Jeesus kutsui kaksitoista opetuslastaan luokseen ja sanoi heille:”Me menemme nyt Jerusalemiin. Siellä käy toteen kaikki se, mitä profeetat ovat Ihmisen Pojasta kirjoittaneet. Hänet annetaan pakanoiden käsiin, häntä pilkataan ja häpäistään ja hänen päälleen syljetään, ja he ruoskivat häntä ja tappavat hänet. Mutta kolmantena päivänä hän nousee kuolleista.” Opetuslapset eivät ymmärtäneet Jeesuksen sanoista mitään. Asia pysyi heiltä salassa, eivätkä he käsittäneet, mitä Jeesus tarkoitti.
Kun Jeesus lähestyi Jerikoa, tien vieressä istui sokea mies kerjäämässä. Kuullessaan, että tiellä kulki paljon väkeä, mies kysyi, mitä oli tekeillä. Hänelle kerrottiin, että Jeesus Nasaretilainen oli menossa siitä ohi. Silloin hän huusi: ”Jeesus, Daavidin Poika, armahda minua!” Etumaisina kulkevat käskivät hänen olla hiljaa, mutta hän vain huusi entistä kovemmin: ”Daavidin Poika, armahda minua!” Jeesus pysähtyi ja käski tuoda hänet luokseen. Mies tuli ja Jeesus kysyi häneltä: ”Mitä haluat minun tekevän sinulle?” Mies vastasi: ”Herra, anna minulle näköni.” Silloin Jeesus sanoi hänelle: ”Saat näkösi. Uskosi on parantanut sinut.” Siinä samassa mies sai näkönsä ja hän lähti seuraamaan Jeesusta ylistäen Jumalaa. Ja kaikki, jotka näkivät tämän, kiittivät ja ylistivät Jumalaa.
Saarna:
Laskiaisesta tulevat mieleen monet mukavat asiat. Meillä suomalaisessa perinteessä laskiaiseen on tavattu yhdistää sekä talviset ulkoiluriemut, kuten mäenlasku, että hyvin ja tukevasti syöminen. Pitkillä liuilla mäessä uskottiin taattavan hyvä pellavan kasvu. Runsailla ruuilla puolestaan se, että karja menestyisi. Lisäksi tukevasti syöminen juuri laskiaisena oli tapa, joka omaksuttiin laskiaisen jälkeisestä keskiviikosta alkavan pääsiäispaaston vuoksi. Laskiaisen jälkeen jokapäiväisestä ruokavaliosta jätettiin liharuuat pois. Tämä oli näkyvin merkki paastoon laskeutumisesta, ja valmistautumisesta siihen ajankohtaan kirkkovuodessa, kun kristikunta lähtee seuraamaan Jeesusta hänen kärsimystiellään. Vaikka emme enää noudattasikaan sen enempää täysimääräisesti kaikkia laskiaisiperinteitä kuin täydellistä paastoakaan, aloittaa kristitllinen kirkko yhä laskiaisen jälkeen paastonajan, johon kuuluu sekä Jeesuksen seuraaminen läpi kärsimysajan, että henkilökohtaisessa elämässä itsetutkistelun ja hiljentymisen ajatus.
Tämän sunnuntain evankeliumissa kohtaamme Jeesuksen opetuslapsiensa ja suuren häntä seuraavien ihmisten joukon kanssa. Opetuslapsilleen Jeesus puhuukin siitä, mitä Jerusalemiin matkaaminen hänelle merkitsee – Jumalan suunnitelmiin suostumista ihmiskunnan pelastamiseksi. Jeesus koettaa valmistaa opetuslapsia kohtaamaan ne asiat, joista profeetat ovat kertoneet – heidän mestarinsa kärsimyksen ja kuoleman. Samoin Jeesus koettaa kertoa siitä, että Jumalan suunnitelma yltää kärsimyksen ja kuoleman ylitse, ja ettei Jeesus jää hautaansa, vaan nousee kuolleista. Jeesus tarjoaa opetuslapsilleen syvällistä tietoa Jumalan suunnitelmista, mutta – hyvin inhimilliseen tapaan – he eivät ymmärrä Jeesuksen sanojen sisältöä.
