3. sunnuntai ennen paastonaikaa, Matt 20:1-16, Jaakko Harjuvaara

Jaakko Harjuvaara
Järvenpään seurakunta

Uuden tupo-ratkaisun mukainen palkanlaskenta on ollut voimassa 11 päivää = helmikuun alusta lähtien. Lukemattomat neuvottelut ja laskelmat edelsivät tätä ratkaisua.

Jeesuksen aikaan 2 000 vuotta sitten olivat olemassa samat asetelmat kuin nykyisinkin:
•Työttömyyttä oli paljon.
•Oli olemassa työnvälitystoimisto = torilla. Sinne kokoontuivat aamulla kaikki työnhakijat ja myös työnantajat, jotka tarvitsivat työmiehiä tehtäviinsä.
•Työsopimukset ja palkkaneuvottelut käytiin suullisesti torilla.
•Tällä kertaa palkaksi työn antaja lupasi ensimmäisille yhden denaarin. Denaari oli n. 4 gr painava roomalainen hopearaha ja hyvä päiväpalkka. Seuraaville luvattiin oikea palkka, ”se mikä kuuluu maksaa”.
KELLONAJAT
Työpäivän pituus oli auringonnoususta auringonlaskuun.

”Kun aurinko nousee, …ihminen palaa askartensa ääreen
ja tekee työtään, kunnes on ilta.” Ps 104:23-24

Se merkitsi meidän kellonajoissamme työpäivän alkua klo 6 aamulla auringon ensimmäisten säteiden valaistessa maisemaa ja päättymistä illalla n. klo 18, kun ensimmäiset tähdet alkoivat näkyä taivaalla auringon laskiessa. Työpäivä oli 12 tuntinen auringon noususta ensimmäisten tähtien näkymiseen asti.

Kertomuksen kolmas tunti oli klo 8-9, kuudes tunti oli klo 11-12, yhdeksäs tunti oli klo 14-15 ja yhdestoista tunti oli klo 16-17, kun työpäivä päättyi tunnin kuluttua klo 18. Ajan määrittelyissä ilta katsottiin kestävän 3 tuntia klo 18-21 ja 1. yövartio alkoi klo 21-24, klo 1-3 oli 2.vartio ja klo 3-6 oli 3.vartio ja sitten klo 6 alkoikin valjeta jo uusi työpäivä.
Vertauksen sanoma ei ole Tupo-neuvottelujen ohje.
Se puhuu meille Jumalan valtakunnassa vallitsevan oikean ja vanhurskaan lain ja se kuvaa viimeistä tuomiota, palkanmaksua, ennen siirtymistä tulevan maailman elämään, ja se koskee kaikkia ihmisiä.
Palkka = pelastuksesta osalliseksi tuleminen = taivaaseen pääseminen. Tämä työnantaja maksaa sen niin kuin oikein on. Hänen logiikkansa on toisenlainen kuin muiden.
Se kertoo meille yhden ainoan asian: Pelastuminen tapahtuu yksin armosta.

Yksin armosta pelastui elämänsä 11. tunnin viimeisillä hetkillä ristin ryöväri. Hänellä ei ollut mitään, miksi Jumalan olisi pitänyt hänet pelastaa ja ottaa taivaaseen luokseen. Se tapahtui pelkästään Jumalan sulasta rakkaudesta. Hän kävi iloon. Pelastuminen ja perille pääsy perustuvat yksin Jumalan armoon.
Armo herättää kysymyksiä:
Millainen logiikka armolla on?.
Miksi armoa tarvitaan?
Kuka armoa tarvitsee?
Kenelle armo kuuluu?

Jumalan valtakunnasta puhuttaessa käytetään usein ilmaisua ”armon valtakunta”.
Armo saa aikaan sen, että kaikki on palkan maksajan varassa. Kaikki on Taivaallisen Isän käsissä. Jeesuskin sanoi ristillä:

”Isä, sinun käsiisi minä annan henkeni!”

Mitään ei jää meidän varaamme. Jos meidän tekisi mieli kelvata taivaaseen ilman armoa, niin muistakaamme, että Jeesuskin jäi kokonaan Isän käsiin, hän uupui ristin tiellään ja antoi kaiken Isän käsiin.

Nyt puhutaan työuupumuksesta, loppuun palamisesta. Työntekijöitä vähennetään, mutta tehtävät eivät vähene. Pienempi joukko tekee kaiken saman kuin isompi aikaisemmin. Silloin ei jakseta, ei selvitä, ei uskalleta todeta sitä, vaan sinnitellään niin pitkään, että jokin elimistössä pettää.

Kun työhön pestaaja kävi 11. tunnilla pyytämässä viimeisiä työmiehiä viinitarhaan, hän kysyi heiltä. ’Miksi te seisotte täällä kaiken päivää toimettomina? Teksti ei kerro, olivatko miehet olleet siellä jo aamusta asti vai tulleet vasta myöhemmin. Kreikan kielen toimettomuutta, työttömyyttä kuvaava sana tarkoittaa samaa kuin ’tehottomina, turhina, kukistettuina’. Myös työtä vailla olevat uupuvat elämän tarkoituksettomuuteen, ’kukistuvat’ sen paineen alle, mitä työttömyys tuo, vaikka ulkonaisesti ei niin luulisikaan.

Ei meidän tarvitse – emmekä voi olla parempia kuin synnitön Jumalan Poika. Me saamme reilusti olla huonompia, selviämättömiä, mitan täyttämättömiä, saamme uupua Jumalan käsiin. ”Isä, sinun käsiisi minä annan henkeni!”

Armo ei vaadi mitään, vaan antaa kaiken. Siis armosta menemme kerran perille Taivasten valtakuntaan. Armon varaan saamme laskea elämämme ja henkemme.

Me olemme nyt vielä matkalla. Meidän ei tarvitse odotella vasta matkan perille pääsemistä, jättääksemme elämämme kaiken Jumalan käsiin, vaan saamme jo nyt päivittäin laskea kaiken Jumalan käsiin. Saamme aamulla alkaa päivämme kiittäen Jumalaa siitä, että

1. Joka aamu on armo uus, miksi huolta siis kantaa!
Varjot väistyy ja vajavuus, Jeesus voimansa antaa.
Kiitos Herran, hän auttaa tiellä, meidän kanssamme nyt ja aina on,
täällä suo Isän suosion, rauhan luonansa siellä.
2. Joka aamu on armo uus, huolet voimme siis heittää.
Rangaistuksenkaan ankaruus ei voi armoa peittää. Herran hoidosta
kiittäkäämme, kun hän taivasta varten kasvattaa, murheen allakin
armahtaa, hänen turviinsa jäämme.”
V 547

Illalla saamme päivän päättyessä jättää kaiken Jumalan käsiin.

1.Taas päivä ajan virtahan nyt iäks uppoaa.
Armosta hyvän Jumalan yö levon lahjoittaa.
2. Vaiheemme tunnet, Jumala, yöt, päivät vaihtuvat.
Vain sinä säilyt samana, armoa tarjoat.
V 556

Jumala ei kosta meille meidän pahain tekojemme mukaan, vaan armahtaa meitä. Hänen armonsa varassa saamme nousta jokaiseen uuteen päivään. Hänen armonsa varaan saamme nukahtaa illan tullessa ja myös kerran sulkea silmämme viimeisen kerran ja lähteä täältä ikuiseen elämään.
Kun ihminen sairastuu tai elämässä tulee ristiriitoja ja vaikeuksia, niin lähes aina ensimmäinen kysymys on: ”Mitä pahaa minä olen tehnyt, kun minua näin rangaistaan?”
Jumala ei rankaise meitä meidän pahain tekojemme tähden, vaan armahtaa meitä, ottaa meidät vastaan, sulkee syliinsä niin kuin isä tuhlaajapoikansa, sillä armo vapauttaa syyllisyydestä ja rangaistuksesta. Voimme vain niin sairaana kuin terveenä jättää itsemme, läheisemme, henkemme, sairautemme ja terveytemme Jumalan käsiin.

Meille katetaan jälleen messussa ehtoollispöytä. Eestin kielellä ehtoollispöytää kutsutaankin nimellä ’armolaua’, armon lauta. Tässä pöydässä tulemme taas osallisiksi ansaitsemattomasta armosta.