliumitekstin mukaan Jeesuksen ja opetuslasten matka kohti Jerusalemia kulkee Jerikon kaupungin ohi. Kaupungin laidalla he
kohtaavat sokean kerjäläisen, joka pyytää Jeesukselta apua. ”Mitä haluat minun tekevän sinulle?”, kysyy Jeesus. ”Herra, anna minulle näköni.”, kerjäläinen vastaa. Ja Jeesus toimii miehen pyynnön mukaan. Sokea saa
näkönsä. Tästä kiitollisena hän lähtee Jeesuksen mukaan ylistäen Jumalaa. Ylistykseen yhtyvät kaikki tapauksen todistaneet.
Tämän opetuslapset ymmärtävät. Tämä on heille tuttua. Jeesuksen mukana kulkiessaan he ovat todistaneet jo monia vastaavia tapahtumia. Tapahtumia, jotka kirkastavat Jumalan voimaa ja suuruutta ja kertovat
Jeesuksen ainutlaatuisuudesta Jumalan suunnitelmissa. Parannusihmeet ja vertauksiin verhotut kuvaukset Jumalan valtakunnasta eivät myöskään ole liian pelottavia välähdyksiä Jumalan todellisuudesta. Ne lähentävät
Jeesusta ja hänen inhimillisiä kumppaneitaan. Raja jumaluuden ja ihmisyyden välillä on kapeimmillaan teoissa, jotka todistavat vastauksista inhimillisen avun tarpeeseen sekä lähimmäisenrakkaudesta.
Omasta itsestäni tiedän, että juuri näin myös minun on helpointa kohdata Jumalan suuruus; niiden raamatunkertomusten kautta, jotka kertovat, kuinka Jeesus auttaa tavallisia ihmisiä heidän ongelmissaan. Niissä Jeesus
on inhimillisimmillään, eikä kuilu hänen jumalallisuutensa ja minun ihmisyyteni välissä tunnu olevan aivan mahdoton ylittää.
Kun saan kohdata Jeesuksen viisaana opettajana ja ihmisten auttajana, pystyn parhaiten ajattelemaan hänet oman elämäni opastajaksi ja rinnallakulkijaksi. Ei myöskään hänen tahtonsa noudattaminen ja
esimerkkinsä seuraaminen omassa elämässä tunnu mahdottomalta, päinvastoin. Kiitoksella ja ylistyksellä saan antaa itseni Jumalan valtakunnan työhön, jossa koetan rakastaa lähimmäistäni niin kuin itseäni
ja Jumalaa yli kaiken.