Seuraavaksi evankeliumi kertoo ihmeestä, jonka Jeesus tekee matkaseurueen saavuttaessa Jerikoa – kaupunkia, joka on Jerusalemin lähistöllä. Sokea kerjäläinen ilmaisee uskonsa Jeesuksen kautta tulevaan Jumalan apuun, ja saa näkönsä. Sekä parantanut että jo Jeesuksen seurassa olleet puhkeavat ylistymään Jumalaa ihmeen tapahduttua. Mieleen tulee ajatus, vaikka opetuslapset eivät ymmärtäneet Jeesuksen puhetta hänen osakseen tulevasta kärsimyksestä, he kuitenkin ymmärsivät Jeesuksen tekemän parannusihmeen osoitukseksi Jumalan voimasta. Halusiko Jeesus tällä tavalla auttaa ja vahvistaa omiensa uskoa jo tuleva vaikeat ajat huomioon ottaen?
Puhuttelevinta koko evankeliumikertomuksessa mielestäni on Jeesuksen sokealle miehelle tekemä kysymys ”mitä haluat minun tekevän sinulle?” Tästä kysymyksestä alkaa sokean parantuminen, ensin fyysisestä vaivasta; sitten henkisestä ja hengellisestä hädästä ja etsinnästä, kun hän liittyy Jeesuksen seuraajiin, ja lähtee mukaan matkalle, joka vie Jerusalemiin – ensin kärsimyksen kautta kuolemaan, sitten iloon ja riemuun ylösnousemuksesta.
Tämä kohta evankeliumissa laittoi minut miettimään, mitä itse vastaisin Jeesukselle samaan kysymykseen? Mistä kaikesta haluaisin hänen minut parantavan, jotta voisin syvemmin ja täydemmin seurata häntä, nyt pian alkavan paaston aikana, kuin koko elämäni ajan? Vastauksiakin löytyi monia – pelosta, epävarmuudesta, riittämättömyyden tunteesta ja itsekehitetystä kiireestä – näin muutamia mainitakseni. Niistä tahtoisin eroon, tai ainakin haluaisin elää niin, etteivät ne hallitse minua. Tuomalla nämä – ja niin monet muut asiat – Jumalan tietoon ja haltuun, tahdon uskoa Jeesuksen parantavan minua niissä asioissa, niin että olisin vapaampi seuraamaan häntä. Tämä omalta kohdaltani. En tiedä, mitä toiset ihmiset vastaisivat tuohon Jeesuksen kysymykseen. Ehkä tulevana paaston aikana itsetutkistelun ja hiljentymisen polun voisi aloittaa vaikka miettimällä omaa vastaustaan.
Laskiaisen jälkeen alkaa kirkkovuoden synkin ja vaikein taival – Vapahtajamme kärsimystie. Kristikuntana lähdemme tälle samalle matkalle, ja rukoilemme voimaa ja kestävyyttä. Pikkuhiljaa talven selkää taittavan kevään valon myötä toivottavasti muistamme ja näemme toivon kärsimysajan jälkeisestä riemusta, joka on totta jo nyt Vapahtajamme sanoissa ”…mutta kolmatena päivänä hän nousee kuolleista.” Tähän uskoen ja luottaen nousemme tunnustamaan yhteisen kristillisen uskomme.
Uskontunnustus:
Minä uskon Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan, ja Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme, joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyt Mariasta, kärsi Pontius Pilatuksen aikana, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, astui alas tuonelaan, nousi kolmantena päivänä kuolleista, astui ylös taivaisiin, istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan oikealla puolella, ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita, ja Pyhään Henkeen, pyhän yhteisen seurakunnan, pyhäin yhteyden, syntien anteeksiantamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän.